Hetki, jolloin peli menetti merkityksensä

Suomen debyytti miesten jalkapalloilun arvokisoissa alkoi traagisissa merkeissä.

Koko jalkapalloa seuraava, elävä ja hengittävä maailma pysähtyi lauantai-iltana Tanskan tähtipelaajan Christian Eriksenin lyyhistyttyä viheriölle kesken EM-kisojen avauskierroksen ottelun Kööpenhaminassa. Eriksenin sydän pysähtyi ja häntä jouduttiin elvyttämään kentällä. Parkenin lääkintähenkilökunnan ripeän toiminnan ansiosta tanskalainen virkosi ja voi nyt olosuhteisiin nähden hyvin.

Suomen debyytti miesten jalkapalloilun arvokisoissa alkoi siis traagisissa merkeissä. Ottelu pelattiin loppuun vielä samana iltana, kun sairaalasta oli kuultu helpottava tieto Eriksenin kunnosta. Suomi selviytyi taistosta voittajana, mutta pelin ja historiallisen voiton sijata kaikkien jalkapalloihmisten ajatukset olivat ensisijaisesti Interissä pelaavan tanskalaistähden voinnissa.

Päätöstä pelata ottelu loppuun vain muutama tunti järkyttävän tapahtuman jälkeen on kritisoitu jälkikäteen. Uefan mukaan Tanskan joukkue teki päätöksen itse. Vaihtoehtona oli pelata jäljelle jäänyt puoliaika seuraavana päivänä. Muun muassa tanskalaiset maajoukkuelegendat Peter Schmeichel ja Michael Laudrup ovat arvostelleet lajiliittoa myötätunnon puutteesta.

Jalkapalloilijan sydämen pysähtyminen kesken ottelun ei ole täysin poikkeuksellinen tilanne lajin historiassa. Tragedioita on nähty aiemminkin. Boltonin Fabrice Muamban sydän pysähtyi FA-cupin ottelussa vuonna 2012. Muamban sydän oli pysähdyksissä 78 minuuttia ennen kuin se saatiin jälleen toimimaan. Hän toipui, mutta peliura loppui tietysti siihen.

Karumman kohtalon ovat kokeneet muun muassa Unkarin maajoukkuepelaaja Miklós Fehér sekä kamerunilainen Marc-Vivien Foé, jotka kuolivat kentällä saatuihin sydänpysähdyksiin. Tapaukset eivät ole ainutlaatuisia ja niitä sattuu säännöllisin väliajoin.

Jalkapallon luonne äärimmäisenä kestävyyslajina laittaa kropan koville. Huipputason ottelun aikana pelaaja saattaa juosta yli 13 kilometriä ja ottaa samalla iskuja vastaan. Fifan tutkimusten mukaan sydänpysähdysten taustalla on useimmiten diagnosoimaton sydänsairaus. Kovaa harjoittelevien urheilijoiden sydänlihas kasvaa nopeasti ja se saattaa peittää alleen piilevän sairauden.

Huippufutiksen yhä koveneva otteluruuhka vie pelaajien jaksamisen äärirajoille. Futiksen markkinasammon pitää takoa sirkushuveja kansalle ja yhä enemmän rahaa koneistosta hyötyville. Palautumiseen käytettävissä oleva aika vähenee koko ajan kansallisten sarjojen, eurocupien ja maajoukkuetaistojen pelimäärän kasvaessa. Asiaa olisi syytä pysähtyä miettimään lajiliitoissa.

Eriksenin tapauksen hienoimpia seurauksia olivat solidaarisuuden eleet, joita nähtiin Parkenilla ja ympäri maailman dramaattisena iltana. Suomen kannattajat aloittivat huudon Eriksenin tueksi ja Huuhkajat toivottivat Tanskan joukkueen takaisin viheriölle aplodein. Ihmiselämä oli kamppailua ja tulosta arvokkaampi asia.

Solidaarisuuden kehän soisi laajenevan tästä edelleen jalkapallomaailmassa. Christian Eriksen on elossa, mutta monet muut eivät. Vuoden 2022 Qatarin verikisojen rakennustöissä on kuollut jo yli 6 500 siirtotyöläistä. Toivottavasti Parkenin tragedia auttaa meitä varjelemaan ihmiselämiä myös muualla. Kenenkään ei pitäisi kuolla jalkapallon takia.

Sunnuntain vakioriviltä löytyy EM-kisaotteluiden ohella kotimaisten sarjojen taistoja. Kakkosen pohjoislohkon peleistä löytyy muutama potentiaalinen pankki. Hercules JJK:n vieraana ja FC Vaajakoski Kemissä ovat vahvasti alipelattuja, joten näihin kohteisiin varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 20.6. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2(X), 2, X(2), X(1), 2(1), 1(X), 1, 1, 1(2), 2, 1, 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisissa 18.6.2021.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: