Kotimainen futiskausi saadaan täydellä teholla vauhtiin ensi viikolla, kun miesten Ykkönen potkaistaan liikkeelle täyden ottelukierroksen merkeissä. Kausi 2017 oli lopulta TPS:n ja Hongan juhlaa. Ero muihin joukkueisiin revähti lopulta reippaanlaiseksi niin pisteiden kuin pelikirjankin osalta.
Avainsana: Markus Heikkinen
Ykkösen nousutaisto hehkuu tulikuumana
Kauden viimeiselle kolmannekselle juuri kääntyneen Ykkösen kärki on tiivistynyt viime viikkojen aikana. Kauden puolivälissä nousutaistossa oli vielä mukana useampi joukkue, mutta syksyn lähestyessä suorasta noususta ja karsintapaikasta kilvoittelee enää kolme seuraa. Ne ovat AC Oulu, TPS ja JJK.
Asiantuntijapiirien papereissa suursuosikkina ennen kauden alkua pidetyllä Pietarsaaren Jarolla on vielä hiuksenhieno mahdollisuus nousta mukaan kärkikahinoihin, mikäli pistejahti vieraspelissä AC Oulua vastaan osoittautuu tuloksekkaaksi.
Pohjanmaa jyrää Ykkösessä
Ykkönen pyörähti käyntiin viime viikonloppuna neljän ottelun voimin. Tulessa olivat kaikki sarjan kymmenen joukkuetta Jazzia ja Jaroa lukuun ottamatta. Porin legendaarisen Ikuisen tuulen stadionin nurmi ei ollut vielä pelikunnossa, joten uusi yritys otetaan keskikesällä.
Sarjaa on uumoiltu tänä vuonna piirun verran tasaisemmaksi viime kauteen verrattuna. Edellisen sesongin nousutaisto oli toki äärimmäisen tiukka aina viime metreille saakka, mutta putoajat olivat selvillä jo hyvissä ajoin.
Huuhkajilla vain yksi suunta: ylöspäin
Suomen EM-karsintaurakka päättyi tiistai-iltana harmaisiin tunnelmiin Budapestin Ferenc Puskás -stadionilla. Huuhkajat onnistuivat katkaisemaan 0–0-tasapelillä Unkarin viiden ottelun voittoputken, mutta tavoitteena ollut vierasvoitto jäi ottamatta.
Vaikka päävalmentaja Mika-Matti Paatelainen oli varsin positiivisella mielellä ottelun jälkeen, joukkueen esitys oli luvalla sanoen vaisu verrattuna perjantai-illan Ruotsi-taistoon. Henkilökohtaisia virheitä nähtiin liikaa ja ryhmä näytti kentällä ajoittain todella flegmaattiselta. Tosin toisella jaksolla paikkoja oli voittomaaliinkin asti. Tällöin Suomi näytti hetken jopa huomattavasti isäntiään teknisemmältä ja taktisemmalta joukkueelta.
Jatkossa joukkueesta on noustava esiin ”Mako” Heikkisen ja Aki Riihilahden tyyppisiä ikitaistelijoita, jotka potkivat omalla esimerkillään muut pelaajat käyntiin. Mallia voi ottaa vaikka Ykkösessä pelaavasta Joensuun Jiposta, joka on raapinut ala-arvoisesta pelaajamateriaalista huolimatta kasaan huikean määrän pisteitä eläimellisellä taistelulla.
Tuloksellisesti päättyneet karsinnat olivat paluu 80-luvulle. Edellisen kerran Suomi on vääntänyt arvokisakarsinnoissa yhtä heikolla pistekeskiarvolla pari vuosikymmentä sitten. Syvemmälle mutapohjaan ei siis voi enää vajota, joten Huuhkajilla on vain yksi suunta: ylöspäin.
Karsintojen totaalifloppauksen taustalla on useita syitä. Vuosi sitten Huuhkaja-ruorista pois kengitty Stuart Baxter ei kyennyt paineen alla uudistamaan ryhmäänsä riittävän tarmokkaasti. Suomifutiksen legendat Jussi Jääskeläinen, Sami Hyypiä ja Jari Litmanen olivat jo tuossa vaiheessa enemmän tai vähemmän auringonlaskun pelaajia maajoukkueen kannalta, mutta uusien osaajien sisäänajo jäi kesken.
Kiukuttelevan skotin jälkeen nähtiin lyhyt siirtymäkausi, jonka jälkeen Paatelainen kääri hihat ja suoritti joukkueessa nuorennusleikkauksen. Uudistus toteutettiin nopeasti ja suorastaan väkivaltaisesti ”moottorisahalla”, Ylen jalkapalloasiantuntija Erkka V. Lehtolaa lainatakseni. Syksyn tulokset ja peliesitykset osoittavat, että prosessi oli kivulias, mutta tarpeellinen.
Paatelaisella riittää runsaasti pohdittavaa ennen ensi syksynä alkavien huippuhaastavien MM-karsintojen avaustaistoa. Suurimmat kysymysmerkit koskevat tällä hetkellä joukkueen puolustuspelaamista. Mixu on ajanut sinnikkäästi Esbjergin Lukas Hradeckyä joukkueen ykkösmaalivahdiksi, mutta Budapestin ottelun perusteella Otto Fredrikson näyttäisi astetta varmaotteisemmalta vaihtoehdolta Huuhkajien maalinsuulle.
Paatelaisen rakentama joulukuusitaktiikka edellyttää aiempaa aktiivisempaa pelaamista joukkueen laitapuolustajilta. Osasunan Jukka Raitala täyttää nähdyn perusteella pelipaikan kriteerit rimaa hipoen, mutta oikealla sivustalla riittää enemmän pohtimista. Kari Arkivuo on kova duunari, mutta pallollinen osaaminen ei ole riittävän laadukasta. Veli Lampea vaivaa puolestaan pehmeys ja arkuus.
Pohjoismaisesta näkökulmasta EM-karsinnat olivat menestys. Skandinavian maista Tanska ja Ruotsi etenivät suoraan kisoihin. Svenssonit löivät viimeisellä kierroksella kotonaan Hollannin ja nappasivat ainoan – kuinkas muuten – lohkokakkosille varatun suoran jatkopaikan haltuunsa. Lisäksi rakas etelänaapurimme Viro teki C-lohkossa sensaatiomaisen yllätyksen ja eteni jatkokarsintoihin.
Tarmo Rüütlin miehistön loistava suoritus antaa uskoa myös suomalaisen jalkapalloilun ystäville. Huuhkajien vuoro tulee vielä.
Vakiokupongilla viihdytään totutusti brittifutiksen parissa. Lauantain varmin kotivoittaja näyttäisi olevan kohteen 1 Manchester City, joka jyrää sarjakärjessä yhdessä saman kaupungin Unitedin kanssa. Vastaan asettuva Aston Villa ei ole kuitenkaan hävinnyt vielä kertaakaan kuluneella kaudella ja vain tasapelien suuri määrä on estänyt birminghamilaisten kipuamisen taulukossa korkeammalle. Kotivoitto, joka varmistetaan ristillä.
Divarikohteiden paras haku on kohteen 10 Bristol City, joka kyntää sarjajumbona. Materiaaliltaan samaa tasoa oleva Peterborough on ollut viime viikkoina vaikeuksissa, joten uskotaan Cityn parantelevan asemiaan vieraiden kustannuksella. Varma ykkönen.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 15.10. klo 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1(X), 1, 1, X, 1, X, 1(2), 1(2), 1, 1, X(2), X(2).
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.10.2011.
Kisapaikka käden ulottuvilla
12.10.2007: Kisapaikka käden ulottuvilla
Karsinta Sveitsin ja Itävallan EM-kisoihin huipentuu joulua edeltävässä otteluputkessa, joka käynnistyy tulevana lauantaina. Suomen maajoukkue matkustaa Brysseliin Belgian vieraaksi otteluun, josta panosta ei puutu. Huuhkajat lähtee hakemaan ottelusta täyttä pistepottia, sillä tasapeli tai tappio mutkistaisi A-maajoukkueemme matkaa Alpeille huomattavasti. Voitto taas veisi Suomen jo todella lähelle kisoja.
Lauantai-illan trilleri pelataan vuoden 1985 eurocup-tragediasta tunnetulla Heyselin stadionilla. Tuolloin liki neljäkymmentä jalkapallofania sai surmansa Liverpoolin ja Juventuksen kannattajien otettua yhteen. Stadion on sittemmin modernisoitu ja paikalle matkustavilla Suomi-faneilla on tuskin syytä huolestua turvallisuutensa puolesta.
Heyselillä ottelua seuraa ennakkotietojen mukaan noin kaksi tuhatta suomalaista. Missään aiemmassa ulkomailla pelatussa ottelussa ei ole nähty vastaavaa määrää Suomen kannattajia. Vielä voimassaoleva ennätys on vuodelta 2001, kun 1-2 –tappioon päättynyttä Englanti-ottelua oli Liverpoolin Anfieldillä seuraamassa 1700 sinivalkoisten uskollista kannattajaa.
Molemmat ryhmät ovat kärsineet loukkaantumisista ja aloituskokoonpanospekulaatiot käyvät hehkuvina niin “Rode Duivelsin” eli punaisten paholaisten kuin Suomen kannattajien kahvipöytäkeskusteluissa. Viheriölle lauantai-iltana marssivien joukkueiden avauskoostumuksia voidaan vain arvailla tässä vaiheessa. Suomen joukkueen tilanne on jossain määrin huolestuttava. Avainpelaajista moni on joko loukkaantuneina tai täysin vailla pelituntumaa. Poissa ovat niin kuningas Litmanen, Mikael Forssell, Markus Heikkinen, kuin viime viikonlopun liigakierroksella loukkaantunut Tottenhamin Teemu Tainiokin.
Suurimmat ongelmat ovat keskikentällä. Rouhijoita kyllä löytyy Riihilahdesta Ilolaan, mutta peliä tekevä ja rakentava keskikenttämies puuttuu. Avainrooliin monessa aiemmassa peleissä noussut Mika Väyrynen ei liene vielä 90 minuutin pelikunnossa. Roy Hodgson on kuitenkin pakkoraossa keskikenttämiesten huvetessa käsiin, joten PSV:n sotaratsu lunastanee paikan Suomen avauskokoonpanossa. On kuitenkin arvoitus, kuinka pitkän pätkän Väyrynen jaksaa raataa vaativassa roolissaan.
Belgia menetti mahdollisuutensa selviytyä EM-kisoihin jo loppukesästä. Perinteikäs jalkapallomaa on osoittanut kuitenkin vaarallisuutensa syksyn taistoissa. Elokuussa Belgia yllätti kotonaan vahvasti kisapaikasta vielä taistelevan Serbian lukemin 3-2. Joukkue onkin otettava vakavana haasteena, vaikka myös belgialaiset kärsivät Suomen tapaan tärkeiden pelaajien poissaoloista ottelussa.
Harmaita hiuksia belgiluotsi René Vandereyckenille on aiheuttanut eritoten joukkueen keskikentän tilanne. Vandereycken haluaisi siirtää joukkueelle tärkeän Timmy Simonsin topparin paikalta haalarihommiin keskikentän pohjalle. Muutos edellyttäisi Vincent Kompanyn paluuta joukkueen takalinjoille. Saksan Bundesliigassa pelaavan Kompanyn seurajoukkue HSV on kuitenkin kieltänyt topparin osallistumisen maaotteluun lievän loukkaantumisen takia. Nähtäväksi jää uhmaako Kompany HSV:n kieltoa pelaamalla lauantain kamppailussa. Joka tapauksessa todennäköistä on, että Belgian jalkapalloliitto ja Bundesliiga ovat tukkanuottasilla asian tiimoilta vielä ottelun jälkeenkin.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 12.10.2007.
JK: ? oikein.