TPS ja KTP haastavat Oulun Ykkösessä

Ykkösen suurin ongelma on koko vuosikymmenen ajan ollut talous.

Kannattamani jalkapalloseura on pelannut Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli Ykkösessä kohta kymmenen vuotta. Sarjassa jo pienen ikuisuuden lyhyen historiansa ajan tahkonnut AC Oulu on kivunnut Ykkösen maratontaulukossa jo toiseksi.

Ykkösen pelejä on tullut siis seurattua tiiviisti jo vuosikymmenen ajan, ja tältä jaksolta on jäänyt muistilevylle jonkinlainen näkemys sarjan tasosta ja sen kehityksestä pidemmältä ajanjaksolta.

Jatka lukemista ”TPS ja KTP haastavat Oulun Ykkösessä”

Muovi haisee nyt Kemissä

Kolumnistikollega Elina Vainikainen kirjoitti viime viikolla tällä palstalla JJK:n ja PS Kemin synkistä kohtaloista. Jyväskylän futisylpeys JJK pelasi Veikkausliigassa vielä kaudella 2017 Kemin ollessa mukana korkeimmalla sarjatasolla viime vuoden lokakuuhun saakka. Tänä talvena molemmat seurat ajautuivat konkurssiin ja putosivat lopulta suoraan piirisarjatasolle eli Kolmoseen saakka.

Taloudellisesti savijaloilla jo vuosia seissyt PS Kemi putosi ennätysmäisesti vain neljässä kuukaudessa yhteensä kolme sarjatasoa ja laittoi lapun luukulle. Meri-Lapissa saagan käänteet eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Tällä viikolla kerrottiin, että Kemiin aiotaan perustaa uusi jalkapalloseura, jonka nimi on jopa Suomen perspektiivissä muoviselta kalskahtava Kemi City FC. Uuden seuran osaomistajaksi on tulossa brittiläinen urheilumarkkinointiyhtiö Redstrike 40 prosentin omistusosuudella.

Jatka lukemista ”Muovi haisee nyt Kemissä”

VPS on suomifutiksen edelläkävijä

Veikkausliigakausi 2017 ohitti tovi sitten puolivälin krouvin ja tässä vaiheessa on hyvä syynätä hieman tarkemmin ennen kauden alkua tehtyjä ennustuksia. Huhtikuun alussa ilmestyneen Kansan Uutisten liigaennakon laati tänä vuonna toveri Vainikainen, joka ennusti HJK:n palaavan mestaruuskantaan muutaman vaisumman vuoden jälkeen. Näin on todellakin käymässä, sillä kahdeksantoista pelatun kierroksen jälkeen HJK johtaa sarjaa kahdeksan pisteen erolla Vaasan Palloseuraan.

Klubissa tahtipuikkoa on heiluttanut uuden lehden urallaan kääntänyt pelintekijä Mostagh Yaghoubi. ”Mosa” on ollut viime aikojen harvoja valopilkkuja kotimaisen futiksen saralla, sillä peli on kulkenut kohtuullisen mukavasti myös maajoukkueessa. Kansan Uutiset povasi kaudesta Yaghoubin todellista läpimurtoa suomifutiksen eliittiin ja tämä ennustus on toteutunut.

Jatka lukemista ”VPS on suomifutiksen edelläkävijä”

Otteluruuhka pilasi Raatin nurmen

Peruskorjatun Raatin stadionin nurmi on ollut tähän asti jokaisella kaudella erinomaisessa kunnossa. Tästä voimme kiittää huolellisesti tehtyä kenttäremonttia sekä nurmesta vastaavien kenttämestareiden ammattitaitoa.

Tämä kevät on ollut valitettava poikkeus. Sääolosuhteet ovat olleet vaikeat ja nurmi ei ole ollut vielä alkukaudesta pelikuntoinen. Kevään tulon tarkkaa ajankohtaa ei voi etukäteen ennustaa, mutta tästä huolimatta Oulun kaupunki vuokrasi stadionin kolmea veikkausliigaottelua varten huhti-toukokuussa.

Jatka lukemista ”Otteluruuhka pilasi Raatin nurmen”

Pohjoinen juhlii myös Ykkösessä

Kotimaisissa jalkapallosarjoissa edetään kohti loppusuoraa jännittävissä merkeissä. Ensimmäinen pokaali löysi omistajansa viime lauantaina, kun IFK Mariehamn löi Suomen Cupin loppuottelussa FC Interin maalein 2–1. Saarelaisten uroteon jälkeen Maarianhaminassa nähtiin kaikkien aikojen kansanjuhla, jossa ykkössankarin tahtipuikkoa heilutti finaalissa kahdesti maalannut Diego Assis.

Olli Kohonen käsitteli viikko sitten tällä palstalla Veikkausliigan kärkitaiston asetelmia. RoPS on kiskaissut muutaman pisteen kaulan jahtiryhmään, jossa ovat vielä mukana Seinäjoen Jalkapallokerho sekä rajusti flopannut suursuosikki HJK.

On todennäköistä, että kauden päätteeksi kannua nostellaan pitkästä aikaa jossain muualla kuin Töölössä. Uusi tilanne on ollut erittäin positiivinen asia liigan ja suomifutiksen yleisen kiinnostavuuden kannalta.

Jatka lukemista ”Pohjoinen juhlii myös Ykkösessä”

Kilpajuoksu liigajunaan

Lauantaina käynnistyvä Ykkönen on viimeinen Suomessa tänä vuonna alkava jalkapallosarja. Ykkönen on kuitenkin monen mielestä tänäkin vuonna se kaikkein kiinnostavin sarja pienten tasoerojen vuoksi. Suorasta noususta ja karsintapaikasta kamppailee kolmesta viiteen joukkuetta. Myös putoamistaistossa on jälleen kerran hyvin pienet marginaalit.

Ykkönen on siis muuttunut vuosien saatossa entistä tasaisemmaksi sarjaksi. Kritisoitu sarjajärjestelmäuudistus on onnistunut sen osalta paremmin kuin muualla.

Suurempi muutos on nähty kuitenkin seurojen taustoilla. Pakkonousut ja riskipanostukset ovat taakse jäänyttä elämää. Seurat rakentavat tulevaisuutta nykyisin pitkäjänteisemmillä strategioilla. Romantiikka on lyömässä lopullisesti rahan.

Jatka lukemista ”Kilpajuoksu liigajunaan”

Kyllä kuudentoista joukkueen liigalle!

Veikkausliigassa puuhataan suurta sarjajärjestelmäuudistusta. Yli puolet liigaseuroista kannattaa joukkuemäärän kasvattamista nykyisestä kahdestatoista kuuteentoista. Uudistukselle ovat näyttäneet vihreää valoa myös Palloliiton ja Veikkausliigan puheenjohtajat Pertti Alaja ja Lasse Lehtinen.

Olen kirjoittanut sarjajärjestelmistä jo aiemmin monta kertaa (1, 2 ja 3) Kansan Uutisissa, mutta tässä vielä pieni kertaus aiheesta ja siihen liittyvistä taustatekijöistä.

Jatka lukemista ”Kyllä kuudentoista joukkueen liigalle!”

Veikkausliiga vihdoin oikealla tiellä

Gareth Balen monivivahteinen siirtosaaga on ollut viime viikkojen ykkösuutinen futismedioissa ympäri maailman. Walesilaisen ennätyskallista siirtoa Real Madridiin on pohdittu paljon myös suomalaisten palloniilojen olohuoneissa. Kotimaisen jalkapalloilun ystävien keskuudessa syvällisempää pohdintaa on kuitenkin aihettanut suomifutiksen lippulaivan Veikkausliigan tulevaisuus.

Pommi tipahti viime viikolla, kun Urheilulehti uutisoi liigaseurojen haluavan nostaa sarjan joukkuemäärää peräti 16 joukkueeseen viimeistään kaudelle 2015 tultaessa. Joukkuemäärää muutettiin viimeksi kolme vuotta sitten, kun liigaa supistettiin kahdella ja Ykköstä neljällä joukkueella. Samalla ottelumäärää lisättiin. Tämä ratkaisu on osoittautunut virheelliseksi lähes kaikin tavoin.

Jatka lukemista ”Veikkausliiga vihdoin oikealla tiellä”

Härkösestä Kampmaniin – neljä veijaria penkin takana

Kirjoitus on julkaistu AC Oulun ACIAA-lehden numerossa 9/2012. Kirjoituksen lähteinä on käytetty sanomalehti Kalevan arkistoa ja AC Oulun verkkosivujen uutisointia.

AC Oululla on ollut sen 10-vuotisen historian aikana kaiken kaikkiaan viisi eri päävalmentajaa. Laivastonsinisten nykyinen kippari Juha Malinen on luotsannut laivaa kaudesta 2008 lähtien. Sitä ennen seura on tahkonnut Ykköstä ja Veikkausliigaa neljän erilaisen, kiistellyn persoonan johdolla. ACIAA pureutuu tässä artikkelissa arkistojen saloihin ja käy läpi menneitä vuosia AC Oulun aikaisempien päävalmentajien näkövinkkelistä.

Jatka lukemista ”Härkösestä Kampmaniin – neljä veijaria penkin takana”

Viikingit lähellä suoraa nousua Veikkausliigaan

Ykkösen tulikivenkatkuisesta nousutaistosta on muotoutunut kahden kauppa. Suoran nousija on tänä syksynä joko itähelsinkiläinen FC Viikingit tai pohjoisen AC Oulu. Tilanne on kutkuttavan tiukka, sillä samalla sarjatasolla jo vuodesta 2003 saakka esiintyneitä vanhoja kiistakumppaneita erottaa yksi vaivainen piste. Kakkoseksi jäänyt ryhmä matkaa liigakarsintoihin, joissa se kohtaa Veikkausliigan kolmanneksitoista sijoittuneen joukkueen.

Viikingit on tarrautumassa tiukasti kiinni suoran nousijan paikkaan. Joukkue kärsi AC Oululle kirvelevän 1–3-vierastappion liki kolmen tuhannen katsojan huutomyrskyssä, mutta kaasutti takaisin ”Aasien” ohi viime sunnuntaina murskaamalla putoamista vastaan taistelevan Tampereen Pallo-Veikot kotonaan maalein 4–0.

Joukkueiden loppuohjelmat eivät ole henkeäsalpaavan vaikeita. Viikingit on todella lähellä suoraa nousua, mikäli se kykenee vierasvoittoon Kotkassa ensi maanantaina. Kahdessa viimeisessä ottelussa pisteiden kaappaaminen tullee nimittäin olemaan helppoa kuin heinänteko. Atlantiksella ja PS Kemillä ei ole enää minkäänlaista panosta, joten punapaidat lähtevät selkeinä ennakkosuosikkeina molempiin otteluihin.

Viikinkien menestyksen taustalla on joukkueen laaja pelaajarinki. Loukkaantumiset ovat vaivanneet ryhmää myös tänä vuonna, mutta penkiltä löytyy sen verran monta laadukasta pelimiestä, että kokoonpano-ongelmat eivät ole estäneet Viikinkien nousua sarjan piikkipaikalle. Sarjan kiinnostavimpiin pelaajiin kuuluva amerikkalainen laitakiituri Kwame Adjeman-Pamboe on ollut viimeinen puuttuva lenkki joukkueen hyökkäyspeliin.

AC Oulu kohtaa seuraavassa ottelussaan putoamisviivalla killuvan TP-47:n vieraissa. Kamppailusta on povattu oululaisille vaikeaa torniolaisten taistellessa kynsin hampain sarjapaikastaan. Sininutut päättävät kautensa kahteen kotiotteluun.

Ex-oululaisen Teuvo Palkin luotsaama FC Hämeenlinna on ollut AC Oululle aina hankala vastus. Viimeisellä kierroksella Castrenille saapuva TPV lienee puolestaan nousua havittelevalle kotijoukkueelle pelkkä suupala.

Kokenut valmentaja Juha Malinen on rakentanut Ouluun vahvan joukkueen, jonka ehdottoman selkärangan muodostavat kokeneet oululaistaustaiset pelaajat Antti Pehkonen ja Mika Nurmela.

Seura hankki siirtoikkunan umpeutumisen kynnyksellä ryhmäänsä vielä kaksi nimekästä paluumuuttajaa, kun Toni Kolehmainen ja Jarkko Hurme saapuivat tervakaupunkiin nostamaan sinipaitoja liigaan. Suora nousu vaatii nyt Viikinkien kompurointia, mutta Oulussa ei pelätä mahdollisia karsintaotteluita.

Ykkönen on ollut myös kuluvan kauden aikana mainettaan ja erityisesti yleisömääriään parempi sarja. Surullista onkin, että esimerkiksi Vantaalla PK-35:n ottelut eivät ole kiinnostaneet juuri ketään – sarjan hulppeimmasta stadionista huolimatta. Kauden pohjanoteeraus nähtiin viime lauantaina Vaasassa, jossa sarjapaikastaan edelleen taisteleva FC Kiisto veti Hietalahteen peräti 89 katsojaa.

Mitä on sitten tehty väärin? Kyseessä on kuitenkin sarja, jossa suositaan viihdyttävää pelitapaa ja jossa futaa lukuisia kiinnostavia nuoria lupauksia, kokeneita kotimaisia kehäkettuja ja taitavia ulkomaanapuja.

Helppoa vastausta ei ole. Seurojen markkinointi on ollut kehnoa lähinnä organisaatioiden amatöörimäisyydestä johtuen. Palloliiton panostukset sarjan kehittämiseksi ovat jääneet puolivillaisiksi, minkä vuoksi mediaa ei ole Ykkönen viime vuosina juurikaan kiinnostanut.

Nyt sarjaan ollaan suunnittelemassa tiukempia lisenssivaatimuksia olosuhteiden parantamiseksi. Nähtäväksi jää, ovatko toimenpiteet riittäviä Ykkösen arvostuksen nostamiseksi sille kuuluvalle tasolle.

Englannin liigan syksyssä on päästy jo siihen pisteeseen, jossa joukkueiden todelliset voimasuhteet alkavat näyttäytyä yhä selvemmin vakioveikkaajille.

Viikon varmat löytyvät Championshipin kohteista. Sarjan jättiläinen Newcastle on aloittanut kautensa loistavasti ja majailee ansaitusti piikkipaikalla. Pohjois-Englantiin saapuva Bristol City ei kykene laittamaan kapuloita ”Harakoiden” rattaisiin. Varma ykkönen.

Kohteessa 6 Crystal Palace on saanut junansa raiteille katastrofaalisen alkukauden jälkeen. Joukkue on pelannut jo kolme ottelua ilman tappioita. Putki jatkuu Blackpoolia vastaan.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 3.10. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2(X), 2(1), 2(X), 1, 1, 1, 1, 2(X), 2(1), 1, X, 2(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 2.10.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 7+1 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: