Topit ja flopit 2013

Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjetiimi listasi perjantaina 3. tammikuuta julkaistussa numerossa vuoden 2013 toppeja ja floppeja futiskentiltä. Tässä oma listani:

Vuoden riemastuttavin ilmiö on ollut havaita Valioliigan parhaan maalivahdin olevan pitkästä aikaa suomalainen. Vanha kettu Sam Allardyce tiesi tismalleen mitä oli tekemässä hankkiessaan Boltonissa penkkiveikoksi jämähtäneen Jussi Jääskeläisen West Hamiin.

Ilmiömäisiin suorituksiin Hammers-maalilla venynyt Jääskeläinen on tällä hetkellä Suomen paras jalkapalloilija. Flopiksi voi tietysti laskea sen, että ”Jässin” maajoukkuepelit ovat jo päättyneet. Vaikka Niki Mäenpää onkin osoittautunut päteväksi ykköskassariksi, Mixu Paatelaisen kannattaisi vielä harkita yllätyssoittoa Lontooseen.

Jatka lukemista ”Topit ja flopit 2013”

Pudotuspelit jalkapalloon?

Veikkausliigan ja Ykkösen katsojaluvut eivät ole miellyttäneet kaikkia toimijoita kuluneella kotimaisella jalkapallokaudella. Seurojen talous on edelleen monella paikkakunnalla veitsenterällä ja lisää pelejä vaaditaan ohjelmaan tämän tästä, vaikka liiton masinoima sarjauudistus toi vastikään sarjaan tukun lisäkierroksia.

Viimeisimmän esityksen teki JJK:n ideamoottori Joni Vesalainen, joka toivoi Veikkausliigaan pudotuspelejä. Vesalainen kaipaili liigaan enemmän merkityksellisiä pelejä, jotka toisivat yleisöä mukanaan.

Jatka lukemista ”Pudotuspelit jalkapalloon?”

%d bloggaajaa tykkää tästä: