Kesä alkaa hiljalleen kääntyä syksyksi ja Veikkausliigan ratkaisuhetket lähestyvät vääjäämättä kuin jäännösverojen joulukuinen maksupäivä. Vuonna 2008 liigamestaruus matkasi Turkuun FC Interin haltuun. Viime viikkoina on varmistunut, että tänä vuonna Kupittaalla ei nähdä sinimustia juhlia.

Turun toinen joukkue TPS on tällä hetkellä liigan vahvimmassa voittovireessä. Mustavalkoraidat ovat vahvasti etenemässä kohti Suomen mestaruutta. Pasi Rautiaisen ryhmän esitykset ovat jo pitkään olleet tasapainoisia ja näyttäviä.

Joukkue pyrkii hallitsemaan ottelutapahtumia, mutta puolustaa samalla erittäin järkevästi tilanteen sitä vaatiessa. Positiivista on, että erinomaisesti esiintynyt Fulham-laina Wayne Brown on jatkamassa Turussa kauden loppuun saakka.

Helsingissä HJK on ajautunut vakavaan pelilliseen kriisiin. Antti Muurisen joukkue piteli mestaruusavaimia jo pitkään käsissään, mutta viiden ottelun mittaiseksi kasvanut voitoton putki on kaventanut Klubin mahdollisuuksia huomattavasti.

Maajoukkuelegenda Aki Riihilahden hankinta on osoittautunut HJK:lle ongelmalliseksi, sillä yhteispeli Medon kanssa ei ole toiminut. Myös Valeri Popovits on osoittanut hyytymisen merkkejä.

Viimeistelytaitonsa täydellisesti menettäneen Juho Mäkelän lähteminen Ascolin testiin on puolestaan loppukesän hauskin vitsi. Huipputarjoilusta huolimatta 19 ottelussa on syntynyt ainoastaan 4 maalia. Oliko kokeneiden ikämiesten hommaaminen Finskille sittenkään oikea ratkaisu?

Vahvimmaksi mestarisuosikiksi tällä palstalla keväällä nostetun Hongan peli on asettumassa vihdoin uomiinsa. Espoolaiset ajavat TPS:ää takaa neljän pisteen päässä ja ovat ilmoittautuneet viime aikojen esitysten myötä vahvasti mestaruustaistoon.

Tulevien viikkojen kotiotteluputki näyttää viimeistään suuntaa syksyn tuimia taistoja ajatellen. Kärkiryhmien voimasuhteista saadaan osviittaa kuun lopulla, kun TPS ja Honka iskevät yhteen Suomen Cupin 7. kierroksella.

Liigan putoamistaistelu on kolmen kauppa. Kilpikonnapuolustukseen perustuvaa antijalkapalloa pelaava JJK on onnistunut napsimaan pisteitä kärkipään joukkueilta, mutta on saanut pahasti pataansa pahimmilta kilpakumppaneiltaan. Loppukauden ohjelmassa on runsas määrä vierasotteluita, joten Keski-Suomen ylpeyden tilanne on varsin haastava.

RoPS elää puolestaan kotiotteluistaan, joista se ei ole kuitenkaan onnistunut keräämään tarpeeksi pisteitä. Viimeksi lappilaiset jäivät 0–0-tasuriin alavireisen Hakan vierailtua napapiirillä.

Joukkueen pelistä puuttuu viime vuonna joukkueessa pelanneen Mika Nurmelan tapainen tasapainottava selkäranka ja liian usein rovaniemeläisten peli menee sooloiluksi. RoPS:n on kyettävä petraamaan peliään myös vieraskentillä, mikäli sarjapaikka halutaan säilyttää.

Kuopiossa tilanne näytti pitkään sysimustalta, mutta Nigeriasta KuPS:n paitaan saapuneen Dickson Nwakaemen johdolla ”Kanarialinnut” ovat saaneet junansa raiteille ja taistelevat edelleen kynsin hampain liigapaikasta. Nwakaemeen liittyvät pelilupaepäselvyydet saattavat edelleen muuttaa sarjataulukkoa. Jo kertaalleen RoPS:n 0–3-vierasvoittoon protestin myötä muutettu jumbotaiston tulos saattaa vielä vaihtua. Palloliiton pallo on ollut pahasti hukassa asian suhteen.

Vakioveikkaajien keskuudessa eletään haastavia aikoja. Englannin sarjat ovat juuri palanneet kupongille ja joukkueiden todelliset voimasuhteet ovat vielä hämärän peitossa. Syksyn ensimmäiset kierrokset ovatkin perinteisesti vaikeita jopa kokeneille veikkaajille.

Valioliigassa Burnleyn kynsissä kompuroinut Manchester United matkaa Wiganin vieraaksi. ManU ei ole hävinnyt vuosikausiin kahta ottelua peräkkäin. Tappiosta sisuuntunut joukkue hakee vieraspisteet.

Kohteen 1 Arsenal avasi kautensa loistavalla vierasvoitolla Evertonista. Voittoputki saa jatkoa Portsmouthia vastaan. Antti Niemen edustama Pompey on menettänyt tukun avainpelaajiaan ja taistelee tällä kaudella putoamista vastaan.

Championshipin varmin merkki löytyy kohteesta 8. Valioliigasta pudonnut Newcastle matkaa sarjan keskikastissa kyntävän Crystal Palacen vieraaksi. Shefki ”Sheriffi” Kuqi dominoi nyt Saksassa, joten positiiviset jysähdykset jäävät kotijoukkueen osalta haaveeksi. Varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 22.8. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X(1), X(2), 1(X), 1, 2, X(1), 2, 1, 1, 2(X), 2(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 21.8.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 10+1 oikein. Helppo kierros, joten 11 oikein toi vain 4,30 euroa.