Kadonnutta paratiisia etsimässä

Viime viikolla pelatuissa jatkokarsintaotteluissa saatiin selville viimeisetkin maajoukkueet, jotka matkaavat ensi kesänä Brasiliassa pelattaviin MM-kisoihin. Viimeisenä tiensä turnaukseen selvitti Uruguay, joka kaatoi Jordanian Etelä-Amerikan ja Aasian liittojen jatkomittelössä. Turnauksen lohkot arvotaan tasan viikon kuluttua.

Kesän karnevaalien mielenkiintoisin kysymys on, jatkuuko Espanjan kuusi vuotta kestänyt dominanssi viheriöillä. La Furia Roja on voittanut putkeen kaksi EM-kultaa ja yhden maailmanmestaruuden. Nyt Espanjan takavuosien merimahdin mukaan voittamattomaksi armadaksi kutsuttu superjoukkue matkaa mantereelle, jossa eurooppalaiset eivät ole koskaan juhlineet MM-kultaa.

Ylitsekäymättömänä pidetty 1500-luvun espanjalaislaivasto kohtasi lopulta tuhonsa englantilaisten käsissä. Nyt tällaista vaaraa ei ole, vaikka saarivaltiossa on ollut perinteisesti tapana juopua bitterin ja alen ohella Englannin joukkueen menestysmahdollisuuksista.

Espanjan suurimmat haastajat tulevat aivan muualta. Tähän joukkoon kuuluvat ainakin Brasilia, Argentiina ja Saksa. Latinohaastajien tilanne henkilöityy kahteen pelaajaan, jotka futaavat ammatikseen samassa joukkueessa. Barcan Neymar ja Lionel Messi ovat kiistatta kisojen seuratuimmat pelaajat. Saksan mahdollisuudet riippuvat puolestaan siitä, kykeneekö maajoukkue ottamaan käyttöön Bayern Münchenin rakentaman pallonhallintaa, prässiä ja nopeita kääntöjä maksimaalisesti hyödyntävän maailman parhaan pelikirjan.

Turnaus pelattiin edellisen kerran sambamaassa vuonna 1950. Tuolloin isäntämaa koki finaalissa shokkitappion Uruguaylle. Paulo Perdigão filmasi Maracanãn tapahtumat 63 vuotta sitten ja leikkasi niistä surullismielisen, mutta kauniin elokuvan ”Paradise Lost”. Dokumentissa ei ole puhetta lainkaan. Dramaattinen musiikki säestää kohtauksia, joiden pääosissa ovat jättistadionin yleisö ja pelaajat.

Tappiosta on muodostunut kansallinen tragedia, jonka arvet eivät ole parantuneet vieläkään jalkapalloon enemmän kuin fanaattisesti suhtautuvassa maassa. Vuoden 2014 Seleçãon tehtäväksi on annettu kirouksen murtaminen ja Perdigãon elokuvassaan kuvaaman myyttisen kadotetun paratiisin löytäminen uudelleen.

Haikeaa kauneutta liittyy myös kisojen ainoan ensikertalaisen, Bosnia-Hertsegovinan tarinaan. Jugoslavian hajoamissodissa juuri Bosnia oli suurimman tuhoamisvimman keskipisteessä. Verinen Sarajevon piiritys oli koko surullisen sotien ketjun kuuluisin tapahtuma.

Tänä syksynä pommit paukkuivat kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen Sarajevossa. Tällä kertaa Balkanin taivaalla lensivät ilotulitusraketit bosnialaisten riemuitessa historiallista kisapaikkaa. Edin Dzekon instagram-tililleen kuvaamat otokset juhlivista ihmisistä saivat monet pohtimaan, onko usean etnisen ryhmän asuttama riitainen maa vihdoin löytämässä yhteistä säveltä jalkapallon avulla.

Muilta osin jalkapallon ja urheilun maailma ei ole tarjonnut juurikaan kauniita asioita viime vuosien aikana. Globaali bisneskoneisto jyrää maansiirtokoneen tavoin eteenpäin ja viimeinenkin eettisyyden vaatimus on jauhautumassa rahan vallan tieltä.

351409-01-08

Elina Vainikainen kertoi tällä palstalla viime kesäkuussa Brasilian turnaukseen liittyvistä ongelmista. Pekingin olympialaisten ja Etelä-Afrikan MM-kisojen virheet ovat toistumassa. Kymmeniätuhansia ihmisiä on häädetty kodeistaan ja valtiolle on jäämässä talouspuolella musta pekka käteen FIFA:n setien kääriessä hillot omiin taskuihinsa.

Brasilian tapaus ei ole ainoa laatuaan urheilun saralla. Lähitulevaisuuden ohjelmassa ovat Vladimir Putinin kunniaksi järjestettävät olympialaiset Sotshissa ja kiekkohöntsät Lukashenkon diktatuurissa Valko-Venäjällä. Vuoden 2022 futiskisat järjestetään Qatarissa, jossa stadioneita pykätään pystyyn orjatyövoimalla.

Urheilu on nyt mukana pönkittämässä korruptoituneiden kattojärjestöjensä sekä oligarkkien ja diktaattoreiden valtaa. Brasilian maajoukkue voi löytää kesällä kadotetun paratiisinsa, mutta kentän ulkopuolella se on karkaamassa yhä kauemmaksi.

Lauantain vakiokierros on tällä kertaa astetta kinkkisempi. Erityisesti Valioliigan ottelut tuottavat päänvaivaa veikkaajille. Ainoa liigavarma löytyy heti kohteesta 1. Everton on ollut alkukauden pirteimpiä yllättäjiä ja se nappaa täydet pisteet jälleen kerran putoamista vastaan taistelevalta Stokelta.

Kupongin loppupäässä selvitään ilman vaihtomerkkejä kohteessa 8, jossa viime kierroksilla pelinsä kanssa tuskaillut Watford laittaa koneen uudelleen käyntiin heikon Yeovilin kustannuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 30.11. kello 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1(2), X(2), 1, 2(1), 2, 1, 2, X(1), 1, 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä pe 29.11.2013.

Paulo Perdigãon Paradise Lost on katsottavissa YouTubessa osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?v=t29i1CdHdNM

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: