Veikkausliigassa puuhataan suurta sarjajärjestelmäuudistusta. Yli puolet liigaseuroista kannattaa joukkuemäärän kasvattamista nykyisestä kahdestatoista kuuteentoista. Uudistukselle ovat näyttäneet vihreää valoa myös Palloliiton ja Veikkausliigan puheenjohtajat Pertti Alaja ja Lasse Lehtinen.
Olen kirjoittanut sarjajärjestelmistä jo aiemmin monta kertaa (1, 2 ja 3) Kansan Uutisissa, mutta tässä vielä pieni kertaus aiheesta ja siihen liittyvistä taustatekijöistä.
Laajentumisen puolesta puhuu laaja joukko argumentteja: liigaseuroissa liikkuvat rahamäärät kasvaisivat uusien talousalueiden mukaantulon myötä, sarjasta tulisi aidosti valtakunnallinen ja lupaavat paikalliset juniorit saisivat roimasti lisää peliaikaa pääsarjatasolla (viimeisen edellytys on nykyistä toimivampi HG-säännöstö).
Samalla päästäisiin eroon keinotekoisesta kolminkertaisesta sarjasta, joka ei futikseen kuulu. Ottelumäärät olisivat myös nykyistä siedettävämmällä tasolla ja Palloliiton aiemmilla päätöksillään tuhoaman Suomen Cupin uudelleenelvytykseen olisi pelipäiviä käytettävissä myös kesällä.
Uudistuksen vastustajien argumentit ovat liittyneet pääosin kahteen asiaan: talouteen ja pelin tasoon. Otan nyt nämä väitteet tarkempaan käsittelyyn.
Aloitetaan taloudesta. Jostain syystä osa jalkapalloihmisistä uskoo, että pienemmän liigan myötä lajin piirissä pyörivä rahamäärä on jotenkin maagisesti lisääntynyt ja täten seurojen taloustilanne parantunut.
Todellinen tilanne on toisenlainen. Mikään talous ei kasva supistumalla. Paikallisella tasolla putoaminen valtakunnallisesta sarjasta tarkoittaa automaattisesti budjettien pienentymistä. Näitä kynnyksiä on niin Veikkausliigan ja Ykkösen kuin Ykkösen ja Kakkosen välillä.
Futisseurojen tulopuoli koostuu pääosin paikallisten tukijoiden rahoista. Jos seura toimii liigajoukkueen statuksella varainkeruumarkkinoilla, budjetit kasvavat. Alemman sarjatason seuroille ei samanlaista tukimassaa ole saatavilla, vaikka töitä tehdäänkin monella paikkakunnalla hartiavoimin. Jokainen ymmärtää yhtälön.
Paikallisten tukijoiden rahat eivät siirry putoamisen myötä (tai nousuprojektin kariutuessa) jäljelle jääviin seuroihin – ne menevät jonnekin muualle. Useimmiten muihin lajeihin, joissa on vielä paikallinen joukkue valtakunnallisella tasolla. Lainaan itseäni yllämainitusta KU:n kolumnista: ”Kemiläinen konepaja laittaa luonnollisesti vähät sponsorirahansa paikalliseen toimintaan. Nämä fyrkat eivät menneet HJK:lle tai Hongalle, kun PS Kemi putosi pääosin sarjajärjestelmäuudistuksen ansiosta Kakkoseen.”
Jääkiekon puolella on ymmärretty, mistä on kyse. SM-liigaa on laajennettu hiljalleen ja talous on kasvanut. Kiekossa on toki muita ongelmia (kuten suljettu sarja) mutta lajin parissa kotimainen pääsarja on ollut jo vuosia kasvun tiellä.
Kasvua tarvitaan talouden ohella myös harrastajamäärissä. Sitä tapahtuu luomalla uusia paikallisia esikuvia. Missään kaupungissa harrastajamäärät eivät kasva, jos paikallinen seuraa höntsää sarjoissa, joista ei uutisoida missään ja joiden joukkueet eivät kohtaa pelikentillä koskaan kotimaisia suurseuroja.
Pelin tasosta: SJK:n ja Raimo Sarajärven toimia on tullut arvosteltua useasti tällä palstalla, mutta kerrankin voin olla samaa mieltä Seinäjoen mesenaatin kanssa. Sarajärvi on muistuttanut kaikkialla Euroopassa olevan pääsarjoissa joukkueiden välillä tasoeroja, eikä se tunnu olevan ongelma missään muualla kuin Suomessa.
Esimerkiksi Englannissa Top Four -joukkueiden ja vaikkapa nousijajoukkue Crystal Palacen välillä on huimaava tasoero niin pelaajien taitotason kuin käytettävissä olevan rahamäärän osalta. Kukaan ei kuitenkaan vaadi sumusaarille 10 joukkueen liigaa HJK:n tapaan.
Klubissa kannatetaan siis vielä nykyistäkin pienempää liigaa. Se ei toisaalta yllätä ketään. HJK haluaa olla Suomen ykkösseura ja kuoria kermat muiden tekemän juniorityön päältä haalimalla lupaavat pelaajat riveihinsä muista seuroista ennen kuin hintalaput nousevat liian korkeiksi.
Tämä tie olisi tuhoisa: DDR-malli on nähty jo. Muutaman mahtiseuran Suomessa jalkapallon suosio näivettyisi entisestään. Muitakin reittejä maailmalle on olemassa. Esimerkiksi Oulusta on ponnistettu suoraan maailmalle menestyksellä ilman pakollista pääkaupunkiseudun rahastusporrasta. Onkin syytä kysyä sitä, kuka kannatti edellistä sarjauudistusta ja millä perusteilla?
Jalkapallon suurimmat haasteet liittyvät sisämarkkinoihin. Laji on jo Suomen harrastajamäärissä mitattuna suurin, mutta huipputasolla se jää edelleen jääkiekon jalkoihin. Kasvua ei tapahdu tekemällä pääsarjapalloilusta yhä pienemmän piirin puuhastelua.
Vetäjä hakee 