HJK haastaa hallitsevan mestarin

Tällä viikolla Veikkausliigassakin päästään tositoimiin.

Juuri päättyneestä vuoden 2020 kesäkuusta piti alun perin tulla ikimuistoista aikaa kotimaisen jalkapalloilun ystäville. Maajoukkue olisi pelannut ensimmäistä kertaa arvoturnauksessa ja kisahuuma olisi epäilemättä vaikuttanut myös kotimaisten sarjojen kiinnostavuuteen sekä yleisömääriin. Käsillä oli niin kulttuurillisesti kuin taloudellisesti tärkeä etsikkoaika.

Maaliskuussa Suomen saavuttanut koronapandemia muutti kuitenkin kaiken. EM-kisat siirrettiin vuoden päähän ja sarjojen alkua on jouduttu odottelemaan jo pitkä tovi. Korona on lyönyt suuren loven myös jalkapallotalouteen. Odotetun rahakkaan vuoden sijasta seurat ovat joutuneet kiristämään kukkaroidensa nyörejä.

Tulevina vuosina toiminnassa korostuvat yhä enemmän paikalliset siteet kannattajiin, yrityksiin ja yhteisöihin.

Jatka lukemista ”HJK haastaa hallitsevan mestarin”

Lehkosuon aika HJK:ssa kääntymässä loppusuoralle

HJK panostaa kaiken euromenestyksen mahdollistamiseen.

Veikkausliigakevään polttavin puheenaihe on ollut kestosuosikki HJK ja sen pahasti solmussa oleva peli. Klubi on ottanut kuudesta ensimmäisestä ottelustaan ainoastaan yhdeksän pistettä. Ongelmat kulminoituivat maanantaina Turussa Interin laitettua taululle tylyt 4–1-voittolukemat. Toppari Faith Friday Obilorin jo avausjaksolla holtittomalla taklauksella ottama typerä punainen kortti oli joukkuetta vaivaavan kurittomuuden symboli.

Jatka lukemista ”Lehkosuon aika HJK:ssa kääntymässä loppusuoralle”

AC Oululla ja Hongalla pitkä ja värikäs historia

AC Oululla ja tiistaina Raattiin Ykkösen huippuotteluun saapuvalla FC Hongalla on takanaan värikäs historia keskinäisten otteluiden osalta. Joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa yhteensä 12 kertaa. AC Oulu on vetänyt pidemmän korren neljä kertaa. Tasapelejä on pelattu yhtä monta ja Honka on ollut myöskin neljä kertaa Laivastonsinisiä parempi.

Joukkueet pelasivat ensimmäistä kertaa samassa sarjassa kausilla 2003–05. Honka valmisteli tuolloin ensimmäistä esiinmarssiaan kotimaiseen futiseliittiin. Nousu tapahtui lopulta kaudella 2005 nykyisin HJK:ta valmentavan Mika Lehkosuon johdolla. AC Oulu seurasi perässä vain vuotta myöhemmin.

Jatka lukemista ”AC Oululla ja Hongalla pitkä ja värikäs historia”

VPS on suomifutiksen edelläkävijä

Veikkausliigakausi 2017 ohitti tovi sitten puolivälin krouvin ja tässä vaiheessa on hyvä syynätä hieman tarkemmin ennen kauden alkua tehtyjä ennustuksia. Huhtikuun alussa ilmestyneen Kansan Uutisten liigaennakon laati tänä vuonna toveri Vainikainen, joka ennusti HJK:n palaavan mestaruuskantaan muutaman vaisumman vuoden jälkeen. Näin on todellakin käymässä, sillä kahdeksantoista pelatun kierroksen jälkeen HJK johtaa sarjaa kahdeksan pisteen erolla Vaasan Palloseuraan.

Klubissa tahtipuikkoa on heiluttanut uuden lehden urallaan kääntänyt pelintekijä Mostagh Yaghoubi. ”Mosa” on ollut viime aikojen harvoja valopilkkuja kotimaisen futiksen saralla, sillä peli on kulkenut kohtuullisen mukavasti myös maajoukkueessa. Kansan Uutiset povasi kaudesta Yaghoubin todellista läpimurtoa suomifutiksen eliittiin ja tämä ennustus on toteutunut.

Jatka lukemista ”VPS on suomifutiksen edelläkävijä”

Yksi on ylitse muiden

Veikkausliigakausi 2015 potkaistaan käyntiin tulevana sunnuntaina. Sarjassa on vain yksi suosikki. HJK on voittanut jalkapallon Suomen mestaruuden kuusi kertaa peräkkäin. Edellisen kerran mestaruus meni muualle seitsemän vuotta sitten, kun Inter vei pokaalin Turkuun.

HJK:ssakin aikoinaan pelannutta maajoukkueratsu Mika Nurmelaa mukaillen voisin todeta, että en näe mitään syytä, miksi Klubi ei voittaisi mestaruutta tänäkin vuonna. Joukkue on rakennettu europeleissä menestymistä varten ja liiga on sille ainoastaan valmistautumista suurempiin haasteisiin. HJK taistelisi kultamitaleista kakkosmiehistölläänkin.

Jatka lukemista ”Yksi on ylitse muiden”

Ykkönen käyntiin Kotkan komennossa

Kauden 2014 Ykköstä on tituleerattu useassa yhteydessä kotimaan futiskartan kiinnostavimmaksi sarjaksi. Arviolle on olemassa vahvat perusteet. Liigassa ylivertaisella materiaalilla operoivan HJK:n ylivoima vienee mielenkiinnon mestaruustaistosta jo keskikesällä. Tuoreen klubiluotsin Mika Lehkosuon todelliset haasteet lymyävät Euroopassa. Kotimaan kentillä Klubi dominoi puolivaloillakin. Ykkösessä taistelu taivaspaikasta jatkuu pitkälle syksyyn.

Kellariosastolla liigakiimaa laimentaa puolestaan liian staattiseksi muuttunut sarjajärjestelmä. Liigasta putoaa alaspäin vain yksi joukkue, joten keskikastissa nähdään jo kesällä runsaasti merkityksettömiä otteluita. Karsintojen palauttaminen muuttaisi huomattavasti tilannetta. Toivon mukaan kuumat karsintaottelut palaavat ohjelmistoon jo ensi kaudella.

Olen puhunut aiemmin voimakkaasti suurempien joukkuemäärien puolesta kahden ylimmän sarjatason osalta. Näyttäisi kuitenkin olevan niin, että kymmenen joukkueen sarja on ainakin Ykkösen kannalta paras ratkaisu.

Jatka lukemista ”Ykkönen käyntiin Kotkan komennossa”

Futistalouden madonluvut, osa 2: Maailma

Elina Vainikainen käynnisti viime viikolla tällä palstalla kaksiosaisen kirjoitussarjan, jossa avataan hieman jalkapallotalouden Pandoran lipasta. Lähdimme liikkeelle Suomesta, jossa keskustelua hallitsee tällä hetkellä Mika Lehkosuon ja Hongan kädenvääntö rahasta ja maksamattomista palkkioista.

Suomifutiksessa vastaavat taloudelliset fiaskot ovat toistuneet säännöllisesti. Monet ajattelevat konttauksen johtuvan ensisijaisesti jalkapallotaloutemme pienuudesta ja ikuisen kakkoslajin asemasta. He ovat väärässä. Vääristynyt tuottojärjestelmä ja surkea johtaminen ovat globaaleja ilmiöitä jalkapallossa.

Eräs suurimmista futismyyteistä liittyy talouteen. Jalkapalloseuroja pidetään bisneksenä, josta on mahdollista kotiuttaa valtavia voittoja pelaamalla korttinsa oikein. Todellisuus on jotain aivan muuta.

Jatka lukemista ”Futistalouden madonluvut, osa 2: Maailma”

Kalju kiilsi kirkkaammin

Suomalaisten joukkueiden taival alkavan talven euroturnajaisissa päättyi tiistai-iltana ennen kuin se oikeastaan ehti toden teolla alkaakaan. HJK:n murheellinen suoritus Mestarien liigan karsinnoissa tallinnalaista Nõmme Kaljua vastaan täydensi turkulaisjoukkueiden aloittaman epäonnistumisten sarjan.

Suomifutissivusto kymppipaikka.fi listasi heti ottelun jälkeen suomalaisjoukkueiden kymmenen pahinta eurofloppia 2000-luvulla. HJK:n suoritus on verrattavissa Hongan vuoden 2010 Bangor-sukellukseen. Tuolloin walesilainen pubijengi kävi niistämässä espoolaisten nenät ja vei jatkopaikan mukanaan. Samainen Bangor otti paria vuotta myöhemmin Sonskilla 10-0 tauluun juuri tiistaina pupeltaneelta HJK:lta.

Kuittailu tästä otteluparista espoolaisille loppui nyt Helsingin suunnalta kuin seinään. Suurin puhein ja panostuksin eurokentille lähteneen HJK:n suoritus on kiistatta kaikkien aikojen floppi. Kokonaisuutena voidaan puhua jo kaikkien aikojen heikoimmasta eurokaudesta suomalaisten joukkueiden osalta. Hongan ja Lech Poznanin otteluparista on tosin vielä toinen osa pelaamatta, mutta espoolaisten pirteästä peli-ilmeestä huolimatta jatkopaikka 1-3 -kotitappion jälkeen olisi ihme.

Jatka lukemista ”Kalju kiilsi kirkkaammin”

Eurokentät kutsuvat suomalaisseuroja

Euroopan cup-kilpailuiden ensimmäisten karsintakierrosten otteluparit arvottiin maanantaina Ranskan Nyonissa. Suomalaisjoukkueiden osalta arpaonni oli tällä kertaa kelpo tasoa. Ainakin HJK ja Honka saivat avausvastustajakseen joukkueet, joiden tulisi normaaliesityksellä kellistyä. Myös Turun ja Kuopion Palloseuroilla on mahdollisuudet edetä jatkoon omista ottelupareistaan.

Suomessa puhutaan joka kesä euro-otteluiden yhteydessä maapisteistä. Pisteet oikeuttavat parempiin asemiin arvonnoissa ja kaiken mennessä täysin putkeen, niillä on mahdollista saavuttaa lisäpaikkoja eurokentille. Tällä kertaa pistemetsästykseen lähdetään maukkaista asetelmista.

Mestareiden liigan karsinnoissa Suomea edustaa hallitseva mestari HJK. Klubia vastaan asettuva walesilainen pubijengi Bangor City kaatoi viime kaudella Eurooppa-liigassa Hongan, joten takki auki eivät stadilaiset voi tähän ottelun lähteä. HJK:n materiaali on kuitenkin tällä hetkellä todella laaja ja laadukas, joten tappio tässä parissa olisi eräs kaikkien aikojen pupelluksista.

Bangorin mahdollisuudet piilevät erikoistilanteissa ja raivokkaassa puolustuspelaamisessa. Nämä saumat ovat kuitenkin seitinohuet. Jos HJK kykenee säilyttämään pelitemponsa riittävän vauhdikkaana ja hyökkäyksensä monipuolisina, walesilaisista tehdään lampaanpaistia.

Klubilla on eväitä mennä pitkälle tänä vuonna. Joukkueen runko on ollut kasassa pitkään ja sitä vahvistettiin täksi kaudeksi muutamalla nappiin menneellä täsmäostoksella. Lohkovaihe lienee vielä utopiaa tässä vaiheessa, mutta jatko-otteluissa nähdään varmasti tiukkoja vääntöjä. Paljon on kiinni siitä, kuinka suuria kaloja ui HJK:n verkkoon jatkopelejä arvottaessa.

Eurooppa-liigassa virolaisen Nõmme Kaljun kohtaava Honka ei ole vakuuttanut tämän vuoden Veikkausliigassa. Espoolaiset majailevat tällä hetkellä sarjataulukon keskivaiheilla, mikä ei varmasti tyydytä päävalmentaja Mika Lehkosuota.

Honka saa tällä kertaa kiittää arpaonneaan. Vastaan asettuva, Tallinnasta ponnistava Nõmme Kalju on käynyt säännöllisesti Suomessa pelaamassa harjoitusotteluita, joissa se on lähes yhtä säännöllisesti ottanut pataansa heimoveljiltä aina Kakkosen seuroja myöten.

Seuraa on kuitenkin kehitetty pitkäjänteisesti ja se tavoittelee tällä kaudella tosissaan Viron mestaruutta. Joukkueen mielenkiintoisimmat pelaajat ovat muun muassa FC Lahtea aikoinaan edustanut Kaarlo Rantanen ja Myllykoskella kaudella 2008 maaleja paukuttanut Viron ex-maajoukkuekärki Tarmo Neemelo. Haastetta siis riittää, mutta Hongan tappio olisi joka tapauksessa suuri yllätys.

Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen euro-otteluihin palaavaa Kuopion Palloseuraa odottaa seikkailu Transsilvaniassa. Kuten nimestäkin voi jo päätellä, romanialainen Gaz Metan on paikallisilla maakaasurahoilla pyörivä seura. Mediaşin kaupungista ponnistava Metan sijoittui viime kaudella seitsemänneksi Romanian liigassa. Pelaajisto koostuu pääosin suurelle yleisölle oudoista nimistä. Itä-Euroopan haasteet ovat useimmiten vaikeita jopa pienemmissäkin maissa, joten heikosti Veikkausliigan avannut KuPS matkaa kohti suurta tuntematonta tässä otteluparissa.

Aurajoen rannoilla jatketaan puolestaan eeppisiä vääntöjä belgialaisia joukkueita vastaan. Viime kaudella TPS kaatui toisen osaottelun jälkimmäisen puoliskon maaleilla Cercle Brüggea vastaan. TPS haki Belgiasta riemastuttavan 1-0 -vierasvoiton, mutta taipui lopulta kotonaan 1-2 -tappioon. Toinen jalka oli jo ovenraossa seuraavalle kierrokselle, mutta belgien viime hetkien rynnistys oli turkulaisille liikaa.

Nyt TPS hakee revanssia KVC Westerlota vastaan. Viime kaudella Belgian Jupiler-liigassa kahdeksanneksi sijoittunut Westerlo ei ole koskaan onnistunut edes maalinteossa europeleissä, joten historia on turkulaisten puolella. Jos pää pysyy viime vuotta kylmempänä, TPS:llä on loistavat mahdollisuudet edetä otteluparistaan seuraavalle kierrokselle.

Juhannuksena ei ole poikkeuksellisesti ohjelmassa vakiokierrosta ja pitkävetolistaltakin futis puuttuu, joten viikon vihjeet jäävät tällä kertaa antamatta. Palataan jälleen asiaan ensi viikolla. Hauskaa juhannusta kaikille!

Honka suurin suosikki liigamestariksi

Veikkausliiga potkaistaan jälleen käyntiin tulevana viikonloppuna. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun maamme huippujoukkueet kilpailevat liigan mestaruuspatsaasta satakymmenen lasissa.

Helsingin Jalkapalloklubi kuuluu kestomenestyjien joukkoon, vaikka seuran edellisestä mestaruudesta onkin jo yli viisi vuotta aikaa. Edellisen kerran Helsingissä juhlittiin liigan voittoa vuonna 2003. Myös tulevalla kaudella Klubi on kiistatta yksi suurimmista mestarisuosikeista.

Joukkueen hyökkäyskalusto on jopa pelottavan vahva. Juho Mäkelä, Paulus Roiha, Jarno Parikka ja Akseli Pelvas laukovat takuuvarmasti tukuittain maaleja kesän taistoissa keskikentän Dawda Bahin, Sebastian Sorsan ja Hakan hylkimän ”Tsaari” Popovitsin antaessa voimakasta taustatukea.

Viime vuonna Antti Muurisen valmentamalla joukkueella oli suuria ongelmia puolustuspelaamisen kanssa. Myös tulevan kauden akilleen kantapää löytyy takalinjoilta. Toppariosasto ei täysin vakuuta.

Lisäksi HJK:ta repii hajalle selkkaus seurajohdon ja suurlupaus Jukka Raitalan välillä. Laitapakkina pelaava Raitala ei tahdo allekirjoittaa jatkosopimusta, joten HJK:n johto on päättänyt hyllyttää pelaajan joukkueesta toistaiseksi. Case Raitalan loppuratkaisu vaikuttaa suuresti Klubin iskukykyyn tulevalla sesongilla.

Tapiolassa viime kausi päättyi lopulta pettymykseen Turun Interin oltua väkevämpi syksyn kilpajuoksussa mestaruudesta. Tänä vuonna Honka on entistäkin vahvempi. Pelaajia kuunnellen, mutta samalla kurinalaisesti joukkuettaan rakentava ja kehittävä Mika Lehkosuo luotsaa Hongan kauteen yhtenä suursuosikeista.

Nälkäisten espoolaisten ryhmä on tasainen ja laatua löytyy myös mahdollisen loukkaantumissuman iskiessä. Lehkosuo kykenee muuttamaan ja kehittämään joukkueensa peliä kauden edetessä. ”Banan” taktinen osaaminen esimerkiksi Muuriseen verrattuna kääntää vaakakupin espoolaisten hyväksi.

Tampere United kärsi harvinaisen ankarasta mestaruuskrapulasta viime vuonna. Seura hyytyi sarjassa seitsemänneksi ja loppuvuodesta esiin nousseet vakavat taloushuolet myllersivät lisää tamperelaisten sisuskaluja. ”Zico” Hjelm on kasannut kuitenkin tällekin vuodelle tasapainoisen ryhmän, joka ehti jo napata liigacupin voiton HJK:n nenän edestä.

Suurin mielenkiinto kohdistuu nuorten lupausten vahvaan esiinmarssiin. Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm ovat osuneet kauteen valmistavissa otteluissa kiitettävästi maalipuiden väliin. Liigacupin finaalissa jalkapalloväkeä ihastutti Ilves-kasvatti Aapo Lappalainen, joka esiintyi pirteästi ja ennakkoluulottomasti HJK:n tähtisikermää vastaan.

Mustat hevoset löytyvät Turusta. Viime kauden mestari Inter menetti kolme avainpelaajaansa talvella Jos Hooiveldin, Dominic Chaton ja Mika Mäkitalon siirryttyä pois sinimustista. Luottomiesten paikkaajat ovat vielä täysiä arvoituksia, mutta liigan ykkösluotsi Job Dragtsman taidot pelastavat paljon.

TPS luottaa puolestaan moottoriturpa Pasi Rautiaiseen. Värikäs legenda piiskannee Palloseuran apinan raivolla aivan kärkijoukkueiden tuntumaan.

Putoamistaistoon on povailtu kolmikkoa RoPS, KuPS ja JJK. Rovaniemellä jatketaan sambialaisrytmien tahdissa viime kaudella yksin joukkuetta pystyssä pitäneen ex-maajoukkueratsu Mika Nurmelan siirryttyä nostamaan AC Oulua Veikkausliigaan. Myös Kuopio menetti tukun tärkeitä miehiä. Kai Nyyssösen pakka on kapea ja kokematon.

Jyväskylässä riittää uhoa. Koripallon ja jääkiekon puolella kannuksensa kerännyt toimitusjohtaja Joni Vesalainen ehti jo teilata julkisesti Hjallis Harkimon ja Seppo ”Sedu” Koskisen kädettömiksi urheilujohtajiksi. JJK:n joukkue on hieman vahvistunut viime kaudesta, mutta Jyväskylässä liian paljon on kirjoittamattomien korttien varassa. Jos Korean pojat floppaavat, JJK tippuu korkealta ja kovaa.

Vakiokierroksella jatketaan Englannin kiihkeän futiskevään seuraamista. Valioliigan kohteissa vierasvoitot ovat hyvin lähellä. Aston Villa on jäänyt jo ratkaisevasti Mestareiden liigan karsintaan oikeuttavasta nelossijasta. Joukkue on saalistanut edellisesti kuudesta ottelusta vain kaksi pistettä. West Ham on puolestaan varsin mainiossa kevätvireessä. Vierasvoitto on siis pelaamisen arvoinen vaihtoehto.

Fulham matkaa taulukon tyvipäässä majailevan Middlesbroughin vieraaksi. Roy Hodgsonin joukkojen vierasvire on ollut viime viikkoina mainio, jyrän alle ovat jääneet niin Bolton kuin Manchester Citykin. Uskotaan vireen jatkumiseen myös Boroa vastaan, kohteeseen varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 18.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 2, X, 1, 1, X, 1, X(1), 1(2), 2(1), 1(X), 2(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 17.4.2009.

JK: 6+3 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: