Liiga ja Ykkönen saman sateenvarjon alle?

Toimintaedellytysten vahvistaminen molemmilla sarjatasoilla parantaisi nousijoiden mahdollisuuksia ja samalla putoajien osalta negatiivinen muutos ei olisi liian suuri.

Kotimainen jalkapallokausi huipentui marraskuun alussa pelattuihin liigakarsintoihin, joissa paikasta auringossa kilvoittelivat liigassa toiseksi viimeiseksi sijoittunut AC Oulu ja Ykkösen kakkonen Rovaniemen Palloseura. Tällä kertaa nähtiin poikkeus viisivuotisessa säännössä, kun liigajoukkue suoriutui eeppiseksi muodostuneesta otteluparista voittajana. Edellisen kerran näin on tapahtunut vuonna 2016, kun Inter oli TPS:ää parempi turkulaisten välienselvittelyssä.

Otteluparin yhteydessä jalkapalloväen keskuudessa käytiin keskustelua liigapaikan rahallisesta arvosta, joka on ollut viime vuosina nousemaan päin kasvaneiden TV-rahojen sekä Uefan uuden kilpailun, Konferenssiliigan mukanaan tuomien uusien solidaarisuusrahojen myötä. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan suurten sarjojen ja futismaiden maksamaa tukea pienemmille toimijoille.

Jatka lukemista ”Liiga ja Ykkönen saman sateenvarjon alle?”

HJK haastaa hallitsevan mestarin

Tällä viikolla Veikkausliigassakin päästään tositoimiin.

Juuri päättyneestä vuoden 2020 kesäkuusta piti alun perin tulla ikimuistoista aikaa kotimaisen jalkapalloilun ystäville. Maajoukkue olisi pelannut ensimmäistä kertaa arvoturnauksessa ja kisahuuma olisi epäilemättä vaikuttanut myös kotimaisten sarjojen kiinnostavuuteen sekä yleisömääriin. Käsillä oli niin kulttuurillisesti kuin taloudellisesti tärkeä etsikkoaika.

Maaliskuussa Suomen saavuttanut koronapandemia muutti kuitenkin kaiken. EM-kisat siirrettiin vuoden päähän ja sarjojen alkua on jouduttu odottelemaan jo pitkä tovi. Korona on lyönyt suuren loven myös jalkapallotalouteen. Odotetun rahakkaan vuoden sijasta seurat ovat joutuneet kiristämään kukkaroidensa nyörejä.

Tulevina vuosina toiminnassa korostuvat yhä enemmän paikalliset siteet kannattajiin, yrityksiin ja yhteisöihin.

Jatka lukemista ”HJK haastaa hallitsevan mestarin”

TPS ja KTP haastavat Oulun Ykkösessä

Ykkösen suurin ongelma on koko vuosikymmenen ajan ollut talous.

Kannattamani jalkapalloseura on pelannut Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli Ykkösessä kohta kymmenen vuotta. Sarjassa jo pienen ikuisuuden lyhyen historiansa ajan tahkonnut AC Oulu on kivunnut Ykkösen maratontaulukossa jo toiseksi.

Ykkösen pelejä on tullut siis seurattua tiiviisti jo vuosikymmenen ajan, ja tältä jaksolta on jäänyt muistilevylle jonkinlainen näkemys sarjan tasosta ja sen kehityksestä pidemmältä ajanjaksolta.

Jatka lukemista ”TPS ja KTP haastavat Oulun Ykkösessä”

Juha Malinen – uudistaja saunan lauteilla

Rovaniemen Palloseura joutuu etsimään syksyllä uuden päävalmentajan, kun menestyksekkäästi joukkuetta neljän kauden ajan luotsannut Juha Malinen siirtyy Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen peräsimeen kolmen vuoden sopimuksella. Paperi kattaa myös kesän 2021 EM-lopputurnauksen, mikäli Pikkuhuuhkajat selviytyy kisoihin. Tehtäviin kuuluu lisäksi liiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtaminen.

Jatka lukemista ”Juha Malinen – uudistaja saunan lauteilla”

VPS on suomifutiksen edelläkävijä

Veikkausliigakausi 2017 ohitti tovi sitten puolivälin krouvin ja tässä vaiheessa on hyvä syynätä hieman tarkemmin ennen kauden alkua tehtyjä ennustuksia. Huhtikuun alussa ilmestyneen Kansan Uutisten liigaennakon laati tänä vuonna toveri Vainikainen, joka ennusti HJK:n palaavan mestaruuskantaan muutaman vaisumman vuoden jälkeen. Näin on todellakin käymässä, sillä kahdeksantoista pelatun kierroksen jälkeen HJK johtaa sarjaa kahdeksan pisteen erolla Vaasan Palloseuraan.

Klubissa tahtipuikkoa on heiluttanut uuden lehden urallaan kääntänyt pelintekijä Mostagh Yaghoubi. ”Mosa” on ollut viime aikojen harvoja valopilkkuja kotimaisen futiksen saralla, sillä peli on kulkenut kohtuullisen mukavasti myös maajoukkueessa. Kansan Uutiset povasi kaudesta Yaghoubin todellista läpimurtoa suomifutiksen eliittiin ja tämä ennustus on toteutunut.

Jatka lukemista ”VPS on suomifutiksen edelläkävijä”

Euromenestys HJK:n varassa

Helsingin Jalkapalloklubi jatkaa ainoana suomalaisjoukkueena pelejään eurokentillä. Helsinkiläiset kohtaavat Eurooppa-liigan kolmannella kierroksella ruotsalaisen IFK Göteborgin. Otteluparin avaustaisto miteltiin torstaina tämän lehden mentyä painoon.

Suomalaisjoukkueiden eurosaldo tältä kaudelta on tähän mennessä kolme voittoa, kuusi tasapeliä ja kolme tappiota. Suoritus on maapisteiden valossa kelvollinen, vaikka HJK:n ohella otteluparinsa on onnistunut voittamaan ainoastaan Eurooppa-liigan avauskierroksella irlantilaisen Shamrock Roversin kaatanut RoPS.

Jatka lukemista ”Euromenestys HJK:n varassa”

Otteluruuhka pilasi Raatin nurmen

Peruskorjatun Raatin stadionin nurmi on ollut tähän asti jokaisella kaudella erinomaisessa kunnossa. Tästä voimme kiittää huolellisesti tehtyä kenttäremonttia sekä nurmesta vastaavien kenttämestareiden ammattitaitoa.

Tämä kevät on ollut valitettava poikkeus. Sääolosuhteet ovat olleet vaikeat ja nurmi ei ole ollut vielä alkukaudesta pelikuntoinen. Kevään tulon tarkkaa ajankohtaa ei voi etukäteen ennustaa, mutta tästä huolimatta Oulun kaupunki vuokrasi stadionin kolmea veikkausliigaottelua varten huhti-toukokuussa.

Jatka lukemista ”Otteluruuhka pilasi Raatin nurmen”

Palloliitto ampuu kärpäsiä tykillä

Veikkausliiga käynnistyi viime viikonloppuna kahdella ottelulla Helsingissä ja Vantaalla. Heti avauskierroksella nähtiin dramatiikkaa, kun PK-35 menetti 3-0 -johtonsa RoPS:n isäntänä ja taipui maalin tappioon.

Jalkapallo on saanut Suomessa poikkeuksellisen paljon media-aikaa ja kausikorttikauppa on käynyt vilkkaana. Myös kannattajatoiminta on noussut entistä näkyvämpään rooliin ottelutapahtumissa. Esimerkiksi viime kauden Stadin derbyt olivat helsinkiläisille futisihmisille isoja tapauksia.

Kalkkiviivoilla mediahuomion varasti kuitenkin Palloliiton uusin kannattajatoimintaan kohdistuva aivopieru. Liitto kieltää jatkossa kannattajilta kentän laidalle ryntäämisen maalijuhlinnan yhteydessä.

Jatka lukemista ”Palloliitto ampuu kärpäsiä tykillä”

Suomisepät eurokentillä

Huuhkajat avasi futisvuoden 2016 Hans Backen johdolla pelaamalla harjoitusottelut Abu Dhabissa Ruotsia ja Islantia vastaan. Suomi esiintyi tuttuun tapaan talvimaaotteluissa pääosin pohjoismaisten sarjojen pelaajista kootulla kokoonpanolla.

Harjoitusotteluiden tulokset eivät mairitelleet keskellä muutosprosessia olevaa Huuhkajaryhmää ja myös pelillinen anti jäi varsin köykäiseksi. Metamorfoosi mixupallosta kohti pragmaattisempaa pelitapaa on vielä pahasti kesken.

Ottelut osoittivat karulla tavalla sen, millä tasolla kotimaan liigapelaajat ovat verrattuna muiden pohjoismaiden B-joukkueiden pelureihin. RoPS:n Janne Sakselaa lukuun ottamatta suomalaiset jäivät jälkeen kaikilla osa-alueilla fysiikasta lähtien. Myös peruspelaamisessa – helpoissa syötöissä ja sijoittumisessa – taso heittelee aivan liikaa.

Jatka lukemista ”Suomisepät eurokentillä”

Viheriön topit ja flopit 2015

Arvokisoissa elettiin jalkapalloareenoilla välivuotta, mutta nurmikentillä ja kabineteissa tapahtui silti paljon. Kansan Uutisten jalkapallokolumnistit Jaakko Alavuotunki, Olli Kohonen ja Elina Vainikainen palauttavat mieliin kuningaslajin päättyvän vuoden suurimmat ilonaiheet ja pahimmat pettymykset.

Jatka lukemista ”Viheriön topit ja flopit 2015”

%d bloggaajaa tykkää tästä: