Huuhkajilla vain yksi suunta: ylöspäin

Suomen EM-karsintaurakka päättyi tiistai-iltana harmaisiin tunnelmiin Budapestin Ferenc Puskás -stadionilla. Huuhkajat onnistuivat katkaisemaan 0–0-tasapelillä Unkarin viiden ottelun voittoputken, mutta tavoitteena ollut vierasvoitto jäi ottamatta.

Vaikka päävalmentaja Mika-Matti Paatelainen oli varsin positiivisella mielellä ottelun jälkeen, joukkueen esitys oli luvalla sanoen vaisu verrattuna perjantai-illan Ruotsi-taistoon. Henkilökohtaisia virheitä nähtiin liikaa ja ryhmä näytti kentällä ajoittain todella flegmaattiselta. Tosin toisella jaksolla paikkoja oli voittomaaliinkin asti. Tällöin Suomi näytti hetken jopa huomattavasti isäntiään teknisemmältä ja taktisemmalta joukkueelta.

Jatkossa joukkueesta on noustava esiin ”Mako” Heikkisen ja Aki Riihilahden tyyppisiä ikitaistelijoita, jotka potkivat omalla esimerkillään muut pelaajat käyntiin. Mallia voi ottaa vaikka Ykkösessä pelaavasta Joensuun Jiposta, joka on raapinut ala-arvoisesta pelaajamateriaalista huolimatta kasaan huikean määrän pisteitä eläimellisellä taistelulla.

Tuloksellisesti päättyneet karsinnat olivat paluu 80-luvulle. Edellisen kerran Suomi on vääntänyt arvokisakarsinnoissa yhtä heikolla pistekeskiarvolla pari vuosikymmentä sitten. Syvemmälle mutapohjaan ei siis voi enää vajota, joten Huuhkajilla on vain yksi suunta: ylöspäin.

Karsintojen totaalifloppauksen taustalla on useita syitä. Vuosi sitten Huuhkaja-ruorista pois kengitty Stuart Baxter ei kyennyt paineen alla uudistamaan ryhmäänsä riittävän tarmokkaasti. Suomifutiksen legendat Jussi Jääskeläinen, Sami Hyypiä ja Jari Litmanen olivat jo tuossa vaiheessa enemmän tai vähemmän auringonlaskun pelaajia maajoukkueen kannalta, mutta uusien osaajien sisäänajo jäi kesken.

Kiukuttelevan skotin jälkeen nähtiin lyhyt siirtymäkausi, jonka jälkeen Paatelainen kääri hihat ja suoritti joukkueessa nuorennusleikkauksen. Uudistus toteutettiin nopeasti ja suorastaan väkivaltaisesti ”moottorisahalla”, Ylen jalkapalloasiantuntija Erkka V. Lehtolaa lainatakseni. Syksyn tulokset ja peliesitykset osoittavat, että prosessi oli kivulias, mutta tarpeellinen.

Paatelaisella riittää runsaasti pohdittavaa ennen ensi syksynä alkavien huippuhaastavien MM-karsintojen avaustaistoa. Suurimmat kysymysmerkit koskevat tällä hetkellä joukkueen puolustuspelaamista. Mixu on ajanut sinnikkäästi Esbjergin Lukas Hradeckyä joukkueen ykkösmaalivahdiksi, mutta Budapestin ottelun perusteella Otto Fredrikson näyttäisi astetta varmaotteisemmalta vaihtoehdolta Huuhkajien maalinsuulle.

Paatelaisen rakentama joulukuusitaktiikka edellyttää aiempaa aktiivisempaa pelaamista joukkueen laitapuolustajilta. Osasunan Jukka Raitala täyttää nähdyn perusteella pelipaikan kriteerit rimaa hipoen, mutta oikealla sivustalla riittää enemmän pohtimista. Kari Arkivuo on kova duunari, mutta pallollinen osaaminen ei ole riittävän laadukasta. Veli Lampea vaivaa puolestaan pehmeys ja arkuus.

Pohjoismaisesta näkökulmasta EM-karsinnat olivat menestys. Skandinavian maista Tanska ja Ruotsi etenivät suoraan kisoihin. Svenssonit löivät viimeisellä kierroksella kotonaan Hollannin ja nappasivat ainoan – kuinkas muuten – lohkokakkosille varatun suoran jatkopaikan haltuunsa. Lisäksi rakas etelänaapurimme Viro teki C-lohkossa sensaatiomaisen yllätyksen ja eteni jatkokarsintoihin.

Tarmo Rüütlin miehistön loistava suoritus antaa uskoa myös suomalaisen jalkapalloilun ystäville. Huuhkajien vuoro tulee vielä.

Vakiokupongilla viihdytään totutusti brittifutiksen parissa. Lauantain varmin kotivoittaja näyttäisi olevan kohteen 1 Manchester City, joka jyrää sarjakärjessä yhdessä saman kaupungin Unitedin kanssa. Vastaan asettuva Aston Villa ei ole kuitenkaan hävinnyt vielä kertaakaan kuluneella kaudella ja vain tasapelien suuri määrä on estänyt birminghamilaisten kipuamisen taulukossa korkeammalle. Kotivoitto, joka varmistetaan ristillä.

Divarikohteiden paras haku on kohteen 10 Bristol City, joka kyntää sarjajumbona. Materiaaliltaan samaa tasoa oleva Peterborough on ollut viime viikkoina vaikeuksissa, joten uskotaan Cityn parantelevan asemiaan vieraiden kustannuksella. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 15.10. klo 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1(X), 1, 1, X, 1, X, 1(2), 1(2), 1, 1, X(2), X(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.10.2011.

Mixulle työrauha

Kotimaista valmentajaa Huuhkajien ruoriin vaatinut suomalainen futisväki sai viime viikolla haluamansa, kun Palloliitto valitsi A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Mika-Matti Paatelaisen. 44-vuotias Mixu on kerännyt mainetta ja kunniaa viimeksi skotlantilaisen Kilmarnockin luotsina. Paatelainen muistetaan myös maajoukkueen pitkäaikaisena target-hyökkääjänä. Maaleja Mixu onnistui takomaan 18 kappaletta pelaamissaan 70 A-maaottelussa. Kaikkien aikojen maalintekijätilastossa tuolla määrällä irtoaa viides sija.

Asiantuntijat ovat ladanneet runsaasti paineita Paatelaisen leveille harteille. Huuhkajilta odotetaan menestystä tulevien vuosien arvokisakarsinnoissa. Samalla Mixun tulisi nostaa koko kotimainen futisskene taantumasta takaisin nousujohteiselle uralle.

Kaiku askelten on kovin tuttu. Paatelaisen edeltäjiltä, Roy Hodgsonilta ja Stuart Baxteriltä odotettiin yhtä lailla kokonaisvaltaisia uudistustoimia suomalaisen jalkapallon kehittämiseksi. Tulokset jäivät kuitenkin laihoiksi. Baxterin kauden loppuvaiheita leimasivat hajaannus ja surkeat tulokset, jotka koituivat lopulta britin kohtaloksi. Puolustusvoittoista pelityyliä suosinut Hodgson rakensi puolestaan menestyvän joukkueen, joka oli kivenheiton päässä kisapaikasta. Kentän ulkopuolella tehty työ jäi kuitenkin vaikutukseltaan vähäiseksi.

Maajoukkueluotsi on liian monelle vapahtaja, jonka odotetaan muuttavan kertaheitolla veden viiniksi. Eikö olisi jo aika reilun työnjaon, jossa maajoukkueen päävalmentaja hoitaa oman tehtävänsä ja liiton toimisto organisaation kehittämisen? Kaiken tämän tulee tietysti toimia koordinaation kautta, jossa kaikki työskentelevät saumattomasti yhteisen päämäärän eteen.

Palloliiton manageri- ja päällikköarmeijalla pitäisi olla riittävä määrä käsiä ja päitä toiminnan kehittämistyöhön ruohonjuuritasolta lähtien. Valitettavasti tekemisen oma taso ei ole riittänyt. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt toiveiden ja paineiden kasaaminen ulkopuolelta tulevan uuden tekijän harteille. Näin kävi myös liiton nykyistä puheenjohtajaa Sauli Niinistöä valittaessa.

Suomalainen jalkapallo on ajautunut pahimpaan kriisinsä miesmuistiin. Liitto on puuhastellut sarjajärjestelmämuutosten parissa ja tehnyt Suomen Cupista entistäkin suuremman vitsin. Visio 2020:n hengessä on maalailtu näyttäviä tulevaisuuden tavoitteita huipputasolle, mutta samalla seurojen ja junioripuolen tukeminen on jäänyt paitsioon.

Resurssipuolella on menty taaksepäin ja se on johtanut tilanteeseen, jossa valtaosa liigaseuroista on pahoissa taloudellisissa ongelmissa. Lisenssifarssi ehtojen kiristämisineen ei tätä vallitsevaa asiaintilaa muuta mihinkään. Lisäksi syntyneellä vedonlyöntiskandaalilla on oma sivujuonteensa, joka koskee raskauttavasti myös Palloliittoa.

Liiton kädettömän toiminnan aiheuttamaa alennustilaa ei saa nyt kääntää Paatelaisen ristiksi. Viheriöllä Mixulla on varmasti paljon annettavaa suomifutikselle, jos intohimoisesti lajiin suhtautuvalle valmentajalle annetaan tilaa hengittää ja rakentaa A-maajoukkuetta rauhassa.

Paatelainen on itse todennut Huuhkajien pelityylin rakentuvan jatkossa edelleen raudanlujan puolustuksen kautta. Haasteita riittää, vaikka Mixun joukkueissa asenne ja pelikuri ovat olleet aina valiotasoa. Poissa ovat niin Jussi Jääskeläinen, Sami Hyypiä kuin moni muukin entinen Huuhkajien runkopelaaja. Mitat täyttävien maaliruiskujen puute on myös suuri kanto kaskessa tiellä kohti arvokisapaikkaa.

Nykyisellä miehistöllä ei kuuhun mennä, mutta potentiaalia on kotitarpeiksi asti. Nyt on tärkeää, että Mixulle annetaan työrauha. Hyviä tuloksia saadaan aikaan vain pitkäjänteisellä työllä.

Monella vakiokupongin englantilaisjoukkueiden pelaajilla on perhosia vatsassa. Kausi lähenee huipentumaansa ja mestaruus- sekä putoamistaiston osalta kierroksella nähdään useita mielenkiintoisia taistoja.

Valioliigassa West Bromwich on noussut viime kierroksilla pohjalta ylöspäin ja saa nyt vastaansa Mestareiden liigasta pudonneen Chelsean, jonka panokset ovat loppukauden otteluissa vähäiset. Kohteeseen kannattaa siis haistella yllätystä. Kakkonen ykkösvarmistuksella.

Cardiff ja Leeds ovat Championshipin varmimpia kotivoittajia, mutta vierasosaamiseen kannattaa luottaa kohteessa 12, jossa Millwall matkaa Coventryn vieraaksi. Lontoolaisten kuntopuntarin viisari sojottaa voimakkaasti ylöspäin.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 16.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(1), 1, 1(X), 1(X), X, 1, X(2), 1, 1, 1, 1(X), 2, 1(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 15.4.2011.

Marttyyrien aika

Sateisen harmaa tiistai oli sysimusta päivä suomalaiselle jalkapalloilulle. Moni luuli Moldova-tappion olleen suomifutiksen Finnjetin jyrkin pohjakosketus näiden karsintojen osalta. Vielä mitä. Paatti ajoi Unkari-ottelussa lopullisesti karille. Kapteeni ohjasi laivansa kivikkoon.

Iltapäivällä ajatukset olivat vielä täynnä toivoa. Kannattajat uskoivat, että 13 vuotta sitten elämäämme todellisuuteen muodostunut syntax error saataisiin vihdoinkin koodattua kuntoon. Tragikoomisella omalla maalilla sinetöitynyt putoaminen jatkokarsinnoista kostettaisiin korkojen kera. Ohjelmassa oli oikeudenmukaisuuden voitto ja kasvojen pesu.

Toisin kävi. Balász Dzsudzsákin laukauksen upotessa verkkoon lisäajan viidennellä minuutilla jäljelle jäi vain täydellinen tyhjyyden ja riittämättömyyden tunne.

Jalkapallo on tulosurheilua. Huipputasolla vastuun kehnoista tuloksista kantaa viime kädessä joukkueen valmentaja. Tiistai-illan suorituksen osalta kylmä totuus on se, että pelokas Suomi ei kyennyt ottamaan haastetta vastaan isännän elkein.

Suomi oli talviunessa ensimmäiset 70 minuuttia. Vasta viimeisellä vartilla saatiin aikaan mylly, jolla oli mahdollista tehdä tulosta. Stuart Baxterin koirankopista vihdoin vapautunut Aleksei Eremenko Jr. toi kentälle luovuutta, joka johti välittömästi täysosumaan. Kuten eräällä kannattajien keskustelufoorumilla todettiin: ”Losa oli Suomen pelille yhtä kuin teollistuminen Iso-Britannialle 1800-luvulla.”

Maajoukkueen pelistä puuttuu tällä hetkellä rohkeus. On suoraan sanottuna pöyristyttävää, että Hollanti-ottelun muniinpuhaltelu toistui myös Unkaria vastaan. Joukkueella ei ollut ilmiselvästi ohjeita eikä lupaa prässätä ylhäältä tappioasemassa ennen loppua.

Kuten Mikael Forssellin tasoitusosumaan komean syötön tarjoillut ”Losa” totesi, Suomen olisi pitänyt hakea pelottomasti voittoa hyökkäävällä pelillä alusta asti. Nyt kekseliäin, pelinrakentelun osaava osasto jäätyi penkillä liian pitkään. Erikoista oli myös se, että Serie A:ssa hienosti viime aikoina pelannut Perparim Hetemaj ei mahtunut lainkaan kokoonpanoon.

Peiliin katsomisen sijasta Baxter päätti jälleen kaataa sontasaavin median ja kannattajien päälle.

Hiki oli tuskin ehtinyt kuivua pelaajien kasvoilta, kun Baxter ryhtyi tekemään itsestään marttyyriä hyökäten verbaalisesti lehdistötilaisuudessa eroaikeista tiedustelleen toimittajan kimppuun. Viimeistään nyt on tullut selväksi, että Baxter ei kestä tehtäväänsä liittyviä paineita. Britti esiintyi median edessä varsin kärttyisesti jo katastrofaalisen Moldovan-keikan jälkeen.

Suomen maajoukkueen päävalmentajan pesti ei ole mikään suojatyöpaikka, jota voi hoitaa vasemmalla kädellä kannattajien ja median tanssiessa kukkaiskedolla hymy korvissa. Kritiikkiä tulee varsinkin silloin, kun homma ei toimi. Suomalainen futisväki seuraihmisineen ja faneineen istuu etupenkillä siinä autossa, jota ajetaan nyt päin betoniseinää.

Illan toinen marttyyri oli Sami Hyypiä, joka pohdiskeli jatkoaan maajoukkueessa jo ennen tiistain suurturmaa. Vaikka Hyypiän karsinnat ovat toistaiseksi menneet myös henkilökohtaisella tasolla vihkoon, nyt ei ole vielä aika jättää laivaa. Kausikortti avaukseen on mennyttä, mutta Samin kokemusta ja osaamista tarvitaan vielä A-maajoukkueessa. Nuoret pelaajat tarvitsevat Hyypiän kaltaista isähahmoa.

Palloliitto tarvitsee puolestaan suoraselkäistä johtajuutta. Ruoriin on tartuttava voimakkain ottein ja Stuart Baxterille on annettava välittömästi kenkää.

Palloliiton puheenjohtajana toimii monissa poliittisissa liemissä keitetty Sauli Niinistö, joka on toistaiseksi pysytellyt taustalla ja antanut Petri Jakosen ja Kimmo J. Lipposen häärätä projekteineen etualalla. Nyt on viimeinen hetki astua esiin ja panna asiat järjestykseen. Tätä reikää ei paikata purukumilla.

Vakiokierroksella palataan tuttuun päiväjärjestykseen, kun Englannin pääsarjat palaavat kupongille. Valioliigan taistoista varmimmat voittajat löytyvät kohteista 1 ja 4.

Avauskohteessa ManU saa vieraakseen West Bromwichin. WBA kyykytti Arsenalia Emiratesilla, joten kotijoukkueella on tiedossa Roberto di Matteon ryhmän vaarallisuus. Salama ei osu kahta kertaa samaan paikkaan ja ManU vie pisteet selkeällä voitolla.

Kohteen 4 Newcastle kohtaa kotonaan Wiganin. Valioliigaan täksi kaudeksi palanneen Newcastlen peli on yskinyt kotiotteluissa ja Magpies-ryhmän fanaattinen kannattajakunta onkin esittänyt rajua kritiikkiä joukkueen esityksiä kohtaan. Newcastle saa lauantaina balsamia haavoilleen ja ottaa vihdoin kauan odotetun kotivoiton. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 16.10. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X, 1(2), 1, X(2), 1(X), 1(2), 1, 2, 1, 1(2), 2(1), X.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 14.10.2010.

Maajoukkueshoppailua

Globalisaation edetessä ihmisten liikkuminen maasta toiseen ja mantereelta toiselle on muuttunut yhä helpommaksi – ainakin länsimaisesta näkökulmasta. Muun muassa ihmissuhteet, työ ja opiskelu liikuttavat suuria massoja paikasta toiseen.

Kansainvälistymisen myötä kansalaisuuden käsite on muuttumassa yhä abstraktimmaksi ja vaikeammin hahmotettavaksi. Yhä useammalla ihmisellä on esimerkiksi kaksoiskansalaisuus, joten kulttuurinen tai etninen tausta tai joku muu ominaisuus eivät määritä automaattisesti ihmistä osaksi jotain tiettyä kansallisvaltiota enää kuin korkeintaan ajatuksen tasolla.

Sama kehitys on ollut nähtävissä pitkään myös jalkapalloviheriöillä. Pelaajalla saattaa olla monta passia esimerkiksi perhesuhteiden tai siirtolaisuuden takia, joten maajoukkue-edustusten suhteen moni joutuu tekemään valintansa useasta vaihtoehdosta.

FIFA:n sääntöjen mukaan pelaaja ei voi pelata A-maaotteluita kuin yhden maan maajoukkueessa. Joukkuevalinta on siis aina lopullinen.

Monet valitsevat jalkapalloilullisen kotimaansa menestysmahdollisuuksien mukaan. Vuosituhannen vaihteessa sekä MM- että EM-kultaa voittaneen Ranskan joukkue oli taustaltaan monikulttuurinen. Pelaajista monen juuret olivat gallien entisissä siirtomaissa.

Eräs heistä oli muuan Zinedine Zidane. Algerialaistaustainen pallojonglööri ei olisi koskaan voittanut kannun kannua kansainvälisissä mittelöissä, jos olisi edustanut Ranskan sijasta omaa ”kakkosvaihtoehtoaan”. Sydän kuitenkin sykkii edelleen myös Algerialle, sillä Zidane nähtiin Etelä-Afrikan MM-kisoissa katsomassa Algerian alkulohkon taistoa.

Erilaiset kaksoiskansalaisuudet aiheuttavat usein varsin skitsofreenisia tilanteita. MM-turnauksessa puolivälieriin edenneen Saksan maajoukkueen ghanalaistaustaisen Jérôme Boatengin veli Kevin-Prince Boateng edusti Die Mannschaftin sijasta Ghanaa. Alkulohkon ottelussa veli kohtasi siis veljen toisen maajoukkueen paidassa.

Futaajien edustusoikeuksiin liittyvät kysymykset ovat nousseet julkisuuteen myös Suomessa, kun Liverpoolin Lauri Dalla Vallen arvontalaulu maajoukkue-edustuksensa suhteen on yhä vain jatkunut. Dalla Vallella on perhetaustansa takia oikeus edustaa joko Suomea tai Italiaa.

Maajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter ehti tällä viikolla jo julkisesti ihmetellä suurlupauksena pidetyn hyökkääjän jatkuvia kieltäytymisiä A-maajoukkue-edustuksista, joita Suomi on hyökkääjälle tarjonnut viime aikoina enemmän kuin tarpeeksi. Pelaaja itse on todennut keskittyvänsä tällä hetkellä luomaan uraa ainoastaan seurajoukkueessa.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Dalla Vallen nykyinen valmentaja on Huuhkajien ex-luotsi Roy Hodgson, jonka luulisi ymmärtävän maajoukkue-edustusten antavan nuorille pelaajille huikeasti kokemusta ja mahdollisuuksia uusiin edistysaskeliin. Vastuu luo lisää itseluottamusta ja kovien pelien myötä myös taidot ja paineensietokyky kehittyvät.

Vetkuttelun taustalla piilevät syyt ovat opportunistiset. Italialais-suomalaisessa perheessä kasvanut Dalla Valle on kertonut aiemmin pelaavansa Suomen paidassa vain siinä tapauksessa, jos portit astetta kovatasoisempaan Italian ryhmään sulkeutuvat.

Urheilijan tulisi toki saada edustaa sitä maata, jolle sydän sykkii toden teolla. Siinä mielessä myös Dalla Vallella on täysi oikeus valita jatkossa Suomen ja Italian väliltä. Moni pitää kuitenkin melko kyynisenä tällaista maajoukkueshoppailua, jossa nokka kääntyy sen sateenkaaren päähän, jossa odottaa suurin saavi mainetta ja mammonaa.

Suoraselkäistä olisi tehdä päätös pelioikeusasian suhteen mahdollisimman pian. Muuten palavat sillat moneen suuntaan.

Sunnuntain vakiorivi koostuu tuttuun tapaan kotimaan kenttien kamppailuista. Viikonlopun kierros on tällä kertaa astetta kinkkisempi. Varsinkin liigakohteet ovat poikkeuksetta tasaisia vääntöjä, joista suursuosikkeja on hankala löytää.

Viikon pomminvarmat löytyvät Ykkösen kohteista 7 ja 8. PK-35 Vantaa tipahti karsijan paikalta hävittyään keskiviikkona FC Espoolle ja hakee nyt paluuta voittojen tielle MP:tä vastaan. Mikkeliläiset ovat piristyneet karmean alkukauden jälkeen, mutta taso ei riitä laadukasta vantaalaisryhmää vastaan. Varma ykkönen.

Kohteessa 8 Rovaniemen Palloseura saa vastaansa kauden yllättäjän, FC Espoon. Keväästä asti Ykköstä hallinneen RoPS:n kone on yskähdellyt viime aikoina. Motivoitunut kotijoukkue ja pitkä matka ovat ailahtelevalle ja kokemattomalle Espoolle kuitenkin liian kovia paloja purtavaksi. Ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 8.8. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1, X(2), 1(2), 2, 2, 1, 1, 2(X), 2(X), 2(X), 2, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 6.8.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 4+2 oikein.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä?

MM-karsinnat saatiin keskiviikkoiltana päätökseen Euroopan lohkojen osalta. Etelä-Afrikassa järjestettäviin kisoihin seuloutui tässä vaiheessa mukaan yhdeksän eurooppalaisryhmää. Huippujännittävissä jatkokarsinnoissa ratkaistaan vielä viimeisen neljän kisapaikan kohtalo.

Tutut sinivalkoiset värit puuttuvat jälleen joukosta. Suomi menetti kisamahdollisuutensa jo syyskuun nolon Liechtenstein-tasapelin myötä.

Huuhkajat pesi kuitenkin hohdokkaalla tavalla kasvojaan kahdessa viimeisessä ottelussa. Wales kaatui komeasti ja Saksaa vastaan Suomi venyi nuoren kaartin johdolla hienoon vierastasapeliin.

Puhtoisemmaksi kiillotettuun Huuhkaja-kilpeen tuli pieni tahra Hampurin-ottelun loppusekuntien tapahtumien myötä. Saksan tasoitusmaali toi turhan elävästi mieleen suomalaisen jalkapallohistorian kolkoimmat hetket Jonatan Johanssonin kompastuttua palloon omalla rangaistusalueella. Peliväline ajautui Miroslav Klosen käden kautta Lukas Podolskille, joka lirutti karmealla tavalla Saksan tasoitusosuman.

Saksan leirissä tunnelmat olivat vielä tätäkin katkerampia kotijoukkueen esityksen oltua perin juurin surkea. Peiliin on ilmeisen hankalaa katsoa, sillä päävalmentaja Joachim Löwin kommentit ottelun jälkeen olivat vähintäänkin outoja. Saksalaisen mukaan Suomi keskittyi keskiviikkona lähinnä puolustamaan, mikä aiheutti kotijoukkueelle suuria ongelmia.

Löw mahtoi torkkua lämpiössä koko matsin ajan, sillä Hampurin areenalla ottelua seuranneet 50 000 silmäparia näkivät taiston, jossa Suomi vei ydinjäässä ollutta Saksaa mennen tullen. Huuhkajat piti palloa ja rakensi näyttävästi tukun vaarallisia hyökkäyksiä kotijoukkueen veräjälle. Varsin kuvaavaa on, että Saksa sai ensimmäisen kulmapotkunsa ottelussa vasta 60. minuutilla!

Murheellisista loppusekunneista huolimatta ottelu oli siis parasta Suomea pitkiin aikoihin. Paljon puhuttu nuorennusleikkaus näyttää tuovan heti tulosta. Tim Sparv, Kasper Hämäläinen ja Roni Porokara olivat hyviä jo Walesia vastaan – Saksa-ottelussa he olivat kentän eliittiä.

Päävalmentaja Stuart Baxterin mukaan Suomen hieno suoritus ei ollut pelkkä yksittäinen sattuma. Rohkea esitys oli merkki oikeasta suunnasta, johon maajoukkue on nyt matkalla.

Oli tässä perää tai ei, Suomen osalta nyt on välitilinpäätöksen aika. Baxterin sopimus jatkuu vielä seuraavien karsintojen loppuun. Ennen Saksa-peliä ilmassa liikkui huhuja siitä, että Palloliitto olisi jo nyt jatkamassa Baxterin pestiä vuoden 2014 MM-karsintoihin saakka.

Uusi sopimus tässä vaiheessa olisi kuitenkin turhaa hätiköintiä. ”Disco-Stun” valtakauden todellinen suunta nähdään tulevissa karsinnoissa.

Kriittisiä, kisapaikasta unelmoivia suomifutisjännäreitä on vaikea miellyttää. Baxterin eroa onkin vaadittu jo kovaan ääneen esimerkiksi FutisForum2-keskustelupalstan verbaalisissa väännöissä. Jotkut ovat puolestaan haudanneet toivon menestyksestä ikuisiksi ajoiksi. Moni valmistautuu seuraaviin karsintoihin kuusamolaisen hiihto- ja mäkihyppysankarin Anssi Koivurannan lohkaiseman sloganin tunnelmissa: Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Päätä on kuitenkin turha pistää pensaaseen. Keskiviikon tulos tiesi sitä, että Saksalle emme ole hävinneet kymmeneen vuoteen. Pelkästään tämä kertoo jo siitä, että vain taivas on rajana, kun kaikki palaset loksahtavat paikalleen Huuhkajien leirissä.

Vakioveikkaajan ei tarvitse painaa leukaa rintaansa lauantain riviä pohtiessa. Tämän viikon kierros näyttää nimittäin astetta alkukauden kiharaisia kuponkeja helpommalta. Pomminvarmoja kohteita on riittämiin.

Valioliigassa Arsenal–Birmingham-kohteeseen ei kannata tuhlata vaihtomerkkejä. Arsenal jahtaa liigan kärkeä ja haluaa ottelusta täydet pisteet. Varma ykkönen.

Mestaruussarjasta löytyy myös tukku varmoja kotivoittoja. Kohteessa 10 Middlesbrough saa vieraakseen Cardiffilta rumasti kotonaan nekkuunsa ottaneen Watfordin. Pikapaluuta Valioliigaan hamuava Boro voittaa. Kärkijoukkueisiin kuuluva kohteen 13 WBA ottaa myös täydet pisteet Readingin kustannuksella.

Viikon vekkulein peli-idea on kohteen 5 West Ham. ”Hammers” on ollut kauden pahimpia alisuorittajia. Joukkue ei ole vielä pelannut tasollaan ja kurssi tulee jossain vaiheessa kääntymään. Uskotaan paremman huomisen koittavan jo lauantaina Stoken vieraana.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 17.10. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1(X), 1(2), 2, 2(X), 1(2), 1, 1(X), 1, 1, 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 16.10.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 5+3 oikein.

Naarashuuhkajien menestys valaisee suomalaista futiskesää

Suomessa on vietetty viimeisen viikon ajan todellista jalkapallojuhlaa. Naisten EM-kisojen värikäs karnevaalitunnelma on näkynyt katukuvassa niin Helsingissä, Turussa, Tampereella kuin Lahdessakin.

Veikkausliigan seurojen talousongelmien ja miesten maajoukkueen floppaamisen värittämän alkukesän jälkeen suomalainen jalkapalloväki on siis saanut pitkästä aikaa nauttia myönteisemmistä fiiliksistä.

Kisakiimaa on kohottanut kotijoukkueen hieno menestys alkulohkon otteluissa. Suomen joukkue eteni lohkovoittoon nujertamalla sekä Tanskan että Hollannin tiukkojen vääntöjen jälkeen.

Alkusarjan viimeisessä kamppailussa Suomelle sattui pieni työtapaturma, kun ryhmä taipui 0–1-tappioon Ukrainan käsittelyssä. Tulosta selittää tosin se, että päävalmentaja Mikael Käld päätti antaa tuiki tärkeää lepoaikaa osalle avauskokoonpanon naisistaan. Tätä kirjoitettaessa edessä on vielä ainakin huikean jännittävä puolivälierävääntö kivenkovaa Englannin joukkuetta vastaan.

Kisojen ympärillä leijailevasta positiivisesta yleisvireestä huolimatta kaikkia futisniiloja eivät naisten kisailut kiinnosta. Syy on usein sukupuolessa, sillä naisjalkapalloilun tasoa on arvosteltu myös EM-kisojen aikana. Monen mielestä naiset ovat pelaajina verkkaisia ilmestyksiä, joiden helpot syötötkin karkaavat usein liian pitkiksi tai kilpistyvät vastustajan ensimmäiseen pelaajaan.

Pelin taso ei tietenkään vedä vertoja miesten ammattilaisfutikselle. Tämä johtuu pitkälti siitä, että miehet ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan lähes poikkeuksetta nopeampia ja voimakkaampia. Pallollisessa osaamisessa ero ei kuitenkaan ole välttämättä niin suuri. Onpa Palloliiton taitokilpailussa nähty naisia, jotka ovat pesseet miespuoliset edustajat mennen tullen palatessa.

Arvostetaanko naisten jalkapalloa sitten tarpeeksi edes Palloliitossa? Usean liiton toimintaa läheltä seuraavan mielestä näin ei ole. Naisten maajoukkueen keskikentän dynamo Jessica Julin arvosteli ennen EM-kisoja voimakkaasti liiton panostusta naisten joukkueen toimintaan.

Österbottens Tidningenille antamassaan haastattelussa Julin kertoi naisten matkustavan otteluihinsa halvimmilla mahdollisilla lennoilla, mikä tarkoittaa usein pitkiä odotusaikoja lentokentillä. Samaan aikaan liiton katkarapuosasto matkaa yhteistyökumppaneineen miesten A-maajoukkueen vierasotteluihin charter-lennoilla. Palloliitto ei myöskään organisoi perheellisille pelaajille lastenhoitoapua maajoukkuekomennusten aikana. Toisin on esimerkiksi Ruotsissa.

Arvostuksen puutteesta huolimatta naisten maajoukkue on toistamiseen tekemässä jotain ainutlaatuista suomalaisessa jalkapallohistoriassa. Joukkue on löytänyt voittamisen kulttuurin tavalla, josta lähipäivinä Azerbaidzhanin ja Liechtensteinin vieraina urakoivien uroshuuhkajien tulisi Stuart Baxterin johdolla ottaa kunnolla oppia. Sopii toivoa, että saamme nauttia sankarittariemme hienoista otteista aivan turnauksen loppuun saakka.

Vakiokupongilla mennään tällä kertaa miesten MM-karsintaotteluiden merkeissä. Suomen maajoukkue matkaa viime vuosina joukkueelle tukalaksi paikaksi osoittautuneelle Bakun stadionille. Azerbaidzhan aiheuttanee jälleen ongelmia Huuhkajille, joten kohteeseen kakkosen kaveriksi ristivarmistus.

Kakkoskohteessa Englanti kohtaa harjoitusmaaottelussa Slovenian. Kotijoukkue on ollut suvereeni karsintalohkossaan ja nyt Fabio Capellon joukoille avautuu mahdollisuus tehdä muutamia mielenkiintoisia kokeiluja tulevaisuuden varalle. Niistä huolimatta Slovenia on vailla mahdollisuuksia ottelussa. Varma ykkönen.

Puola tunaroi maaliskuussa Pohjois-Irlannin vieraana maalivahti Artur Borucin töpeksittyä palautuspallossa pahemman kerran. Belfastin häpeällisen tappion kuittaamiseen avautuu mahdollisuus Pohjois-Irlannin saapuessa lauantaina vastavierailulle Silesiaan. Asenne lienee kotijoukkueella kunnossa, joten tähän kohteeseen myös varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 5.9. klo 17.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 1, 1(X), 1(X), 2, X, 1, X(2), X, 2(X), 1, 1, 2(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 4.9.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 6+2 oikein.

Suurien tunteiden ilta

Suomen jalkapallomaajoukkueen toiveet pääsystä Etelä-Afrikassa vuoden kuluttua pidettäviin MM-kisoihin kokivat valtavan kolauksen keskiviikkoiltana Helsingissä. Venäjä oli Huuhkajia parempi myös vieraskentällä lukemien ollessa yhtä tylyt kuin viime syksynä Moskovassa. Keskiviikon auringonpaahteista jalkapalloiltaa vietettiin siis tutun murheellisissa merkeissä.

Tappion myötä Suomen mahdollisuudet päästä kisoihin kuihtuivat lähes olemattomiin. Nouseminen kisakoneeseen vaatii tällä hetkellä suuremman luokan ihmettä. Kaikki jäljellä olevat neljä ottelua pitäisi voittaa ja samaan aikaan Venäjän tai Saksan tulisi kompuroida pahasti omissa taistoissaan. Huuhkajien tärkeimmäksi tavoitteeksi muodostuneekin tässä vaiheessa säilyttää lohkon kolmas tila ja siten edullisemmat asetelmat tulevien karsintojen lohkoarvonnoissa.

Katsomossa nähtiin merkillinen näytelmä. Olympiastadionille oli saapunut valtava määrä venäläisiä kannattajia. Vierasfaneja oli jokaisessa sektiossa ja ajoittain tunnelma oli kuin vierasottelussa.

Rossija-huudot kaikuivat stadionilla ja Venäjän lippuja näkyi kaikkialla. Suomen maajoukkueen kannattajayhdistyksen kansoittama pohjoiskaarre teki parhaansa, mutta joutui taipumaan ylivoiman edessä.

Venäläiset olivat siis lippujen hankinnassa kotimaista futisväkeä aktiivisempi ryhmä. Tikettejä trokattiin Suomessa asuvien venäläisten toimesta rajan yli kassikaupalla.

Tilanne kertoo lähinnä siitä, että jalkapallokulttuurin osalta Suomessa riittää vielä tekemistä. Suomalaiset jaksavat jonottaa läpi yön lippuja vaikkapa Madonnan konserttiin, mutta elintärkeä jalkapallotaisto ei saa massoja tarpeeksi ajoissa liikkeelle.

Viheriöllä joukkueiden nokkimisjärjestyksestä ei tullut epäselvyyttä. Guus Hiddinkin luotsaama Venäjä oli omaa luokkaansa ja onnistui hyödyntämään täydellisesti taito- ja nopeusylivoimansa. Varsinkin laitakiiturit Vladimir Bistrov ja Konstantin Zirjanov olivat liekeissä.

Kuten Suomen puolustuslinjassa täydet 90 minuuttia uurastanut Hannu Tihinen totesi, maajoukkueen olisi pitänyt löytää ylimääräinen 10 prosentin lisäys asennepuolelle. Nyt näytti siltä, että Venäjä oli voitontahtoisempi joukkue.

Kisatoiveiden hautauduttua päävalmentaja Stuart Baxterilta odotetaan rohkeampaa nuorten pelaajien sisäänajoa maajoukkueeseen. Vanhat sotaratsut on pelottomasti vaihdettava nuorempiin orhiin. Esimerkiksi luottotoppari Sami Hyypiä vihjaili jo ottelun jälkeen oman maajoukkueuransa olevan päätepisteessä.

Pikkuhuuhkajat aloittavat ensi viikolla alle 21-vuotiaiden EM-kisaurakkansa. Tästä ryhmästä tulee jatkossa nostaa rohkeasti uusia lupauksia A-maajoukkuerinkiin. Siten jatkuvuus säilyy myös tulevia karsintoja ajatellen.

Vakiokupongilla jatketaan Suomen sarjojen merkeissä. Kierros on tällä kertaa varsin kimurantti ja pomminvarmat kohteet loistavat poissaolollaan.

Kohteessa 1 alkukauden jälkeen hieman hiipunut FC Lahti kohtaa IFK Mariehamnin. ”Mustat kuhnurit” hamuavat takaisin kärkikahinoihin Jari Litmasen ja Rafaelin johdolla. Mariehamn ei ole tunnetusti kovin kova vierasjoukkue, joten tähän kohteeseen varma ykkönen.

Myös kohteessa 2 kotijoukkue on vahvoilla. FF Jaro raateli edellisessä kotiottelussaan sarjanousija JJK:n. Valmentajaa vaihtanut RoPS oli pirteä HJK:ta vastaan, mutta pietarsaarelaisten hyökkäyskaluston edessä joukkue jää aseettomaksi. Kotivoitto myös tähän kohteeseen.

Yllätystä kannattaa hakea kohteeseen 4. Atlantis hävisi Oulussa maalein 0–3, mutta esitti ajoittain pirteää hyökkäyspeliä. Hämeenlinna on puolestaan ajautunut pienimuotoiseen pelilliseen kriisiin, joten pisteitä janoava helsinkiläisryhmä on lähellä voittoa.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 14.6. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1(X), 1, 1, (1)X, 2(X), 2(1), 1, 1, 2(X), X(1), 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 12.6.2009.

JK: 4+2 oikein. :(

Terveisiä Bellamylle

Euroopan lohkoissa nähtiin sunnuntaina ja keskiviikkona ensimmäiset irtiotot taistelussa kisalipuista Etelä-Afrikan MM-kisoihin. Viimeisin kisakoneesta lähes varmuudella rannalle jäävä joukkue on Wales, joka joutui Cardiffissa pohjoisen huuhkajalauman raatelemaksi. Suomi otti väkevän paluun tehneen Jari Litmasen johdolla vakuuttavan 2–0-voiton sumusaarille matkanneen runsaslukuisen kannattajajoukon suureksi riemuksi.

Cardiffin lystikkäimmästä aivopierusta vastasi Walesin kapteeni Craig Bellamy, joka ilmoitti ottelun jälkeen, että Suomen avausmaalin ohi Wayne Hennesseyn sijoittanut Jonatan Johansson ”ei ole riittävän hyvä pelaaja tekemään maalia”. Turhautunut Bellamy haukkui samaan hengenvetoon koko Suomen joukkueen ja ilmoitti, ettei Huuhkajilla ole mitään mahdollisuuksia selviytyä lohkostaan MM-kisoihin.

Huuhkajat lähettivät alkuviikosta Norja-ottelun alla terveisiä Manchester Cityn riveissä leipänsä tienaavalle Bellamylle varsin sarkastiseen tapaan. ”Yllätyttiin, että saatiin noinkin hassuja vastauksia noinkin fiksulta mieheltä”, ironisoi Hannu Tihinen. Cardiffissa Suomen 2–0-osuman komeasti ladanneen Shefki Kuqin mukaan Bellamy oli lauantaina täysin ylivoimainen. ”Missä hän oli 90 minuuttia,” Kuqi ihmetteli MTV3:n haastattelussa.

”Tintti” Johansson esitti oman vastauksensa Bellamylle heti keskiviikkona lataamalla komean osuman Norjan verkkoon. Maali oli Hibernianin laiturin maajoukkueuran 19. täysosuma. Maalimäärä on sellainen, josta lähinnä kentän ulkopuolisista sekoiluistaan tunnettu Bellamy voi vain haaveilla.

Suomen esitys Cardiffissa oli yllättävänkin mainio eritoten sen vuoksi, että valmistavat ottelut olivat sujuneet kehnosti. Stuart Baxterin tärkeään taistoon loihtima taktiikka toimi kuitenkin erinomaisesti ja Walesin hyökkäykset pysähtyivät kerta toisensa jälkeen mallikelpoisesti pelanneen Huuhkaja-puolustuksen pihteihin. Hyökkäyspäässä kuningas Litmanen oli puolestaan täysin pitelemätön.

Huuhkajien viikko ei mennyt täysin putkeen, sillä harjoitusottelussa Norjaa vastaan tuli takkiin harmittavilla viime hetken osumilla. Suomi johti ottelua pitkään 1–0 Johanssonin maalilla ja hallitsi mielin määrin pelitapahtumia. Aleksei Eremenko Jr. onnistui kuittaamaan vielä Norjan johto-osuman lisäajalla, mutta Morten Gamst Pedersenin tykki ratkaisi huikean ottelun lopulta aivan viime sekunneilla.

Tappiosta huolimatta pitkästä aikaa peli toimi myös harjoitusottelussa. Suomi oli aktiivisempi osapuoli ja pystyi pitämään palloa hallussaan rakennellen maltilla maalitilanteita, joita tosiaan riitti. Ainoa suuremman luokan huolenaihe on tällä hetkellä viimeistely, sillä pitkää kuivaa kautta poteva Mikael Forssell ei vieläkään onnistunut maalinteossa lukuisista yrityksistä huolimatta. Shefki Kuqille riittänee siis töitä myös jatkossa.

Tie kisoihin näyttää Wales-voitosta huolimatta jälleen varsin haastavalta, sillä lohkon kärjessä viilettävät Saksa ja Venäjä ottivat tuplakierrokselta täyden pistepotin. Kesäkuun Venäjä-taistosta ei kuitenkaan panosta puutu: voitolla Huuhkajat ovat vahvasti kisavauhdissa.

Englannin sarjat palaavat vakiokupongille maaottelutauon jälkeen. Kiukkuinen Craig Bellamy yrittää psyykata itsensä parempaan pelivireeseen, kun Manchester City matkaa Lontooseen Arsenalin vieraaksi. Edes Walesin paha poika ei kuitenkaan pysty Cityä pelastamaan, sillä alavireinen manchesteriläisryhmä taipuu tappioon Emirates Stadiumilla. Varma ykkönen.

Kohteessa 13 Sheffield United saa vieraakseen Ipswichin. ”Blades” on tällä hetkellä kovakuntoisin Mestaruussarjan joukkueista. Ennen maaottelukierrosta United tuhosi Cardiffin vieraissa maalein 3–0. Ailahtelevasti läpi kauden esiintynyt Ipswich on varsin mielenkiintoinen vastustaja, mutta tällä kertaa kotijoukkueen ylivoima vie mielenkiinnon vaihtomerkeistä. Varma ykkönen myös tähän kohteeseen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 4.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, X(2), 2, 1(2), X(1), X, 1(X), 2(X), 1, 1, 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 3.4.2009.

JK: 6+5 oikein. Voitto 19,10 eur.

Kuninkaan paluu, osa kaksi

Maanantai-iltana kirjoitettiin uusi luku Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilijan Jari Litmasen saagaan, kun kuningas asteli FC Lahden mustapaidassa Lahden Hiihtostadionin nurmelle. Jälki oli heti tuhoisaa. Litti ampui kaksi maalia ja jakeli sarjan maagisia syöttöjä “Kuhnureiden” tyrmättyä Lahdessa vierailleen Kuopion Palloseuran lukemin 8-1.

Ympyrä sulkeutui Lahden ottelussa oikeastaan jo toistamiseen. Litmanen palasi Lahteen ensimmäistä kertaa kesällä 2004, jolloin liigakatsomot pullistelivat Litmas-diggareita. Suomifutiksen ikoni lähti loukkaantumisten sävyttämän kauden jälkeen vielä toiselle Euroopan-kierrokselle, jonka etapit olivat Saksan Rostockissa, Allsvenskanin Malmössä sekä Fulhamissa, jossa Litmaselle ei enää herunut peliaikaa.

Litmasen paluuta seurattiin suurella mielenkiinnolla maamme jalkapallopiireissä. Syksyn MM-karsinnat ovat jo ovella ja Litin pelikunto oli monelle arvoitus ennen tämänviikkoista paluuta Lahden paitaan. Juuri nyt epäilijöitä on vähän. Maanantain ensimmäinen kontaktitilanne kertoo paljon Litmasen nykykunnosta. Pelintekijä riisti pallon omille väkisin liukumalla – Litmaselle varsin epätyypilliseen tapaan.

Maajoukkue valmistautuu jo täyttä häkää karsinnat aloittavaan Saksa-otteluun. Olympiastadion on jo käytännössä loppuunmyyty ja suomalainen futisväki janoaa menestystä, vaikka vastaan asettuu EM-kisoissa aina finaaliin asti edennyt väkevä saksalaisryhmä. Litmasen mainio pelivire tarjoaa päävalmentaja Stuart Baxterille kuitenkin lisää vaihtoehtoja hyökkäysryhmittymänsä järjestämiseen.

Suomen mahdollisuuksista tulevissa karsinnoissa on esitetty varsin pessimistisiä arvioita. Vastaan asettuu kaksi kovassa nosteessa olevaa ryhmää. Ikimenestyjä Saksa on selvinnyt nuorennusleikkauksestaan mainiosti ja porhaltaa täysin purjein kohti uutta menestystä. Venäjä tekee puolestaan vahvasti uutta tulemista valmentajavelho Guus Hiddinkin sekä Pietarin Zenitin pelintekijä Andrei Arshavinin johdolla. Arvokisakarsinnoissa on kuitenkin perinteisesti nähty tukku yllätyksiä. Suomi on valmiina omaa vuoroaan varten.

Vakioveikkaus siirtyy tulevana viikonloppuna takaisin talvirytmiin. Kupongin ottelut pelataan tuttuun tapaan lauantaisin kohteiden ollessa jälleen käynnistyvien Englannin sarjojen otteluita. Valioliigasta mukana on viisi taistoa. Loput ottelut ovat aina veikkaajille yhtä hankalan Championshipin vääntöjä. Ensimmäisillä kierroksilla joukkueiden väliset voimasuhteet ovat vielä suuri arvoitus, joten yllättäviä tuloksia voidaan nähdä runsaasti. Kohteiden painotuksiin ei kannata varsinkaan alempien divisioonien otteluissa kiinnittää vielä huomiota.

Valioliigaan viime keväänä nousseet Stoke ja Hull ovat vahvoilla lauantain otteluissa. Nousijajoukkueilla riittää kauden alussa näytettävää ja avauskierroksella vastaan asettuvat suomalaisjoukkueet Bolton ja Fulham ovat vaikeuksissa. Pääsarjan otteluista pitävin varma lienee kohteen 2 Everton. Merseysidellä on tehty pitkäjänteistä työtä suurten varjossa ja positiivinen kehitys jatkunee myös tulevalla kaudella. Blackburn menetti puolestaan hyökkäyspelinsä sielun David Bentleyn Tottenhamiin. Managerin tehtävät haltuunsa ottaneen Paul Incen kokemattomuus tuo lisää päänvaivaa Roversin kannattajille. Varma ykkönen.

Championshipin kohteissa vahvoilla ovat etenkin Nottingham, Birmingham ja Norwich. Paluuta menestyksen vuosiin haikaileva Forest matkustaa kehnon Swansean vieraaksi kohteessa 6 ja nappaa pisteet mukaansa. Birmingham löi avauskierroksella kotonaan Sheffield Unitedin ja jatkaa pisteputkeaan Southamptonissa. Kokoonpanoon pitkän loukkaantumisen jälkeen palaava Michael Svenssonkaan ei kykene auttamaan So’tonia voittoon asti. Kesällä merkittävästi vahvistunut Norwich hävisi avausottelunsa Coventrylle, mutta napannee kauden avauspisteensä heikkona vierailijana tunnetun Blackpoolin kustannuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 16.8. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 1, 1, X(2), 1, 2, 2(1), 1, 1, X(1), 2, 2(X), 1(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 15.8.2008.

JK: 5+1 oikein.

Suomi jatkaa englantilaisopein

Jalkapallomaajoukkueen päävalmentajavalinnasta on keskusteltu futisväen keskuudessa melkein jo kyllästymiseen asti. Palloliitto pääsi alkuviikosta vihdoin ratkaisuun asiassa. Roy Hodgsonin jättämän paikan ottaa vastaan toinen englantilainen Stuart Baxter. Nyt “Huuhkajien” katseet voidaan suunnata jälleen eteenpäin.

Valinnan jälkeisiä tuntemuksia on tuotu julki tällä viikolla pitkään ja hartaasti suomalaisissa urheilulehdissä. Maamme johtavan futisaviisin IS Veikkaajan suhtautuminen Baxteriin ja hänen mahdollisuuksiinsa on ollut varovaisen myönteistä. Sensaatiohakuisempi Urheilulehti puolestaan teilasi valinnan heti kärkeen.

Myös lukuisat jalkapallovaikuttajat ovat kommentoineet valintaa. Skotlannin liigan Hibernianin peräsimeen Turusta vastikään siirtynyt Mika-Matti Paatelainen arvosteli Palloliiton päätöstä ja uudisti vaatimuksensa suomalaisesta päävalmentajasta maajoukkueessa. “Mixun” puheissa on kieltämättä oma vinha peränsä. Harmi vain, että konkreettiset vaihtoehdot jäivät ex-maajoukkueratsulta esittämättä. Fakta on kuitenkin se, että Suomesta ei tällä hetkellä löydy kansainvälisen tason valmista huippuvalmentajaa.

Palloliiton päätökseen vaikuttivat epäilemättä myös taloudelliset resurssit. Baxter on varmasti halvempi vaihtoehto kuin monet spekulaatioissa vilahdelleet nimekkäämmät valmentajat. Myös kunnianhimoa luulisi löytyvän. Herran CV näyttää jo nyt hyvältä, mutta uran kruunaava läpimurto valmentajaeliittiin on vielä saavuttamatta.

Baxter on valmentanut urallaan seitsemässä eri maassa, joten kokemusta erilaisista olosuhteista löytyy rutkasti. Englantilainen tuntee erityisen hyvin pohjoismaalaisen jalkapallokulttuurin. Baxter valmensi pitkään ja menestyksekkäästi Ruotsin Helsingborgissa ja kokemusta löytyy myös Norjasta. Yhtäläisyyksiä Hodgsonin kanssa löytyy siis runsaasti. Kaikki ainekset menestykseen ovat edelleen olemassa, vaikka tehtävä on haastava. Nähtäväksi jää, kuinka Baxter pystyy realisoimaan taktiset visionsa joukkueen pelissä.

Maajoukkueen uuden luotsin teesit ovat selkeät. Baxter suosii pelaamista maata pitkin ja on korostanut jatkuvasti aktiivisen pallottoman pelin merkitystä. Englantilaisen valmentamien joukkueiden peli on perustunut kurinalaiseen puolustamiseen. AIK voitti Ruotsin mestaruuden Baxterin johdolla, vaikka joukkue teki sarjassa vähiten maaleja koko kaudella. Selkeä etu tilanteessa on se, että uuden päävalmentajan johdolla Suomi voi jatkaa EM-karsinnoissa erinomaisesti toimineen puolustusjärjestelmän toteuttamista. Hodgson teki hyvän pohjatyön, jonka varaan on kannattavaa ja helppoa rakentaa. Sen vuoksi karsintapeleissä tökkineen hyökkäyspelin kuvioiden juonimiseen jää nyt enemmän aikaa.

Britin joukkueissa on perinteisesti noudatettu tiukkaa kuria. Sooloilua ei sallita ja kaiken a ja o on yhtenäinen ja uhrautuva joukkuepeli. Tämä voi aiheuttaa ongelmia maajoukkueen individualisteille kuten Aleksei Eremenko Jr.:lle. Baxterin onkin löydettävä tasapaino tekemisissään. Suomella ei ole varaa menettää “Losan” kaltaisia huipputärkeitä pelaajia minkäänlaisten ristiriitojen vuoksi. Maajoukkuevalmentajan on oltava tietyssä mielessä diplomaattisempi toimija kuin seurajoukkueluotsin. Myös siimaa täytyy antaa tarvittaessa. Jari Litmasen kaltaisen kokeneen pelaajan palkkaaminen kakkosluotsiksi voisi ratkaista tämän ongelman.

Uunituoreelta maajoukkuevalmentajalta on heti kärkeen toivottu rohkeampaa nuorten pelaajien sisäänajoa. On totta, että Veikkausliigassa ja ulkomaan kentillä pelaa tukku todella mielenkiintoisia tuoreita suomalaisnimiä. Ainakin Mika Ääritalo, Perparim Hetemaj ja nuorten maajoukkueessa viime aikoina loistanut Tim Sparv ansaitsevat enemmän mahdollisuuksia A-maajoukkueessa. Eri asia on se, kuinka pelottomasti Baxter uskaltaa ajaa uusia kasvoja sisään joukkueeseen nykyisin jo varsin vaativaksi luonnehdittavan suomalaisen futiskansan kasatessa menestyspaineita britin harteille.

Vakiokierroksen kohteet koostuvat jälleen Englannin sarjojen väännöistä. Lapulla on kuusi kappaletta Valioliigan kamppailuja. Loput kohteet ovat sarjatasoa alempaa. Viikon varmat löytyvät tällä kertaa kohteista 4, 6 ja 7. Kotijoukkueet Reading, Birmingham ja Crystal Palace etenevät voittoihin otteluissaan. Kahden ensimmäisen kohteen Manchester United ja Chelsea ovat varmasti ylipelattuja, joten vaihtomerkkejä kannattaa kokeilla näissä kohteissa. Arsenalin liigacupissa murskannut Tottenham on hurjassa vireessä ja tulee aiheuttamaan ongelmia ManU:lle ykköskohteessa. Chelsea on pelannut mainiosti viime aikoina, mutta joukkue on edelleen siipirikkoinen. Portsmouthia vastaan ristivarmistus on siis paikallaan.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 2.2. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 2(X), X(2), 1, 2(1), 1, 1, 1, 1, 1(X), 2, 2, 1(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 1.2.2008.

JK: 3+2 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: