You are currently browsing the tag archive for the ‘Ukraina’ tag.

Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajana on todettava positiivisten ajatusten Huuhkajien mahdollisuuksista menestyä yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa olleen viime vuosina vähissä. Vanhan sanonnan mukaan pessimisti ei pety, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Toiveet nousevat ottelu toisensa jälkeen korkealle, kunnes ne murskautuvat ahtojäihin – kuten Tommi Läntinen tulkitsee kannattajien teemabiisiksi muodostuneessa Via Dolorosa -kappaleessa.

Näin kävi myös viime syksynä, kun Suomi jäi Islantia, Kroatiaa ja Ukrainaa vastaan nollille. Nämäkin karsinnat ovat käytännössä ohi ennen kuin ne ovat ehtineet edes kunnolla käynnistyä.

Lue lisää…

Mainokset

Jalkapallon seuraava MM-turnaus mitellään Venäjällä kolmen vuoden kuluttua. Kisojen karsintalohkot arvottiin viime lauantaina Pietarissa. Vitoskoriin romahtaneen Suomen osalta arvontatulos olisi voinut olla huonompikin.

Uutta päävalmentajaa avoimella haulla etsivän huuhkajajengin vastustajiksi I-lohkoon seuloutuivat Kroatia, Islanti, Ukraina ja Turkki. Voittaja etenee suoraan kisoihin lohkokakkosen jatkaessa karsintojaan pudotuspeleissä.

Lohkoarvontojen ohella viime päivinä on puhuttu jälleen venäläisillä stadioneilla rehottavasta rasismista. Ufaa edustava ghanalainen Emmanuel Frimpong ajettiin kentältä ottelussa Moskovan Spartakia vastaan pelaajan näytettyä keskisormeaan apinaääntelyitä tehneille Spartakin kannattajille.

Lue lisää…

Krimin kriisillä ja Itä-Ukrainassa käytävällä sodalla on ollut merkittäviä vaikutuksia ukrainalaiseen yhteiskuntaan ja asenneilmapiiriin. Aiempi limittäinen yhdessäolo kulttuurisesti ja etnisesti lähellä olevan Venäjän kanssa on muuttunut peruuttamattomalla tavalla konfliktin myötä.

Tapahtumat ovat vaikuttaneet valtavasti myös Ukrainan suosituimpaan urheilulajiin, jalkapalloiluun. Krimin niemimaalla kolme joukkuetta on siirtynyt Venäjän liigajärjestelmän piiriin. Useat sota-alueelta kotoisin olevat seurat ovat joutuneet pakon edessä evakkoon joko Kiovaan tai Lviviin. Näin on käynyt muun muassa Donetskissa, Luhanskissa ja Mariupolissa.

Lue lisää…

Viime vuosien uraauurtavimpia jalkapalloteoksia on eittämättä Simon Kuperin ja Stefan Szymanskin työstämä Soccernomics. Aiemmin nimellä Why England Lose? tunnettu kirja syväluotaa jalkapalloseurojen johtamista, valmentamista, pelaajahankintoja ja muita menestykseen liittyviä tekijöitä tieteen näkökulmasta.

Kuper ja Szymanski purkavat teoksessaan jalkapalloon liittyviä uskomuksia ja myyttejä kiehtovaan tapaan. Kirjoittajat tyrmäävät takavuosien toimintatavan, jossa pelitaktisia ratkaisuja ja pelaajavalintoja tehtiin puhtaasti intuition varassa itsevaltaisten ja vanhakantaisten managerien diktaattorimaisessa komennossa.

Lue lisää…

EM-kisojen finaalista on tätä kirjoitettaessa kulunut viisi päivää ja pienen hengähdystauon jälkeen on aika paketoida kisat Vasuri puhuu -blogin osalta. Espanja teki kisoissa historiaa ja otti kolmannen arvokisavoittonsa putkeen. Turnauksessa nähtiin värikkäitä otteluita ja myös muutama yllätys. Nyt on aika koota bloggaajien kisafiilikset yhteen.

Lue lisää…

Kisojen toinen isäntämaa Ukraina kohtaa tänään D-lohkon toisen kierroksen ottelussa turnauksen mustaksi hevoseksi povatun Ranskan. Ukraina oli avauskierroksen yllättäjä. Harva arvasi, että heittopussiksi tuomittu joukkue pystyy esittämään näin valmista ja taistelevaa jalkapalloa.

Ryhmä ei hätkähtänyt edes Zlatan Ibrahimovicin avausmaalia. Vanha kettu Andrei Shevchenko iski kaksi maalia ja hiljensi kriitikot, jotka olivat tuominneet kokeneen maaliruiskun jo auringonlaskua kohti ratsastavaksi pelaajaksi.

Lue lisää…

Hetki sitten päättyneen Ranska-Englanti -ottelun taso ei päätä huimannut, joten harmittelin Facebookissa betsanneeni ”patonkeja” eli Ranskaa isolla setelillä voittajavedossa ennen kisoja. Ranska tunnetaan erinomaisesta ruokakulttuuristaan ja patonkien ohella itselleni maistuu myös moni muu mainio ranskalaisen keittiön tuote – ja nyt ei puhuta ranskalaisista perunoista.

Vastaavia ruokaan liittyviä hellittelynimiä löytyy myös muilta joukkueilta, joten välikevennyksenä blogissa pohditaan kisojen lopputulosta, jos maiden paremmuus ratkaistaistiin viheriön sijasta keittiössä…lukijat voivat esittää omat näkemyksensä tämän skaban loppuratkaisuista kommenttiraidalla.

Lue lisää…

D-lohkon ennakko on syytä aloittaa Englannista, joka on ylivoimaisesti kannatetuin jalkapallomaajoukkue Suomessa, jos ikiomaa huuhkajaryhmäämme ei oteta lukuun. Syyt tämän tarinan taustalla juontavat juurensa takavuosien lauantai-iltapäivien jalkapallolähetyksiin, joissa seurattiin tiiviisti sumusaarten taistoja.

Kiitos Yleisradion, suomalaisten (kuten allekirjoittaneen) innostus brittifutikseen ja vakioveikkaukseen leimahti liekkeihin näiden iltamien myötä.

Lue lisää…

Ensi kesänä Puolassa ja Ukrainassa pelattavien EM-kisojen lohkoarvonta suoritettiin viime perjantaina Kiovassa. Avauspotkuun on enää puolisen vuotta aikaa, joten spekulaatiot turnauksen menestyjistä lähtivät täyteen laukkaan heti juhlallisen tilaisuuden päätyttyä.

Arvonnan jälkeen joukkueet voidaan asettaa ensimmäistä kertaa myös jatko-ottelukaavioon pohdintoja varten. Jos roposet pitäisi heittää tässä vaiheessa vuotta keskelle pöytää, lähtisin siitä, että edellisten EM-kisojen finaalijoukkueet Saksa ja Espanja ovat vahvoilla myös tällä kertaa. Ryhmät ovat pelanneet vakuuttavaa jalkapalloa karsintavaiheessa ja jatkokaavio antaa finaaliparin toistumiselle kelvollisen kertoimen.

Vahvimmat haastajat löytyvät joukosta Hollanti, Italia ja Ranska. Viimeksi mainittu futismaa on palannut laadukkaan tekemisen tielle Raymond Domenechin sekavan kauden jälkeen. Pelaajapooli, josta ammentaa, on huomattavasti leveämpi kuin esimerkiksi saman lohkon Englannilla, joten Ranskan uusi tuleminen on vain ajan kysymys. Itse uskon, että se tapahtuu jo näissä kisoissa.

Jatko-otteluiden käynnistyessä ei ole syytä tuijottaa liikaa lohkojen sijoituksiin. Viimeisissä neljissä kisoissa lohkokakkoset ovat napanneet kaksi mestaruutta (2000 Ranska ja 2004 Kreikka). Loppuottelupaikoista kakkosille on mennyt samassa ajassa puolet. Tasaisissa turnauksissa mestari on usein rynninyt puskista apajille.

Isäntämaiden suosiminen arvonnoissa on herättänyt voimistuvaa kritiikkiä jalkapalloväen keskuudessa. Myös ensi kesän turnauksen osalta isännät olivat saamapuolella. Varsinkin Puolassa arvontatulos otettiin vastaan riemuiten, sillä A-lohkosta tuli näiden kisojen huumorilohko.

Polakit saavat vastaansa Venäjän, Tshekin ja Kreikan, joten jatkopaikka ei ole turnauksen toiselle isäntämaalle mahdoton tavoite, vaikka sen menestys viheriöillä ei ole viime vuosina ollut mainittavaa. Lohkon joukkueiden kisat päättyvät kuitenkin ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Minkään maan taso ei riitä pidemmälle.

B-lohkosta muodostui tällä kertaa turnauksen kuolemanlohko. Etelä-Afrikan MM-kisoissa tiensä aina finaaliin asti raivannut Hollanti saa vastaansa kestomenestyjät Saksan ja Portugalin. Lohkon neljäs joukkue Tanska pelasi jälleen kerran mainiot karsinnat, mutta tällä kertaa juuteille jää mopen osa. Huomionarvoista on se, että B-lohkon kaikki joukkueet ovat FIFA-rankingissa A-lohkon ryhmiä korkeammalla.

Hallitseva mestari Espanja löysi paikkansa C-lohkosta, jossa se saa vastaansa Italian, Kroatian ja Irlannin. Lohko on selkeästi espanjalaisten heiniä. Mielenkiintoista on se, että joukkue kohtaa heti avausottelussaan lohkon ennakolta toiseksi vahvimman joukkueen, Italian.

Avaustaisto näyttää suuntaa erityisesti Italian osalta. Perinteisesti italialaiset ovat aloittaneet arvoturnaukset tahmeasti, mutta parantaneet peli peliltä otteitaan. Nyt Cesare Prandellin joukkojen täytyy olla alusta asti täydessä iskussa.

Turnauksen toinen isäntämaa Ukraina saa D-lohkoon seurakseen Ruotsin, Englannin ja Ranskan. Lohko on kenties kisojen tasaisin ja kaikilla ryhmillä on hyvät mahdollisuudet edetä jatko-otteluihin. Ruotsi on perinteisesti onnistunut otteluissa Englantia vastaan, joten länsinaapurissa tunnelmat ovat korkealla jo nyt.

Lopuksi on syytä nostaa esiin vielä lohdullinen uutinen, joka koskee erityisesti kotimaisia futisdiggareita. Ensi kesän kisat ovat viimeiset, joissa mukana on 16 joukkuetta. Vuodesta 2016 lähtien EM-turnaukseen selviytyy 24 joukkuetta, joten myös Suomen mahdollisuudet selviytyä arvokisoihin parantuvat huomattavasti.

Lauantain vakiokupongin kohteet ovat perinteisen tapaan Englannin kahden korkeimman sarjatason taistoja. Valioliigan otteluista varmin voittaja löytyy kohteesta 4. Manchester United jatkaa sarjakärki Man Cityn jahtaamista kaatamalla kotonaan Wolverhamptonin. Varma ykkönen.

Championshipin kohteet ovat tällä kertaa astetta liigaotteluita kinkkisempiä. Kohteen 12 Cardiff City purjehtii kuntopuntarin kärjessä. Edellisestä kuudesta ottelustaan se on voittanut peräti viisi. Walesilaisia vastaan asettuva Millwall on tässä taulukossa häntäpään osastoa. Sairastuvalla ei ole ruuhkaa, joten uskotaan Cardiffin lennon jatkuvan lauantaina. Kohteeseen varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 10.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1(X), 1, 1, 1, 1, X(2), 1, X, 1(X), 1(2), 2, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 9.12.2011.

Suomessa on vietetty viimeisen viikon ajan todellista jalkapallojuhlaa. Naisten EM-kisojen värikäs karnevaalitunnelma on näkynyt katukuvassa niin Helsingissä, Turussa, Tampereella kuin Lahdessakin.

Veikkausliigan seurojen talousongelmien ja miesten maajoukkueen floppaamisen värittämän alkukesän jälkeen suomalainen jalkapalloväki on siis saanut pitkästä aikaa nauttia myönteisemmistä fiiliksistä.

Kisakiimaa on kohottanut kotijoukkueen hieno menestys alkulohkon otteluissa. Suomen joukkue eteni lohkovoittoon nujertamalla sekä Tanskan että Hollannin tiukkojen vääntöjen jälkeen.

Alkusarjan viimeisessä kamppailussa Suomelle sattui pieni työtapaturma, kun ryhmä taipui 0–1-tappioon Ukrainan käsittelyssä. Tulosta selittää tosin se, että päävalmentaja Mikael Käld päätti antaa tuiki tärkeää lepoaikaa osalle avauskokoonpanon naisistaan. Tätä kirjoitettaessa edessä on vielä ainakin huikean jännittävä puolivälierävääntö kivenkovaa Englannin joukkuetta vastaan.

Kisojen ympärillä leijailevasta positiivisesta yleisvireestä huolimatta kaikkia futisniiloja eivät naisten kisailut kiinnosta. Syy on usein sukupuolessa, sillä naisjalkapalloilun tasoa on arvosteltu myös EM-kisojen aikana. Monen mielestä naiset ovat pelaajina verkkaisia ilmestyksiä, joiden helpot syötötkin karkaavat usein liian pitkiksi tai kilpistyvät vastustajan ensimmäiseen pelaajaan.

Pelin taso ei tietenkään vedä vertoja miesten ammattilaisfutikselle. Tämä johtuu pitkälti siitä, että miehet ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan lähes poikkeuksetta nopeampia ja voimakkaampia. Pallollisessa osaamisessa ero ei kuitenkaan ole välttämättä niin suuri. Onpa Palloliiton taitokilpailussa nähty naisia, jotka ovat pesseet miespuoliset edustajat mennen tullen palatessa.

Arvostetaanko naisten jalkapalloa sitten tarpeeksi edes Palloliitossa? Usean liiton toimintaa läheltä seuraavan mielestä näin ei ole. Naisten maajoukkueen keskikentän dynamo Jessica Julin arvosteli ennen EM-kisoja voimakkaasti liiton panostusta naisten joukkueen toimintaan.

Österbottens Tidningenille antamassaan haastattelussa Julin kertoi naisten matkustavan otteluihinsa halvimmilla mahdollisilla lennoilla, mikä tarkoittaa usein pitkiä odotusaikoja lentokentillä. Samaan aikaan liiton katkarapuosasto matkaa yhteistyökumppaneineen miesten A-maajoukkueen vierasotteluihin charter-lennoilla. Palloliitto ei myöskään organisoi perheellisille pelaajille lastenhoitoapua maajoukkuekomennusten aikana. Toisin on esimerkiksi Ruotsissa.

Arvostuksen puutteesta huolimatta naisten maajoukkue on toistamiseen tekemässä jotain ainutlaatuista suomalaisessa jalkapallohistoriassa. Joukkue on löytänyt voittamisen kulttuurin tavalla, josta lähipäivinä Azerbaidzhanin ja Liechtensteinin vieraina urakoivien uroshuuhkajien tulisi Stuart Baxterin johdolla ottaa kunnolla oppia. Sopii toivoa, että saamme nauttia sankarittariemme hienoista otteista aivan turnauksen loppuun saakka.

Vakiokupongilla mennään tällä kertaa miesten MM-karsintaotteluiden merkeissä. Suomen maajoukkue matkaa viime vuosina joukkueelle tukalaksi paikaksi osoittautuneelle Bakun stadionille. Azerbaidzhan aiheuttanee jälleen ongelmia Huuhkajille, joten kohteeseen kakkosen kaveriksi ristivarmistus.

Kakkoskohteessa Englanti kohtaa harjoitusmaaottelussa Slovenian. Kotijoukkue on ollut suvereeni karsintalohkossaan ja nyt Fabio Capellon joukoille avautuu mahdollisuus tehdä muutamia mielenkiintoisia kokeiluja tulevaisuuden varalle. Niistä huolimatta Slovenia on vailla mahdollisuuksia ottelussa. Varma ykkönen.

Puola tunaroi maaliskuussa Pohjois-Irlannin vieraana maalivahti Artur Borucin töpeksittyä palautuspallossa pahemman kerran. Belfastin häpeällisen tappion kuittaamiseen avautuu mahdollisuus Pohjois-Irlannin saapuessa lauantaina vastavierailulle Silesiaan. Asenne lienee kotijoukkueella kunnossa, joten tähän kohteeseen myös varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 5.9. klo 17.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 1, 1(X), 1(X), 2, X, 1, X(2), X, 2(X), 1, 1, 2(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 4.9.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 6+2 oikein.

PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä blogista löytyy koottuna tekijän jalkapalloaiheisia tekstejä Kansan Uutisten vakiopalstalta ja muista lehdistä sekä blogeista vuodesta 2007 lähtien. Mukana on kirjoituksia myös Etelä-Afrikan MM-kisojen ja Puolan/Ukrainan EM-kisojen aikana pyörineestä Vasuri puhuu -blogista.

Blogin nimi viittaa oululaiseen jalkapalloseuraan Inter Välivainio FC:hen, jonka tunnuslauseena Vetäjä hakee tunnetaan.

Kirjoittaja on oululainen jalkapalloihiminen, joka kannattaa intohimoisesti AC Oulua sekä Suomen A-maajoukkuetta ja seuraa aktiivisesti muutaman muun eurooppalaisen futisseuran edesottamuksia. Brasilialainen ja afrikkalainen futis väräyttävät myös jossain määrin viisaria.

Kirjoittajan kotisivut löytyvät tästä.

Arkistot

Kategoriat

Tilastot

  • 12 222 lukukertaa
Mainokset
%d bloggers like this: