Pelit käyntiin koronasta riippumatta

Englannissa on puhuttu kokonaisten yksityissairaaloiden perustamisesta pelaajia varten.

Euroopan suursarjoissa pohditaan tällä hetkellä kuumeisesti vaihtoehtoja koronaviruspandemian vuoksi kesken jääneen pelikauden loppuun saattamiseksi. Taustalla ovat tv-sopimukset, joiden katkeaminen aiheuttaisi sarjoille ja seuroille massiivisia taloudellisia ongelmia. Samaan aikaan useassa pienemmässä sarjassa on laitettu jo lappu luukulle.

Jatka lukemista ”Pelit käyntiin koronasta riippumatta”

Valonkajoa tunnelin päässä

Suomen jalkapallomaajoukkue otti kahden vuoden tauon jälkeen voiton arvokisakarsintaottelussa, kun Islanti kaatui riemastuttavasti 1–0 lauantaina Tampereen Ratinan stadionilla pelatussa taistossa. Voittomaalin ampui New York Cityn Alexander Ring komealla vapaapotkulla, jollaista ei ole Suomen otteluissa nähty miesmuistiin.

Viime vuonna pelattu ottelu Reykjavikissa jätti jälkeensä syvät henkiset arvet. Huuhkajat suli täydellisesti viimeisillä minuuteilla, ja norjalaistuomarin käsittämätön koomailu ottelun lisäajalla viimeisteli trauman. Teemu Pukin ja Robin Lodin maalien herättämä toivo paremmasta tulevaisuudesta sammui yhtä nopeasti kuin kynttilä myrskytuulessa. Nyt saatiin hieman balsamia haavoille.

Jatka lukemista ”Valonkajoa tunnelin päässä”

Viheriön topit ja flopit 2015

Arvokisoissa elettiin jalkapalloareenoilla välivuotta, mutta nurmikentillä ja kabineteissa tapahtui silti paljon. Kansan Uutisten jalkapallokolumnistit Jaakko Alavuotunki, Olli Kohonen ja Elina Vainikainen palauttavat mieliin kuningaslajin päättyvän vuoden suurimmat ilonaiheet ja pahimmat pettymykset.

Jatka lukemista ”Viheriön topit ja flopit 2015”

Kuningasta kaatamassa

Tänä iltana pelataan Rio de Janeirossa ottelu, joka ratkaisee hallitsevan maailmanmestarin Espanjan kohtalon tämän kesän MM-turnauksessa. Espanja kohtaa Chilen ja pelaa selkää seinää vasten.

La Furia Rojan on käytännössä pakko voittaa Chile, koska sen maaliero meni Hollanti-fiaskossa rajusti pakkasen puolelle. Tasapeli tarkoittaisi tilannetta, jossa jatkopaikan edellytyksenä on murskavoitto Australiasta. Samaan aikaan Chilen tulisi romahtaa täysin Hollantia vastaan. Kuusi vuotta maailman jalkapalloa hallinneen kuninkaan kaatuminen on siis lähellä.

Jatka lukemista ”Kuningasta kaatamassa”

Uruguayn joutsenlaulu

Kisojen tähän mennessä suurin yllätys ei ollut suinkaan Hollannin murskavoitto hallitsevasta mestarista Espanjasta. Suurempi pommi paukahti monen mielestä lauantai-iltana, kun edellisen MM-turnauksen nelonen Uruguay kärsi nöyryyttävän 1-3 -tappion piskuiselle Costa Ricalle.

Kolmisen vuotta sitten Uruguay oli kiistatta Etelä-Amerikan paras maajoukkue. Se oli voittanut MM-kisamenestyksen jälkeen vielä Copa American ja purjehti navakassa myötätuulessa kohti uusia urotekoja.

Sittemmin ikääntyneellä kalustolla toimivan Uruguayn kurssi on kääntynyt laskuun. Joukkue on täynnä vanhoja sotahevosia, jotka ratsastavat Lucky Luken lailla kohti auringonlaskua – Edinson Cavania ja Luis Suárezia lukuun ottamatta. Karsinnat olivat jo tervanjuontia ja Costa Rica -ottelusta muodostui viimeisin osa tätä jatkumoa. On syytä tarkastella, miksi näin kävi ja oliko tappio sittenkään niin valtava yllätys.

Jatka lukemista ”Uruguayn joutsenlaulu”

Göteborgin ihmettä etsimässä, osa 1/2

Tämä on kaksiosainen matkakertomus heinäkuisesta kisareissusta Ruotsissa järjestettäviin jalkapalloilun naisten EM-kisoihin. Tekstit ovat kirjoittajan subjektiivisia näkemyksiä turnauksen tapahtumista ja tunnelmasta.

Osa 1:

Ke 10.7.2013 klo 18.00 Örjans Vall, Halmstad:
EM2013, lohko A: Italia 0 – 0 Suomi

Tiesittekö, että Suomi on mukana jalkapalloilun EM-kisoissa jo kolmatta kertaa? Ja ei, tämä ei ole fantasiiderinhuuruinen aikamatka keisari Paxu I:n valtakuntaan 2030-luvulle, jossa puutarhasakset on jätetty vihdoin takapihan vajaan ruostumaan. Elämme edelleen kesää 2013.  Nyt puhutaan naisten maajoukkueesta.

Helmarit ovat onnistuneet siis monta kertaa tempussa, jota miesten maajoukkue ei ole toistaiseksi kyennyt toteuttamaan. Vuoden 2005 kisoissa naisten joukkue eteni sensaatiomaisesti välieriin saakka ja neljä vuotta myöhemmin järjestetyissä kotikisoissa Suomi oli mukana puolivälierävaiheeseen saakka.

Jatka lukemista ”Göteborgin ihmettä etsimässä, osa 1/2”

Kisat pakettiin – loppuanalyysin paikka

EM-kisojen finaalista on tätä kirjoitettaessa kulunut viisi päivää ja pienen hengähdystauon jälkeen on aika paketoida kisat Vasuri puhuu -blogin osalta. Espanja teki kisoissa historiaa ja otti kolmannen arvokisavoittonsa putkeen. Turnauksessa nähtiin värikkäitä otteluita ja myös muutama yllätys. Nyt on aika koota bloggaajien kisafiilikset yhteen.

Jatka lukemista ”Kisat pakettiin – loppuanalyysin paikka”

Poika Madeiralta ja voittamisen palo

Vuoden 2004 EM-kisoista muistamme Kreikan jytkyn ja finaalin jälkeen viheriöllä vuolaasti itkevän 19-vuotiaan Cristiano Ronaldon. Portugalin kultainen sukupolvi menetti Lissabonin loppuottelussa viimeisen mahdollisuutensa voittaa jotakin suurta. Kreikan ihme piirrettiin historiaan tulisin kirjaimin. Sen sijaan Fernando Couton, Luis Figon, Rui Costan ja kumppaneiden nimiä ei mestareiden futispergamenteista löydy.

Myös Madeiran kalliosaaren kultapoika C. Ronaldo luuli tienneensä finaalimahdollisuuksien olevan harvinaista herkkua lusitaaneille tulevina vuosina. Hän saattoi kuitenkin olla pahasti väärässä.

Jatka lukemista ”Poika Madeiralta ja voittamisen palo”

Kolme syytä miksi Oranje haalistui harmaanruskeaksi

Turnauksen suursuosikkeihin kuuluneen Hollannin tie EM-kisoissa päättyi sunnuntai-iltana täydelliseen fiaskoon. Analyytikkojen papereissa ehdottomaan A-ryhmään kuulunut MM-hopearyhmä jäi omassa lohkossaan nollalla pisteellä jumboksi ja joutuu poistumaan häpeän saattelemana kotimatkalle. On syytä listata muutama syy, miksi näin kävi.

Jatka lukemista ”Kolme syytä miksi Oranje haalistui harmaanruskeaksi”

Siivekkäitä viheriöillä

Kesäkuun kuudes vuonna 2007 on eräs niistä päivistä, jonka tapahtumat ovat syöpyneet lähtemättömästi suomalaisen jalkapallokansan muistilevyille. Tuona päivänä A-maajoukkue löi täpötäydellä Helsingin Olympiastadionilla Belgian upean esityksen jälkeen maalein 2-0.

Päivä oli aurinkoinen ja muutaman päivän takainen synkkä Serbia-tappio oli taaksejäänyttä elämää. Unelma EM-kisapaikasta eli jälleen. Alppeja oltiin taas menossa valtaamaan Hodgsonin johdolla, kuten tuolloin suosittu chäntti kertoi.

Hieno voitto ei ollut kuitenkaan päivän merkittävin tapahtuma. Kun kamppailua oli pelattu 18 minuuttia, suuri lintu lensi viheriölle ja asettautui ylväänä istumaan keskiympyrään. Seuraavan kymmenen minuutin ajan valtava olento teki sarjan kunniakierroksia lehahtaen vuoroin koti- ja vierasjoukkueen veräjän ylähirren päälle.

Jatka lukemista ”Siivekkäitä viheriöillä”

%d bloggaajaa tykkää tästä: