Unelma, joka kuoli

Jalkapallon MM-kisat potkaistaan jälleen kerran käyntiin sunnuntaina. Itselleni futiksen MM-turnaus on ollut monumentaalisuudessaan urheilutapahtumista pyhin lapsesta saakka ja se on eräs merkittävimmistä tekijöistä sen takana, miksi käytän vielä keski-ikäisenäkin valtavasti aikaa jalkapallon parissa toimimiseen eri tavoilla: kannattajana, valmentajana ja harrastelevana journalistina.

Meksikon vuoden 1986 kisoista muistan ainoastaan kisojen loppuottelun ja Diego Maradonan, joka aiheutti samanaikaisesti ihmisissä rakkauden ja vihan tunteita. Olin tuolloin 6-vuotias. Neljä vuotta myöhemmin katsoin kaikki Italiassa pelattujen MM-kisojen ottelut ja olin myyty. Tuolloin altavastaaja Kamerunin edesottamukset saivat sydämen roihuamaan pelitavan ajoittaisesta brutaalista luonteesta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia.  

Romanttinen suhtautuminen jalkapallon arvokisoja kohtaan sinnitteli hengissä pitkään, vaikka vuosi vuodelta kuvotus lajin kattojärjestöjen Fifan ja Uefan kasvavaa ahneutta ja korruptiota kohtaan kasvoi.

Jatka lukemistaUnelma, joka kuoli

Huuhkajat Mostarin sillalla

Unelma saattaa muuttua todeksi tiistaina.

Suomen A-maajoukkue on huomenna alkavalla EM-karsintakierroksella tilanteessa, jossa ikiaikaisen unelman toteutuminen on jo nuolaisun päässä. Lauantaina Bosnian vieraissa ja tiistaina Armenian kotona kohtaava Huuhkajat on lähempänä himoittua arvokisapaikkaa kuin koskaan aikaisemmin.

Jatka lukemista ”Huuhkajat Mostarin sillalla”

Kollektiivi jyräsi Venäjän MM-kisoissa

MM-kisojen finaalit ovat yleensä olleet varovaisia nyhjäyksiä, joissa on vältelty virheitä viimeiseen saakka. Tämä johtuu siitä, että turnauksen viimeisessä ottelussa joukkueilla ei ole enää mitään ylimääräistä todistettavaa. Ainoastaan voitto kelpaa ja se on yritettävä ottaa tyylipisteistä välittämättä.

Kaikkien aikojen kyynisin loppuottelu lienee vuoden 1990 Italian kisojen ottelu Länsi-Saksa – Argentiina, joka ratkesi lopulta Andreas Brehmen rangaistuspotkuun. Muita maalitilanteita ottelussa ei oikeastaan nähty ja erityisesti Argentiinan pelitapa oli tuolloin ultradefensiivinen ja myös valitettavan väkivaltainen.

Tämän vuoden finaali poikkesi kaavasta. Ottelu oli avointa samppanjajalkapalloa ja rehtiä taistelua alusta loppuun ja erityisesti aktiivisesti hyökänneen Kroatian ansiosta. Kuukauden mittainen jalkapallokarnevaali päättyi kuitenkin reaktiivisesti, mutta viisaasti pelanneen Ranskan juhliin.

Jatka lukemista ”Kollektiivi jyräsi Venäjän MM-kisoissa”

Jalkapallostadioneiden saaristo

Tällä palstalla puitiin viikko sitten viimeisten Venäjän MM-turnaukseen edenneiden joukkueiden huimia polkuja huipulle. Tänään on edessä kisojen lohkoarvonta, jossa kaikki haluavat päästä loivemmalle rinteelle ja välttää jyrkimmän seinämän eli perinteisen ”kuolemanlohkon”, jossa helppoja vastustajia ei ole.

Jalkapallon MM-turnaus on maailman suosituin urheilutapahtuma ja taistelu kisaisännyydestä on vähintään yhtä verinen vääntö kuin kamppailu kaikkien himoitsemasta mestaruudesta. Kisojen ympärillä pyörii valtava rahasampo, mutta järjestäjämaalle taloudellista voittoa merkityksellisempää on viime vuosina ollut turnauksesta saatava propaganda-arvo. Siitä kertoo Venäjän ja Qatarin kaltaisten maiden menestyminen turnausisäntähaussa.

Jatka lukemista ”Jalkapallostadioneiden saaristo”

Markku Kanerva ei ole Suomen kansan Mooses

A-maajoukkueen päävalmentajaksi kolmen vuoden sopimuksella maanantaina palkattu Markku Kanerva on sympaattisen oloinen ihminen. En tunne miestä henkilökohtaisesti, mutta tällainen kuva välittyy Kanervan rauhallisesta, avoimesta ja keskustelevasta olemuksesta. Kanerva on räkä poskella huutavan upseerityylisen menneisyyden valmentajan vastakohta.

Jatka lukemista ”Markku Kanerva ei ole Suomen kansan Mooses”

Haussa kapteeni uppoavalle laivalle

Tänään perjantaina pidetään tärkeä kokous, joka määrittää kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan tulevaisuuden suuntaa. Yli kahdensadan jäsenjärjestön edustajat valitsevat Zürichissä seuraajan korruptioskandaalista toiseen purjehtineelle puheenjohtaja Sepp Blatterille.

Maailman vaikutusvaltaisin urheilujärjestö on ollut viime vuosina jatkuvasti otsikoissa korruption, taloudellisten väärinkäytösten ja johtoportaansa porsastelun ansiosta. Fifan dekadenttia tilaa on käsitelty useasti myös tällä palstalla.

Jatka lukemista ”Haussa kapteeni uppoavalle laivalle”

Viheriön topit ja flopit 2015

Arvokisoissa elettiin jalkapalloareenoilla välivuotta, mutta nurmikentillä ja kabineteissa tapahtui silti paljon. Kansan Uutisten jalkapallokolumnistit Jaakko Alavuotunki, Olli Kohonen ja Elina Vainikainen palauttavat mieliin kuningaslajin päättyvän vuoden suurimmat ilonaiheet ja pahimmat pettymykset.

Jatka lukemista ”Viheriön topit ja flopit 2015”

Voittamattoman gallialaisen korttitalo romahtamassa

Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan johdon hämärähommia koskeva korruptiotutkinta sai tämän kuun alussa uuden käänteen, kun puheenjohtaja Sepp Blatter ja Uefan päällikkö Michel Platini hyllytettiin tehtävistään 90 päivän ajaksi Fifan eettisen komitean toimesta.

Ennen herroina ja hidalgoina rahojaan laskeneilla futispomoilla ei ole mitään asiaa työpaikalleen tutkinnan aikana. Näyttää siltä, että Geneven possuklubin lähtölaskenta on nyt toden teolla alkanut.

Oligarkki Blatterin valtakauden väärinkäytöksiin liittyvät paljastukset ovat kahmineet viime vuosina runsaasti palstamillimetrejä. Platinin tilanne on uusi sivujuonne tässä likaisessa tarinassa. Nyt tutkinta kohdistuu muun muassa Blatterin tekemään kahden miljoonan dollarin tilisiirtoon uskolliselle aseenkantajalleen.

Jatka lukemista ”Voittamattoman gallialaisen korttitalo romahtamassa”

Rasismi kukkii Venäjän jalkapallossa

Jalkapallon seuraava MM-turnaus mitellään Venäjällä kolmen vuoden kuluttua. Kisojen karsintalohkot arvottiin viime lauantaina Pietarissa. Vitoskoriin romahtaneen Suomen osalta arvontatulos olisi voinut olla huonompikin.

Uutta päävalmentajaa avoimella haulla etsivän huuhkajajengin vastustajiksi I-lohkoon seuloutuivat Kroatia, Islanti, Ukraina ja Turkki. Voittaja etenee suoraan kisoihin lohkokakkosen jatkaessa karsintojaan pudotuspeleissä.

Lohkoarvontojen ohella viime päivinä on puhuttu jälleen venäläisillä stadioneilla rehottavasta rasismista. Ufaa edustava ghanalainen Emmanuel Frimpong ajettiin kentältä ottelussa Moskovan Spartakia vastaan pelaajan näytettyä keskisormeaan apinaääntelyitä tehneille Spartakin kannattajille.

Jatka lukemista ”Rasismi kukkii Venäjän jalkapallossa”

Parmankinkku väärään kurkkuun

Seurojen talousongelmat ovat olleet suomifutiksen pitkän talvikauden suurin puheenaihe. Liigan ja Ykkösen kokoonpanot ovat menneet remonttiin, kun seuroja on ajettu telakalle taloudellisten vaikeuksien takia.

Ongelmat eivät rajoitu pelkästään Suomeen. Myös Italiasta kuului kummia alkuviikosta. Serie A:ssa pelaava Parma FC on ajautunut massiivisiin talousongelmiin. Kriisiseura joutui sunnuntaina perumaan kotiottelunsa Udinesea vastaan, koska sillä ei ollut varaa maksaa järjestysmiesten palkkioita.

Jatka lukemista ”Parmankinkku väärään kurkkuun”

%d bloggaajaa tykkää tästä: