Suomen Cupin kunnianpalautus

Palloliiton tempoilevat päätökset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Suomen Cupia ei ole voitu enää vuosiin nimittää oikeaksi cup-kilpailuksi.

Suomen Cupin vuosikausia kestänyttä alennustilaa on puitu myös tällä palstalla lukuisia kertoja. Vuoden 2010 uudistuksessa cup-ottelut pyöräytettiin käyntiin suurten seurojen toiveesta jo tammikuussa, mikä aiheutti osallistujamäärän täydellisen romahtamisen erityisesti alasarjaseurojen osalta.

Muutama vuosi sitten mukaan tullut lohkomuoto tappoi lopullisesti cup-romantiikan, johon kuuluu olennaisena osana tulos tai ulos -mentaliteetti. Koko suomalaisen futisperheen yhteisestä kilpailusta tehtiin näin lähinnä liigan ja Ykkösen seurojen hallihöntsäsarja.

Viime viikolla jalkapalloromantikot saivat ilouutisia, kun Palloliiton hallitus ilmoitti hyväksyneensä cupin tilannetta ruotineen työryhmän esitykset tuleviksi linjauksiksi kilpailumuodon osalta. Cupissa palataan ensi kaudella pudotuspelimuotoon eli perinteiseen malliin, jossa yksittäiset ottelut ratkaisevat jatkoon menijät eli häviämällä ottelun putoaa pyttyjahdista ulos. Lohkomuoto lentää roskiin ja kilpailu alkaa vasta alkukeväästä. Legendaariset Daavid vastaan Goljat -taistot ovat jälleen mahdollisia.

Palloliiton tavoitteena on palauttaa osallistujamäärät takavuosien huipputasolle. Tämän toteutuessa luvassa on taas otteluita, joissa pikkuseuroilla on mahdollista kirjoittaa nimensä historiaan kultaisin kirjaimin. Liitto kertoo panostavansa myös cupin markkinointiin ja resursseihin lisää varoja.

Ratkaisu on otettu jalkapallopiireissä vastaan pääosin riemuiten. Ainoat soraäänet on tähän mennessä kuultu eteläisen Suomen liigaseurojen edustajien piiristä HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahden sekä Hongan manageri Hexi Artevan kritisoitua uudistusta sosiaalisessa mediassa.

Riihilahti näkee cup-uudistuksen olevan riski europeleissä pelaavien joukkueiden urheilullisille tavoitteille. ”Yleisellä tasolla voin vaan todeta, että jos mikrotason romantiikka ohjaa makrotason strategiaa, niin tilanne on sellainen jossa häntä heiluttaa kissaa”, kirjoitti puolestaan Arteva twiitissään.

Liigan tämän kauden katsojalukemia tarkastellessa voi todeta, että ehkä Helsingissä ja Espoossa olisi oikeasti tarvetta kokeilla romantiikan ja yhteisöllisyyden nostamista keskiöön. HJK:n liigaotteluiden yleisömäärät ovat olleet säälittäviä ja Honka on vetänyt vieläkin pahemmin vihkoon. Hongan otteet Tapiolassa ovat kiinnostaneet ainoastaan kourallista ihmisiä.

Liigan ja Ykkösen seurojen osalta lohkomuotoisessa cupissa on toki ollut etunsa. Talvelle on saatu runsas määrä harjoitusotteluita, joissa on ollut mahdollista testata tulevan kauden pelaajia. Suomen Cupin tuhoaminen ei ole kuitenkaan vastaus tähän kysymykseen. Takavuosina hallipelejä pelattiin liigacupin merkeissä ja seurat saivat riittävän määrän tasokkaita treenimatseja ennen kauden alkamista. Muuttuvassa tilanteessa liigacupin paluu onkin todennäköinen skenaario.

Lauantain vakiokupongilta löytyy Englannin sarjojen kohteita. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Valioliigan voittaja tulee kolmikosta Chelsea–Man City–Liverpool. Suurseurat purjehtivat myös lauantaina voittoihin. Viime viikonloppuna Poolia vastaan romahtanut ManU lähtee ärsytettynä Spursin vieraaksi, joten kotivoitto varmistetaan kakkosella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 30.10. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2(X), 2, 1, 1, 1(2), 1, X(2), 1(X), 2(X), 1, 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisissa 29.10.2021.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: