Topit ja flopit 2013

Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjetiimi listasi perjantaina 3. tammikuuta julkaistussa numerossa vuoden 2013 toppeja ja floppeja futiskentiltä. Tässä oma listani:

Vuoden riemastuttavin ilmiö on ollut havaita Valioliigan parhaan maalivahdin olevan pitkästä aikaa suomalainen. Vanha kettu Sam Allardyce tiesi tismalleen mitä oli tekemässä hankkiessaan Boltonissa penkkiveikoksi jämähtäneen Jussi Jääskeläisen West Hamiin.

Ilmiömäisiin suorituksiin Hammers-maalilla venynyt Jääskeläinen on tällä hetkellä Suomen paras jalkapalloilija. Flopiksi voi tietysti laskea sen, että ”Jässin” maajoukkuepelit ovat jo päättyneet. Vaikka Niki Mäenpää onkin osoittautunut päteväksi ykköskassariksi, Mixu Paatelaisen kannattaisi vielä harkita yllätyssoittoa Lontooseen.

Jatka lukemista ”Topit ja flopit 2013”

Liverpoolin uusi tuleminen

Liverpool kuuluu kiistatta Euroopan ja maailman seuratuimpien jalkapallojoukkueiden kärkiryhmään. Seuralla on runsaasti kannattajia myös Suomessa. Yleisradio näytti brittifutista lauantaisin 90-luvulle saakka ja edellisen vuosikymmenen menestyksekkäimpiin joukkueisiin kuulunut Pool keräsi tuolloin seuraajia myös täältä kaukaa Pohjolasta.

Vankasta kannattajapohjastaan huolimatta Liverpool ei ole koskaan voittanut Valioliigan mestaruutta. Edellinen sumusaarten ykköspaikka on keväältä 1990, jolloin sarjaa pelattiin vielä Englannin I-divisioonan nimellä.

Jatka lukemista ”Liverpoolin uusi tuleminen”

Lontoon iloisin mies

Chelseaan kesällä palannut José Mourinho lanseerasi taannoin itselleen pöyhkeältä kalskahtavan lempinimen ”The Special One”. Saavuttuaan takaisin Lontooseen mies nimitti itseään ”The Happy Oneksi”. Iloisia hetkiä onkin riittänyt koko kesälle. Manageri on palannut kaupunkiin ja seuraan, jossa häntä rakastetaan varauksettomasti. José-setä on varmasti Lontoon iloisin mies – mutta vain toistaiseksi.

Chelsea on nostettu arvioissa lauantaina alkavan Valioliigakauden suurimmaksi mestarisuosikiksi. Eikä vähiten Mourinhon ansiosta. Pedantti lusitaani ei jätä varmasti kiveäkään kääntämättä menestyksen saavuttamiseksi. Myös laadukkaita pelaajia riittää kahteen kentälliseen.

Jatka lukemista ”Lontoon iloisin mies”

Seksisymbolin jäähyväiset

Ensi sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 14 vuotta Barcelonan ihmeestä. Tuona toukokuisena iltana Manchester United ja Bayern München kohtasivat Mestarien liigan finaalissa Nou Campilla. Ottelun loppuhetkillä Bayern johti 1–0 ja mikään ei tuntunut enää olevan saksalaisten mestaruuden tiellä. United nousi kuitenkin Ole Gunnar Solskjærin kahdella lisäajan osumalla voittoon. Legenda oli syntynyt.

Tänä keväänä keskeinen osa tuon mestarijoukkueen sielua on siirtynyt viheriöiltä katsomon puolelle. Viime viikolla tällä palstalla käsiteltiin ManU-pomo Sir Alex Fergusonin tunteikkaita jäähyväisiä. Pesuveden mukana häipyi samalla eräs joukkueen ikoneista, 38-vuotias keskikentän taistelija Paul Scholes.

Viime lauantaina oli Paris Saint-Germainissa kuluneella kaudella pelanneen David Beckhamin vuoro ripustaa nappulat naulaan. Beckham on toimittanut viime vuosina lähinnä muoti- ja seksisymbolin virkaa. Avioliittoa ex-spaissari Victorian kanssa on puitu suomalaista roskalehdistöä myöten. Harva muistaa, että hän oli ennen kaikkea erittäin hyvä jalkapalloilija. Juuri Beckhamin antamat kulmapotkut käänsivät pelin kulun vuoden 1999 finaalissa.

Jatka lukemista ”Seksisymbolin jäähyväiset”

Manchester City suosikkina Englannin liigakauteen

Englannin Valioliigassa viime keväänä nähty loppuhuipennus oli eräs kaikkien aikojen huikeimmista jalkapallonäytelmistä. Manchester City nousi viimeisellä kierroksella QPR:ää vastaan lisäajalla tappioasemasta voittoon ja sieppasi mestaruuden paikallisvastustaja Unitedin hyppysistä kirjaimellisesti viimeisellä mahdollisella hetkellä.

City lähtee myös tulevaan kauteen suursuosikkina. Edellisellä sesongilla sarjan seksikkäintä peliä esittänyt joukkue on pysynyt täydellisesti kasassa ja on varmasti vähintään yhtä kova luu myös tulevaisuuden taistoissa. Parantamisen varaakin toki löytyy. Esimerkiksi Mario Balotelli oli EM-kisoissa suorastaan maaginen, mutta liigassa ei kulkenut yhtä hyvin. Resursseja on siis vielä parantaa roimasti nähdystä.

Jatka lukemista ”Manchester City suosikkina Englannin liigakauteen”

Manchester jyrää

Valioliigakausi 2011–12 on lähtenyt käyntiin Manchesterin seurojen rautaisessa komennossa. Kaupungin joukkueet United ja City ovat olleet murhaavan tehokkaita sarjan ensimmäisillä kierroksilla. Sunnuntaina Lancashiren ryhmät laittoivat Lontoota päihin yhteismaalein 13–3, kun ykköstason haastajina pidetyt pääkaupungin suurseurat Arsenal ja Tottenham taipuivat murskatappioihin.

Hallitseva mestari ManU on vahvistanut ryhmäänsä muutamalla oivalla hankinnalla, jotka ovat jo tässä vaiheessa kautta osoittautumassa kultaakin kalliimmiksi. Aston Villasta tullut laituri Ashley Young ja Blackburnista kaapattu 19-vuotias keskuspuolustaja Phil Jones ovat osoittaneet vahvuutensa heti alkukauden kamppailuissa.

Manageri Alex Fergusonin filosofia perustuu siirtomarkkinoilla riehumisen sijasta tarkkaan harkittuihin täsmähankintoihin. Tarpeen tullessa tulevaisuuden avainpelaajiin käytetään tarpeellinen pino puntia. Toimintamallia edesauttaa se, että ManU:n runko on jo vuosia kasattu samalla jatkuvuuden periaatteella.

Ykkösmolariksi Espanjasta hankittu David de Gea on vielä kääntämätön kortti kovan paikan tullen, joten kysymysmerkkejäkin Old Traffordilla vielä riittää.

Sheikkimiljoonilla pikamainetta ja -kunniaa tavoitteleva City esitti sunnuntaina Tottenhamia vastaan rentoa, luovaa ja monipuolista jalkapalloa. Roberto Mancini näyttäisi siis saaneen ainakin hetkellisesti tähtisikermänsä pelaamaan yhteen maaliin. Ongelmia tulee kuitenkin jatkossa, sillä penkillä istuu jatkuvasti tukku maailmanluokan pelaajia. Minuutteja ei ole kaikille luvassa riittävästi, joten joukkuehenki on koetuksella.

Vaikka Manchesterin joukkueiden meno on ollut jopa pelottavan vahvaa, tässä vaiheessa on aivan liian aikaista ryhtyä jakamaan mestaruusmitaleita. Haastajat väijyvät nurkan takana, vaikka tahmeus onkin vielä vaivannut muiden seurojen otteita.

Chelsean ruorissa tällä kaudella debytoiva nuori lusitaanimanageri Andre Villas-Boas ei ole saanut joukkueensa peliä toimimaan odotetulla tavalla. Siniset olivat suurissa vaikeuksissa kotonaan West Bromwichia ja Norwichia vastaan. Tuoreita hyökkäyspään hankintoja ei ole vielä saatu ajettua sisään, joten hyökkäyspeliä vaivaa viime kauden tapaan mielikuvituksettomuus.

Alkukauden suurimpiin pettymyksiin kuuluu ehdottomasti Arsene Wengerin luotsaama Arsenal. Gunners on menettänyt tukun avainpelaajiaan, mutta nähdyn kaltaista romahdusta ei osannut odottaa kukaan.

Arsenal hankki siirtoikkunan viimeisenä päivänä hyökkäysosastolleen Yossi Benayounin Chelseasta ja Mikel Artetan Evertonista. Puolustusta Wenger vahvisti saksalaisella Per Mertesackerilla. Nähdyn perusteella on kuitenkin todella vaikea uskoa, että ryhmä nousisi vielä voittotaistoon mukaan tällä kaudella.

Kehitys on ollut viime vuosina täysin posketonta. Maksetuissa siirtosummissa ja pelaajien palkoissa ei ole enää mitään järkeä.

Katto tulee jossain vaiheessa vastaan ja silloin nähdään romahduksia. UEFA on pohtinut Michel Platinin johdolla tiukempia rajoituksia seurojen rahankäyttöön. Suunnitelmien mukaan mikään seura ei voisi kuluttaa palkkoihin ja siirtokorvauksiin liikevaihdostaan tiettyä prosenttiosuutta suurempaa määrää.

Valioliiga ja muut Euroopan suursarjat viettävät viikonloppuna maaottelutaukoa, joten lauantain vakiokupongilla nähdään poikkeuksellisesti Englannin ykkös- ja kakkosliigan eli kahden alimman sarjatason taistoja. Rivi vilisee perusveikkaajalle oudompia seuroja, joten merkkien sijoittelua joutuu tällä kertaa pohtimaan hiki hatussa.

Kupongin erikoisuus löytyy kohteista 5 ja 13. Aikoinaan Lontoosta Milton Keynesiin muuttanut vanha Wimbledon, MK Dons pelaa ykkösliigassa Carlislea vastaan. Samalle kupongille on mahtunut myös ”Vimpelin” muutosta suivaantuneiden kannattajien vuonna 2002 perustama aito lontoolainen AFC Wimbledon, joka on raivannut tiensä 9. sarjatasolta aina kakkosliigaan asti.

Wimbledoneista AFC on tällä kertaa vahvempi voittajasuosikki. Vastaan asettuva Port Vale on laatujoukkue, mutta nousijan kiima kantaa vielä. Varma ykkönen.

MK Dons on avannut kautensa hyvin, mutta myös kärkiryhmään kuuluva Carlisle on varmasti sisuuntunut Notts Countylle kärsityn 0–3-kotitappion jälkeen. Kohteeseen ykkönen ristivarmistuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 3.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X(1), 1(2), 1, 1(X), 1, 1, X, 2(X), 1(X), 2, 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 2.9.2011.

Pappa jaksaa painaa

Viime viikkojen kuumin pelaaja eurokentillä on ollut Barcelonan maagisen Lionel Messin ohella Manchester Unitedin ikinuori Ryan Giggs. Walesin sotaratsu oli täysin pitelemätön Mestareiden liigan välieräottelussa Schalkea vastaan. Giggsin vahva panos auttoi englantilaisia karkaamaan vakuuttavalle kahden maalin etumatkalle ennen toista osaottelua. Gelsenkirchenin ottelussa lukemat olisivat voineet olla huomattavasti rumemmat ilman Schalken kassarin Manuel Neuerin loistopelastuksia.

Manchester United on matkalla kohti Mestareiden liigan finaalia ja Valioliigan voittoa – ja ei vähiten Giggsin merkittävän roolin ansiosta. 37-vuotias laituri on pelannut kypsässä iässä elämänsä parasta futista.

Englannin Valioliiga perustettiin vuonna 1992 ja Giggs on ainoa pelaaja, joka on onnistunut maalinteossa jokaisella kaudella, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Giggs on kuulunut ManU:n kantaviin voimiin jo huikeat kaksikymmentä vuotta. Laituri allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa seuran kanssa vuonna 1990. Walesilainen on heiluttanut verkkoa ManU-paidassa kaiken kaikkiaan jo 159 kertaa ja lisää osumia tulee koko ajan.

”The Welsh Wizard” päätti maajoukkueuransa vuonna 2007. Tuolloin puhuttiin auringonlaskun pelaajasta, jonka rooli tulisi väistämättä kapenemaan myös seurajoukkueessa. Loukkaantumiset vaivasivat ja ura oli kääntymässä vääjäämättä ehtoopuolelle. Maajoukkuepaidan laittaminen naftaliiniin oli kuitenkin uusi alku Giggsille, joka on käyttänyt syntyneet tärkeät ottelutauot lepäämiseen ja lihashuoltoon.

Myös manageri Alex Fergusonin kanssa tarkkaan räätälöity ohjelma on toiminut. Esimerkiksi tulevana viikonloppuna Giggs lienee huilivuorossa, joten jalka noussee taas mukavasti ensi viikon ratkaisevassa kamppailussa Schalkea vastaan.

Viikon toinen mestarien vääntö käytiin Madridissa Realin ja Barcelonan välillä. Finaalikaksikko näyttäisi ratkenneen jo ensimmäisten välieräotteluiden jälkeen, sillä myös Barca otti vakuuttavan vierasvoiton Messin johdolla. Tilanteen muuttuminen vaatisi suuremman luokan ihmettä molemmissa ottelupareissa.

Madridissa parranpärinää aiheutti kotijoukkueen Pepen kevein perustein tullut ulosajo toisella jaksolla. Punainen kortti oli jo peräti viides perättäinen Real Madridille El Clásico-otteluissa. Ei ollutkaan ihme, että lusitaanivelho Jose Mourinho peukutteli ottelun tuomaristolle varsin sarkastiseen tapaan ja joutui ajetuksi katsomoon tempauksensa johdosta.

Ulosajolla oli varmasti merkitystä ottelun lopputuloksen kannalta, mutta ratkaisevin tekijä vierasvoiton taustalla oli Messi, joka laukoi kaksi kerrassaan upeaa osumaa hiljentäen Santiago Bernabéun yleisön täysin. Viimeisten minuuttien soolomaali toi mieleen kultaiset muistot 1980-luvulta, jolloin muuan Diego Maradona nolasi vastustajia maagisilla pallonkäsittelytaidoillaan. Molemmat pienet argentiinalaiset ovat tuottaneet hienoja elämyksiä jalkapalloesteetikoille ympäri maailman.

Valioliigan mestaruuden kannalta ratkaiseva ottelu käydään vappuaattona ManU:n ja Arsenalin välillä Lontoossa. Vakiokupongille taisto ei tällä kertaa mahtunut, mutta kierrokselta löytyy onneksi muita maukkaita ja kimurantteja vääntöjä.

Kohteessa 2 pahasti hyytynyt Blackpool saa vieraakseen Stoken. Blackpool on ollut ehdottomasti kauden mielenkiintoisin joukkue Valioliigassa. Joukkue on uhmannut asiantuntija-arvioita ja taistellut kynsin hampain sarjapaikastaan. Tällä hetkellä säilyminen näyttää vaikealta, sillä Blackpool on vajonnut kuntopuntarin hännille. Stokea vastaan joukkue on pakkovoiton edessä. Motivaatiotekijät puoltavat kotivoittoa, joten kohteeseen varma ykkönen.

Kohteen 3 Wigan on yhtä vaikeassa tilanteessa. Joukkue kaipaa pisteitä kipeästi noustakseen putoamisviivan yläpuolelle. ”Laticsin” epäonneksi myös vastaan asettuva Everton tarvitsee vielä pinnoja varmistaakseen paikan eurokentillä. Everton taisteli loistavasti ManU:n vieraana edellisen viikonlopun ottelussa, joten se lähtee taistoon ennakkosuosikkina. Tähän kohteeseen sorvaamme varman kakkosen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 30.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1, 2, X, 1(X), 1(2), 1(X), 2, 1, X(2), 1, 1, X(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 29.4.2011.

Pragmaatikon lähtölaskenta

Manchesterin ikuiseksi kakkosseuraksi tuomitun Cityn kannattajat ovat odottaneet jo pitkään hetkeä, jolloin seura ohittaa arkkivihollisensa Unitedin ja kaappaa kaupungin herruuden itselleen.

Manchester City on tällä hetkellä maailman rikkain jalkapalloseura, joten resursseja tavoitteen saavuttamiseksi luulisi riittävän.

Raha ei aina ratkaise. Juuri nyt näyttää siltä, että seuraavaan tähtihetkeen on vielä vuosia matkaa.

Kauden tärkein tavoite, paikka Mestarien liigassa, on tällä hetkellä lipumassa Cityn käsistä. Joukkue majailee edelleen neljännellä sijalla, mutta viime aikojen peliesitysten perusteella lähtökohdat Valioliigan joulukuun otteluruuhkaan ovat kehnot. Myös Eurooppaliigassa on ollut tukkoista. Viimeksi tuli pataan Puolassa Lech Poznanin vieraana.

Megaluokan hankinnoista huolimatta City on onnistunut maalinteossa ainoastaan 15 kertaa kauden 13 liigaottelussa. Kuolettavan ikävystyttävä Manchesterin derby sai jatkoa viime lauantaina, kun tehoton City löi puolitoista tuntia päätään ansiokkaasti taistelleen Birminghamin rakentamaan muuriin. Vierailija parkkeerasi bussin rangaistusalueen rajalle ja onnistui pitämään rysänsä puhtaana.

Manchesterin paikallisottelussa sinipaidat näyttivät tyytyvän tasapeliin, vaikka flunssa-aallon heikentämältä Unitedilta puuttui ottelusta muun muassa loukkaantumisestaan hiljalleen toipuva kiukkupussi Wayne Rooney. Iskun paikka oli selkeä, mutta se jätettiin käyttämättä.

Materiaali ei ole Cityn ongelma. Seura on käyttänyt sheikki Mansourin kahden vuoden valtakauden aikana pelaajahankintoihin hulppeat 300 miljoonaa puntaa. Hyökkäyspäästä löytyy tekijämiehiä vaikka kahteen huippujoukkueeseen. Kuvaavaa on, että Bayern Münchenissä ja Blackburnissa kasapäin maaleja tykittänyt, mutta Cityssä penkkiveijariksi juuttunut Roque Santa Cruz etsii tällä hetkellä uutta seuraa peliajan puutteen vuoksi.

Muodikkaasti pukeutuvan City-manageri Roberto Mancinin ongelmaksi on muodostunut äärimmäisyyksiin menevä pragmatismi, joka on johtanut ylivarovaiseen pelikirjaan. Ero esimerkiksi naapuriseura Unitediin on silmiinpistävä. Vaikka Alex Fergusonin joukot ovatkin olleet vaikeuksissa etenkin vieraskentillä, joukkueen pelaaminen on huomattavasti rohkeampaa. Luovat ratkaisut ja pelin nopea kääntäminen ovat tyystin eri tasolla.

City on pelannut koko Mancinin valtakauden ajan kolmella puolustavalla keskikenttäpelaajalla. Omassa päässä ei ole soinut, mutta pelitapa on jäädyttänyt hyökkäyksen rakentelun staattiseksi. Vastaiskuihin turvaaminen ei ole toiminut, sillä joukkue ei kykene kääntämään riistoja tarpeeksi nopeasti tehokkaiksi hyökkäyksiksi. Esimerkiksi ManU:a vastaan joukkue sai aikaan ainoastaan yhden laukauksen kohti maalia.

Uutta öky-Cityä on monissa arvioissa verrattu vuosikymmenen puolivälin Chelseaan. Tuolloin öljypohatta Roman Abramovitsh saapui Lontooseen ja laittoi puntia palamaan. Mestaruuksia voitettiin puolustusorientoituneen Jose Mourinhon myrkkykeitoilla. Vissi ero löytyy kuitenkin joukkueiden hyökkäyspelistä. Kauden 2004–05 Chelsea ylsi Valioliigan piste-ennätykseen ennen muuta loistavan pelitemponsa ja voimakkaasti nousevien laitapelaajiensa ansiosta. Myös pelin kääntäminen skorpionimaisiksi vastaiskuiksi oli tuolla joukkueella huippunopeaa. Tälle tasolle on Mancinilla vielä maileja kirittävänä.

Kärsivällisyys ei ole koskaan kuulunut rahalla mälläävien seurojen hyveisiin, joten lienee vain ajan kysymys milloin Mancini saa kalossin kuvan takamukseensa, mikäli suunta ei muutu ja nopeasti. Italialaisen ainoa vaihtoehto on löysätä pelaajiensa suitsia ja loihtia ryhmälleen huomattavasti nykyistä aktiivisempi pelitapa.

City ei lauantain vakiokupongilla esiinny, mutta viikon liigavarma löytyy kuitenkin samasta kaupungista. Kohteessa 3 Man United saa vieraakseen Wiganin. ManU osoitti luonnetta viime viikon kierroksella nousemalla 2-0 -tappioasemasta tasapeliin Aston Villan vieraana. Nyt joukkue parantelee asemiaan mestaruustaistossa ottamalla täydet kolme pistettä.

Loukkaantumisongelmista kärsivä Chelsea otti sunnuntaina rumasti selkäänsä Sunderlandilta. Vastaavia romahduksia ei ole Stamford Bridgellä usein nähty, joten sinisten leirissä on käyty varmasti tiukkaa palaveria viikonlopun kierroksen jälkeen. Topparilegenda John Terryn selkä on pahasti rikki, mutta Frank Lampard palannee kokoonpanoon Birmingham-otteluun, joka löytyy kupongin kohteesta 2. Odotettavissa on ryhtiliike, jonka ansiosta toista perättäistä tappiota ei nähdä. Kohteeseen risti kakkosvarmistuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 20.11. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), X(2), 1, 1, 1(2), X, 1, 1, 1, 1(X), 1(2), 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 19.11.2010.

Uuden ajan alku

Neljän suuren kärkiryhmä, Big Four, on ollut jo pitkään käsite englantilaisessa jalkapallossa. Kamppailu ykköstilasta on ollut viimeiset vuodet Chelsean ja Manchester Unitedin heiniä, sillä edelliset kuusi liigamestaruutta on jaettu näiden kahden seuran kesken. Arsenal ja Liverpool ovat toimineet tässä kuviossa haastajien rooleissa.

Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Liverpool on jo oikeastaan pudonnut isokenkäisten kerhosta. Suurimpana syynä alennustilaan on seuran kehno taloustilanne. Rafa Benitezin aikakauden jatkuva konttaaminen kotimaan kentillä on viimeistellyt perinteikkään seuran ajautumisen hunningolle. Merseysidellä etsitäänkin uutta namusetää pumppaamaan lisää puntia seuran toimintaan. Penkin päässä uutta alkua rakentaa Roy Hodgson, jonka tehtävä on haastava.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tuttu neljän suuren keskittymä hajoaa lopullisesti tulevalla kaudella. Mestareiden liigaan edennyt Tottenham ja siirtomarkkinoilla rahaa runsaasti polttanut Manchester City lyövät kärkinelikon palasiksi.

Alkaneella kaudella sarja on kärjen osalta luultavasti kiinnostavampi kuin vuosikausiin. Mestaruuden osalta suurimmat suosikit ovat tuttuun tyyliin Chelsea ja ManU, mutta kaikilla muilla uuteen ”superkuusikkoon” kiilavilla ryhmillä on oma sanansa sanottavana tämän kauden kärkitaistossa.

Valioliigaseurat eivät ole tänä kesänä mellastaneet siirtomarkkinoilla. Hallitseva mestari Chelsea teki muutaman matalan profiilin hankinnan poislähteneiden pelaajien panoksen korvaamiseksi. Ramires oli toki arvokas hankinta, mutta avainpelaajaksi brassi ei Stamford Bridgellä tule ainakaan heti nousemaan. ManU:n Alex Fergusonkin päätti jättää hänelle ostoksia varten myönnetyn lisärahan toistaiseksi säästöön.

Ainoa megahankintoja tehnyt seura on Man City, joka mälläsikin sitten koko joukon edestä. Öljymiljoonia paloi käsittämätön määrä, mutta hankinnat tuntuvat järkeviltä. Joukkueen yhteen hitsautumisessa menee tietysti oma aikansa, mutta City on tekemässä itselleen tilaa aivan kirkkaimmassa kärkiryhmässä.

Monen papereissa ”Citizens” on jo suurin mestarisuosikki. Ryhmästä löytyy laatua ja leveyttä. Lisätehoja on vielä tulossa, sillä Aston Villan maajoukkuepeluri James Milner liittyy manchesteriläisten kokoonpanoon. Samalla pannaan asetettu kauhukakara Craig Bellamy sai vihdoin kalossin kuvan persauksiinsa.

Chelsea aloitti kautensa samanlaisella tehokkuudella, jolla se päätti edellisen menestyksekkään kampanjansa. WBA nuijittiin maan rakoon tennislukemin 6–0. Joukkue on yhtä vahva kuin viime kaudella, mutta euronälkä syönee tehoja kotimaan kentillä. Avainkysymys on rotaatio. Jaksavatko pelaajat ja miten laadukasta rinkiä ja sen nousevia nuoria lupauksia, kuten Gaël Kakutaa käytetään hyödyksi? Pallo on italovelho Carlo Ancelotilla.

ManU:n osalta suurimmat kysymysmerkit ovat samaa sarjaa. Fergusonin poppoo haluaa palata kultakantaan, mutta joukkue ei ole vahvistunut merkittävästi viime kaudesta. Pakottavatko toppariosaston Rio Ferdinandin jatkuvat loukkaantumiset skottikonkarin vihdoin ostoksille?

Arsenal teki juuri pitkän jatkosopimuksen Arsène Wengerin kanssa. Wenger ei ole kyennyt kesän aikana ratkaisemaan joukkueensa ongelmia, jotka ovat edelleen saranapelaajien puute ja maalivahtien kurja osaamistaso. Manuel Almunia päästi jo helpon avausottelussa Liverpoolia vastaan ja toinen saranasormi Lukasz Fabiañski on maalilla saman tason katastrofi.

Joukkue on taitava, mutta pikkunäppäryys ei johtane toivottuihin tuloksiin tälläkään kaudella. Kaiken mennessä nappiin Arsenal kykenee silti taistelemaan jopa mestaruudesta. Tämä vaatii kuitenkin uuden maalivahdin hankintaa.

Lauantain vakiokupongilla varmimmat merkit on löydettävissä Valioliigan kohteista. Kierroksen ensimmäisessä kohteessa Arsenal saa vieraakseen kauden loistavasti aloittaneen nousijajoukkue Blackpoolin. Kapealla ringillä operoiva vierasryhmä on suurissa vaikeuksissa näyttävää hyökkäyspeliä pelaavan Arsenalin kanssa. Kohteeseen varma ykkönen.

Everton mittelee kotiavauksessaan Wolverhamptonin kanssa. Joukkue jäi Blackburnissa maalivahti Tim Howardin kardinaalimunauksen takia ilman pisteitä. David Moyesin joukkoja on povattu sarjan korkeimpaan kolmannekseen. Taistelu europaikoista alkaa Evertonin osalta lauantaina, kun se nappaa täydet kolme pistettä. Kohteeseen siis ykkönen ilman varmistuksia.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 21.8. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1, 2(X), X, 1, 1, 1(X), 2(1), 1(2), X(2), 1, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 20.8.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 6+1 oikein.

The Special One tuli, näki ja voitti

Mestareiden liigan moraalinen finaali käytiin jo välierävaiheessa Interin ja Barcelonan välillä. Otteluparissa Katalonian pallojonglöörit joutuivat taipumaan feeniks-linnun lailla pelitapaansa muuttaneen italialaisjoukkueen ylivoiman edessä. Tarina huipentui finaaliin ja mestaruuteen. Bayern Münchenistä ei ollut Interille enää todellista vastusta.

Esteetikoiksi itseään kutsuvien asiantuntijoiden Barca-hehkutus ei päättynyt välierätappioon. Interiä ja Jose Mourinhoa on vielä finaalivoiton jälkeenkin arvosteltu inhorealistisesta taktiikasta ja pelkkään puolustamiseen pohjautuvasta antijalkapallosta. Väärin voitettu?

Tällainen nyyhke aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, sillä ratkaisuottelut katsoneet näkivät monipuolisesti ja suoraviivaisesti pelaavan milanolaisryhmän. Alkulohkon Inter-Barca -otteluista välittynyt mielikuva ei ollut nähtävästi vielä ehtinyt pyyhkiytyä kaikkien mielistä. Tuolloin Inter parkkeerasi bussin kuudentoista alueen eteen ja oli täysi vastaantulija jogo bonitoa pelanneen Barcelonan käsittelyssä.

Jatko-otteluissa ääni kellossa oli täysin toisenlainen. Inter näytti katalaaneille, että sirkustemput ja näyttävä pallonsiirtely ovat vain yksi pelin osa-alue – ja pahimmillaan hyvin tehoton ja tylsä sellainen. Sama toistui finaalissa Bayerniä vastaan. Milanolaisten voitto oli hieno osoitus siitä, kuinka erilaisilla tavoilla jalkapallossa on mahdollista menestyä.

Mestaruuden tekijän, Jose Mourinhon pahennusta herättänyt, varsin pöyhkeä tuuletus Nou Campilla piirtyi monen futisdiggarin verkkokalvoille lähtemättömästi. The Special One tuli, näki ja voitti.

Ylimielinen, koppava, suurisuu, nousukas. Näitä adjektiiveja on käytetty enemmän kuin usein kuvaamaan portugalilaisvalmentajaa ja hänen tempauksiaan. Esimerkiksi menestyksekkäinä Chelsean-vuosinaan Mourinho kyykytti tämän tästä brittimediaa ja joutui niin muiden joukkueiden edustajien kuin lehdistönkin hampaisiin.

Monen mielestä Mourinhon ylimielisyys on vain teatteria, jonka avulla velho kykenee hallitsemaan jokaista soppaa hämmentämään pyrkivän median. Todellisuudessa kyseessä on valmentaja, joka kunnioittaa ja arvostaa pelaajiaan.

Teorian puolesta puhuu se, että pelaajat ovat seisseet aina 150-prosenttisesti Mourinhon takana. Chelsean Didier Drogba kertoi seuransa menettäneen suuren palan sielustaan Jose-sedän poistumisen myötä. Milanon mestaruushumussa nähtiin puolestaan herkistynyt, Marco Materazzin kainalossa lähtöään itkevä Mourinho. Siirto Real Madridiin oli tuolloin varmistunut.

Menneen kauden menestys on viimeistään osoittanut, että Mourinho kuuluu kiistatta maailman huippumanagereiden harvalukuiseen joukkoon. 47-vuotiaan portugalilaisen saavutukset ovat jo nyt sitä luokkaa, että ainoastaan Manchester Unitedin Sir Alex Ferguson kykenee kukkoilemaan palkintokaappinsa kanssa samalla viivalla.

Portugalilaisen seuraava haaste odottaa Madridissa. Realin ja Mourinhon sopimus julkaistiin aiemmin tällä viikolla. Lusitaaniluotsi ilmoitti tuttuun tyyliinsä tekevänsä historiaa hakemalla kolmannen Mestareiden liigan voiton Portossa ja Interissä saavutettujen pokaalien jatkoksi. Menestysnälkäisen suurseuran managerin tuoli seisoo tunnetusti savijaloilla ja paineet ovat hurjat. Menneet vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että tämän velhon kanssa kaikki on mahdollista.

Vakiokupongilla temmelletään kotimaisten sarjojen merkeissä. Pääosa kierroksen kohteista on Ykkösen ja Kakkosen vääntöjä. Veikkausliigan ottelu Honka–VPS muodostaa makean kuorrutuksen futissunnuntain herkullisen tasaisille väännöille.

Kohteen 1 Honka on ollut viime kierroksilla varsin mainiossa vedossa. Espoolaiset kaatoivat kotonaan HJK:n ja hakivat heti perään Jyväskylästä maukkaat vieraspisteet. VPS:n otteet ovat puolestaan ailahdelleet rajusti alkukaudesta. Uskotaan ykkösvarmaan tässä kohteessa.

Ykkösessä kohteen 3 FC Viikingit on aloittanut kautensa perinteiseen tapaan vaisusti. Toni Korkeakunnaan valmentaman joukkueen pelitapa jalostunee kauden mittaan roiskinnasta rauhallisempaan muotoon, joten parempaa on varmasti luvassa syksyä kohti mentäessä. Vuosaareen sunnuntaina saapuva TPV on sarjan putoajakandidaatti numero uno, joten pelimerkit tässä kohteessa kotijoukkueelle.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 30.5. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, 1(X), 1, 1, X(1), 1, X(1), 2, 2(X), 1(2), 1(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 28.5.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 5+3 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: