Työn sankari pukeutuu sinisiin

Chelsea on ollut ehdottomasti Valioliigan alkukauden kuumin joukkue. Se johti sarjaa pitkään lähes kymmenen pisteen erolla. Tultaessa joulukuun otteluruuhkaan Manchesterin seurat ovat piristyneet ja mestaruustaisto tiivistyy jatkossa. Varmaa on kuitenkin se, että Lontoon siniset ovat kannujahdissa mukana kalkkiviivoille saakka.

Edellisellä kaudella Chelsealla oli suuria ongelmia murtautumisvaiheessa. Joukkue pärjäsi hyvin muita kärkipään ryhmiä vastaan, mutta koki yllättäviä tappioita vieraissa heikompia joukkueita vastaan. Chelsea ei kyennyt muuttamaan hallintaa maalipaikoiksi niissä peleissä, joissa se sai pitää palloa mielin määrin.

Jatka lukemista ”Työn sankari pukeutuu sinisiin”

Chelsea palaamassa kultakantaan

Suomalaisissa sporttibaareissa laulettiin televisioille jälleen, kun Englannin Valioliiga potkaistiin käyntiin viime viikonloppuna. Ennakkoasetelmien ja avausviikonlopun otteiden perusteella tämän vuoden mestaruus on kolmen kauppa. Vahvimmat mestaruuskandidaatit ovat Chelsea, Manchester City ja Arsenal.

Kärkiotteluissa loistaneella Chelsealla oli viime kaudella ongelmia murtautumisvaiheessa ennakolta heikompia joukkueita vastaan. José Mourinho on pyrkinyt ratkaisemaan dilemman hankkimalla keskikentälle Cesc Fàbregasin Barcelonasta. Ykköstykiksi Stamford Bridgelle saapui Diego Costa.

Chelsealta löytyy leveyttä vaikka kahteen huippujoukkueeseen. Tämän ratkaisevan eron turvin lontoolaiset lähtevät suurimpana suosikkina kauteen.

Jatka lukemista ”Chelsea palaamassa kultakantaan”

Mahdoton tehtävä sinisessä bordellissa

Sininen bordelli on valioliigajoukkue Chelsean vähemmän mairitteleva lempinimi. Suomessa ilmaisua rakastaa eniten tunnettu Arsenalin kannattaja, Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä.

Tällä kertaa pilkkakirveen osumiselta maaliinsa ei voida välttyä. Lontoon sinisten valmentajasekoilu sai nimittäin jatkoa viime viikolla, kun vasta puoli vuotta sitten Mestareiden liigan voittoa seuran kanssa juhlinut Roberto di Matteo vastaanotti kalossin kuvan ahteriinsa. Ilotalon ovi käy taas.

Jatka lukemista ”Mahdoton tehtävä sinisessä bordellissa”

C-lohko: Espanja vie ja muut vikisevät

Hallitseva maailman- ja Euroopan mestari Espanja lähtee turnaukseen ylivoimaisena ennakkosuosikkina. La Furia Rojaon ollut jo vuosia kiistaton ykkösryhmä FIFA:n maajoukkuerankingissa.

Päävalmentaja Vicente del Bosque on jatkanut Luis Aragonesin vuoden 2008 EM-kisoissa aloittamaa työtä maajoukkueen yhtenäisyyden vahvistamiseksi. Espanjan joukkueessa niin baskit, katalaanit kuin madridilaisetkin puhaltavat yhteen hiileen yhteisen tavoitteen puolesta. Takavuosina näin ei ole ollut.

Jatka lukemista ”C-lohko: Espanja vie ja muut vikisevät”

Kristallipallot esiin!

Kisojen avausotteluun on tätä tekstiä kirjoitettaessa aikaa vaivaiset viisi tuntia. Tässä vaiheessa on hyvä kerätä yhteen Vasuri puhuu –blogin kirjoittajien näkemykset turnauksen ennakkoasetelmista.

Lukijat voivat myös kommentoida ja esittää omat vaihtoehtonsa esitettyihin kysymyksiin. Kristallipallot siis esiin ja veikkaamaan! Loppuarvioon palataan totutusti heinäkuun alussa kisojen päätyttyä.

Vuoden 2010 MM-kisojen kristallipallomies oli Ranskan päävalmentaja Raymond Domenech, joka arpoi avauskokoonpanonsa tarot-korteilla.  Tuolloin homma meni pahemman kerran vihkoon. Miten käy nyt? Lue ja osallistu!

Jatka lukemista ”Kristallipallot esiin!”

Mennään bussilla!

Mennään bussilla oli legendaarinen englantilainen komediasarja, jota filmattiin vuosina 1969–73 sumujen saarilla. Bussinkuljettaja Stanin ja rahastaja Jackin seikkailut ovat saavuttaneet suosiota myös Suomessa asti. Väsymätön kaksikko jaksoi kerta toisensa jälkeen koijata lieroa bussiyhtiön tarkastaja Blakeyta muiden toilailujensa lomassa.

Legendojen joukkoon kuuluu myös lontoolaisen Chelsean kamppailu Nou Campilla ylivoimaista Barcelonaa vastaan Mestareiden liigan välierien toisessa osaottelussa. Taisto kuuluu eittämättä kaikkien aikojen jalkapallo-otteluiden top-listalle.

Jatka lukemista ”Mennään bussilla!”

Poika ei sauno: vasta kolme osumaa 20 ottelussa

Liverpoolista Chelseaan 50 miljoonan punnan kohusummalla siirtyneestä Fernando Torresista tuli viime talvena maailman kolmanneksi kallein pelaaja. Vain Kakán ja Cristiano Ronaldon siirrot nousevat arvoltaan kaikkien aikojen listalla korkeammalle. Varjojen mailla vaeltava ”El Niño” eli ”Poika” on osunut Chelsealle pelaamassaan 20 ottelussa vasta kolme kertaa. Espanjalaisesta on tulossa kovaa vauhtia eräs kaikkien aikojen flopeista Englannin Valioliigassa.

Torresin syksy on sujunut synkissä merkeissä. ManU-ottelussa Torresilla oli loistava mahdollisuus tuoda Chelsea vielä mukaan peliin 3–1-tilanteessa, mutta kärkimies onnistui käsittämättömästi sohimaan pallon ohi tyhjän maalin, vaikka kotijoukkueen veräjänvartija David de Geakin oli jo ohitettu.

Swanseaa vastaan syntyi komea maali, mutta taivas musteni vain hetkeä myöhemmin. Kahden jalan tappotaklaus toi punaisen kortin ja kolmen ottelun pelikiellon.

Torres nousi maailman huipulle Atlético Madridin riveissä. Kausilla 2000–2007 madridilaisia edustanut hyökkääjä latoi joukkueelle 249 ottelussa yhteensä 91 maalia. Liverpoolin vuodet olivat myös tehokkaita.

Espanjan maajoukkueessa Torres oli vielä vuonna 2008 Euroopan mestaruuden takuumies, kun liehuletti latasi finaalissa voittomaalin Saksan verkkoon. Kahta vuotta myöhemmin tarjolla oli enää statistin rooli, kun Espanja rynnisti MM-kultaan Etelä-Afrikan kisoissa. Vaihtopelaajan rooliin pudonnut Torres ei viimeistellyt turnauksessa yhtään maalia.

Lontoossa maalitykkiä odottaneet ongelmat ovat johtuneet hyvin pitkälle Chelsean erilaisesta pelitavasta. Didier Drogba on ollut jo vuosia ”The Bluesin” ykkösruisku. Target-hyökkääjänä maailman eliittiä jo vuosia ollut norsunluurannikkolainen on hyvä suojaamaan ja jakamaan palloa. Romuluiselle Drogballe ei tarvitse pelata linjan taakse, sillä ratkaisuja oivallisten syöttöjen ja yllättävien laukausten muodossa syntyy muualtakin.

Torres tekee maalinsa oikea-aikaisista pystysyötöistä kontrolloitujen, ja usein hitaiden hyökkäysten päätteeksi. Onnistumiset vaativat kärsivällistä pelitapaa, joka perustuu pallokontrolliin. Pelikirjaa täytyy siis hienosäätää, mikäli Torresista halutaan saada tehoja irti.

Manageri André Villas-Boasin suunnitelmista kertoo paljon Juan Matan hankinta. Mata on löytänyt nopeasti yhteisen sävelen Torresin kanssa ja veljesten ollessa kentällä Chelsea pitää enemmän palloa. Toisaalta joukkueeseen on liittynyt myös uudeksi Drogbaksi tituleerattu belgialainen Romelu Lukaku, josta odotetaan kovan tason viimeistelijää tulevina vuosina.

Edellisellä kaudella pettymään joutunut Chelsea on avannut sesonkinsa tulosten valossa varsin mukiinmenevästi. Viidestä pelistä joukkue on kerännyt 12 pistettä. Manchester Unitedia vastaan kärsitty shokkitappio Old Traffordilla kertoo kuitenkin siitä, että tasoero kärkeen on kasvanut kesän aikana.

Sinisten puikkoihin kesällä astunut Villas-Boas ei ole vielä ehtinyt tekemään joukkueeseensa haluamiaan muutoksia. Chelsea tarvitsee lisää uutta verta avauskokoonpanoonsa ja pelitapaansa.

Vuosien 2005–2006 ja 2010 mestaruuksien betonista pohjaa aikaisemmin luomassa ollut vanhempi sukupolvi ei pysty enää tuomaan uusia kannuja Stamford Bridgelle. Voi olla, että huippukallis Torreskin menee tämän pesuveden mukana. Kaikki riippuu Villas-Boasin suunnitelmista Chelsean pelikirjan suhteen.

Lauantain vakiokupongin varmat löytyvät Valioliigan kohteista. Manchester United on avannut sarjan loistavasti, mutta eurokentillä ei ole kulkenut yhtä mellevästi. Tiistaina ManU hyytyi yllätykselliseen 3–3-tasuriin kotonaan Baselia vastaan. Lauantaina on kasvojenpesun paikka, kun heikko Norwich saapuu vierailulle Old Traffordille. Varma ykkönen.

Toinen manchesteriläisporukka, City, on ollut vähintään yhtä kovassa iskussa syksyn peleissä. ManC käväisee lauantaina putoamiskamppailuun tällä kaudella vajonneen Blackburnin vieraana. Kotijoukkue onnistui viime viikonloppuna lyömään alavireisen Arsenalin, mutta tasoero on niin huimaava, että tähän kohteeseen ei kannata tuhlata yhtään ylimääräistä merkkiä. Kakkosvarma.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 1.10. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2, 1(X), 1, 1, 1(X), 1(2), X(2), 1, 2(X), 1(X), 1, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 30.9.2011.

Loppusuora häämöttää

Kun sopupeliskandaalista toipuvassa futis-Suomessa sekoillaan vielä tulevan kauden sarjaohjelmien ja joukkuemäärien kanssa, Englannissa pääsarja on kääntymässä pikkuhiljaa loppusuoralle. Sumujen saarten mestaruustaistelussa on mukana vielä neljä seuraa. Kovien panosten pelissä parhaat kortit omistaa tällä hetkellä kestomenestyjä Manchester United.

ManU on repäissyt piikkipaikalla jo viiden pisteen kaulan, mutta loukkaantumishuolet varjostavat punaisten paholaisten kultatoiveita. Sairastuvalla on ruuhkaa. Erityisesti puolustuslinjan osalta riittää ongelmia, sillä eriasteisista vammoista kärsii tällä hetkellä peräti neljä puolustuksen luottopeluria. Topparikaksikko Rio Ferdinandin ja Nemanja Vidicin mahdolliset pitkät poissaolot ovat tällä hetkellä suurin este ManU:n mestaruusjunan raiteilla.

Mestaruuskilvan ohella Manchesterissä pohditaan jo tiukasti ensi kauden molarikuviota. Seuran pitkäaikainen ykköskassari Edwin van der Sar on lopettamassa vihdoin kunniakasta uraansa ja hollantilaisnestorille haetaan kuumeisesti pätevää seuraajaa.

ManU:n kannattajat ovat tottuneet näkemään huipputason maalivahteja Old Traffordilla aina legendaarisen Peter Schmeichelin aikakaudesta lähtien, joten saappaat ovat suuret. Viimeisin ehdokas maalin suulle on Atletico Madrid David de Gea, joka on huhujen mukaan siirtymässä Englantiin hulppealla 20 miljoonan punnan siirtosummalla. Aika näyttää, toteutuuko siirto ja onko Espanjan kultapojasta mainetekoihin saarten tuiverruksessa.

Kakkospaikalla vaaniva Pohjois-Lontoon ylpeys Arsenal on Man Unitedin ykköshaastaja loppukauden tiukoissa väännöissä. Tykkimiehillä on käsissään yksi tärkeä rästiottelu, jonka voittamalla lontoolaiset nousevat jo kahden pisteen päähän liigakärjestä. Lauantain Blackburn-ottelusta voitto on ainoa vaihtoehto, vaikka Robin van Persie lieneekin sivussa taistosta loukkaantumisen takia. Arsenal on vahvoilla, jos pää vain kestää. Liigacupin finaalissa tapahtui romahdus, jonka jälkeen näppärillä Arsu-miehillä on ollut vaikeampaa.

Viime kaudella kannun vienyt Chelsea on toipunut hiljalleen sydäntalven shokkihoidosta. Joukkue vaelsi pitkään varjojen mailla, mutta on onnistunut kääntämään laivansa suunnan viime viikkoina. Chelsea otti tärkeät kotivoitot Manchesterin joukkueista tuoreen hankinnan, brassitoppari David Luizin maaleilla.

Luiz vaikuttaa erinomaiselta hankinnalta. Simpsoneiden Sideshow Bobia muistuttava keskuspuolustaja liukutaklaa ja raastaa suurella sydämellä ja pelaa myös ylöspäin oivaltavasti. 50 miljoonan punnan mies Fernando Torres ei ole puolestaan pystynyt vastaamaan huutoon, vaikka peliaikaa on tullut rutkasti. Nyt voi jo sanoa, että El Niñosta ei tullut eikä tule Didier Drogban syrjäyttäjää.

Kärkikolmikon ohella pahasti hyytyneellä Manchester Cityllä on vielä ohkaiset mahdollisuudet kannuun. Kovan paikan tullen taivaansiniset ovat kuitenkin olleet pelokkaita ja mielikuvituksettomia, paperilla laadukkaasta hyökkäyskalustostaan huolimatta. Chelseaa vastaan Cityllä loppui pahasti bensa toisella jaksolla. Raskas eurocup-tappio Kiovan Dynamolle oli liikaa.

Valioliigassa mennään myös tulevaisuudessa suurten seurojen ehdoilla, sillä futispamppu Michel Platinin ideoimaa taloudellista fair playtä ei ole tulossa Englantiin. Ainakaan, jos se on liigan isokenkäisistä kiinni. Sumusaarilla ei haluta estää ison rahan pumppaamista suurseuroihin ja jatkuvia taloudellisia megatappioita. Namusedät saavat siis mellastaa jatkossakin.

Mestaruustaisto näkyy vahvasti myös lauantain vakiorivillä. Chelsea matkustaa kohteessa 1 Stoken vieraaksi ottelussa, josta ei panosta puutu. Kotijoukkueen sarjapaikka olisi käytännössä lähes varma voiton tullessa. Mestaruustaistoon tarvittavia pisteitä hamuava Chelsea on selvä suosikki ja vaihtomerkit houkuttaisivat, mutta käytetään ne kuitenkin johonkin toiseen kohteeseen. Varma kakkonen.

Kohteen 5 West Bromwich tarvitsee kipeästi pisteitä putoamiskamppailussa. Ailahtelevasti myös Kenny Dalglishin alaisuudessa pelannut Liverpool potkiskelee loppukauden vailla suurempaa panosta, joten yllätys haisee ja kauas. Käsittämättömästi yli puolet suomalaisista on pelannut tässä kohteessa Poolia, joten haetaan tähän kohteeseen yllätystä varmalla ykkösellä.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 2.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2, 1, X(2), X, 1, 1(X), 1, 2(X), 2(X), 1, 1(X), 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 1.4.2011.

Kisat pakettiin – viimeinen sammuttaa valot

On loppuanalyysin paikka. Kuukauden mittainen jalkapallonautinto päättyi varsin dramaattiseen finaalitaistoon eilisiltana Johannesburgissa. Espanja on hallitseva maailmanmestari seuraavat neljä vuotta. Vaikka takki tuntuu nyt varsin tyhjältä, on aika koota kisafiilikset yhteen ja tarkastella KU:n kisabloggaajien ennen turnauksen alkua tehtyjen arvioiden osumaprosentteja. Lunastukseen lähtevät myös kisojen mittaan hetken huumassa tehdyt päättömät lupaukset.

1. Päällimmäiset fiilikset MM-kisoista 2010? Mihin kategoriaan turnaus asettuu futisfolkloressa, legendaariset vai tylsät kisat?

Joonas Korhonen: Kisojen taso onneks parani jatkuvasti nihkeän alun jälkeen. Ei kuitenkaan mitkään legendaariset kisat, muutama valopilkku onneksi mahtui mukaan. Harmi, että finaalista putosivat kisojen hienoimmat joukkueet Saksa ja Ghana.

Omassa listassani vuoden 1990 kisat pysyvät ehdottomana ykkösenä, tosin sen vuoksi, että silloin futiskärpänen puri ensimmäisen kerran.

Pasi Palmu: Päällimmäisenä kisoista jäi positiivinen fiilis. Alkua vaivanneesta ylipuolustamisesta päästiin lopulta eroon ja nauttimaan melko hyvästä hyökkäyspelistä. Omat suosikkikisani ovat ylivoimaisesti USA:n järjestämät vuoden 1994 kisat, jolloin eurooppalaiset lähetyssaarnaajat veivät uskontoaan vääräuskoisille. Viihdyttävät pudotuspeliottelut ja joidenkin joukkueiden ympärillä pyörinyt saippuaooppera nostavat turnauksen arvoasteikossa melko korkealle.

Jaakko Alavuotunki: Kisat olivat omalla tavallaan hyvin sympaattiset ja samalla dramaattiset. Turnauksesta jäi ehdottomasti parempi maku suuhun kuin esimerkiksi edellisistä, vuoden 2006 MM-kisoista Saksassa. Afrikkalaisten joukkueiden alisuorittaminen jäi vähän painamaan mieltä, mutta uusia suosikkejakin löytyi.

Legendaosastolle päästään allekirjoittaneen papereissani vasta sitten, kun Suomi on mukana. Kollegoiden mainitsemat turnaukset (Italia ’90 ja USA ’94) ovat jääneet myös omissa muistoissani mieleen hienoina tapahtumina. Varmaankin sen takia, että nuorempana MM-kisoissa oli jotenkin hohdokkaampi meininki – innostus oli tuoretta ja siksi maukkaampaa.

2. Miksi eurooppalaiset joukkueet veivät kaikki mitalit?

JK: Varmaankin sen vuoksi, että ne olivat parempia kuin muut osallistujat.

PP: Jalkapalloilevan maailman keskus on Euroopassa. Taloudellinen hyvinvointi, huipputason tietotaito valmennuksessa ja laadukkaat pääsarjat tuo Euroopan huippumaille etulyöntiaseman kilpailussa.

JA: Pasin analyysiin ei ole juurikaan huomautettavaa. Taktinen osaaminen on Euroopassa huippuluokkaa. Hollanti, Espanja ja Saksa olivat joukkuepelaamisessa huomattavasti eteläamerikkalaisia vastustajiaan edellä puolivälierissä.

3. Mitkä joukkueet ja pelaajat olivat kisojen suola? Kuka yllätti positiivisesti?

JK: Hollannin kurinalaisuus yllätti. Odotin joukkueen pelaavan tyypillistä hollantilaisfutista, mutta se oli vaihtunut kurinalaiseen ja konemaiseen pelitapaan. Tällä kertaa se riitti finaaliin saakka.

Kisojen parasta antia oli Ghanan ja Uruguayn välinen puolivälieräottelu, kyseinen ottelu menee heittämällä kaikkien aikojen futismatsien listalla kymmenen sakkiin.

PP: Loistavia pelaajia oli kisoissa äärettömän paljon. Japanin Keisuke Honda ja Daisuke Matsui jättivät itsestään loistavan kuvan. Ensimmäinen taitojensa, jälkimmäinen periksiantamattomuutensa vuoksi. Uruguayn Diego Lugano oli joukkueensa taistelun ilmentymä.  Joukkueista positiivisimmat yllätykset tarjosivat Uruguay ja Japani. Uruguay löi kiilan eurooppalaisten menestykselle. Japani taas pelasi äärettömän viihdyttävää ja taitavaa jalkapalloa läpi kisojen.

JA: Joukkueista minut yllättivät myönteisesti taisteleva USA, kerta kaikkiaan hienot kisat pelannut Uruguay ja Afrikan mustat tähdet eli Ghana, joka toi iloa afrikkalaisille aktiivisella ja peräänantamattomalla pelitavallaan. Pelaajista jäi mieleen kaksi vahvasti esille noussutta puolustavaa keskikenttäpelaajaa; Ghanan Anthony Annan ja Uruguayn Diego Perez. Monellakin tapaa erilaisia pelaajia, mutta olivat molemmat omissa joukkueissaan tekemässä tärkeää ja näkymätöntä perusduunia, joka omalta osaltaan mahdollisti etenemisen pitkälle tässä turnauksessa.

4. Entä suurimmat pettymykset?

JK: Afrikka. Lisäksi se, kuinka tylsällä pelillä kisat voitettiin. Espanja ei välieräottelua lukuunottamatta näyttänyt missään vaiheessa parasta osaamistaan ja voitti silti mestaruuden. Etukäteen olisin ounastellut tuon välieräottelun olevan suuri klassikko, mutta ottelu oli lopulta täydellinen pannukakku.

PP: Joukkueista ehdottomasti Italia ja Ranska. Italialla menivät pelaajavalinnat pahasti pieleen, Ranskalla taas valmennus. Pelaajista suurin yksittäinen pettymys oli Cristiano Ronaldo. Kun viereltä vietiin Real Madridin supertähdet, oli Ronaldo lähes täysin aseeton.  Totta kai myös Wayne Rooney ja jopa Lionel Messi olivat kisoissa melko vaisuja.

JA: Brasilian ja Argentiinan surkeat esitykset puolivälierävaiheessa olivat eräänlainen pettymys – olisin toivonut molemmille paikkaa välierissä. Joonaksen mainitseman Afrikan panos oli myös omiin ennakko-odotuksiini nähden heikko. Englanti oli myös aivan luokaton oikeastaan jokaisessa ottelussaan.

Tähdistöön povatuista pelaajista pettivät pahiten Englannin miehistöön kuuluneet Valioliigan starbat. Todella heikkoa suorittamista. Ranskalla oli pelaajistossaan runsaasti laatua, mutta Raymond Domenechin valmennuksessa olisi itse Benny Kultajalkakin hyytynyt tavallisen kuolevaisen tasolle.

5. Kuka oli mielestäsi kisojen paras pelaaja ja miksi?

JK: Muut blogistit vastaavat todennäköisesti Diego Forlánin, mutta omissa papereissani ykkönen on Mesut Özil. Saksan pelin sielu, se riittänee perusteluksi.

PP: Jopa harmittaa heittää vastauksena tylsä Diego Forlán. Forlán oli kuitenkin joukkueelleen elintärkeä pelaaja, jonka ansioista Uruguay selvisi peräti pronssiotteluun asti. Tuo pronssiottelun päättänyt ja ylärimaan osunut vapari olisi saanut mennä isään. Se olisi kruunannut Forlánin kisat.

JA: Kompataan tässä Pasia. Forlánin merkitystä joukkueelleen ei voi liiaksi korostaa. Maagisia maaleja ja sielukasta liikkumista viheriöllä. Elegantti pelaaja, joka sai varmasti näiden kisojen aikana tuhansia, jos ei miljoonia uusia faneja.

6. Ketkä valmentajat saavat sulan hattuunsa näistä tsembaloista?

JK: Bert van Marwijk, Hollannin vieminen finaaliin on kova saavutus. Ja tietysti Diego Maradona, ihan vain sen vuoksi, että hän on Diego.

PP: Kyllähän Bert Van Marwijk erikoismaininnan Hollannin finaaliin viemisestä ansaitsee. Oscar Tabares teki Uruguayn peräsimessä myös loistavaa työtä.

JA: Kyllä. Tabares oli kisojen ykkösluotsi. Sulka myös Espanjan jäyhälle Vicente del Bosquelle, jonka joukkue oli puolustussuuntaan entistäkin huikeampi. Nolla päästettyä jatko-otteluissa kertoo paljon. Saksan Joachim Löw pesi ensin Marcello Lippin ja sitten Diego Maradonan taktisella puolella 100-0, mutta sitten tapahtui jotain mystistä. Saksa oli pelokas Espanjaa vastaan. Valmentajalla oli varmasti jotain tekemistä tämän seikan kanssa.

7. Oma All Stars -kentällisesi tässä turnauksessa?

JK: Todella vaikea valinta, paljon hienoja pelaajia varsinkin hyökkäyspäässä. Lähdenkin hyvin hyökkäysvoittoisella koostumuksella rakentamaan tätä koostumusta, koska se kuuluu jalkapalloideologiaani.

——————–Gyan—————————-
——Forlán———————-Klose———–
——————–Özil—————————–
————Sneijder——-Schweinsteiger——-
-v.Bronckhorst–Puyol—Friedrich—–Ramos
——————-Kingson————————-

Penkille: Casillas, Pique, Lahm, Müller, Mertesacker, Robben, Van Bommel ja Higuain.

Mietin jo hetken, että otan Klosen pois, laitan Müllerin laitaan ja samalla Schweini siirtyy keskelle, mutta mennään kuitenkin näin. Tulee enemmän maaleja.

PP: Pasin valinnat ohessa.

——————–Forlán——————
——Sneijder———————-Müller
——————-Özil———————–
——–Van Bommel—-Xabi Alonso—
Fucile—-Puyol—–Lugano—–Ramos
—————-Muslera——————–

JA: Nämä ovat aina omanlaisiaan fantasiakokoonpanoja, joten mennään tällä kertaa kolmella puolustajalla, joista vain yksi on periaatteessa toppari.

Müller———Suárez———Forlán—-
—————–Iniesta———————
——Schweinsteiger—–Xavi———–
—————–Annan———————
—v.Bronckhorst—-Puyol—–Ramos-
—————-Casillas——————–

Vaihdossa: Villa, Gyan, Özil, D.Perez, Donovan, Maicon, Tevez, Sneijder, K.P.Boateng.

8. Mikä oli turnauksen ärsyttävin ilmiö?

JK: Filmaaminen ja ajanpeluu, kuten aina jalkapallossa. Sääli, että nousivat finaalissa liian suureen rooliin.

PP: Vuvuzelat. Loistava afrikkalainen kannattajakulttuuri jäi täysin ärsyttävän pörinän varjoon.

JA: Mietin aluksi itsekin filmaamista ja vuvuzeloja, mutta toinen niistä kuuluu vastenmielisyydestään huolimatta futikseen ja toinen valitettavasti eteläafrikkalaiseen kannattajakulttuuriin.

Molempia edellä mainittuja ärsyttävämpi ilmiö oli osan suomalaisista vallannut valtava, jopa myötähäpeää aiheuttanut gloryhunterismi. Tätä kritiikkiä ei tule ymmärtää väärin. Myötäelämisessä ei ole tietenkään mitään pahaa, mutta pidän erikoisena sitä, että niin suuri osa MM-kisoja fanaattisesti seuraavista suomalaisista suhtautuu täysin välinpitämättömästi tai jopa halveksuen kotimaisiin sarjoihin ja Suomen A-maajoukkueeseen. Tämä on ilmiö, jota en vain kykene ymmärtämään. Telkkarille laulaminen ja finaalin jännääminen on varmasti hauskaa, mutta se ei koskaan pysty kilpailemaan paikan päällä koettujen elämysten kanssa, joiden pääosassa on oma paikallinen seura tai maajoukkue.

9. Palataan lopuksi vielä turnausta ennen tehtyihin veikkauksiin ja sen aikana tehtyihin lupauksiin. Missä mentiin pahiten metsään, mitkä veikkaukset onnistuivat ja milloin lunastetaan tehdyt lupaukset?

JK: Malisen kengät aion lankata lähiaikoina, se muistettakoon. Mieluiten näkisin Suárezin hoitamassa kyseistä hommaa, mutta näillä mennään, sanoi entinen liigaseuran toimitusjohtaja.

Maalikuninkaan ja kisojen yllättäjäjoukkueen ennustaminen meni pahasti metsään. Moraalisen mestarin veikkasin oikein, sillä Saksa pelasi kauneinta jalkapalloa ja Cruyffia lainatakseni: “tärkeintä ei ole voittaminen, vaan pelata hyvää jalkapalloa”.

Kisojen pahin floppi löytyi helposti, Torresin maalimäärän veikkasin vahingossa yläkanttiin, mutta annettakoon se anteeksi. Japani oli hyvä joukkue, valitettavasti tuli ehkä liian kovia vastustajia jatko-otteluissa vastaan. Olisin mielelläni nähnyt Nipponin pojat pidemmälläkin.

PP: Maailmanmestarin veikkaaminen nyt ei ihmeellisempiä ennustajanlahjoja vaatinut. Maalikuninkaan veikkaaminen ei mennyt pahasti metsään, samoin oli laita seurattavien pelaajien kanssa. Toisaalta Argentiina tai Lionel Messi eivät olleet valtavia pettymyksiä. Myös tuo Serbian hehkuttaminen tuntuu jälkeenpäin hassulta. Toisaalta se onnistui voittamaan Saksan. Suurempia lupauksia, kuten esimerkiksi kenkien lankkaamista, en tainnut ennen kisoja tehdä. Lupaukset ja vedot lyön Huuhkajien tai HJK:n matseista.

JA: Eivät menneet veikkaukset oikein putkeen. Espanjan veikkasin aivan oikein toiseksi finalistiksi, mutta Brasilia ja Norsut olivat pettymyksiä. Portugalikin eteni lohkostaan jatkoon, vaikka sen peli ei missään vaiheessa häikäissytkään. Pohjois-Korea päästi eniten maaleja, joten siinä olin sentään oikeassa. Luis Suárezia osasin hehkuttaa useaan otteeseen jo ennen turnausta, joten tuosta voinee ottaa puolikkaan sulan hattuunsa, vaikka Forlán olikin Uruguayn tehoduon maagisempi osapuoli.

Kuten on jo aiemmin todettu, joudun perusteettoman Brasilia-intoilun takia pyöräilemään yhtä soittoa Helsingistä Hämeenlinnaan. Tämä lupaus lunastetaan vielä heinäkuun aikana. Kuvamateriaalia saadaan varmasti reissun päältä myös tänne.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 12.7.2010.

Taivaansininen yllätys jäi puolitiehen

Saksa ja Alankomaat (kuulemma oikeaoppinen kirjoitusasu, sillä Hollanti on vain eräs Alankomaiden historiallinen maakunta – näin kertoi eräs ystäväni naamakirjassa) ovat olleet toistaiseksi näiden kisojen parhaat joukkueet. Alankomaalaiset ovat edenneet finaaliin asti voittaen kaikki ottelunsa. Peli ei ole ollut aina häikäisevän kaunista, mutta tehokkuus ratkaisee. Saksa on puolestaan esittänyt turnauksen esteettisintä peliä, kuten on jo todettu. Konemaisuus on viimeistään nyt osoittautunut myytiksi, joka murrettiin tässä blogissa jo ennen kisojen alkamista. Argentiinaa vastaan joukkue oli jokaisella osa-alueella, myös luovuudessa, valovuoden Maradonan suojatteja edellä.

Espanjalla on vielä mahdollisuus kuitata teutonit katsomoon. Punapaitojen esitykset ovat parantuneet turnauksen edetessä ja illan väännöstä on odotettavissa tasainen. Saksa on kuitenkin niukka ennakkosuosikki tässä titaanien taistossa.

Kävin tänään syömässä pizzaa Espoossa. Pizzerian algerialainen omistaja toivoi Espanjan voittoa, mutta uskoi pelistä tulevan vaikean. Voitto tulee kuulemma vain silloin, jos Fernando Torres pääsee maalivireeseen. Liverpoolin kärki on ollut tähän mennessä todella vaisu, joten tämän analyysin perusteella homma näyttää hankalalta espanjalaisten kannalta.

Yllätykset ovat monen mielestä eräs nykyjalkapallon tärkeimmistä elementeistä, joten tietyllä tapaa kisojen hienoin joukkue on ollut välierissä Hollannille taipunut Uruguay. La Celeste on tarjonnut varsinkin jatko-otteluissaan draamaa koko rahan edestä. Hieno joukkue, vaikka taivaansininen yllätys jäikin tavallaan puolitiehen.

Ghana-ottelu jää varmasti muistoihin eräänä MM-kisojen historian dramaattisimmista taistoista. Tiistai-illan välieräottelussa Uruguayn kipinä sammui Wesley Sneijderin 2-1 -osuman jälkeen, mutta syttyi taas uudestaan lisäajalla syntyneen kavennusosuman myötä. Lopusta saatiin vielä jännittävä, vaikka 3-1 -tilanteessa tulppaanimaan joukot näyttivät menevän jo menojaan.

Suomen lentismaajoukkueen keskitorjuja Matti Oivasta maaliviivalla leikkinyttä Luis Suárezia tuli välierässä ikävä. Maagisesti aina oikeassa paikassa oleva, huikea Diego Forlán teki minkä pystyi, mutta jäi todella yksin voimakaksikon toisen osan istuessa katsomossa.

Suárez on ollut viime päivinä turnauksen puhutuimpia pelaajia. Rangaistuspotkuun ja pelikieltoon johtanutta lentopallotorjuntaa on arvosteltu maailmalla kyyniseksi, mutta saman olisi joukkueensa puolesta tehnyt jokainen pelaaja.

Uruguayn joukkueesta on jäänyt kärjen parivaljakon ohella myös moni muu pelimies lähtemättömästi mieleen. Keskikentän raastava puolustuspelaaminen on ollut omalta osaltaan mahdollistamassa hyökkäyspään maaliruiskujen tilan ja tehokkuuden. Välierän jälkeen viheriöllä kyynelehtinyt kovaotteinen Diego Perez jäi erityisesti allekirjoittaneen mieleen. Oikea-aikaiset katkot ja kovat taklaukset veivät sinipaitoja turnauksessa eteenpäin.

Historia ei lupaa pronssiottelusta Uruguaylle menestystä. Suuryllättäjien takki on tässä vaiheessa ollut tyhjä ja rökäletappioita on nähty. Esimerkkeinä voidaan pitää vaikkapa vuoden 1994 Bulgariaa (0-4 nekkuun Ruotsilta) ja kahdeksan vuotta myöhemmin välierävaiheeseen edennyttä Etelä-Koreaa, jonka Turkki niisti hieman yllättäen maalein 3-2. Kummankin bensa oli pahasti lopussa pronssitaiston koittaessa.

Toivotaan kuitenkin Uruguaylle hyvää tulosta lauantain finaalipreludissa, jossa joukkue saa varmuudella vastaansa valtaisan pettymyksen edellisessä ottelussaan kokeneen suurmaan. La Celeste olisi todellakin ansainnut mitalin tästä turnauksesta. Uruguayn kaltaisen, väkiluvultaan pienen maan menestys antaa joka tapauksessa toivoa myös suomifutikselle.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 7.7.2010.

%d bloggaajaa tykkää tästä: