Lisää tempoa jalkapallokentille

Euroopan sarjoissa peli muuttuu koko ajan nopeammaksi ja teknisesti vaativammaksi.

Tällä viikolla tuli kuluneeksi vuosi Tampereella pelatusta Bosnia-ottelusta, joka avasi kotimaiselle futikselle ennennäkemättömän ikkunan kohti suurta unelmaa eli arvokisapaikkaa. Markku Kanervan joukkue kesti syksyllä paineet muiden sulaessa, ja marraskuussa nähtiin ikimuistoiset juhlat Töölön jalkapallostadionilla.

Saavutuksen jälkeen Suomi liittyi monissa arvioissa todellisten jalkapallomaiden joukkoon. Urotyön ansiosta ikuinen takamatka muihin oli ajettu kiinni.

Koronakriisin myötä jalkapallotoiminta pysähtyi pariksi kuukaudeksi lähes kokonaan. Syntynyt aikalisä tarjosi mahdollisuuden tarkastella kotimaisen jalkapallon tilaa perusteellisesti. Eteenpäin on menty, mutta kuinka lähellä huippumaiden tekemisen tasoa olemme todellisuudessa?

Jatka lukemista ”Lisää tempoa jalkapallokentille”

Sukupolvien unelma toteutui

Suomi liittyi viikko sitten jalkapallokansakuntien joukkoon, kun myös miesten maajoukkue raivasi vuosikymmenien odotuksen jälkeen tiensä arvokisoihin lyömällä ratkaisevassa EM-karsintaottelussa Liechtensteinin. Via Dolorosan loppumetrien symboliksi noussut ja monet kommenteillaan herkistänyt maajoukkueen ex-huoltaja Gunnar Yliharju sai näin parhaan mahdollisen 80-vuotislahjan.

Jatka lukemista ”Sukupolvien unelma toteutui”

Kivinen karsintatie käyntiin keväällä

Vuoden 2020 EM-kisojen karsintalohkot arvottiin joulukuun alussa Dublinissa. Huuhkajien osalta arpaonni ei ollut tällä kertaa huonoin mahdollinen, mutta kisapolulla on kuitenkin tuttuun tapaan runsaasti lohkareita. Karsintojen kovimman haasteen Suomelle tarjoavat ykkös- ja kakkoskoreista lohkoon arvotut Italia ja Bosnia-Hertsegovina.

Jatka lukemista ”Kivinen karsintatie käyntiin keväällä”

Huuhkajat iskee Viron ja Kreikan kimppuun

A-maajoukkueen saaga Kansojen liigassa jatkuu tänään perjantaina, kun Huuhkajat pelaa Tallinnassa Suomenlahden derbyn kakkososassa Viroa vastaan. Turussa pelattu avauskohtaaminen joukkueiden välillä päättyi Suomen 1–0-voittoon huikeassa vireessä olevan Teemu Pukin osumalla. Kun myös Unkari kaatui kotiavauksessa, on Suomi tällä hetkellä lohkokärjessä.

Jatka lukemista ”Huuhkajat iskee Viron ja Kreikan kimppuun”

Valonkajoa tunnelin päässä

Suomen jalkapallomaajoukkue otti kahden vuoden tauon jälkeen voiton arvokisakarsintaottelussa, kun Islanti kaatui riemastuttavasti 1–0 lauantaina Tampereen Ratinan stadionilla pelatussa taistossa. Voittomaalin ampui New York Cityn Alexander Ring komealla vapaapotkulla, jollaista ei ole Suomen otteluissa nähty miesmuistiin.

Viime vuonna pelattu ottelu Reykjavikissa jätti jälkeensä syvät henkiset arvet. Huuhkajat suli täydellisesti viimeisillä minuuteilla, ja norjalaistuomarin käsittämätön koomailu ottelun lisäajalla viimeisteli trauman. Teemu Pukin ja Robin Lodin maalien herättämä toivo paremmasta tulevaisuudesta sammui yhtä nopeasti kuin kynttilä myrskytuulessa. Nyt saatiin hieman balsamia haavoille.

Jatka lukemista ”Valonkajoa tunnelin päässä”

Maajoukkueella maineenpalautus mielessä

Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajana on todettava positiivisten ajatusten Huuhkajien mahdollisuuksista menestyä yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa olleen viime vuosina vähissä. Vanhan sanonnan mukaan pessimisti ei pety, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Toiveet nousevat ottelu toisensa jälkeen korkealle, kunnes ne murskautuvat ahtojäihin – kuten Tommi Läntinen tulkitsee kannattajien teemabiisiksi muodostuneessa Via Dolorosa -kappaleessa.

Näin kävi myös viime syksynä, kun Suomi jäi Islantia, Kroatiaa ja Ukrainaa vastaan nollille. Nämäkin karsinnat ovat käytännössä ohi ennen kuin ne ovat ehtineet edes kunnolla käynnistyä.

Jatka lukemista ”Maajoukkueella maineenpalautus mielessä”

Markku Kanerva ei ole Suomen kansan Mooses

A-maajoukkueen päävalmentajaksi kolmen vuoden sopimuksella maanantaina palkattu Markku Kanerva on sympaattisen oloinen ihminen. En tunne miestä henkilökohtaisesti, mutta tällainen kuva välittyy Kanervan rauhallisesta, avoimesta ja keskustelevasta olemuksesta. Kanerva on räkä poskella huutavan upseerityylisen menneisyyden valmentajan vastakohta.

Jatka lukemista ”Markku Kanerva ei ole Suomen kansan Mooses”

Viheriön topit ja flopit 2015

Arvokisoissa elettiin jalkapalloareenoilla välivuotta, mutta nurmikentillä ja kabineteissa tapahtui silti paljon. Kansan Uutisten jalkapallokolumnistit Jaakko Alavuotunki, Olli Kohonen ja Elina Vainikainen palauttavat mieliin kuningaslajin päättyvän vuoden suurimmat ilonaiheet ja pahimmat pettymykset.

Jatka lukemista ”Viheriön topit ja flopit 2015”

Valoa tunnelin päässä

Olin viikko sitten Piraeuksessa todistamassa historiallista hetkeä. Huuhkajat nappasi erään kaikkien aikojen päänahoista Kreikan kaaduttua EM-karsinnoissa maalein 1–0 Joel Pohjanpalon maalilla. Suomi ei ole voittanut koskaan aiemmin ykköskoriin sijoitettua maata vierasottelussa.

Keihäsmatkat maajoukkueen kanssa ovat päättyneet liian monta kertaa valtaviin pettymyksiin. Apatia ja voimattomuuden tunne ovat olleet useimmiten päällimmäiset tuntemukset pitkällä paluumatkalla kotiin. Siitäkin huolimatta, että ottelureissuihin kuuluu aina muitakin elementtejä itse matsin ohella.
Jatka lukemista ”Valoa tunnelin päässä”

Hyppy Hassen siiville

Jalkapalloväkeä jo pitkään puhuttanut A-maajoukkueen valmentajavalinta saatiin maaliin viime viikolla. Palloliiton saunan lämpötila osoittautui passeliksi ruotsalaisen Hans ”Hasse” Backen kohdalla. Aftonbladet pysyi kuivana ja Backelle vihdottiin sopimus, joka ulottuu vuoden 2017 loppuun. Se käsittää myös vuoden 2018 MM-kisat, jos helvetti jäätyy ja Suomi selviytyy turnaukseen.

Karvan verran päälle kuusikymppinen Backe on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran kansainvälisessä jalkapallossa. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi jalkapalloasiantuntijana Ruotsin televisiossa.
Jatka lukemista ”Hyppy Hassen siiville”

%d bloggaajaa tykkää tästä: