Kollektiivi jyräsi Venäjän MM-kisoissa

MM-kisojen finaalit ovat yleensä olleet varovaisia nyhjäyksiä, joissa on vältelty virheitä viimeiseen saakka. Tämä johtuu siitä, että turnauksen viimeisessä ottelussa joukkueilla ei ole enää mitään ylimääräistä todistettavaa. Ainoastaan voitto kelpaa ja se on yritettävä ottaa tyylipisteistä välittämättä.

Kaikkien aikojen kyynisin loppuottelu lienee vuoden 1990 Italian kisojen ottelu Länsi-Saksa – Argentiina, joka ratkesi lopulta Andreas Brehmen rangaistuspotkuun. Muita maalitilanteita ottelussa ei oikeastaan nähty ja erityisesti Argentiinan pelitapa oli tuolloin ultradefensiivinen ja myös valitettavan väkivaltainen.

Tämän vuoden finaali poikkesi kaavasta. Ottelu oli avointa samppanjajalkapalloa ja rehtiä taistelua alusta loppuun ja erityisesti aktiivisesti hyökänneen Kroatian ansiosta. Kuukauden mittainen jalkapallokarnevaali päättyi kuitenkin reaktiivisesti, mutta viisaasti pelanneen Ranskan juhliin.

Jatka lukemista ”Kollektiivi jyräsi Venäjän MM-kisoissa”

Maalihanat tukossa EM-kisoissa

Jalkapallon EM-kisat siirtyvät tällä viikolla pudotuspelivaiheeseen. Alkulohko-otteluissa on nähty muutamia maukkaita yllätyksiä ja odotettavissa on jälleen kerran huikean jännittävä jatkopelikierros. Maaleja on paukuteltu runsaasti aivan otteluiden loppuhetkillä, mutta yhteenlasketut maalimäärät ovat pudonneet selvästi aiemmista karkeloista.

Tiistai-iltaan mennessä Ranskan turnauksessa oli syntynyt maaleja 1,82 kappaletta ottelua kohden. Itävallan ja Sveitsin kisoissa vuonna 2008 maaleja tehtiin 2,48 per matsi ja myös neljä vuotta sitten verkot heiluivat keskimäärin lähes 2,5 kertaa ottelua kohden.

Kisojen maalikuningastaistoon povatuista ruiskuista nollilla ovat tätä kirjoitettaessa muun muassa Portugalin Cristiano Ronaldo, Puolan Robert Lewandowski, Englannin Harry Kane ja Ruotsin Zlatan Ibrahimovic.

Jatka lukemista ”Maalihanat tukossa EM-kisoissa”

Huuhkajat umpikujassa

Kaikkien aikojen karsinnoiksi tituleerattu Huuhkaja-projekti Ranskan kisoihin pääsemiseksi on lässähtämässä kuin pannukakku. Unkari tarjosi viikko sitten jääkylmän suihkun Budapestissä ja pudotti Suomen lohkoneloseksi jo viiden pisteen päähän suorasta kisapaikasta. On syytä pohtia, miksi olemme nyt tässä tilanteessa.

Suomi on kohdannut kolmessa edellisessä ottelussa joukkueet, joista jokainen on vaihtanut näiden karsintojen aikana valmentajaansa. Kreikka ja Romania olivat lokakuussa Huuhkajien näkökulmasta optimaalisia vastustajia. Molemmat olivat sekaisin ja uusien kuvioiden rakentelu kesken. Silti tuloksena oli vain yksi piste.

Jatka lukemista ”Huuhkajat umpikujassa”

Miksi James Rodriguez on niin hyvä?

Eilisiltana futistaivaalle syttyi uusi tähti. AS Monacon James Rodriguez löi alkutahdit Kolumbian voitolle Uruguaystä laukomalla uskomattoman maalin ottelun avausjaksolla. Rodriguez otti pallon haltuun 25 metrissä olkapäällään ja tulitti ylähirren kautta ohi Fernando Musleran. Vasuri puhui jälleen jäätävällä tavalla, kuten jo niin monta kertaa tässä turnauksessa.

Toisen jakson alussa Rodriguez päätti Kolumbian syöttömyllyn maalin edestä tehtyyn 2-0 -osumaan. Upean esityön teki loistavasti keskityspallon maalin eteen nikannut Juan Cuadrado, joka on myös pelannut hienot kisat tähän mennessä.

Jatka lukemista ”Miksi James Rodriguez on niin hyvä?”

G-lohko: Noitatohtoreita ja särkyviä unelmia

Saksa on perinteinen arvoturnausten kestomenestyjä. Edes Mietaata ei yllätä, että Die Mannschaftilla on eväät olla nytkin mukana kultajahdissa loppusuoralle saakka.

Saksalaisten pelityyliin liittyvät myytit konemaisuudesta on murrettu jo ajat sitten. Tällä hetkellä suurin pelillinen kysymys liittyy siihen, lähteekö tiukoista pakaroistaan tunnettu Joachim Löw kisoihin kontrolloivalla tyylillä vai onko ratkaisu pelata suoraviivaisempaa futista à la Dortmund.

Saksalla on käytössään erittäin laaja pelaajamateriaali, mikä mahdollistaa molemmat vaihtoehdot. Varmoina avauskokoonpanon paikkojaan voivat pitää ainoastaan maalivahti Manuel Neuer, Philipp Lahm, Bastian Schweinsteiger sekä Bayernin supertähti Thomas Müller. Kaikki muut pelaajat joutuvat taistelemaan paikasta avaukseen erikseen jokaisessa ottelussa.

Jatka lukemista ”G-lohko: Noitatohtoreita ja särkyviä unelmia”

Futistalouden madonluvut, osa 2: Maailma

Elina Vainikainen käynnisti viime viikolla tällä palstalla kaksiosaisen kirjoitussarjan, jossa avataan hieman jalkapallotalouden Pandoran lipasta. Lähdimme liikkeelle Suomesta, jossa keskustelua hallitsee tällä hetkellä Mika Lehkosuon ja Hongan kädenvääntö rahasta ja maksamattomista palkkioista.

Suomifutiksessa vastaavat taloudelliset fiaskot ovat toistuneet säännöllisesti. Monet ajattelevat konttauksen johtuvan ensisijaisesti jalkapallotaloutemme pienuudesta ja ikuisen kakkoslajin asemasta. He ovat väärässä. Vääristynyt tuottojärjestelmä ja surkea johtaminen ovat globaaleja ilmiöitä jalkapallossa.

Eräs suurimmista futismyyteistä liittyy talouteen. Jalkapalloseuroja pidetään bisneksenä, josta on mahdollista kotiuttaa valtavia voittoja pelaamalla korttinsa oikein. Todellisuus on jotain aivan muuta.

Jatka lukemista ”Futistalouden madonluvut, osa 2: Maailma”

Doupatut mestarit eivät paljon pakise

Lahden MM-kisoissa dopingin käytöstä kärynneet hiihtokarpaasit ovat olleet kestopuheenaihe Suomessa viimeisen vuosikymmenen ajan. Tapauksesta on tullut sivujuonteineen kansallinen tragedia ja sen osalta yhtäkään kiveä ei ole jätetty kääntämättä julkisessa keskustelussa.

Dopingin osalta debatti on pyörinyt lähes yksinomaan yksilölajien ympärillä. Joukkuelajit ovat jääneet perkaamatta, vaikka suuret setelit hakeutuvat juuri jääkiekon ja jalkapallon kaltaisten seurattujen yleisölajien taustalle. Maastohiihto on takapihojen puuhastelua tähän jättibisnekseen verrattuna.

Jatka lukemista ”Doupatut mestarit eivät paljon pakise”

Lahtelainen jalkapallomaa on ruma ja kaunis

Ihmisellä on hyvä olla harrastuksia. Niiden avulla on mahdollista tehdä irtiottoja arjen tasapaksusta puurtamisesta. Joku saa kiksinsä postimerkkeilystä ja toinen saavuttaa kliimaksin pukeutumalla Gandalfiksi huitoen samalla nahkamiekalla kääpiöasuista naapurin Ritvaa. Jalkapallofaneille vastaavia elämyksiä tuottavat bussimatkailu ympäri Suomen ja katsomossa elämöinti oman yhteisönsä jäsenten kanssa.

Viimeksi mainittua kulttuuria kuvaa maanantaina ensi-iltansa saanut futisdokkari Jalkapallomaa, jossa seurataan FC Lahden ja sen kannattajien edesottamuksia muutaman sarjakauden mittaisen jakson aikana. Dokumentin taustalta löytyy ohjaaja Teppo Airaksinen, jonka ansioluetteloon kuuluu muun muassa kotimaisten alasarjojen kannattajakulttuuria ironisoiva näytelmäelokuva Kulman pojat, joka nähtiin valkokankailla kevättalvella 2012.

Jatka lukemista ”Lahtelainen jalkapallomaa on ruma ja kaunis”

Kisat pakettiin – loppuanalyysin paikka

EM-kisojen finaalista on tätä kirjoitettaessa kulunut viisi päivää ja pienen hengähdystauon jälkeen on aika paketoida kisat Vasuri puhuu -blogin osalta. Espanja teki kisoissa historiaa ja otti kolmannen arvokisavoittonsa putkeen. Turnauksessa nähtiin värikkäitä otteluita ja myös muutama yllätys. Nyt on aika koota bloggaajien kisafiilikset yhteen.

Jatka lukemista ”Kisat pakettiin – loppuanalyysin paikka”

Portugali-Espanja: tarkkuus ja kärsivällisyys keskiössä

Tätä kirjoitettaessa on noin kaksi tuntia aikaa kisojen ensimmäiseen välieräotteluun, jossa kohtaavat Espanja ja Portugali. Molemmat ryhmät ovat pelanneet tähän mennessä erittäin vakuuttavaa jalkapalloa, joten illan taistosta on luvassa mitä todennäköisimmin tasainen vääntö.

Ottelu ei välttämättä nouse viihdyttävyysmittareilla arvioituna kovin korkeatasoiseksi, jos Espanja onnistuu pysyttäytymään ennakkoon laatimassaan käsikirjoituksessa.

Jatka lukemista ”Portugali-Espanja: tarkkuus ja kärsivällisyys keskiössä”

%d bloggaajaa tykkää tästä: