Unelma, joka kuoli

Jalkapallon MM-kisat potkaistaan jälleen kerran käyntiin sunnuntaina. Itselleni futiksen MM-turnaus on ollut monumentaalisuudessaan urheilutapahtumista pyhin lapsesta saakka ja se on eräs merkittävimmistä tekijöistä sen takana, miksi käytän vielä keski-ikäisenäkin valtavasti aikaa jalkapallon parissa toimimiseen eri tavoilla: kannattajana, valmentajana ja harrastelevana journalistina.

Meksikon vuoden 1986 kisoista muistan ainoastaan kisojen loppuottelun ja Diego Maradonan, joka aiheutti samanaikaisesti ihmisissä rakkauden ja vihan tunteita. Olin tuolloin 6-vuotias. Neljä vuotta myöhemmin katsoin kaikki Italiassa pelattujen MM-kisojen ottelut ja olin myyty. Tuolloin altavastaaja Kamerunin edesottamukset saivat sydämen roihuamaan pelitavan ajoittaisesta brutaalista luonteesta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia.  

Romanttinen suhtautuminen jalkapallon arvokisoja kohtaan sinnitteli hengissä pitkään, vaikka vuosi vuodelta kuvotus lajin kattojärjestöjen Fifan ja Uefan kasvavaa ahneutta ja korruptiota kohtaan kasvoi.

Jatka lukemistaUnelma, joka kuoli

Onko jalkapallo taidetta?

Usein kuullun väitteen mukaan urheilu ei ole taidetta ja näistä kulttuurin muodoista ei ole löydettävissä juurikaan yhteisiä tekijöitä. Sportti on puhtaasti kilpailuun pohjautuvaa junttikansan törmäilyä, kun taas erityisesti korkeakulttuuriksi mielletyt taidemuodot ovat jollain tavalla ylevämpää ja vapaampaa kokemista sekä itseilmaisua.

Taiteesta ja urheilusta löytyy kuitenkin todella paljon yhdistäviä elementtejä. Esimerkiksi ammattimaiseen tanssiesitykseen valmistaudutaan samalla tavalla kuin moneen urheilusuoritukseen. Tapahtumaa edeltää pitkä, usein koko elämän mittainen fyysinen ja psyykkinen harjoittelu.

Jatka lukemista ”Onko jalkapallo taidetta?”

Vakiointtäjät, osa 4: Viimeinen sana

Vakiointtäjät Elina Vainikainen ja Jaakko Alavuotunki paketoivat kisat sarjan nelososassa! Tekstin lopusta löydät Vasuri puhuu -blogin tähdistökentällisen, jolla kelpaa bussittaa.

EV: Gary Linekerkin pysähtyneen kellon tavoin osuu silloin tällöin oikeaan.

JA: Kyllä, Saksahan se meni ja voitti. Millaisia mietteitä? Viimeiset pari kertaa päädyttiin näissä vakiointtäjissä allekirjoittaneen unimaailman fantasioihin. Nyt tässä on fantasioitu unesta viime päivät. Eli kisaväsymys vaivasi viimeisellä viikolla pahasti.

EV: Eilen oli huomattavan tyhjä ja orpo olo, mutta eiköhän tästä selvitä divaripelien ja pätkivien pikselimössöstriimien väijymisellä. Klubi näköjään nuhjasi tasurin Makedoniassa ja huomenna pitäisi todistaa Viikinkien ryöstöretkeä Porissa.

Jatka lukemista ”Vakiointtäjät, osa 4: Viimeinen sana”

Malja Peter Shiltonille

Turnauksessa on vietetty tänään ensimmäistä välipäivää. Neljännesvälierävaiheeseen selvinneet joukkueet ovat vetäytyneet poteroihinsa punomaan juonia tulevien vastustajiensa kampittamiseksi. Syytä on toki toivoa, että urotekoja tehdään rehellisin keinoin tästä eteenpäin. Erityisesti Puruguayn tulee nyt skarpata.

Olin lukenut kisaohjelman jotenkin väärin ja ryntäsin alkuillasta mullilauman tavoin into piukeana valmistautumaan Brasilia-Chile -otteluun, kunnes joku kertoi, että matsi pelataan vasta huomenna. Laitetaan tämä amatöörimainen virhe kisaväsymyksen piikkiin. Futisnarkkari ei saanut fiksiään, joten tässä vaiheessa oli pakko ryhtyä kelailemaan vanhoja pätkiä YouTubesta ja muista verkkovideopalveluista.

Jatka lukemista ”Malja Peter Shiltonille”

Vakiointtäjät, osa 1

Blogin vastaavat kirjoittajat Elina Vainikainen ja Jaakko Alavuotunki käyvät läpi kisojen ennakkotunnelmia.

JA: Enää muutama tunti aikaa kisastarttiin. Joko olet tapetoinut Jogi Löwin kuvilla kämppäsi?

EV: Näkemykseni mukaan tämä kuuluu intiimialueelleni. Ei siksi, etten herrasmiehen charmanttia olemusta arvostaisi. En järin mielelläni myöskään esineellistä miehiä, mutta Jogin kohdalla saatan tehdä poikkeuksen HUH HUH NIMITTÄIN…

JA: Onko haastajia tällä sektorilla näissä kisoissa?

EV: Ai niinku pers… ei kun kaikenkattavalla ulkonäkösektorilla?

JA: Kumpi tahansa käy eli whatever moves your furniture.

Jatka lukemista ”Vakiointtäjät, osa 1”

Vuoden topit ja flopit

Viikkolehden veikkaustiimi arvioi päättyvän jalkapallovuoden.

Jatka lukemista ”Vuoden topit ja flopit”

Mitä Balotelli sanoi?

Koko jalkapalloileva maailma on puhunut viimeiset kaksi päivää tästä: Mitä Italian hyökkääjä Mario Balotelli sanoi/aikoi sanoa upean saksipotkuosumansa jälkeen ottelussa Irlantia vastaan? Emme saa kenties koskaan tietää totuutta, sillä puolustaja Leonardo Bonucci ehti peittää joukkuetoverinsa suun ennen tämän eittämättä primiitivisiä ilmaisuja sisältänyttä karjaisua.

Bonucci kertoi myöhemmin laittaneensa kouransa Balotellin suun eteen varmuuden vuoksi, koska ”Mario toimii vaistojensa varassa.” Balotellin käyttämä kieli oli Bonuccin mukaan englantia.

Jatka lukemista ”Mitä Balotelli sanoi?”

Argentiinan ikuinen kakkonen

Jalkapallofanien pyöreissä pöydissä on keskusteltu vuosien saatossa pitkään ja väsymättä siitä, onko maailman kaikkien aikojen paras pelaaja Argentiinan maaginen Diego Maradona vai brassitaikuri Pelé, joka laukoi urallaan yli 1 000 maalia aikuisten sarjoissa. Jotkut liputtavat myös klassisen liberopaikan keisarin Franz Beckenbauerin puolesta.

Useimmiten ”El Diego” on tuomittu näiden taistojen voittajaksi, viimeistään rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Monipuolinen keskikentän taituri oli ennen kaikkea voittaja ja johtaja vertaansa vailla.

Maradonan maineteoista on jo vierähtänyt tovi ja paljon on ehtinyt vettä virrata Rio de la Platassa edellisen maailmanmestaruuden jälkeen. Pelaaja- ja valmentajasuuruus Carlos Bianchi hehkutti joulun alla Barcelonan Lionel Messin jo ajaneen Argentiinan omalla legendalistalla Diegon ohi. Paikallisen Olé-lehden tuoreessa nettikyselyssä 55 prosenttia vastanneista oli samaa mieltä.

Bianchi ja kumppanit eivät voisi kuitenkaan olla enempää väärässä. Messi on kiistatta eräs kautta aikojen taitavimmista ja eleganteimmista pelaajista, mutta legendatasolle pääsemiseen vaadittavia johtajan ominaisuuksia väkkärällä ei ole. Se nähtiin viimeistään viime kesän Copa Americassa, jossa Kataloniassa puolijumalana pidetty Messi kangistui kovan paikan koittaessa tavallisen kuolevaisen tasolle. Kesän 2010 MM-kisojen totaalijäätyminen sai siis jatkoa.

Barcelonassa Messi on puolestaan pärjännyt loistavasti ilman johtavan pelaajan ominaisuuksiakin. La Liga on nykyisin Euroopan epätasaisin huippusarja. Käytännössä mestaruudesta kamppailee kaksi seuraa. Kuilu Barcelonan ja Real Madridin takana on kilometrin levyinen eikä muutosta tilanteeseen ole nähtävissä lähivuosina.

Joukkueiden materiaali on täysin ylivoimainen jopa sarjan ylemmän keskikastin joukkueisiin, kuten Sevillaan ja Valenciaan verrattuna. Vakioveikkauksessa tulosta tehnyt isoäitinikin koutsaisi nämä jengit helposti vähintään europaikoille asti. Huippuluotsin taitoja tarvitaan vain kahdessa liigaottelussa sekä eurokentillä.

Lionel Messin Barcelonassa voittamat pokaalit eivät ole suorituksena mitenkään verrattavissa siihen, mitä eräs Diego Maradona teki Napolissa ja MM-kisoissa 1980-luvulla. Maradonan saapuessa saapasmaahan Napoli oli seurana yhtä kilpailukykyinen kuin kasa kaivonkansia, kolumnistikollega Olli Kohosen kehittelemää metaforaa lainatakseni. Maradona nosti Napolin muutamassa vuodessa ensin Serie A:han ja sitten Euroopan huipulle ja voitti eteläitalialaisten kanssa kaksi Scudettoa sekä UEFA-cupin.

Argentiinan edellinen MM-kulta oli myös täysin Maradonan kapellimestaroima. Nämä ovat käsittämättömiä suorituksia aikakaudella, jolla taitavimmat pelaajat joutuivat lähes poikkeuksetta äärimmäisen brutaalin käsittelyn kohteeksi kentillä. Näin kävi myös Diegolle, joka joutui 80-luvulla Bilbaon Andoni Goikoetxean murhanhimoisen taklauksen kohteeksi. Jumala oli silloinkin argentiinalainen ja ura sai kaikeksi onneksi jatkua.

Maradona ei ole koskaan ollut puhtoinen kansikuvapoika ja se on epäilemättä vaikuttanut pallojonglöörin arvostukseen kotimaassa ja maailmalla. Kokaiini- ja efedriinikäryt sekä avoimet sympatiat Kuuban Fidel Castron hallintoa kohtaan eivät ole ainakaan parantaneet Maradonan asemia legendamiekkailun jatkuessa lehtien palstoilla. Kaikkien kaverina tunnettu Pelé oli miellyttävämpi hahmo, kuten myös naapurin sympaattista 10-vuotiasta muistuttava Messi.

Maapallo on täynnä taitavia, maagisia pelaajia. Vain harvat heistä ovat voittaneet jotakin suurta urallaan. Vain harvat voittajista ovat nostaneet omalla panoksellaan keskinkertaisia joukkueita mestareiksi.

Legendan asemaan pääsemiseksi tarvitaan todellista johtajuutta. Tässä asiassa johtopäätos on selvä. Barcelonan pieni suuri mies on tuomittu ikuiseksi kakkoseksi.

Vakiokupongilla jatketaan Englannin sarjojen härkäviikkojen merkeissä. Joukkueet urakoivat vuodenvaihteessa karmean määrän pelejä. Vahvimmilla ovat harjoituskaudella onnistuneet joukkueet, jotka ovat välttyneet pahimmilta loukkaantumisilta.

Kierroksen varmin merkki löytyy heti alusta. Kohteen 1 Arsenal jäi pettymyksekseen 1–1-tasuriin tapaninpäivän kierroksella Wolvesia vastaan. Työtapaturma ei toistu QPR:n saapuessa kylään. Varma ykkönen.

Vitoskohteen Bolton on puolestaan ajautunut seurahistoriansa pahimpaan kriisiin. Owen Coylen ryhmä on pelannut surkeinta valioliigafutista miesmuistiin. Työteliäs Wolves vie pisteet.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 31.12. klo 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, X(2), 1, 1, 2, 1(X), X(2), X, 1,1(2), 1(2), X(2), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 30.12.2011.

Pappa jaksaa painaa

Viime viikkojen kuumin pelaaja eurokentillä on ollut Barcelonan maagisen Lionel Messin ohella Manchester Unitedin ikinuori Ryan Giggs. Walesin sotaratsu oli täysin pitelemätön Mestareiden liigan välieräottelussa Schalkea vastaan. Giggsin vahva panos auttoi englantilaisia karkaamaan vakuuttavalle kahden maalin etumatkalle ennen toista osaottelua. Gelsenkirchenin ottelussa lukemat olisivat voineet olla huomattavasti rumemmat ilman Schalken kassarin Manuel Neuerin loistopelastuksia.

Manchester United on matkalla kohti Mestareiden liigan finaalia ja Valioliigan voittoa – ja ei vähiten Giggsin merkittävän roolin ansiosta. 37-vuotias laituri on pelannut kypsässä iässä elämänsä parasta futista.

Englannin Valioliiga perustettiin vuonna 1992 ja Giggs on ainoa pelaaja, joka on onnistunut maalinteossa jokaisella kaudella, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Giggs on kuulunut ManU:n kantaviin voimiin jo huikeat kaksikymmentä vuotta. Laituri allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa seuran kanssa vuonna 1990. Walesilainen on heiluttanut verkkoa ManU-paidassa kaiken kaikkiaan jo 159 kertaa ja lisää osumia tulee koko ajan.

”The Welsh Wizard” päätti maajoukkueuransa vuonna 2007. Tuolloin puhuttiin auringonlaskun pelaajasta, jonka rooli tulisi väistämättä kapenemaan myös seurajoukkueessa. Loukkaantumiset vaivasivat ja ura oli kääntymässä vääjäämättä ehtoopuolelle. Maajoukkuepaidan laittaminen naftaliiniin oli kuitenkin uusi alku Giggsille, joka on käyttänyt syntyneet tärkeät ottelutauot lepäämiseen ja lihashuoltoon.

Myös manageri Alex Fergusonin kanssa tarkkaan räätälöity ohjelma on toiminut. Esimerkiksi tulevana viikonloppuna Giggs lienee huilivuorossa, joten jalka noussee taas mukavasti ensi viikon ratkaisevassa kamppailussa Schalkea vastaan.

Viikon toinen mestarien vääntö käytiin Madridissa Realin ja Barcelonan välillä. Finaalikaksikko näyttäisi ratkenneen jo ensimmäisten välieräotteluiden jälkeen, sillä myös Barca otti vakuuttavan vierasvoiton Messin johdolla. Tilanteen muuttuminen vaatisi suuremman luokan ihmettä molemmissa ottelupareissa.

Madridissa parranpärinää aiheutti kotijoukkueen Pepen kevein perustein tullut ulosajo toisella jaksolla. Punainen kortti oli jo peräti viides perättäinen Real Madridille El Clásico-otteluissa. Ei ollutkaan ihme, että lusitaanivelho Jose Mourinho peukutteli ottelun tuomaristolle varsin sarkastiseen tapaan ja joutui ajetuksi katsomoon tempauksensa johdosta.

Ulosajolla oli varmasti merkitystä ottelun lopputuloksen kannalta, mutta ratkaisevin tekijä vierasvoiton taustalla oli Messi, joka laukoi kaksi kerrassaan upeaa osumaa hiljentäen Santiago Bernabéun yleisön täysin. Viimeisten minuuttien soolomaali toi mieleen kultaiset muistot 1980-luvulta, jolloin muuan Diego Maradona nolasi vastustajia maagisilla pallonkäsittelytaidoillaan. Molemmat pienet argentiinalaiset ovat tuottaneet hienoja elämyksiä jalkapalloesteetikoille ympäri maailman.

Valioliigan mestaruuden kannalta ratkaiseva ottelu käydään vappuaattona ManU:n ja Arsenalin välillä Lontoossa. Vakiokupongille taisto ei tällä kertaa mahtunut, mutta kierrokselta löytyy onneksi muita maukkaita ja kimurantteja vääntöjä.

Kohteessa 2 pahasti hyytynyt Blackpool saa vieraakseen Stoken. Blackpool on ollut ehdottomasti kauden mielenkiintoisin joukkue Valioliigassa. Joukkue on uhmannut asiantuntija-arvioita ja taistellut kynsin hampain sarjapaikastaan. Tällä hetkellä säilyminen näyttää vaikealta, sillä Blackpool on vajonnut kuntopuntarin hännille. Stokea vastaan joukkue on pakkovoiton edessä. Motivaatiotekijät puoltavat kotivoittoa, joten kohteeseen varma ykkönen.

Kohteen 3 Wigan on yhtä vaikeassa tilanteessa. Joukkue kaipaa pisteitä kipeästi noustakseen putoamisviivan yläpuolelle. ”Laticsin” epäonneksi myös vastaan asettuva Everton tarvitsee vielä pinnoja varmistaakseen paikan eurokentillä. Everton taisteli loistavasti ManU:n vieraana edellisen viikonlopun ottelussa, joten se lähtee taistoon ennakkosuosikkina. Tähän kohteeseen sorvaamme varman kakkosen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 30.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1, 2, X, 1(X), 1(2), 1(X), 2, 1, X(2), 1, 1, X(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 29.4.2011.

Kansalainen Tévez

Manchester Cityn argentiinalaishyökkääjä Carlos Tévez on ollut eittämättä kuluneen valioliigakauden värikkäin pelaaja. Taskukokoisen maaliruiskun edesottamukset ovat roihauttaneet tunteet liekkeihin niin omien kuin vieraidenkin keskuudessa.

Citizensin kausi ei lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla, vaikka seura riehui kesän siirtomarkkinoilla napaten riveihinsä supertähden toisensa jälkeen. Ongelmat kulminoituivat joulukuun alussa, kun Tévez ilmoitti seuran johtoportaalle haluavansa muualle Manchesterista ja Englannista. Joulumieltä löytyi kuitenkin sen verran, että riitaan saatiin sopu juuri ennen juhlapyhiä.

Jatkuvasti pinnalle nousseet siirtohuhut ja kertomukset vakavasta asenneongelmasta eivät ole vaikuttaneet Tévezin peliesityksiin – ainakaan näkyvästi. Tehot löytyivät tukkoisen alkukauden jälkeen ja herra on pommittanut pelaamissaan 17 otteluissa jo 12 maalia Citylle. Tapaninpäivänä taskuraketti oli vauhdissa Newcastlea vastaan masentaen pohjoisenglantilaiset jo ottelun avauskympin aikana.

Siirtojahkauksen laannuttua argentiinalainen on, hämmästyttävää kyllä, jatkanut joukkueen kapteenina ja sekin homma on näyttänyt toimivan. Tuittuilusta huolimatta pelikavereiden kunnioitus ei ole mennyt pesuveden mukana. Saaga on jälleen osoitus siitä, että mitä tahansa voi tapahtua huippujalkapalloilun loppumattomassa saippuaoopperassa.

Buenos Airesista kotoisin olevan Tévezin naamataulua koristavat rujot arvet, jotka hyökkääjä sai lapsena kuuman vesikattilan kaaduttua hänen päälleen. Tarina kertoo Tévezin ensimmäisen ammattilaisseuran Boca Juniorsin tarjonneen kärkimiehelle ilmaista leikkausta, jolla kosmeettinen haitta pystyttäisiin korjaamaan. ”El Apache” kieltäytyi kuitenkin operaatiosta vedoten siihen, että arvet ovat jo erottamaton osa kokonaisuutta nimeltä C.Tévez.

26-vuotias hyökkääjä siirtyi Englantiin syksyllä 2006 suuren kohun saattelemana yhdessä nykyisin FC Barcelonassa pelaavan Javier Mascheranon kanssa. West Ham -siirtoon liittyi tukku epäselvyyksiä. Parivaljakon pelaajaoikeudet omistaneen agenttiyhtiön taustat olivat hämäräperäiset ja lopulta West Ham joutui maksamaan ennätysmäiset viiden ja puolen miljoonan punnan sakot.

Värikkäitä olivat tapahtumat myös kesällä 2009, kun Tévez siirtyi koko jalkapalloilevan maailman yllätykseksi kahden ManU-kauden jälkeen paikallisvihollisen riveihin. Shokkisiirto aiheutti valtavan mylläkän Englannissa ja kapinaa käydään yhä kaduilla ja katsomoissa. Kansainväliset käsimerkit ovat viuhuneet puolin ja toisin myös tämän kauden kohtaamisissa.

Viime kesän MM-kisoissa Tévez osui kahdesti Meksikoa vastaan, mutta sai kokea karvaan pettymyksen, kun Diego Maradonan käärmekeitot eivät riittäneet puolivälieräpaikkaa pidemmälle.

Argentiinalaispatukan tulevaisuuden kuviot riippuvat aika pitkälti siitä, millaiset kortit Cityn manageri Roberto Mancini saa käteensä seuraavassa jaossa. Kohtuullinen menestys ja jonkin kilpailun voitto riittänee jatkosopimukseen manageriosastolla, mutta lopputulos voi olla helposti huomattavasti arkisempi, sillä kilpailu on kovaa. Tällöin joukkueessa käy taas myllerrys ja usea pelaaja saa etsiä itselleen uuden työpaikan. Siihen asti Carlos on vielä Citizen Tévez.

Loppiaisviikonlopun vakiokuponki tarjoaa haasteen jos toisenkin, vaikka FA cup -painotteiselta riviltä on löydettävissä useita pomminvarmoja merkkejä. Rohkealle pelaajalle cup tarjoaa aina hienoja mahdollisuuksia, sillä suurkaatoja nähdään vuosittain – ne on vain löydettävä ja toivottava samalla, että kukaan muu ei osu yhtä aikaa kultasuoneen.

Lauantain varmat löytyvät kohteista 6, 8 ja 12. Boltonin ja konferenssisarjoja kyntävän Yorkin tasoero on hillitön. Vierasvoitto on yhtä epätodennäköinen kuin Suomen selviytyminen EM-kisoihin nykyisestä karsintalohkostaan kolmen tappion jälkeen. Varma ykkönen.

Myös Sunderlandin ja Fulhamin vastustajat tulevat muutamaa sarjatasoa alempaa. Kotiedun myötä homma hoituu myös reservipitoisemmilla miehistöillä.

Kierroksen yllätystä kannattaa hakea kohteeseen 1. Valioliigaseura Blackburn on hakenut pelivirettään Sam Allardycen potkujen jälkeen. Championshipin piikkipaikalla jyräävällä QPR:lla on nyt loistava iskun paikka. Kohteen runkomerkiksi kakkonen, joka varmistetaan ristillä.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 8.1. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), X(2), 2(X), 1, 1(2), 1, 1(2), 1, 1(X), 2, 1, 1, 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 7.1.2011.

%d bloggaajaa tykkää tästä: