Kesäkuun alussa pelattu Valko-Venäjä-tupla varmisti jälleen kerran miesten futismaajoukkueen putoamisen arvokisakoneesta. Toki teoreettinen mahdollisuus lunastaa lippu Brasilian MM-jumbojettiin on edelleen olemassa, mutta se vaatisi uskomattomia suorituksia jäljellä olevissa otteluissa Espanjaa ja Ranskaa vastaan sekä onnekkaita sattumuksia lohkon muissa matseissa.

Huuhkajien ensimmäinen arvokisakokemus odottaa siis vielä tulemistaan. Tilanne on toisenlainen naisten puolella. Miesten joukkueen tapaan pöllöaiheista lempinimeä nykyisin totteleva naisten maajoukkue on mukana EM-kisoissa jo kolmatta kertaa. Vuoden 2013 turnaus pelataan Ruotsissa ja se käynnistyy ensi viikolla.

Helmarit oli ensimmäistä kertaa mukana naisten arvoturnauksessa vuonna 2005, jolloin joukkue eteni sensaatiomaisesti välieriin saakka voittaen alkulohkossa Tanskan ja pelaten Ruotsin kanssa tasan. Neljä vuotta myöhemmin pelatuissa kotikisoissa Suomi rynni puolivälieriin, joissa Englanti oli lopulta Helmareita vahvempi maalein 3–2.

Tällä kertaa odotukset ovat aikaisempaa maltillisemmat. Joukkue on uudistunut rajusti ja talvella tapahtuneet avainpelaajien pahat loukkaantumiset ovat pakottaneet päävalmentaja Andrée Jeglertzin nostamaan entistä nuorempia pelaajia ryhmäänsä. Tehohyökkääjä Linda Sällström ja joukkueen kapteenina pitkään toiminut Maija Saari jäivät polvivammojen takia rannalle kisalaivasta.

Edellisissä kisoissa Suomea edustaneista mukana on enää kahdeksan pelaajaa. Sanna Valkonen, Jessica Julin, Anne Mäkinen ja monet muut tutuiksi tulleet kasvot löivät edellisten kisojen jälkeen nappulat naulaan. Helmareissa on rakennettu sen jälkeen systemaattisesti uutta tulemista Jeglertzin johdolla ja nyt saavutettu kisapaikka on ensimmäinen osoitus siitä, että maajoukkueessa on menty oikeaan suuntaan.

Joukkueen avainpelaajiin kuuluvat edellisten kisojen keltanokat maalivahti Tinja-Riikka Korpelan, puolustuksen Katri Nokso-Koiviston ja hyökkäyspään Annica Sjölundin johdolla. Maaleja odotellaan Sällströmin loukkaannuttua erityisesti Sanna Taloselta. Mielenkiintoisista tulevaisuuden pelaajista mieleen kannattaa laittaa ainakin nimet Annika Kukkonen ja Emmi Alanen.

Lohkoarvonnassa Suomella ei ollut onnea. Helmarit joutui turnauksen kovimpaan lohkoon, jossa jatkopaikasta Suomen kanssa kamppailevat isäntämaa Ruotsi, Italia sekä Tanska. Vasta rakennusvaiheessa oleva Suomi voi olla erittäin tyytyväinen, jos se kykenee nappaamaan puolivälieräpaikan haltuunsa. Siihen saattaa tosin riittää kolmaskin sija, sillä kolmesta neljän joukkueen lohkosta etenee yhteensä kahdeksan joukkuetta jatko-otteluihin.

Suomen vastustajista Italia on ennakkoarvioissa heikoin, joten lohkon avausottelu ensi keskiviikkona Halmstadissa ratkaisee paljon. Suomen on kyettävä tuossa ottelussa ottamaan fyysinen ylivoima pienikokoisemmalta vastustajaltaan ja napattava täydet kolme pistettä.

Otteluissa Ruotsia ja Tanskaa vastaan tarjolla on kiusaajan rooli. Erityisesti emäntämaa Ruotsi on huippuvaikea vastustaja ja se kuuluukin kisojen suursuosikkien joukkoon. Svenssonit ovat laittaneet pelimerkkejä likoon kisamenestyksen turvaamiseksi. Päävalmentajaksi he palkkasivat viimeksi USA:n ruorissa supermenestystä saavuttaneen Pia Sundhagen. Kokenut ruotsalainen ei ole koskaan valmentanut kotimaansa joukkuetta arvokisoissa, joten nälkä on varmasti armoton.

Sunnuntain vakiokuponki täyttyy tuttuun tapaan kotimaan sarjojen otteluista. Viikon liigavarma löytyy kohteesta 3. IFK Mariehamn ei hävinnyt viime kaudella yhtään kotiottelua, mutta nyt saarella on tullut lunta valkovihreään tupaan peräti neljästi. Vieraaksi saapuva Jaro taistelee tällä kaudella vielä putoamista vastaan. Maarianhaminassa ruuvataan nyt kotisaldoa parempaan suuntaan: varma ykkönen.

Ykkösen puolella varmin voittaja on alkukaudesta pahasti flopannut PK-35 Vantaa. AC Kajaani avasi kautensa pirteästi, mutta joukkueen todellinen taso on tullut selväksi viime viikkoina. Sunnuntaina tuli SJK:lta nekkuun kotona peräti 1–7. PK-35 parantelee asemiaan keskikastissa kotivoitolla.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 7.7. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 1, 1, 1(X), 1, 1(X), X, 2, 2(X), 2(1), 1(X), 1, 1.

Viikon väite: Veikkausliigan hännänhuipuissa suoritetun kesäkuun valmentajakarusellin voittaja oli FC Lahti. Joukkue hilaa itsensä kuiville Juha Malisen johdolla. JJK:n uuden luotsin, Juha Pasojan taso ei näissä karkeloissa riitä.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä pe 5.7.2013.