Kolumnistikollega Elina Vainikainen kirjoitti viime viikolla tällä palstalla JJK:n ja PS Kemin synkistä kohtaloista. Jyväskylän futisylpeys JJK pelasi Veikkausliigassa vielä kaudella 2017 Kemin ollessa mukana korkeimmalla sarjatasolla viime vuoden lokakuuhun saakka. Tänä talvena molemmat seurat ajautuivat konkurssiin ja putosivat lopulta suoraan piirisarjatasolle eli Kolmoseen saakka.
Taloudellisesti savijaloilla jo vuosia seissyt PS Kemi putosi ennätysmäisesti vain neljässä kuukaudessa yhteensä kolme sarjatasoa ja laittoi lapun luukulle. Meri-Lapissa saagan käänteet eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Tällä viikolla kerrottiin, että Kemiin aiotaan perustaa uusi jalkapalloseura, jonka nimi on jopa Suomen perspektiivissä muoviselta kalskahtava Kemi City FC. Uuden seuran osaomistajaksi on tulossa brittiläinen urheilumarkkinointiyhtiö Redstrike 40 prosentin omistusosuudella.