Viimeinen sammuttaa valot

Aloitin Kansan Uutisten jalkapallokolumnistina toukokuussa 2007, kun eduskuntaan tuona keväänä valittu Paavo Arhinmäki luovutti soihdun allekirjoittaneelle ja Olli Kohoselle. Sittemmin tiimissä ovat toimineet ansiokkaasti ohellamme myös Elina Vainikainen ja Pasi Palmu.

Nyt, lähes viisitoista vuotta myöhemmin, on joutsenlaulun aika. Tämä on palstan viimeinen kolumni. Kansan Uutisten uudistuessa on hyvä hetki siirtyä uusien haasteiden pariin.

Jatka lukemistaViimeinen sammuttaa valot

Vakiointtäjät goes 2014

Vasuri puhuu -kisablogista tutut vakiointtäjät Elina Vainikainen ja Jaakko Alavuotunki palaavat rikospaikalle paketoimaan jalkapallovuoden 2014.

Jatka lukemista ”Vakiointtäjät goes 2014”

Vakiointtäjät, osa 2

Vakiointtäjät Elina Vainikainen ja Jaakko Alavuotunki jatkavat siitä, mihin viimeksi jäätiin. Harmiksenne takit haetaan vasta kisojen jälkeen…

JA: No niin. Espanja putosi sitten kisoista, mutta eniten kiinnostaa, miksi Vicente del Bosque yritti mennä Chilen bussiin pelin jälkeen?

EV: Se taisi olla se kuuluisa bandwagon, vaikka näissä kisoissa ei varsinaisesti ole bussilla mentykään – ainakaan pitkälle.

JA: Jatkopaikkaan tarvitaan modifioitu bussi. Perinteinen double decker ei enää riitä mihinkään. Luulen, että Algerialta voisi löytyä sellainen.

EV: Se on toki mahdollista. Tosin ylipäätään nämä pelit ovat olleet iloisen futiksen ja hyökkäyspelin juhlaa. Sexy footballia on nähty yllin kyllin, enkä tarkoita tällä pelkästään Uruguayn pelipaitoja.

JA: Kyllikki khyy, huikeat kisat olleet toistaiseksi. 3-5-2 näyttäisi olevan uusi tiki-taka. Ja ei tosiaan hierota rangaistusalueen rajalla, vaan kaahataan kaasu pohjassa ympäri kenttää.

Jatka lukemista ”Vakiointtäjät, osa 2”

Matka on tärkeämpi kuin päämäärä

Onni potkaisi kerrankin Huuhkajia, kun Ranskan EM-kisojen karsintalohkot arvottiin viikko sitten sunnuntaina Nizzassa. Legendat Ruud Gullit ja Bixente Lizarazu nostivat Suomen F-lohkoon, jossa vastaan asettuvat Kreikka, Romania, Unkari, Pohjois-Irlanti ja Färsaaret.

Suomen mahdollisuuksia on luonnehdittu urheilumediassa ja futisväen keskuudessa ainutlaatuisiksi. Esimerkiksi Li Anderssonia eurovaaleissa tukeva Hallescherin Timo Furuholm kertoi Twitterissä Suomen menevän kävellen kisoihin.

Kisat pelataan kahden vuoden kuluttua ensimmäistä kertaa 24 maan voimin. Joukkuemäärä kasvaa kahdeksalla, joten pelkästään tämä muutos nostaa Huuhkajien osakkeita kertaheitolla. Lohkoista kaksi parasta etenee suoraan kisoihin ja kolmosetkin pääsevät karsimaan.

Jatka lukemista ”Matka on tärkeämpi kuin päämäärä”

Armada ajautumassa kohti kivikkoa

Jalkapallo on peli, jossa yllättävät ja nopeat tapahtumasarjat voivat usein muuttaa käsikirjoituksen täydellisesti. Näin kävi sunnuntaina Helsingissä. HJK ja FC Inter kohtasivat Töölössä kärkikamppailussa, joka muutti Veikkausliigan mestaruustaiston suunnan.

Tunnin pelin jälkeen tilanne oli totaalisesti Interin hallinnassa, seuran faniryhmä Armadan suureksi riemuksi. Joukkue johti peliä Joni Kaukon puskumaalilla ja oli siirtymässä sarjataulukossa tavoittamattoman tuntuiseen viiden pisteen johtoon.

Jatka lukemista ”Armada ajautumassa kohti kivikkoa”

HJK kompuroi Veikkausliigassa

Kotimaisen Veikkausliigan ylivoimaiseksi mestarisuosikiksi jo keväällä julistettu HJK on ajautunut keskikesällä pienimuotoiseen taantumaan. Joukkue pelasi maanantaina jo neljännen peräkkäisen voitottoman ottelun. Materiaaliltaan ylivertainen ryhmä on joutumassa yllättävän tiukoille kärkitaistossa FC Interin ja IFK Mariehamnin hengittäessä vahvasti helsinkiläisten niskaan.

HJK:n taantuman taustalla on joukkueen keskiakselin luokaton pelaaminen. Antti Muurinen ei ole vieläkään löytänyt sektorille toimivaa pelaajakombinaatiota. Honkataustaiset Rasmus Schüller ja Joel Perovuo eivät ole päässeet tasolleen ja lähinnä rikkovana pelaajana tunnetusta oululaistaustaisesta Antti Okkosesta ei ole kymppipaikan midakseksi.

Jatka lukemista ”HJK kompuroi Veikkausliigassa”

Aurajoen penkereillä juhlitaan taas

Kesä alkaa hiljalleen kääntyä syksyksi ja Veikkausliigan ratkaisuhetket lähestyvät vääjäämättä kuin jäännösverojen joulukuinen maksupäivä. Vuonna 2008 liigamestaruus matkasi Turkuun FC Interin haltuun. Viime viikkoina on varmistunut, että tänä vuonna Kupittaalla ei nähdä sinimustia juhlia.

Turun toinen joukkue TPS on tällä hetkellä liigan vahvimmassa voittovireessä. Mustavalkoraidat ovat vahvasti etenemässä kohti Suomen mestaruutta. Pasi Rautiaisen ryhmän esitykset ovat jo pitkään olleet tasapainoisia ja näyttäviä.

Joukkue pyrkii hallitsemaan ottelutapahtumia, mutta puolustaa samalla erittäin järkevästi tilanteen sitä vaatiessa. Positiivista on, että erinomaisesti esiintynyt Fulham-laina Wayne Brown on jatkamassa Turussa kauden loppuun saakka.

Helsingissä HJK on ajautunut vakavaan pelilliseen kriisiin. Antti Muurisen joukkue piteli mestaruusavaimia jo pitkään käsissään, mutta viiden ottelun mittaiseksi kasvanut voitoton putki on kaventanut Klubin mahdollisuuksia huomattavasti.

Maajoukkuelegenda Aki Riihilahden hankinta on osoittautunut HJK:lle ongelmalliseksi, sillä yhteispeli Medon kanssa ei ole toiminut. Myös Valeri Popovits on osoittanut hyytymisen merkkejä.

Viimeistelytaitonsa täydellisesti menettäneen Juho Mäkelän lähteminen Ascolin testiin on puolestaan loppukesän hauskin vitsi. Huipputarjoilusta huolimatta 19 ottelussa on syntynyt ainoastaan 4 maalia. Oliko kokeneiden ikämiesten hommaaminen Finskille sittenkään oikea ratkaisu?

Vahvimmaksi mestarisuosikiksi tällä palstalla keväällä nostetun Hongan peli on asettumassa vihdoin uomiinsa. Espoolaiset ajavat TPS:ää takaa neljän pisteen päässä ja ovat ilmoittautuneet viime aikojen esitysten myötä vahvasti mestaruustaistoon.

Tulevien viikkojen kotiotteluputki näyttää viimeistään suuntaa syksyn tuimia taistoja ajatellen. Kärkiryhmien voimasuhteista saadaan osviittaa kuun lopulla, kun TPS ja Honka iskevät yhteen Suomen Cupin 7. kierroksella.

Liigan putoamistaistelu on kolmen kauppa. Kilpikonnapuolustukseen perustuvaa antijalkapalloa pelaava JJK on onnistunut napsimaan pisteitä kärkipään joukkueilta, mutta on saanut pahasti pataansa pahimmilta kilpakumppaneiltaan. Loppukauden ohjelmassa on runsas määrä vierasotteluita, joten Keski-Suomen ylpeyden tilanne on varsin haastava.

RoPS elää puolestaan kotiotteluistaan, joista se ei ole kuitenkaan onnistunut keräämään tarpeeksi pisteitä. Viimeksi lappilaiset jäivät 0–0-tasuriin alavireisen Hakan vierailtua napapiirillä.

Joukkueen pelistä puuttuu viime vuonna joukkueessa pelanneen Mika Nurmelan tapainen tasapainottava selkäranka ja liian usein rovaniemeläisten peli menee sooloiluksi. RoPS:n on kyettävä petraamaan peliään myös vieraskentillä, mikäli sarjapaikka halutaan säilyttää.

Kuopiossa tilanne näytti pitkään sysimustalta, mutta Nigeriasta KuPS:n paitaan saapuneen Dickson Nwakaemen johdolla ”Kanarialinnut” ovat saaneet junansa raiteille ja taistelevat edelleen kynsin hampain liigapaikasta. Nwakaemeen liittyvät pelilupaepäselvyydet saattavat edelleen muuttaa sarjataulukkoa. Jo kertaalleen RoPS:n 0–3-vierasvoittoon protestin myötä muutettu jumbotaiston tulos saattaa vielä vaihtua. Palloliiton pallo on ollut pahasti hukassa asian suhteen.

Vakioveikkaajien keskuudessa eletään haastavia aikoja. Englannin sarjat ovat juuri palanneet kupongille ja joukkueiden todelliset voimasuhteet ovat vielä hämärän peitossa. Syksyn ensimmäiset kierrokset ovatkin perinteisesti vaikeita jopa kokeneille veikkaajille.

Valioliigassa Burnleyn kynsissä kompuroinut Manchester United matkaa Wiganin vieraaksi. ManU ei ole hävinnyt vuosikausiin kahta ottelua peräkkäin. Tappiosta sisuuntunut joukkue hakee vieraspisteet.

Kohteen 1 Arsenal avasi kautensa loistavalla vierasvoitolla Evertonista. Voittoputki saa jatkoa Portsmouthia vastaan. Antti Niemen edustama Pompey on menettänyt tukun avainpelaajiaan ja taistelee tällä kaudella putoamista vastaan.

Championshipin varmin merkki löytyy kohteesta 8. Valioliigasta pudonnut Newcastle matkaa sarjan keskikastissa kyntävän Crystal Palacen vieraaksi. Shefki ”Sheriffi” Kuqi dominoi nyt Saksassa, joten positiiviset jysähdykset jäävät kotijoukkueen osalta haaveeksi. Varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 22.8. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X(1), X(2), 1(X), 1, 2, X(1), 2, 1, 1, 2(X), 2(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 21.8.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 10+1 oikein. Helppo kierros, joten 11 oikein toi vain 4,30 euroa.

Moottoriturvan matkassa menestykseen?

Turun Palloseuran päävalmentaja Pasi Rautiainen kuuluu kiistatta suomifutiksen värikkäimpien ja samalla kiistanalaisimpien hahmojen galleriaan. Stadilaislähtöinen luotsi on tunnettu ennen kaikkea Mestareiden liigan tv-lähetyksissä murjaistuista mehevistä lausahduksistaan. Myös todellisia näyttöjä niin pelikentiltä kuin valmentajankin pallilta löytyy runsaasti.

Rautiainen nousi otsikoihin viimeksi heinäkuussa kommentoituaan varsin mielenkiintoisella tavalla TPS:n tanskalaiskärki Christian Andreasenin tilannetta Honkaa vastaan pelatun ottelun jälkeen. Rautiaisen mukaan joukkueen vahvuudesta poistunut Andreasen ”varmaan pamputtaa muijaansa jossain Mallorcalla”.

Letkautus ei ole ainoa laatuaan. Viron Florassa valmentaessaan Rautiainen vitsaili maalitykki Vjatšeslav Zahovaikon kustannuksella tämän käytyä jatkuvasti näytillä ulkomaisissa seuroissa pre-seasonin aikana. Valmentaja kertoi suudelleensa aina Zahovaikoa, kun tämä palasi takaisin Floraan. Kuvion toistuttua turhan monta kertaa, Rautiainen kertoi vaimonsa hiiltyneen ja käskeneen Pasia keskittymään puolisonsa pusutteluun.

Rautiaisen tapauksessa puheet ovat jalostuneet useimmiten myös teoiksi. Marraskuussa 2008 TPS:n kanssa sopimuksen solminut moottoriturpa on tehnyt Turussa nopeasti hyvää jälkeä. Humanistisista valmennusmetodeistaan tunnetun Martti Kuuselan korvannut Rautiainen on luonut TPS:stä aktiivisemmin pelaavan joukkueen ja on samalla antanut rohkeammin vastuuta seuran lupaaville nuorille pelaajille. Tinkimätön, vaativa ja joskus pelaajien kannalta jopa raastava valmennustyyli on tuottanut tulosta.

Suomen mestaruuden HJK:lle vuonna 1978 osumallaan ratkaisseen Rautiaisen suurimmat ongelmat liittyvät juuri hänen räiskyvään persoonansa. Impulsiiviset ratkaisut ja hetkessä eläminen ovat johtaneet aika ajoin mittaviin konflikteihin niin pelaajien kuin seurajohdonkin kanssa.

FC Jokereissa valmentaessaan Rautiainen ajautui kiistoihin Hjallis Harkimon kanssa ja miehelle näytettiin ovea Veikkausliigan hopeasijasta ja Suomen Cupin voitosta huolimatta.

Turussa närää on puolestaan aiheuttanut Rautiaisen tyyli roudata omia luottomiehiään valmennusportaaseen ilman seurajohdon siunausta. TPS-legenda Marko Rajamäki on joutunut valmennushommissa statistin rooliin Rautiaisen värvättyä Virosta hyvän ystävänsä Karel Voolaidin mukaan remmiin.

Jalkapalloanalyytikot ovat pohtineet viime viikkoina ankarasti liigamme tulevan kauden valmentajakuvioita. Europeleissä pahasti flopanneen HJK:n Antti Muurinen on osoittautunut mieheksi, joka luottaa kokemukseen nuoruuden sijasta. Nuorennusleikkausta ei ole ”Mursun” johdolla luvassa todennäköisesti koskaan. Lupaavat Klubi-junnut ovatkin joutuneet statistin rooliin Valeri Popovitsin kaltaisten vanhojen partojen valloittaessa tekijämiesten paikat HJK:n avauskokoonpanosta.

Rautiaisen HJK-sympatiat ja vain yhden vuoden projektiksi huhuttu sopimus TPS:n kanssa ovat johtaneet tilanteeseen, jossa paluu kotikaupunkiin olisi täysin mahdollinen skenaario. Pasin kokemus ja taidot nuorten pelaajien kanssa työskentelemisestä olisivat hurja etu HJK:n kaltaiselle seuralle. Eri asia on se, riittääkö Klubin johdossa kanttia Rautiaisen kaltaisen räjähdysalttiin valmentajan palkkaamiseen.

Kärkikamppailussa vahvasti mukana oleva Rautiaisen TPS kohtaa paikallisotteluiden sävyttämällä vakiokierroksella FC Interin. Sinimustat ovat painiskelleet viimeistelyongelmien kanssa läpi kauden, kun taas TPS purjehtii 11 perättäisen tappiottoman ottelun myötä melkoisessa myötätuulessa. Kohteeseen varma ykkönen.

Ykköskohteessa IFK Mariehamn saa vieraita Lapista. Saarelle matkaava RoPS on tällä hetkellä liigan viimeisenä. Joukkue ei ole onnistunut korjaamaan erityisesti vieraskentillä esiintyviä vakavia häiriöitä pelissään, joten varmalla ykkösellä mennään myös tässä kohteessa.

Ykkösen varmin merkki löytyy kohteesta viisi, jossa syöksykierteeseen ajautunut AC Oulu oikaisee hieman konettaan pelikielloista kärsivän FC Kiiston kustannuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 9.8. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X(1), 1(X), 1, 1, 1(2), X, X(1), 2(1), 1(X), 1, 1, 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 8.8.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 5+4 oikein.

Honka suurin suosikki liigamestariksi

Veikkausliiga potkaistaan jälleen käyntiin tulevana viikonloppuna. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun maamme huippujoukkueet kilpailevat liigan mestaruuspatsaasta satakymmenen lasissa.

Helsingin Jalkapalloklubi kuuluu kestomenestyjien joukkoon, vaikka seuran edellisestä mestaruudesta onkin jo yli viisi vuotta aikaa. Edellisen kerran Helsingissä juhlittiin liigan voittoa vuonna 2003. Myös tulevalla kaudella Klubi on kiistatta yksi suurimmista mestarisuosikeista.

Joukkueen hyökkäyskalusto on jopa pelottavan vahva. Juho Mäkelä, Paulus Roiha, Jarno Parikka ja Akseli Pelvas laukovat takuuvarmasti tukuittain maaleja kesän taistoissa keskikentän Dawda Bahin, Sebastian Sorsan ja Hakan hylkimän ”Tsaari” Popovitsin antaessa voimakasta taustatukea.

Viime vuonna Antti Muurisen valmentamalla joukkueella oli suuria ongelmia puolustuspelaamisen kanssa. Myös tulevan kauden akilleen kantapää löytyy takalinjoilta. Toppariosasto ei täysin vakuuta.

Lisäksi HJK:ta repii hajalle selkkaus seurajohdon ja suurlupaus Jukka Raitalan välillä. Laitapakkina pelaava Raitala ei tahdo allekirjoittaa jatkosopimusta, joten HJK:n johto on päättänyt hyllyttää pelaajan joukkueesta toistaiseksi. Case Raitalan loppuratkaisu vaikuttaa suuresti Klubin iskukykyyn tulevalla sesongilla.

Tapiolassa viime kausi päättyi lopulta pettymykseen Turun Interin oltua väkevämpi syksyn kilpajuoksussa mestaruudesta. Tänä vuonna Honka on entistäkin vahvempi. Pelaajia kuunnellen, mutta samalla kurinalaisesti joukkuettaan rakentava ja kehittävä Mika Lehkosuo luotsaa Hongan kauteen yhtenä suursuosikeista.

Nälkäisten espoolaisten ryhmä on tasainen ja laatua löytyy myös mahdollisen loukkaantumissuman iskiessä. Lehkosuo kykenee muuttamaan ja kehittämään joukkueensa peliä kauden edetessä. ”Banan” taktinen osaaminen esimerkiksi Muuriseen verrattuna kääntää vaakakupin espoolaisten hyväksi.

Tampere United kärsi harvinaisen ankarasta mestaruuskrapulasta viime vuonna. Seura hyytyi sarjassa seitsemänneksi ja loppuvuodesta esiin nousseet vakavat taloushuolet myllersivät lisää tamperelaisten sisuskaluja. ”Zico” Hjelm on kasannut kuitenkin tällekin vuodelle tasapainoisen ryhmän, joka ehti jo napata liigacupin voiton HJK:n nenän edestä.

Suurin mielenkiinto kohdistuu nuorten lupausten vahvaan esiinmarssiin. Aleksei Kangaskolkka ja Jonne Hjelm ovat osuneet kauteen valmistavissa otteluissa kiitettävästi maalipuiden väliin. Liigacupin finaalissa jalkapalloväkeä ihastutti Ilves-kasvatti Aapo Lappalainen, joka esiintyi pirteästi ja ennakkoluulottomasti HJK:n tähtisikermää vastaan.

Mustat hevoset löytyvät Turusta. Viime kauden mestari Inter menetti kolme avainpelaajaansa talvella Jos Hooiveldin, Dominic Chaton ja Mika Mäkitalon siirryttyä pois sinimustista. Luottomiesten paikkaajat ovat vielä täysiä arvoituksia, mutta liigan ykkösluotsi Job Dragtsman taidot pelastavat paljon.

TPS luottaa puolestaan moottoriturpa Pasi Rautiaiseen. Värikäs legenda piiskannee Palloseuran apinan raivolla aivan kärkijoukkueiden tuntumaan.

Putoamistaistoon on povailtu kolmikkoa RoPS, KuPS ja JJK. Rovaniemellä jatketaan sambialaisrytmien tahdissa viime kaudella yksin joukkuetta pystyssä pitäneen ex-maajoukkueratsu Mika Nurmelan siirryttyä nostamaan AC Oulua Veikkausliigaan. Myös Kuopio menetti tukun tärkeitä miehiä. Kai Nyyssösen pakka on kapea ja kokematon.

Jyväskylässä riittää uhoa. Koripallon ja jääkiekon puolella kannuksensa kerännyt toimitusjohtaja Joni Vesalainen ehti jo teilata julkisesti Hjallis Harkimon ja Seppo ”Sedu” Koskisen kädettömiksi urheilujohtajiksi. JJK:n joukkue on hieman vahvistunut viime kaudesta, mutta Jyväskylässä liian paljon on kirjoittamattomien korttien varassa. Jos Korean pojat floppaavat, JJK tippuu korkealta ja kovaa.

Vakiokierroksella jatketaan Englannin kiihkeän futiskevään seuraamista. Valioliigan kohteissa vierasvoitot ovat hyvin lähellä. Aston Villa on jäänyt jo ratkaisevasti Mestareiden liigan karsintaan oikeuttavasta nelossijasta. Joukkue on saalistanut edellisesti kuudesta ottelusta vain kaksi pistettä. West Ham on puolestaan varsin mainiossa kevätvireessä. Vierasvoitto on siis pelaamisen arvoinen vaihtoehto.

Fulham matkaa taulukon tyvipäässä majailevan Middlesbroughin vieraaksi. Roy Hodgsonin joukkojen vierasvire on ollut viime viikkoina mainio, jyrän alle ovat jääneet niin Bolton kuin Manchester Citykin. Uskotaan vireen jatkumiseen myös Boroa vastaan, kohteeseen varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 18.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 2, X, 1, 1, X, 1, X(1), 1(2), 2(1), 1(X), 2(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 17.4.2009.

JK: 6+3 oikein.

Hyökkäävän pelityylin kaikkivoipa myytti

Maalit ovat jalkapallon suola ja usein pelin taso määritellään tehtyjen täysosumien mukaan.  Suomessa on puhuttu viime aikoina passiivisen, puolustavan pelityylin vaikutuksesta seurojen menestykseen ja pelaajien kehitykseen. Maassamme elää vahva illuusio siitä, että hyökkäävä pelityyli palvelee paremmin suomalaisen futiksen kehitystä.

Ongelma liittyy suomalaista jalkapalloa jo pitkään vaivanneeseen tautiin. Alemmuuskompleksi on mennyt joissain piireissä niin pitkälle, että maajoukkueelta ja Veikkausliigan seuroilta vaaditaan hyökkäävää pelityyliä jopa tulosten kustannuksella. Sankareita monelle ovat Mika Lehkosuo ja Antti Muurinen, vaikka esimerkiksi tiukan puolustuspelin nimeen vannova Roy Hodgson sai huomattavasti Muurista parempia tuloksia aikaan maajoukkueessa.

Harha-aistimus on vahva. Otetaan pari esimerkkiä. Chelsean ihaillun ex-manageri Jose Mourinhon pelifilosofia lähtee raudanlujasta puolustuksesta liikkeelle. Suomessa suosittu Liverpool pelasi europeleissä puolustamiseen perustuvalla tyylillä vuosikaudet ja menestyi. Jos RoPS tekee kesäisellä Finnair Stadionilla saman HJK:ta vastaan, puhutaan suomifutista taaksepäin vievästä roiskinnasta.

Kyseessä on harvinaisen sitkeä myytti. Pelasiko “Bana” Lehkosuon Honka viime kaudella todella koko ajan hyvin markkinoidun sloganinsa mukaista iloista, hyökkäävää futista? Todellisuudessa kylmät realiteetit muuttivat tiukoissa matseissa myös espoolaisten ideologiaa. Fakta on se, että Veikkausliigan kärkiseurat pelaavat aina voitosta ja pelityyliä muutetaan sen mukaan.

Parhaiten suomalaista jalkapalloa palvelee voittamisen kulttuurin kehittäminen. Saavutettu tulos on ainoa mittari, ei tapa, millä se on saavutettu. Jos viheriöllä nähdään todellista taistelua, jossa pelaajat antavat kaikkensa joukkueen puolesta, myös tapahtuman viihdyttävyys on taattu. Hyvä esimerkki tästä oli viime viikonlopun tasapeliin päättynyt TamU-Jaro -taisto, jossa vierasjoukkue oli hienon asenteensa myötä lähempänä maalintekoa puolustavasta pelityylistä huolimatta.

Radikaalimmat uudistajat ovat ehdottaneet sääntömuutoksia hyökkäävämmän pelityylin edistämiseksi. Kansainvälisessä jalkapalloyhteisössä vastaavaa keskustelua on käyty viimeksi Italian MM-kisojen jälkeen otteluiden maalikeskiarvojen romahdettua pohjalukemiin. Seurauksena oli muutama jalkapallomaailmaa järisyttänyt sääntömuutos. Voitosta sai muutosten jälkeen kolme pistettä ja puolustava joukkue ei saanut enää syöttää palloa oman maalivahtinsa käsiin.

Lajikulttuuri ja perinteet ovat jalkapallossa onneksi sen verran muita lajeja vakaammalla jalustalla, että kumouksellisia muutoksia pelin sääntöihin ei ole sittemmin nähty. Jalkapallon ystävät ymmärtävät, että peli sisältää maalien ohella myös muita nyansseja. Maaliahneen kärkimiehen ja huippuveskarin välinen voimainkoetus ei ole ainoa eeppinen kaksintaistelu vihreällä veralla.

Jokainen pelaa vahvuuksillaan. Suomalaisen jalkapallon vahvuudet näyttäisivät olevan hyvän joukkuepelin ja puolustuspelin suunnalla. Myös nämä osa-alueet voivat olla se peruskivi, jolle futiksen nousulle voidaan rakentaa jatkoa.

Vakiokierroksella on mukana vielä viimeisiä Englannin sarjojen koitoksia. Kohteina on viisi kappaletta Valioliigan otteluita. Kinkkiseksi tämän viikon rivin tekee se, että loput ottelut on napattu mukaan harvemmin kupongilla esiintyvästä Ykkös- ja Kakkosliigasta.

Tässä vaiheessa kautta seurat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa. Monelle kauden viimeiset ottelut ovat merkityksettömiä, toiset juhlivat jo sarjanousua ja onnettomimmat surevat putoamista sarjaporrasta alemmaksi. Valioliigassa käydään Chelsean ja ManU:n mestaruustaiston lisäksi kuumaa taistelua putoamista vastaan. Panokset eivät voisi olla enää kovemmat ensimmäisessä kohteessa, kun yhteen iskevät vielä lisäpaunoja pistepussiensa pohjalle kaipaavat Fulham ja Birmingham. Lähes kaikki merkit ovat kohteessa pelattavia, mutta suurin luotto lähtee kotiedun myötä Fulhamille. Myöskin putoamiskamppailussa mukana oleva Reading lyö samaan aikaan kotonaan Tottenhamin kiristäen tilanteen äärimmilleen ennen viimeistä kierrosta.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 3.5. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1, 1, 1, 1, X(2), 2(X), 1(2), 1, 1(X), 1, 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla ke 30.4.2008.

JK. Rivillä peruskohteista kuusi oikein, vaihtorivillä kahdeksan. Eli metsään meni myös tällä viikolla.

%d bloggaajaa tykkää tästä: