Kilpajuoksu liigajunaan

Lauantaina käynnistyvä Ykkönen on viimeinen Suomessa tänä vuonna alkava jalkapallosarja. Ykkönen on kuitenkin monen mielestä tänäkin vuonna se kaikkein kiinnostavin sarja pienten tasoerojen vuoksi. Suorasta noususta ja karsintapaikasta kamppailee kolmesta viiteen joukkuetta. Myös putoamistaistossa on jälleen kerran hyvin pienet marginaalit.

Ykkönen on siis muuttunut vuosien saatossa entistä tasaisemmaksi sarjaksi. Kritisoitu sarjajärjestelmäuudistus on onnistunut sen osalta paremmin kuin muualla.

Suurempi muutos on nähty kuitenkin seurojen taustoilla. Pakkonousut ja riskipanostukset ovat taakse jäänyttä elämää. Seurat rakentavat tulevaisuutta nykyisin pitkäjänteisemmillä strategioilla. Romantiikka on lyömässä lopullisesti rahan.

Jatka lukemista ”Kilpajuoksu liigajunaan”

Kohti tuntematonta!

”Mikä on parasta keväässä? Kaikki alkaa alusta.” Tämä viisaus on lainaus Kutosen liigalähetysten itseironisesta taukohassuttelusta, jossa mentiin kaurismäkeläisissä tunnelmissa ennen kauden avausottelua.

AC Oulu on kokenut viime vuosina uusia alkuja enemmän kuin moni kotimainen futisseura koko elinkaarensa aikana. Muistamme huikean nousun liigaan Juha Malisen johdolla, ikimuistoisiin hetkiin Pietarsaaressa päättyneen kauden 2010 ja seuraavan talven täydellisen tyhjyyden tunteen Palloliiton liigalisenssipäätöksen jälkeen. Kaksi vuotta sitten nähtiin jälleen uusi alku oululaisin voimin Ykkösestä. Sillä tiellä jatketaan myös kaudella 2013.

Jatka lukemista ”Kohti tuntematonta!”

%d bloggaajaa tykkää tästä: