Sininen katastrofi

Chelsean kompurointi Englannin Valioliigassa on ollut kiistatta syksyn suurimpia jalkapallopommeja. Alkaneen vuosituhannen menestynein lontoolaisseura voitti viime kaudella liigamestaruuden kaupunkiin palanneen kannattajien ikisuosikki José Mourinhon johdolla ja tien piti olla auki uutta dynastiaa varten.

Toisin kävi. Sarjaa on nyt pelattu 16 kierrosta ja Chelsea on pisteen päässä putoamisviivasta. Joukkue on hävinnyt jo käsittämättömät yhdeksän ottelua ja europaikat alkavat olla tilastollisesti jo aivan liian kaukana – mestaruudesta puhumattakaan.

Jatka lukemista ”Sininen katastrofi”

Mennään bussilla!

Mennään bussilla oli legendaarinen englantilainen komediasarja, jota filmattiin vuosina 1969–73 sumujen saarilla. Bussinkuljettaja Stanin ja rahastaja Jackin seikkailut ovat saavuttaneet suosiota myös Suomessa asti. Väsymätön kaksikko jaksoi kerta toisensa jälkeen koijata lieroa bussiyhtiön tarkastaja Blakeyta muiden toilailujensa lomassa.

Legendojen joukkoon kuuluu myös lontoolaisen Chelsean kamppailu Nou Campilla ylivoimaista Barcelonaa vastaan Mestareiden liigan välierien toisessa osaottelussa. Taisto kuuluu eittämättä kaikkien aikojen jalkapallo-otteluiden top-listalle.

Jatka lukemista ”Mennään bussilla!”

Eurofutiksen häpeäpilkku

Rasismi on noussut erääksi sunnuntaina käytävien presidentinvaalien polttavimmista kysymyksistä. Vähemmistöryhmiä halveksiva kielenkäyttö on lisääntynyt Suomessa, joten tulevan presidentin tulee ottaa arvojohtajana selkeästi kantaa asiaan ja tuomita rasismi. Näin onkin onneksi tehty Vasemmiston ehdokkaan Paavo Arhinmäen johdolla. Presidentin pitää johdattaa tietä yhteiskuntaan, jossa hyväksytään erilaiset ihmiset ja moniarvoisuus.

Aiheesta on viime aikoina keskusteltu viljalti myös Brittein saarten jalkapalloyhteisössä. Liverpoolin uruguaylaishyökkääjä Luis Suárez sai peräti kahdeksan ottelun pannan nimiteltyään ManU:n Patrice Evraa ”negritoksi” Valioliigan ottelussa. Huutelu oli brittitabloidi Guardianin mukaan jatkunut koko ottelun ajan.

Myrskyn silmässä on ollut myös Chelsean John Terry, joka sai sakkorangaistuksen QPR:n Anton Ferdinandiin kohdistuneesta törkeästä kielenkäytöstä.

Erityisesti Suarezille langetettu rangaistus on monen mielestä kohtuuton, mutta tuomion myötä Englannin jalkapalloliitto lähettää selkeän viestin nyt myös pelaajille, että minkäänlaista rasistista käytöstä ei tulla sallimaan otteluissa.

Kovat otteet ovat selkeää jatkumoa aikaisemmin sumujen saarilla suoritetuille toimenpiteille. Englantilaisista katsomoista rasismi kitkettiin jo 90-luvun puolella täysin pois. Kaukana takana ovat ne ajat, jolloin Liverpoolin tähtihyökkääjä John Barnes joutui usein poistumaan kentältä banaanisateen saattelemana.

Myös muissa Euroopan suurissa futismaissa, kuten Ranskassa, on käytetty järeitä keinoja rasismin kitkemiseksi stadioneilta. Lensin ja Metzin kannattajille on jaettu jopa ehdollisia vankeusrangaistuksia uhkaavasta ja rasistisesta käytöksestä katsomoissa.

Espanjassa tilanne on valitettavasti toinen. Rasistinen käyttäytyminen on paikallisissa jalkapallokatsomoissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Tummaihoiset pelaajat eivät voi millään paikkakunnalla välttyä joutumista halventavan huutelun kohteeksi.

Toisin kuin esimerkiksi Englannissa, paikallinen jalkapalloliitto ja seurajohtajat eivät ole ottaneet ongelmaa vakavasti. Häpeän varjon espanjalaiseen futiskulttuuriin langettavaa ilmiötä vähätellään edelleen.

Viimeisin tapaus nähtiin ja kuultiin tammikuun alussa Espanyol–Barcelona-ottelussa, jossa koko stadion matki apinan ääntelyä joka kerta, kun Barcan tummaihoinen brassipakki Dani Alves koski palloon. Ottelun jälkeen Espanyolin presidentti Ramon Condal mykisti eurooppalaisen jalkapalloväen myötähäpeästä antamalla yleisön käyttäytymisen arvosanaksi täyden kympin.

Häpeilemätön, avoin rasismi on valitettavan yleistä myös Espanjan maajoukkueen otteluissa. Lisäksi maassa ja maailmallakin laajalti kannatetun Real Madridin taustalta löytyy fanitoimintaa, jota ei kuvittelisi enää näkevänsä 2000-luvun jalkapallokatsomoissa.

Pahamaineisen Ultras Sur -ryhmän historiasta löytyy yhteyksiä francolaisiin fasisteihin. Äärioikeistolainen kannattajaryhmä on tehtaillut tappouhkauksia tummaihoisille pelaajille ja niiden kohteeksi ovat joutuneet myös Real Madridin omat pelaajat, kuten 90-luvulla seurassa pelannut kolumbialainen Freddy Rincón ja jopa pidetty brassipatukka Roberto Carlos.

Ultras Surin voi edelleenkin bongata Santiago Bernabeulta, joten Real Madridin johtoa ei ole kiinnostanut edes vähää puuttua fasismiin ja rasistiseen huuteluun stadionillaan. Vielä nykyäänkin ryhmän uhkaava läsnäolo on jokapäiväinen ilmiö yhdellä maan suurimmista ja seuratuimmista jalkapalloareenoista.

Vakiokupongilla pohditaan perinteiseen tapaan Englannin kahden korkeimman sarjatason taistojen lopputuloksia. Valioliigakamppailujen osalta selkeimmiksi suosikeiksi nousevat tällä kertaa kohteen 1 Stoke ja neloskohteen Queens Park Rangers.

QPR vaihtoi viime viikolla ykkösluotsiaan. Puikkoihin asettuvalla Mark Hughesilla on vaikuttava ansioluettelo ongelmaseurojen kanssa, joten Loftus Roadilla tulevaisuus näyttää pitkästä aikaa valoisalta. Vastaan asettuva Wigan ei ole voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan yhtään. Voitoton putki saa jatkoa, kohteeseen varma ykkönen.

Kohteen 1 Stoke taistelee tällä kaudella jopa europaikoista. Vierailija West Bromwich on vääntänyt viime viikkoina hyvin, mutta tehottomuus on vaivannut otteluita hallitsemaan pyrkivää ryhmää. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 21.1. klo 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), X(2), 1, 1(2), 1(X), X, 1, 1, 1(2), 1, 1, 1(X).

Viikon väite: Walesin nummien harmaahapsi Mark Hughes nostaa QPR:n putoamisviivan yläpuolelle ja ensi kaudella seura raivaa tiensä kymmenen parhaan joukkoon Valioliigassa.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 19.1.2012.

Valtikka palasi Lontooseen

Loppuun asti jännittäväksi osoittautunut Valioliiga huipentui ratkaisukierroksen taistoihin, jotka käytiin viime viikonloppuna. Riemukkaimmat virneet nähtiin Lontoon Stamford Bridgellä, jota isännöivä Chelsea palasi mestaruuskantaan neljän vuoden tauon jälkeen.

Manchester United väijyi vielä ennen sunnuntain ratkaisutaistoja vain pisteen liigan kärkipaikkaa hallussa pitäneen Chelsean perässä. Lontoolaiset kestivät kuitenkin paineet hienosti ja kaatoivat Wiganin maalein 8–0 varsin yksipuolisen näytöksen päätteeksi.

Chelsean menestyksen taustalla oli tällä kaudella erinomaisesti joukkueen diivailevat supertähdet yhteen hitsannut valmennusjohto. Jose ”The Special One” Mourinhon potkujen jälkeen Chelsea etsi pitkään huippuluotsia, joka kykenisi rakentamaan ryhmälle toimivan pelikirjan ja pitämään huippupelaajat kurissa ja nuhteessa.

Ovi kävi monta kertaa, kunnes viime kesänä tärppäsi. Viilipyttymäisen Carlo Ancelottin vaikutus sinipaitojen otteisiin on ollut mittaamattoman arvokas.

Matkalla liigamestaruuteen nähtiin monta karikkoa, joiden ohi Chelsea onnistui navigoimaan keskittymällä olennaiseen. Joukkue puhalsi yhteen hiileen lukuisista loukkaantumisista ja kentän ulkopuolisista häiriötekijöistä huolimatta. Esimerkiksi keskuspuolustaja John Terryn ympärille talvella muodostunut skandaali olisi voinut romuttaa joukkueen mestaruussaumat, mutta toisin kävi.

Puolustuspäässä kultaakin kalliimman Terryn ohella kauden avainpelaajia olivat loistavan kauden laitapuolustajina pelanneet Ashley Cole ja Branislav Ivanovic. Viimeksi mainittu operoi laidalla topparin koulutuksella, mutta selviytyi haasteesta paremmin kuin hyvin.

Maalissa kypäräpäinen Petr Cech haparoi alkukauden kamppailuissa, mutta paransi otteitaan merkittävästi kauden loppua kohden tultaessa. Ei olisi kuitenkaan järisyttävä yllätys, mikäli Chelsea aktivoituisi molarimarkkinoilla kesän mittaan.

Keskikentällä joukkueen selkäranka oli tälläkin kaudella takuuvarmasti suorittanut Frank Lampard, joka laukoi kauden mittaan huikeat 22 maalia. Kukaan ei ole kyennyt aiemmin Valioliigan historiassa vastaavaan suoritukseen.

Chelsea teki kuluneella kaudella 103 maalia, mikä on sekin uusi liigaennätys. Joukkueen ykköstykki oli maalikuninkuuden 29 osumalla voittanut Didier Drogba, jonka käytös kentällä oli ajoittain pöyhkeää. Viimeistään nyt on kuitenkin selvää, että kyseessä on eräs maailman parhaista hyökkääjistä.

Hienoa taustatukea Nicolas Anelkalta, parhaan Chelsea-kautensa pelanneelta Florent Maloudalta ja kumppaneilta saanut norsunluurannikkolainen elää maaleista ja joskus rapatessa roiskuu. Se sallittakoon hyökkäyspään timantille, jonka individualismi on vienyt myös joukkuetta eteenpäin.

Chelsean kausi huipentuu tulevana lauantaina FA Cupin finaaliin, jossa se kohtaa liigassa jumboksi jääneen Portsmouthin. Sunnuntain esityksen perusteella Lontoossa juhlitaan tänä vuonna historiallista tuplaa.

Vakiokupongilla siirrytään Suomen sarjojen pariin. Sunnuntain kierroksella ohjelmassa on kolme Veikkausliigan, neljä Ykkösen ja kuusi Kakkosen taistoa.

Liigan varmin merkki löytyy kohteesta 3, jossa kahden ottelun tappioputkessa tällä hetkellä oleva AC Oulu saa vieraakseen jumbona majailevan IFK Mariehamnin. ACO taisteli edellisellä kierroksella tasapäisesti HJK:ta vastaan aina Antti Pehkosen ulosajoon saakka ja jopa sen jälkeenkin. Kotijoukkue tarvitsee tärkeitä pisteitä ja ei jätä tilaisuutta käyttämättä tällä kertaa.

Ykkösessä FC Viikingit matkaa Meri-Lappiin PS Kemin vieraaksi. Viikingit sai pään auki vierasvoitolla Hämeenlinnassa, mutta ”Viikkareiden” hyökkäyspelissä on edelleen ongelmia. PS Kemin kausi on lähtenyt positiivisesti käyntiin ja lento jatkuu myös sunnuntaina. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 16.5. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), X(2), 1, 1(X), 1, 1, 1, 1, 2(X), 2(1), 1(2), 2, 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 14.5.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 3+1 oikein.

Kapteeni ajoi karille

Kirjoitin osapuilleen vuosi sitten tällä palstalla valioliigajätti Chelsean kipparista John Terrystä. Kolumnin aiheena oli tuolloin seurauskollisuus. Tekstissä keskityttiin lähinnä vihreällä veralla sattuneiden edesottamusten analysointiin. Sumujen saarilla pelaajat ovat kuitenkin suurennuslasin alla myös kentän ulkopuolella. Hyvä muistutus tästä saatiin viime viikolla, kun Terryä koskeva yksityiselämän skandaali langetti synkän varjon keskuspuolustajan tulevaisuuden ylle.

Terry oli vielä vuosi sitten englantilaisen jalkapalloväen suuresti arvostama pelaaja, jonka huolellisesti rakennetun imagon ei arveltu hevillä murtuvan. Englannin maajoukkuetta jo vuodesta 2006 saakka kipparoinut toppari vietti pelaamisen ja harjoittelun ohessa perheidylliä Lontoon eteläpuolella sijaitsevassa pikkukylässä. Julkinen kuva oli pitkään lähes särötön.

Viime viikolla kulissit romahtivat kuitenkin täydellisesti, kun englantilaismediassa väitettiin Terryn pettäneen vaimoaan ystävänsä ja maajoukkuekaverinsa Wayne Bridgen ex-mallityttöystävän kanssa. Tapauksesta on Englannissa tullut kansanhuvia, joka päihittää viihdyttävyydessään saarten suosituimmatkin tosi-tv-ohjelmat.

Nykyisin julkisuus kohtelee jalkapallotähtiä brutaalisti. Silkkihansikkaat ovat vaihtuneet pesäpallomailoihin. Takana ovat ajat, jolloin futaajien sekoilut painettiin villaisella ja juna jatkoi kulkuaan ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Tuolloin oikeus antoi tarvittaessa suojaa julkisuuden henkilöille kohuotsikoita saalistavia tabloideja vastaan. Myös Terry yritti viimeiseen asti hakea kielteistä päätöstä sattumuksen uutisoinnille, mutta tällä kertaa sitä ei herunut.

Britannian keltaiselle lehdistölle kiellon murtaminen oli todellinen riemuvoitto. Mikäli päätöstä pidetään ennakkotapauksena, jalkapallotähdillä ei ole enää juuri mahdollisuuksia suojata yksityiselämäänsä.

Kolikolla on toki kääntöpuolensa, sillä vihreän veran gladiaattorit käyttävät siekailematta julkisuutta hyväkseen vaurautensa rakentamisessa. Näin on tehnyt myös Terry, jonka brittiläinen kastikeyhtiö valitsi Vuoden isäksi vuonna 2009. Palkinto ja sen saaja ovat joutuneet ymmärrettävistä syistä naurunalaisiksi viime aikoina.

Skandaalin vaikutusta viheriöillä käytäviin taistoihin on vaikea arvioida vielä näin aikaisessa vaiheessa. Chelsea kohtasi viime tiistaina Hullin vieraissa ja joka kerta Terryn koskiessa palloon yleisö aloitti valtaisan vihellyskonsertin.

Blues-manageri Carlo Ancelotti onkin ilmoittanut luottotopparin saavan lomaa edustustehtävistä, mikäli näin haluaa. Burnley-ottelussa tumpeloinut brassi Alex ei ole Terryn veroinen toppari, mutta paikannee kuitenkin tyydyttävästi puolustusta mahdollisen hermoloman ajan.

Syntynyt tilanne vaikuttaa sen sijaan varmuudella Englannin maajoukkueen mahdollisuuksiin tulevan kesän MM-kisoissa. ”The Three Lions” on saarella elämää suurempi asia ja Britannian hallituksen urheiluministeri Gerry Sutcliffe ehtikin jo kyseenalaistamaan Terryn roolin maajoukkueen kapteenina. Usea pelaaja on myös asettunut kiistassa loukatun Wayne Bridgen tueksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kapteeniuden ohella myös Terryn kisamatka on vaarassa.

Valioliigan ja Championshipin parissa sujuvan vakiolauantain varmin voittaja löytyy kohteesta 1. Mestaruutta jahtaava ManU on ollut viime viikkoina vakuuttava. Arsenal kaatui vieraissa hienosti lukemin 3–1 ja viimeksi Fulhamin vieraana sukeltaneesta Portsmouthista ei ole joukkueelle vastusta. Kierroksen varmin ykkönen.

Kakkoskohteen Stoke on ollut kotonaan sen verran pirteä, että kuntopuntarissa korkealle kivunnut Blackburn lienee vaikeuksissa. Stoke nujersi Britannia Stadiumilla Arsenalin ja haastoi väkevästi myös Liverpoolin taistoon pisteistä. Kohteeseen varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 6.2. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1(2), 2, X(1), 1, X, 1, 1(X), 1, X(2), 1(X), 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 5.2.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 6+1 oikein.

Kahden kuukauden kujanjuoksu

Chelsea repäisi sunnuntaina viiden pisteen kaulan Valioliigassa, mutta taivaanrannassa näkyy jo uhkaavasti tummenevia pilviä. Edessä on lähes kahden kuukauden kujanjuoksu, jonka aikana takaa-ajajat pyrkivät ajamaan kiinni Chelsean saavuttaman etumatkan.

Valioliigan sunnuntainen kärkikamppailu Chelsean ja ManU:n välillä näytti aluksi tarjoavan jalkapallojännäreille lähinnä karmeita harhasyöttöjä ja keskialueen korutonta vääntöä. Draaman ystävien onneksi erotuomari Martin Atkinsonin konseptit sekosivat toisella jaksolla täydellisesti. Syntynyt sekaannus tarjosi ottelulle jännittävän lopun, jonka huippuhetkeksi muodostui John Terryn tyylikäs nikkaus takakulmaan ohi konkarivahti Edwin van der Sarin.

Stamford Bridgellä ilmeet olivat tärkeästä voitosta ja viiden pisteen kaulasta huolimatta jäyhät. Loppuvuoden otteluruuhka vaikeine vierasotteluineen on Chelsealle jo valmiiksi suuri haaste. Kaiken kukkuraksi joukkue menettää tammikuussa neljä avainpelaajaansa kuukaudeksi Afrikan mestaruusturnauksen takia.

Joukkuetta raikkaalla otteella alkukauden johtanut italialaisvelho Carlo Ancelotti joutuu keittämään maaottelutauolla melkoisen käärmekeiton pelijärjestelmänsä uudistamiseksi. Keskikentän hobittimainen Deco oli ManU-ottelussa surkea ja vakavasta polvivammasta vasta toipuva Joe Cole ei tarjoa vielä vaihtoehtoa portugalilaiselle hyökkäyksen pelinrakentelijana. Ongelmia siis riittää.

Pientä helpotusta Chelsean tilanteeseen tuo seuralle langetetun pelaajien ostokiellon väliaikainen purkaminen. Siirtohuhuissa Chelseaan on liitetty Atlético Madridin hyökkääjä Sergio Agüero ja Valencian maaliruisku David Villa.

Lontoon sinisiä takaa-ajavassa Manchester Unitedissa naamat olivat sunnuntai-iltana mutkalla vain hetken. Sir Alex Ferguson tietää, että ostokiellon purkamisesta huolimatta Chelsea ei millään ilveellä kykene hankkimaan kovan luokan korvaajia Angolaan matkaavalle kvartetille. Varsinkaan näin lyhyessä ajassa.

Isänpäivän takaiskusta huolimatta ManU on esiintynyt viime aikoina energisesti niin kotimaan kuin Euroopankin kentillä. Kesän siirtomarkkinoiden menetykset eivät ole näkyneet negatiivisella tavalla ManU:n otteissa. Varsinkin Real Madridiin siirtyneen Cristiano Ronaldon varjossa pitkään harhaillut Wayne Rooney on ollut liekeissä. Uudestisyntynyt Rooney on ottanut johtavan roolin joukkueen hyökkäyspelissä. Manchesterissä odotellaan nyt vesi kielellä Chelsean mahdollista kompurointia.

Sir Alex ja muut valioliigavelhot ovat vetäytyneet muutamaksi viikoksi kammioihinsa pohtimaan loppukauden kuvioita maaottelukierroksen vallatessa huomisen vakiokupongin.

Euroopassa pelataan MM-jatkokarsinnan ensimmäiset taistot. Kohteessa 3 Irlanti haastaa Ranskan otteluparissa, jossa suuren yleisön sympatiat ovat vihreän saaren veijareiden puolella galliluotsi Raymond Domenechin ylimielisten lausuntojen vuoksi. Domenech vertasi lohkaisussaan Irlantia Englannin B-maajoukkueeseen, mikä sai kansallismieliset irlantilaiset raivon valtaan. Joukkue ei tule antamaan Dublinissa tuumaakaan periksi. Kohteeseen risti ykkösvarmistuksella.

Venäjä kohtaa omassa otteluparissaan hieman yllätyksellisesti jatkokarsintoihin edenneen Slovenian. Guus Hiddinkin joukkojen nopeus- ja taitoylivoima on sloveeneille liikaa. Venäjä saattaa ratkaista kisapaikan kohtalon jo avausottelussa. Kohteeseen varma ykkönen.

Saksa suree ykkösmaalivahtinsa Robert Enken traagista poismenoa. Masennuksesta kärsinyt Hannover-vahti riisti itseltään hengen tiistai-iltana. Järkyttävän tapauksen vuoksi kohteeksi 10 vakiokupongille merkattu ystävyysottelu Chileä vastaan on peruttu. Kohde arvotaan.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 14.11. klo 17.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X, X(1), 1(X), X, 1, 1, X(2), 1(X), 1, 1, X(1), 1(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 13.11.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 6+3 oikein.

Ikkuna mestarien maneesille avautuu jälleen

Entistäkin suuremmaksi, rikkaammaksi ja näyttävämmäksi kasvanut Mestarien liiga potkaistiin tuttuun tapaan käyntiin syyskuun toisella viikolla. Vaikka liigan karsintajärjestelmään tehtiin tukku pienempiä seuroja hyödyttäviä muutoksia, suosikkeina matkaan lähtivät jälleen jokaiselle futisfanaatikolle tutut suurseurat. Toukokuussa Madridin Santiago Bernabeulla pelattava finaali on jälleen eräs tulevan jalkapallokauden ehdottomista kohokohdista.

Laulu askelten toistaa tuttua mantraa: iso raha pyörii ja tuote on kunnossa. Palkintorahat ovat paisuneet viime kaudesta huomattavasti yhä kalliimpien televisiointi- ja sponsorisopimusten myötä.

Nyt lohkovaiheeseen asti päässyt seura kuittaa vaivanpalkakseen yli 7 miljoonaa euroa. Voitoista ja tasapeleistä tippuu kassaan lisää karkkirahaa. Vertailun vuoksi: Veikkausliigan suurimpiin seuroihin kuuluva HJK operoi kaudella 2009 vajaan kahden miljoonan euron budjetilla.

Pohjoismaissa ei naureta matkalla pankkiin, sillä Suomi, Norja, Ruotsi ja Tanska jäivät ilman edustusta tämän vuoden karkeloissa. Georg Friedrich Händelin säveltämää Mestarien liigan tunnushymniä ei siis kuulla Pohjolassa tulevana talvena. Kuilu suurten sarjojen ja pohjoismaisten liigojen välillä uhkaa syventyä entisestään.

Suosikit mestarien joukossa ovat tuttuja kaikille. Kesän siirtomarkkinoilla kuumin kiehunta keskittyi Real Madridin valkoisen baletin ympärille. ”Los Galácticos” laittoi rekkalasteittain euroja liikenteeseen ja hankki riveihinsä joukon maailman eliittiin kuuluvia pelimiehiä. Cristiano Ronaldo siirtyi Madridiin Manchester Unitedista ja brassitaituri Kaká Milanista. Siirtosummat ja palkkatarjoukset olivat näissä transaktioissa tavallisen pulliaisen käsityskyvyn tuolla puolen.

Keskikentän ankkuri Xabi Alonso ja hyökkääjä Karim Benzema täydensivät Realin huippuhankintojen ryhmän. Suurin arvoitus piilee siinä, kuinka hyvin supertähtien valmentaja, Villarrealissa mainiota työtä aiemmin tehnyt Manuel Pellegrini kykenee samaan ylikorostuneilla egoilla varustetut tähdet pelaamaan nöyrästi yhteen ja ajattelemaan ensisijaisesti joukkueen etua.

Viime kaudella mestaruus meni FC Barcelonalle, joka käyttäytyi siirtomarkkinoilla varsin maltillisesti. Seurajohdolle kiukutellut Samuel Eto’o lähetettiin Interiin, josta saatiin vastalahjaksi(?) Zlatan Ibrahimovic. Maagisten taitojensa myötä lempinimellä ”Ibracadabra” tunnettu ruotsalaistykki on ailahtelevaa Eto’oa sopivampi palanen Barcan hyökkäyspeliin, joten joukkue kuuluu tänäkin vuonna liigan suurimpiin voittajasuosikkeihin.

Kolmas suursuosikki löytyy Lontoosta. Chelsea on kokenut kahtena peräkkäisenä vuonna kaamean pettymyksen eurokentillä. Vuonna 2008 seura eteni aina finaaliin asti, jossa John Terryn liukastuminen ratkaisevassa rangaistuspotkussa johti karmaisevaan tappioon Manchester Unitedille.

Viime keväänä ”The Blues” onnistui pitämään Barcan välierissä nollilla yli 180 minuuttia, mutta Andres Iniestan shokkimaali toisen osaottelun lisäajalla pudotti Chelsean finaalista.

Joukkue on pysynyt hyvin kasassa ja kokenut Carlo Ancelotti tuo valmennuspuolelle tarvittavaa kokemusta menestyksen takeeksi. Siirtomarkkinoilla tapahtuneiden sääntörikkomusten myötä Valioliigan vakuuttavasti avannut Chelsea on toistaiseksi siirtokiellossa, joten uusia vahvistuksia ei ole lontoolaisleiriin tarjolla pitkään aikaan. Tämä ei voi olla vaikuttamatta voimasuhteisiin syksyn otteluruuhkan kiihtyessä.

Englannin liigataistot täyttävät lauantain vakiokupongin. Rivi kannattaa tällä kertaa rakentaa Valioliigan kotivoittojen varaan. Kohteessa 1 runsasmaalisia otteluita alkukaudesta pelannut Arsenal kohtaa Wiganin. Arsenal kärsi edellisellä kierroksella nöyryyttävän vierastappion Manchester Citylle ja on nyt nälkäisempi kuin pitkiin aikoihin. Varma ykkönen.

Kakkoskohteessa putoajakandidaatiksi jo avauskierroksilla itsensä naulannut Portsmouth matkaa Aston Villan vieraaksi. Jo kolme voittoa putkeen kahmaissut Villa nappaa taistosta täydet pisteet.

Kupongin avauskohteiden kotivoittojen sarjan täydentää kohteen 3 Bolton. Jussi Jääskeläisen edustama kotijoukkue on ollut alkusyksystä hieman alavireinen. Pisteitä tarvitaan siis lisää ja Stoken saapuessa Reebok Stadiumille ”Trotters” on varmasti hereillä. Tähänkin kohteeseen varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 19.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, X(2), 1, X(1), X(1), 2, 1, 1, 2(X), 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 18.9.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 5+2 oikein.

Sinisten sydän ja sielu

Seurauskollisuus on nykypäivän jalkapallossa hyvin harvinainen ilmiö. Vihreän veran megatähdet seuraavat yhä useammin ison rahan kutsua ja vaihtavat joukkuetta lähes yhtä usein kuin sukkiaan. Hyvin harva pelaaja on edustanut koko ammattilaisuransa ajan vain yhtä seuraa. Poikkeuksia kuitenkin löytyy. Eräs heistä on Valioliigaseura Chelsean kapteeni John Terry.

Huippupuolustaja joutui viime viikolla yllättäen huhujen keskelle Manchester Cityn miljoonikkojen osoitettua mielenkiintoa Englannin maajoukkueen luottotopparia kohtaan. Chelsea ilmoitti kuitenkin torjuneensa manchesteriläisten tarjouksen seuraikonista. Toimitusjohtaja Peter Kenyonin mukaan Terry on osa Chelsean sydäntä ja sielua.

Uutisen tultua julkisuuteen Terry ilmoitti olevansa tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa Chelseassa. Toppari haluaa omien sanojensa mukaan päättää uransa seurassa ja ei näe mitään syytä, miksi vaihtaisi joukkuetta. Lojaalisuus Chelsean tummansinisiä värejä kohtaan elää siis syvässä.

John Terry on tietyssä mielessä varsin erikoinen tapaus ulkomailta tulleita tähtiä vilisevän nyky-Chelsean kokoonpanossa. Kaksi kertaa Mestareiden liigan parhaaksi puolustajaksi valittu toppari on seuran omia kasvatteja ja on pysynyt uskollisena seuralleen niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.

”Bluesin” ikoni ja kannattajien suursuosikki nousi Chelsean edustusjoukkueeseen ensimmäistä kertaa syksyllä 1998, kun hän tuli vaihdosta sisään liigacupin ottelussa Aston Villaa vastaan. Seuraavat kaudet kuluivat vielä reserviotteluiden ja lainapestien merkeissä.

Läpimurto tapahtui kaudella 2000–01, kun Terry raivasi tiensä Chelsean avauskokoonpanoon. Jo seuraavana vuonna hän muodosti erään Valioliigan kovimmista topparikaksikoista yhdessä ranskalaisen Marcel Desaillyn kanssa. Desaillyn lopetettua uransa kauden 2003–04 päätteeksi, Chelsean ruoriin pestattu Jose Mourinho valitsi Terryn joukkueensa kapteeniksi.

Seuraavalla kaudella Terry johdatti joukkueensa historialliseen saavutukseen. Chelsea voitti Valioliigan ensimmäistä kertaa 50 vuoteen ja teki samalla tukun lyömättömiä ennätyksiä. Joukkue rikkoi muun muassa liigan yhden kauden piste- ja nollapeliennätyksen.

Terryn vaikutus Chelsean menestykseen oli merkittävä ja hänet valittiinkin vuoden pelaajaksi valioliigapelaajien äänestyksessä. Pokaalisade sai jatkoa seuraavalla kaudella, kun Chelsea voitti Valioliigan toistamiseen.

Terryn uran synkin hetki on tähän mennessä ollut eittämättä Moskovan huikea Mestareiden liigan finaali toukokuussa 2008. Chelsea nousi tappioasemasta tasoihin ja hallitsi jatkoaikaa. Maali jäi kuitenkin tekemättä ja ottelussa edettiin rangaistuspotkukilpailuun. Tähtitoppari liukastui ratkaisevassa rangaistuspotkussa ja pallo sinkoutui niukasti Manchester Unitedin maalin ohi.

Finaali päättyi kyyneliin ja Chelsean jo pitkään himoitsema kannu jäi saamatta. Sumusaarten lehdistön sylkykupiksi epäonnistumisen jälkeen joutunut Terry on ilmoittanut myöhemmin Mestareiden liigan voiton olevan yhden hänen uransa tärkeimmistä tavoitteista tulevina vuosina.

Chelsea ja John Terry jatkavat pelejään Valioliigassa jo lauantai-iltapäivänä, joten vakiokupongilla ei tällä kertaa ”The Bluesin” ottelua nähdä. Suurin mielenkiinto kohdistuu toiseen lontoolaisseuraan, kun Arsenal marssittaa kohuhankinta Andrei Arshavinin ensimmäistä kertaa viheriölle. ”Tykkimiehet” kohtaavat kotonaan kehnosti vieraissa esiintyneen Sunderlandin ja kotivoitto on selviö.

Varsin kinkkiseltä kierrokselta ei muita varmoja ole juurikaan löydettävissä. Kohteen 4 Middlesbrough on pelannut kurjasti viime aikoina ja valoa tunnelin päässä ei ole näkyvissä. Manageri Gareth Southgaten potkuja odottelevan Riversiden yleisön eteen saapuva Wigan on esiintynyt tasaisen varmasti läpi kauden. Peli on kunnossa ja joukkue voi lähteä vapautuneesti myös tähän otteluun. Vierasvoitto ei ole mahdottomuus.

Kohteen 3 West Ham voi yllättää Boltonin vieraana. Gianfranco Zolan miehistön kuntopuntarin viisari sojottaa vahvasti ylöspäin. Joukkue taisteli mainiosti Arsenalia ja ManU:a vastaan ja päästi vain yhden osuman kahdessa ottelussa omaan verkkoonsa. Bolton on alamaissa ja lontoolaisilla on nyt iskun paikka. Kohteeseen rohkeasti kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 21.2. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X(2), 2, 2, 1(2), 1, 2(X), 2, 2, 1(2), 1, 2(X), X(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten vakiovihjepalstalla 20.2.2009.

JK: 2+0 oikein. Abysmal result.

Irtiottoja Valioliigassa

Kun koti-Suomessa aletaan hiljalleen valmistautua joulunviettoon, Englannin liigakentillä vauhti vain kiihtyy. Valioliigassa ei tunneta joululomia. Pelaajat viettävät joulupäivän perheidensä parissa, mutta palaavat työpaikoilleen heti tapaninpäivänä, jolloin pelataan täysi kierros. Heikoimmin menestyneet ryhmät joutuvat tosin usein harjoittelemaan myös pyhäpäivinä. Pisimmälle meni takavuosina West Bromwichin managerina toiminut Gary Megson, joka ilmoitti eräänä harmaana joulukuisena päivänä, että seuran pelaajien osalta koko joulu on peruttu.

Tänä vuonna joulua ei varmasti peruta Manchesterissä eikä Pohjois-Lontoossa. Viime viikonlopun kierroksella nähtiin nimittäin jo irtiottoja, kun Manchester United ja Arsenal ottivat niukat 1-0 -voitot kahdesta vahvimmasta kilpailijastaan. Liverpool ja Chelsea joutuivat taipumaan ja sarjan kahta kärkipaikkaa hallussaan pitävä kaksikko karkasi jo kuuden pisteen päähän. Lisää osviittaa mestaruustaistelun kehittymisestä saadaan joulunpyhien otteluruuhkan jälkeen. Lähes joka vuosi ensimmäiset todelliset ratkaisut on nähty tässä vaiheessa kautta. Heikot sortuvat Englannin ankeaan talveen ja vahvimmat jatkavat kohti valoisampaa kevättä.

ManU:n meno on ollut syksyllä vakuuttavinta. United nappasi Liverpoolin Anfield Roadilta tärkeät kolme pinnaa ja otti etulyöntiaseman taistelussa mestaruudesta ennen joulunpyhien otteluruuhkaa. Viime kauden mestariryhmä on syksyn mittaan entisestään tiivistänyt takalinjojaan. Liverpool jäi sunnuntain kamppailussa täysin aseettomaksi, kun joukkue jäädytti pelin johtoasemassa. Seuraavaksi “Punaiset paholaiset” kohtaavat mielenkiintoisessa ottelussa Evertonin, joka on ollut huimassa iskussa viime aikoina.

Arsenal on ollut kauden positiivisin yllätys. Arsene Wengerin nuori ryhmä on jatkanut vakuuttavaa menoaan. Kauden alla joukkueelta puuttui vielä pelillinen johtaja, mutta syksyn mittaan suurta roolia ovat ottaneet niin keskikentän Cesc Fabregas kuin puolustuksen johtohahmo William Gallas. Tuiki tärkeän Chelsea-voiton jälkeen joukkue lähtee piikkipaikalta pyhien tärkeisiin taistoihin. Arsenalin leirissä kaikki näyttää hyvältä ensi viikonlopun Pohjois-Lontoon derbyn alla. Sairastuvallakin on hiljaista. Näillä näkymin Tottenhamia vastaan on loukkaantumisen vuoksi pois ainoastaan Chelseaa vastaan loukkaantunut Emmanuel Eboue.

Stamford Bridgellä alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että Chelsean mestaruushaaveet lipuvat ohi suun huonojen uutisten myötä. Viikonloppuna saatiin lisää jobinpostia, kun puolustuksen päällikkö John Terry loukkaantui Arsenalin Ebouen törkeän taklauksen seurauksena. Topparin jalkapöytä murtui ja taukoa peleistä tulee arviolta kuusi viikkoa. Poissa kuvioista on edelleen myös Didier Drogba, jonka paluuta odotellaan tammikuussa. Norsunluurannikon tähtihyökkääjä pohtii kuitenkin vielä osallistumista alkuvuodesta pelattavaan Afrikan mestaruusturnaukseen, joten tauko saattaa olla vielä odotettuakin pitempi.

Myös Liverpoolissa tilanne näyttää ankealta. Joukkueen peli ei tarjoa nykyisellään juurikaan hienouksia. Pelinrakentelu ei yksinkertaisesti toimi ja joukkueen hyökkäyspeli on todella tuskaisen oloista. Manchester Unitedia vastaan Liverpool sai ainoat paikkansa vastustajan maalivahdin virhearvioiden seurauksena. Vaikka Mestareiden liigassa tulee voittoja, näyttää vahvasti siltä, että mestaruusjuna on jälleen kaahannut Poolin asemalaiturin ohitse ja vauhdilla.

Viikonlopun vakiokuponki näyttää jälleen erittäin mielenkiintoiselta. Valioliigassa painetaan kotivoittojen merkeissä, mutta Championshipin kohteet tuottavat jälleen suurta päänvaivaa veikkaajille. Alkukausi on ollut monen joukkueen osalta raskas ja vuoristoratamainen. Tässä vaiheessa kautta tulokset voivat heitellä rajusti. Nousutaistoissa mukana olevia ryhmiä saatetaan viedä ajoittain heikompien toimesta kuin kuoriämpäriä.

Viikon varmat löytyvät siis kupongin alkupäästä. Reading on ottanut kaikki voittonsa tällä kaudella kotikentällään. Myös Roy Keanen Sunderland saa kuonoonsa “Royalsin” vieraana. Manchester City on pelannut kotonaan kerta kaikkiaan loistavasti, mutta vieraissa peli ei ole toiminut lainkaan. Sama trendi jatkuu joukkueen matkatessa Aston Villan vieraaksi.

Mahdollisia yllätyksiä voidaan nähdä kohteissa 1 ja 6. Liverpoolin vieraaksi matkaava Portsmouth on esiintynyt vieraskentillä varsin pirteästi ja vaihtokakkonen kohteeseen on siis perusteltu. Etenkin kun otetaan huomioon, kuinka ylipelattu Liverpool on jo tässä vaiheessa viikkoa. Kuutoskohteen suomalaiskohtaamisessa repaleisen puolustuksen takana pelaava Boltonin Jussi Jääskeläinen kohtaa Birminghamin Mikael Forssellin. Vierasvoitto ei olisi suuri yllätys ja sitä kannattaa kokeilla ainakin vaihtomerkkinä.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 22.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1, 1, 1(X), 1, 1(2), X(2), 1(X), 1(X), 1, 1, 2, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 21.12.2007.

JK: 4+1 oikein.

Tummia pilviä Stamford Bridgen yllä

Viime aikoina Chelsean leirissä on nähty pitkästä aikaa iloisia naamoja. Lontoon leijonat ovat karjahdelleet voitokkaasti menneinä viikkoina. Valioliigassa voittoputki venähti jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Näyttää siltä, että Chelsea on saanut heikosti sujuneen alkukauden ja Jose Mourinhon shokkilähdön jälkeen kammettua junansa takaisin mestaruusraiteille.

Valioliigassa saavutetuista voitoista huolimatta kokonaiskuvassa on edelleen suuria häiriöitä. Mestarien liigan hengetön esitys taistelevan Schalken vieraana Gelsenkirchenissä oli yksi esimerkki siitä, että kaikki ei ole Stamford Bridgellä vieläkään kunnossa. Israelilaisen Avram Grantin miehistö hakee edelleen peli-ilmettään. Joukkueen pelitapa on steriili. Mourinhon luomasta yhtenäisestä ja taistelevasta Chelseasta on jäljellä vain muisto.

Lähinnä Roman Abramovitsin saunakaverina tunnettu Grant on valmentajana täysin kirjoittamaton kortti. Grantin valinta olikin kaikille suuri yllätys ja moni piti sitä myös mojovana vitsinä israelilaislehti Shem Hamisemakin tapaan. Hepreankielinen urheiluaviisi kiteytti valinnan aiheuttaman hämmästyksen kolmeen sanaan lööpissään: “What the f***?!”.

Chelsea sai huonoja uutisia Schalke-ottelussa, kun viidessä edellisessä ottelussa maalinsa puhtaana pitänyt maalivahti Petr Cech joutui jättämään puoliajalla kentän pohjevamman takia. Uusimpien arvioiden mukaan Cech on poissa pelikentiltä vähintään kuukauden verran. Tsekkiveskarin ohella joukkueen kapteeni ja ehdoton johtohahmo John Terry on majaillut Chelsean sairastuvalla jo pitemmän aikaa.

Viime kaudella Chelsea ei hävinnyt peliäkään vuodenvaihteessa Cechin ja Terryn ollessa loukkaantuneina, mutta joukkueen tukipilarien poissaolon synnyttämät pelilliset ongelmat vaikuttivat epäilemättä siihen, että Chelsea ei kyennyt uusimaan mestaruuttaan edellisen kauden tapaan. Aikaisempina vuosina rautaisena tunnettu puolustus oli täysin tuuliajolla muun muassa kotiotteluissa Readingia ja Fulhamia vastaan. Paketti meni sekaisin ja kurssia ei saatu käännettyä enää keväällä. Näin mestaruus karkasi Manchesteriin.

Jäljet johtavat usein sylttytehtaalle. Mourinhon lähtölaskennan on epäilty alkaneen juuri viime kevään kriisin aikaan. Fulham -ottelun jälkeen lusitaaniluotsi vihjaisi julkisesti, että William Gallasin ja Robert Huthin edelliskesän siirrot oli toteutettu valmennusjohdon tahdon vastaisesti. Purkaus oli harvinaisen suora piikki Abramovitsin suuntaan. Tapauksen jälkeen kuilu Chelsean johtoportaan ja Mourinhon välillä syveni entisestään tunnetuin seurauksin.

Lisähämmennystä Chelsean leirissä ovat aiheuttaneet tähtihyökkääjä Didier Drogban ristiriitaiset lausunnot. Aikaisemmin syksyllä Drogba ilmoitti France Football -lehden haastattelussa haluavansa jättää nykyisen seuransa ja siirtyä takaisin Ranskaan. Maalitykki on sittemmin vetänyt sanojaan takaisin, mutta miehen jatkosuunnitelmien yllä leijuu yhä hämmennyksen pilviverho.

Chelsean ongelmat ovat suoraa seurausta Mourinhon potkuista. Valioliigassa huikeita tuloksia aikaan saaneen managerin poispotkimisen perusteeksi ilmoitettiin menestymättömyys Euroopassa. On outoa, että härkäpäinen Abramovits ei ole missään vaiheessa ymmärtänyt, että kannujen voittaminen ja dynastioiden rakentaminen Mestarien liigassa vaatii pitkäjänteistä työtä. Nykyinen toimintatapa on johtanut epävarmuuden aikaan, tilanteeseen, jossa Chelsean kannattajat saavat pureskella kynsiään urakalla pohtiessaan seuran tulevaisuuden kuvioita.

Viikon vakiokierrokselle on valittu Championshipin ja Kakkosliigan otteluita. Kierroksella nähtäneen suuri määrä kotivoittoja. Kohteen 5 Hull on ollut veikkaajien kannalta arvaamaton joukkue viime viikkoina, mutta vieraissa surkeasti pelannut Preston on vain vastaantulija Hullin Kingston Communications Stadiumilla. Muut varmat ykköset löytyvät kohteista 7 ja 8. Plymouth kohtaa edelleen ilman vierasvoittoa olevan Norwichin ja ottanee taistosta täydet kolme paunaa. Pisteet jäävät kotijoukkueelle myös ottelussa Charlton-Cardiff. Syksyn mittaan ailahdellut “Addicks” palasi voittojen tielle Southamptonia vastaan ja jatkaa nousukiitoaan tällä viikolla. Peliprosenttien suhteen mielenkiintoisin haku löytyy tällä kertaa kohteesta 3. Sheffield Wednesday on parantanut peliään koko ajan ja lyönee nyt kotonaan So’tonin. Kohteeseen kuitenkin ristivarmistus.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 10.11. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2, 2(X), 1(X), 1, 1, 1(2), 1, 1, 1, X(1), X(1), 2(1), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 9.11.2007.

JK: 7+2 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: