Kaikkien aikojen jalkapallokesä

Kesä 2021 tullaan muistamaan ainakin hetken aikaa kaikkien aikojen suomalaisena jalkapallokesänä.

Huuhkajien historiallinen arvokisapaikka löi alkutahdit riemumarssille ja kotimaiset seurajoukkueet ovat jatkaneet EM-triumfin viitoittamalla tiellä Euroopan kentillä.

Hongan ja Interin kohtalo oli tällä kertaa tavanomainen, mutta HJK ja KuPS ovat kaataneet eurokentillä aimo joukon isoja seuroja. HJK on edennyt kahdesti aiemmin europeleissä lohkovaiheeseen, mutta koskaan aikaisemmin emme ole nähneet vastaavia esityksiä kahdelta kotimaiselta joukkueelta saman kauden aikana.

Jatka lukemista ”Kaikkien aikojen jalkapallokesä”

Uefan on siirryttävä sanoista tekoihin

Uefa ja Fifa ovat taistelleet rasismia vastaan mediakampanjoilla, mutta sanat eivät enää riitä.

Viime viikolla vietettiin rasisminvastaista viikkoa, joka huipentui perjantaiseen Minna Canthin ja tasa-arvon päivään. Teemaviikko osoitti tärkeytensä valitettavalla tavalla Glasgow Rangersin ja Suomen maajoukkueen Glen Kamaran jouduttua Slavia Prahan Ondřej Kúdelan rasistisen solvauksen kohteeksi torstai-iltana pelatussa Eurooppa-liigan ottelussa.

Julkisuuteen toimitetussa lausunnossa todettiin Kúdelan sanoneen ottelun loppuhetkillä Kamaralle ”Olet v—n apina, tiedät että olet”. Tapauksesta on olemassa videomateriaalia ja myös Kamaran joukkuetoveri Bongani Zungu kuuli sanat. Slavia on kiistänyt tapahtuneen, mutta selitykset ontuvat pahasti.

Jatka lukemista ”Uefan on siirryttävä sanoista tekoihin”

EM-kisojen kohtalo hämärän peitossa

Aika tiimalasissa alkaa käydä vähiin.

Kesäkuussa 2012 Uefan silloinen puheenjohtaja Michel Platini toi julkisuuteen huiman hankkeensa järjestää vuoden 2020 jalkapallon EM-kisat 12 kaupungissa ympäri maanosaa. Kritiikkiäkin osakseen saanut suunnitelma oli ennennäkemätön. Perinteisesti arvokisat on aina järjestetty yhdessä tai kahdessa maassa.

Platinin mukaan kisojen jakaminen suurkaupungeille vähentäisi yksittäisille valtioille lankeavaa painetta rakentaa uusia stadioneita ja infrastruktuuria pelkästään kisoja varten. Jaetusta turnauksesta piti tulla Ranskan entisen supertähden visiossa koko maanosaa ennennäkemättömällä tavalla yhdistävä jalkapallojuhla.

Jatka lukemista ”EM-kisojen kohtalo hämärän peitossa”

Tapaus Eremenko

Vuosi 2016 on ollut suomalaiselle jalkapallolle surkein vuosi miesmuistiin. Hans Backen luotsaama A-maajoukkue ei voittanut koko vuonna yhtään ottelua. Kuin kruununa konttaukselle Suomen paras pelaaja Roman Eremenko asetettiin viime viikolla kahden vuoden pelikieltoon kokaiinin käytöstä.

Tietoa Eremenkon tilanteesta pantattiin kummallisen pitkään. Uefa langetti keskikenttäpelaajalle väliaikaisen pelikiellon lokakuussa vain muutamaa tuntia ennen huipputärkeän Islanti-ottelun alkamista. Bänni sai vielä lyhyen jatkoajan ennen lopullisen tuomion julkistamista. Tilanne on tätä kirjoitettaessa vielä auki siltä osin, että pelaajan ja hänen seurajoukkueensa CSKA Moskovan rangaistuksesta tekemää valitusta ei ole vielä käsitelty.

Jatka lukemista ”Tapaus Eremenko”

Palloliitto ampuu kärpäsiä tykillä

Veikkausliiga käynnistyi viime viikonloppuna kahdella ottelulla Helsingissä ja Vantaalla. Heti avauskierroksella nähtiin dramatiikkaa, kun PK-35 menetti 3-0 -johtonsa RoPS:n isäntänä ja taipui maalin tappioon.

Jalkapallo on saanut Suomessa poikkeuksellisen paljon media-aikaa ja kausikorttikauppa on käynyt vilkkaana. Myös kannattajatoiminta on noussut entistä näkyvämpään rooliin ottelutapahtumissa. Esimerkiksi viime kauden Stadin derbyt olivat helsinkiläisille futisihmisille isoja tapauksia.

Kalkkiviivoilla mediahuomion varasti kuitenkin Palloliiton uusin kannattajatoimintaan kohdistuva aivopieru. Liitto kieltää jatkossa kannattajilta kentän laidalle ryntäämisen maalijuhlinnan yhteydessä.

Jatka lukemista ”Palloliitto ampuu kärpäsiä tykillä”

Voittamattoman gallialaisen korttitalo romahtamassa

Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan johdon hämärähommia koskeva korruptiotutkinta sai tämän kuun alussa uuden käänteen, kun puheenjohtaja Sepp Blatter ja Uefan päällikkö Michel Platini hyllytettiin tehtävistään 90 päivän ajaksi Fifan eettisen komitean toimesta.

Ennen herroina ja hidalgoina rahojaan laskeneilla futispomoilla ei ole mitään asiaa työpaikalleen tutkinnan aikana. Näyttää siltä, että Geneven possuklubin lähtölaskenta on nyt toden teolla alkanut.

Oligarkki Blatterin valtakauden väärinkäytöksiin liittyvät paljastukset ovat kahmineet viime vuosina runsaasti palstamillimetrejä. Platinin tilanne on uusi sivujuonne tässä likaisessa tarinassa. Nyt tutkinta kohdistuu muun muassa Blatterin tekemään kahden miljoonan dollarin tilisiirtoon uskolliselle aseenkantajalleen.

Jatka lukemista ”Voittamattoman gallialaisen korttitalo romahtamassa”

Eurooppa-liiga kaipaa remonttia

Eurokenttien kakkosturnauksen, Eurooppa-liigan finaali mitellään ensi viikon keskiviikkona Varsovassa. Turnauksen kestomenestyjä on ollut Sevilla, joka on vienyt mestaruuden vuosina 2006-07 ja jälleen 2014. Tällä kertaa andalusialaiset saavat loppuotteluun haastajakseen ukrainalaisen Dnipron.

Eurooppa-liigaan osallistuvat ne kansallisissa sarjoissa parhaiten sijoittuneet joukkueet, jotka eivät pääse osallistumaan Mestarien liigaan. Myös Mestarien liigan karsinnan kolmannella kierroksella pudonneet ja lohkovaiheen kolmoset pääsevät mukaan Eurooppa-liigaan. Voittaja saa maineen ja mammonan ohella palkinnoksi paikan ensi kauden Mestareiden liigaan.

Jatka lukemista ”Eurooppa-liiga kaipaa remonttia”

UEFA pudotti pallon Serbiassa

Belgradissa pelattiin kaksi viikkoa sitten Serbian ja Albanian välinen EM-karsintaottelu, jonka uskomattomat tapahtumat ja niiden jälkipyykki ovat aiheuttaneet runsaasti keskustelua eurooppalaisen jalkapalloyhteisön parissa.

Jo ennakkoarvioissa tulikuumaksi Kosovon tilanteen takia luonnehdittu ottelu eteni avauspuoliskon loppuun saakka ilman merkittäviä välikohtauksia, kunnes kentän päälle ilmestyi pienoishelikopteri. Se kuljetti mukanaan Suur-Albanian lippua. Paikallinen versio Suur-Suomi-visiosta liittyy kaikki albaanialueet kattavaan kansallisvaltioon, jota albaaninationalistit ovat tavoitelleet.

Jatka lukemista ”UEFA pudotti pallon Serbiassa”

Paluu menneisyyteen

Palloliitto valitsi viime viikonloppuna uudeksi puheenjohtajakseen Pertti Alajan. Liittokokouksen sunnuntaina tekemä ratkaisu on tietyllä tapaa paluu menneisyyteen, sillä Alaja toimi liiton tehtävissä pääsihteerinä jo pari vuosikymmentä sitten. Jalkapalloväki sai joka tapauksessa haluamansa. Nyt liittoa johtaa aito futisihminen.

Alajaa rusikoitiin julkisuudessa takavuosien kähmintäkuvioilla, mutta uusi puheenjohtaja sai tästä huolimatta enemmistön taakseen jo ensimmäisellä kierroksella. Tämänkertaisessa prosessissa merkittävää oli se, että Alaja valittiin tehtävään avoimen keskustelun päätteeksi. Edellisen valintakierroksen kaltaista isojen poikien kabinettipeliä ei siis kaikeksi onneksi nähty.

Jatka lukemista ”Paluu menneisyyteen”

Kisat pakettiin – loppuanalyysin paikka

EM-kisojen finaalista on tätä kirjoitettaessa kulunut viisi päivää ja pienen hengähdystauon jälkeen on aika paketoida kisat Vasuri puhuu -blogin osalta. Espanja teki kisoissa historiaa ja otti kolmannen arvokisavoittonsa putkeen. Turnauksessa nähtiin värikkäitä otteluita ja myös muutama yllätys. Nyt on aika koota bloggaajien kisafiilikset yhteen.

Jatka lukemista ”Kisat pakettiin – loppuanalyysin paikka”

%d bloggaajaa tykkää tästä: