Lopettiko Jussi Jääskeläinen vai ei?

Suomalainen urheilumedia otsikoi viime viikolla näyttävään tapaan ex-maajoukkuemaalivahti Jussi Jääskeläisen ratkaisusta päättää upean uransa. Englannin toisella sarjatasolla pelannutta Wigania yhdeksässä ottelussa päättyneellä kaudella edustanut 42-vuotias Jääskeläinen kertoi Iltalehdelle uskovansa urakoimisen tolppien välissä jäävän suurella todennäköisyydellä tähän kauteen.

”Muutamia mahdollisuuksia olisi ollut, mutta valmennuksen puolella haluan jatkaa ensi kaudella. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta uskon, että siihen suuntaan olen menossa”, kertoi Jääskeläinen kotimaan medioille.

Jatka lukemista ”Lopettiko Jussi Jääskeläinen vai ei?”

Metamorfoosi kolmella topparilla

Valioliigan kuudennen pelikierroksen ottelu Arsenal–Chelsea oli toisen jakson alussa tilanteessa 3–0, kun vierasjoukkueen manageri Antonio Conte päätti tehdä kenties ratkaisevan muutoksen mestaruustaistelun kannalta. Chelsea oli hävinnyt edellisen ottelun kotonaan Liverpoolille maalein 1–2, ja toiveet paluusta takaisin sarjan eliittiin näyttivät haihtuvan taivaalle jo syksyn sateissa.

Heikosti keskikentällä pelannut Cesc Fabregas tuli vaihtoon ja Conte otti kentälle Marcos Alonson siirtyen samalla kolmen topparin muodostelmaan. Arsenal voitti ottelun, mutta Conte onnistui taktisella muutoksella pysäyttämään Tykkimiesten rynnistyksen. Arsenal-tappion jälkeen Chelsea on pelannut kaikissa liigaotteluissa 3-4-3-järjestelmällä. Saldona on tähän mennessä 14 voittoa ja yksi tappio maalierolla 35–6.

Jatka lukemista ”Metamorfoosi kolmella topparilla”

Valtikka palasi Lontooseen

Loppuun asti jännittäväksi osoittautunut Valioliiga huipentui ratkaisukierroksen taistoihin, jotka käytiin viime viikonloppuna. Riemukkaimmat virneet nähtiin Lontoon Stamford Bridgellä, jota isännöivä Chelsea palasi mestaruuskantaan neljän vuoden tauon jälkeen.

Manchester United väijyi vielä ennen sunnuntain ratkaisutaistoja vain pisteen liigan kärkipaikkaa hallussa pitäneen Chelsean perässä. Lontoolaiset kestivät kuitenkin paineet hienosti ja kaatoivat Wiganin maalein 8–0 varsin yksipuolisen näytöksen päätteeksi.

Chelsean menestyksen taustalla oli tällä kaudella erinomaisesti joukkueen diivailevat supertähdet yhteen hitsannut valmennusjohto. Jose ”The Special One” Mourinhon potkujen jälkeen Chelsea etsi pitkään huippuluotsia, joka kykenisi rakentamaan ryhmälle toimivan pelikirjan ja pitämään huippupelaajat kurissa ja nuhteessa.

Ovi kävi monta kertaa, kunnes viime kesänä tärppäsi. Viilipyttymäisen Carlo Ancelottin vaikutus sinipaitojen otteisiin on ollut mittaamattoman arvokas.

Matkalla liigamestaruuteen nähtiin monta karikkoa, joiden ohi Chelsea onnistui navigoimaan keskittymällä olennaiseen. Joukkue puhalsi yhteen hiileen lukuisista loukkaantumisista ja kentän ulkopuolisista häiriötekijöistä huolimatta. Esimerkiksi keskuspuolustaja John Terryn ympärille talvella muodostunut skandaali olisi voinut romuttaa joukkueen mestaruussaumat, mutta toisin kävi.

Puolustuspäässä kultaakin kalliimman Terryn ohella kauden avainpelaajia olivat loistavan kauden laitapuolustajina pelanneet Ashley Cole ja Branislav Ivanovic. Viimeksi mainittu operoi laidalla topparin koulutuksella, mutta selviytyi haasteesta paremmin kuin hyvin.

Maalissa kypäräpäinen Petr Cech haparoi alkukauden kamppailuissa, mutta paransi otteitaan merkittävästi kauden loppua kohden tultaessa. Ei olisi kuitenkaan järisyttävä yllätys, mikäli Chelsea aktivoituisi molarimarkkinoilla kesän mittaan.

Keskikentällä joukkueen selkäranka oli tälläkin kaudella takuuvarmasti suorittanut Frank Lampard, joka laukoi kauden mittaan huikeat 22 maalia. Kukaan ei ole kyennyt aiemmin Valioliigan historiassa vastaavaan suoritukseen.

Chelsea teki kuluneella kaudella 103 maalia, mikä on sekin uusi liigaennätys. Joukkueen ykköstykki oli maalikuninkuuden 29 osumalla voittanut Didier Drogba, jonka käytös kentällä oli ajoittain pöyhkeää. Viimeistään nyt on kuitenkin selvää, että kyseessä on eräs maailman parhaista hyökkääjistä.

Hienoa taustatukea Nicolas Anelkalta, parhaan Chelsea-kautensa pelanneelta Florent Maloudalta ja kumppaneilta saanut norsunluurannikkolainen elää maaleista ja joskus rapatessa roiskuu. Se sallittakoon hyökkäyspään timantille, jonka individualismi on vienyt myös joukkuetta eteenpäin.

Chelsean kausi huipentuu tulevana lauantaina FA Cupin finaaliin, jossa se kohtaa liigassa jumboksi jääneen Portsmouthin. Sunnuntain esityksen perusteella Lontoossa juhlitaan tänä vuonna historiallista tuplaa.

Vakiokupongilla siirrytään Suomen sarjojen pariin. Sunnuntain kierroksella ohjelmassa on kolme Veikkausliigan, neljä Ykkösen ja kuusi Kakkosen taistoa.

Liigan varmin merkki löytyy kohteesta 3, jossa kahden ottelun tappioputkessa tällä hetkellä oleva AC Oulu saa vieraakseen jumbona majailevan IFK Mariehamnin. ACO taisteli edellisellä kierroksella tasapäisesti HJK:ta vastaan aina Antti Pehkosen ulosajoon saakka ja jopa sen jälkeenkin. Kotijoukkue tarvitsee tärkeitä pisteitä ja ei jätä tilaisuutta käyttämättä tällä kertaa.

Ykkösessä FC Viikingit matkaa Meri-Lappiin PS Kemin vieraaksi. Viikingit sai pään auki vierasvoitolla Hämeenlinnassa, mutta ”Viikkareiden” hyökkäyspelissä on edelleen ongelmia. PS Kemin kausi on lähtenyt positiivisesti käyntiin ja lento jatkuu myös sunnuntaina. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 16.5. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), X(2), 1, 1(X), 1, 1, 1, 1, 2(X), 2(1), 1(2), 2, 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 14.5.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 3+1 oikein.

Kadonneen pokaalin metsästys

Liverpoolin syksy on aina täynnä odotusta. Punainen osa kaupunkia jaksaa joka vuosi uskoa Liverpool FC:n katkaisevan pitkäksi venähtäneen pokaalittoman putkensa Valioliigassa. Ilmiö toistuu yhtä varmasti kuin norjalaisten Pool-turistien lauantainen migraatio legendaarisessa The Albert-pubissa odottavien oluttuoppien ääreen.

Viime vuosina pyttyhaaveet on saatu useimmiten haudata viimeistään helmi-maaliskuun räntäsateissa. 18-kertaisen liigamestarin edellisestä Englannin mestaruudesta tulee ensi keväänä kuluneeksi peräti 20 vuotta.

Englannin liigakenttiä dominoiva supernelikko, ”Fantastic Four”, on jo käsite. Miltei jokaisessa kausiennakossa povataan sarjan kärkitaiston olevan Manchester Unitedin, Arsenalin, Chelsean ja Liverpoolin heiniä.

ManU on voittanut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana mestaruuden peräti 11 kertaa. Chelsea ja Arsenal ovat jakaneet loput ykköspalkinnot viime vuosina. Liverpool kulkee kärjen tuntumassa, mutta ei voita koskaan.

Viime kevään hurja kujanjuoksu ManU:n kanssa loi uutta toivoa, joka on taas hiipumassa. Liverpoolin syksy on lähtenyt liikkeelle tutun murheellisissa merkeissä.

Vaikka viime viikonlopun huipputärkeä voitto Manchester Unitedista sekä sarjakärki Chelsean kompuroinnit Wigania ja Aston Villaa vastaan nostivat punaisten osakkeita, tilanne on edelleen vaikea. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen Poolin tappiosarakkeessa on jo neljä merkintää.

Moni syyttävä sormi osoittaa manageri Rafael Benitezin suuntaan. Espanjalaisluotsi ei ole saanut punaista junaa kulkemaan mestaruusvauhtia Valioliigassa, vaikka menestystä onkin tullut Euroopan kentiltä. Liverpool voitti Mestareiden liigan Benitezin debyyttikaudella 2004–05 ja oli finaalissa myös kahta vuotta myöhemmin.

Rotaatio on muodostunut käsitteeksi Liverpoolissa Benitezin aikakaudella. Vastikään viisivuotisen jatkosopimuksen solminut taktikko kierrättää pelaajistoaan paljon. Usein kokoonpano vaihtuu myös voitetun ottelun jälkeen.

Toimintatapa on tuonut menestystä cup-muotoisissa kilpailuissa, mutta toimivan permanentin puuttuminen on ollut monen arvostelijan mielestä suurin syy siihen, että Liverpool ei ole Valioliigassa pärjännyt.

Benitezin pelaajapolitiikka on aiheuttanut myös paljon porua. Koirankoppiin Anfieldillä joutunut Sami Hyypiä dominoi nyt Bundesliigassa, vaikka käyttöä löytyisi Liverpoolin repaleisen puolustuksen paikkaamisessa.

Suomalaistopparin lähdön ohella myös Xabi Alonson siirto Real Madridiin on muodostunut ongelmaksi. Hyvänä kahden suunnan pelaajana tunnettu Alonso tasapainotti mainiosti keskikenttää. Korvaavaa pelaajaa ei ole vielä löytynyt.

Alonson poistumisen myötä Liverpool on tullut yhä riippuvaisemmaksi Steven Gerrardista ja Fernando Torresista. Tämä näkyi karsealla tavalla Torresin oltua loukkaantuneena muutaman kierroksen. Maalinteko oli tervanjuontia ja joukkue menetti tukun tärkeitä pisteitä.

Kaksi vuosikymmentä kestänyt korpivaellus on koetellut Liverpoolin kannattajien kärsivällisyyttä. Benitezin tulevaisuus on jatkosopimuksesta huolimatta hämärän peitossa. Katkeaako kamelin selkä vihdoin keväällä, jos tästäkin liigakaudesta tulee Poolin osalta täydellinen pannukakku?

Vakiokierroksella Liverpool matkaa Fulhamin vieraaksi. Kotijoukkue majailee taulukon keskivaiheilla. Pool on saanut uutta virtaa edellisviikon ManU-voitosta ja on selkeä ennakkosuosikki. Fulham on kuitenkin kotonaan vaikea vastus, joten kohteeseen ristivarmistus.

Kohteessa 7 Sunderlandin vieraaksi matkaava West Ham sai balsamia haavoilleen noustuaan kotonaan kahden maalin tappioasemasta tasuriin Arsenal-ottelussa. Sunderland on hyvässä vireessä ja ottanee täydet pisteet. Varma ykkönen.

Viikon peli-idea löytyy kohteesta 9. Valioliigasta pudonnut Reading on ollut alamaissa alkukauden. Joukkueen materiaalin pitäisi kuitenkin riittää aivan Championshipin kärkitaistoihin.

Lauantaina vastaan asettuva Coventry on kuntopuntarissa laskussa. Kohteeseen pelottomasti varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 31.10. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 1(X), X(2), 2(X), 1, 1, 1, 1, 2, 1(X), 1, X(1), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 30.10.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 8+1 oikein.

Tykkimiesten kanuunat jyrähtelevät voitokkaasti

Englannin Valioliigaa on nyt tahkottu kuusi kierrosta ja sarjan piikkipaikkaa pitää hallussaan tähän mennessä tappioitta pelannut lontoolainen Arsenal. Ennakkoarvioissa Manchester Unitedin, Chelsean ja Liverpoolin taakse sijoitettu joukkue on yllättänyt monet hyvillä esityksillään. Tykkimiehet jatkoivat viime viikonloppuna hurjaa menoaan murskaamalla sarjanousija Derbyn peräti maalein 5-0. Togolaiskärki Emmanuel Adebayor oli kamppailussa mainiolla pelipäällä ja latoi hattutempun köykäiseksi vastaantulijaksi Arsenal-myllyssä jääneen vierailijan verkkoon.

Arsenalin menestysmahdollisuuksia pidettiin heikkoina kauden alussa. Joukkue menetti suurimman syömähampaansa, peräti 174 maalia kahdeksan kauden aikana Arsenalille laukoneen Thierry Henryn viime kauden päätteeksi FC Barcelonaan. Kärsivällisesti ryhmäänsä rakentaneen managerivelho Arsene Wengerin joukot ovat kuitenkin osoittaneet, että pitkäjänteisellä työllä voidaan saada paljon aikaan. Tällä hetkellä joukkue pitää hallussaan Valioliigan ykköspaikkaa. Arsenal aloitti myös Mestarien liigan todella vakuuttavalla esityksellä, kun se murjoi menneellä viikolla Sevillan maanrakoon maalein 3-0.

Arsenalin alkukauden tärkeimmät pelaajat ovat olleet eittämättä keskikenttää hallinneet Cesc Fabregas ja Mathieu Flamini. Varsinkin espanjalainen Fabregas on ollut aivan huimassa vireessä. Alkuvuosinaan sopeutumisvaikeuksista kärsinyt piskuinen taituri on ottanut vastuun Arsenalin pelinrakentelusta. Ranskalainen keskikentän ankkuri Flamini on puolestaan raatanut korkealla moraalilla alaspäin tasapainottaen Wengerin ryhmän pelaamista.

Myös talouspuolella Arsenalilla menee lujaa. Seura kursi viime tilikaudella kasaan ennätysmäisen voiton siitäkin huolimatta, että vastikään pystyyn pykätyn hulppean Emirates Stadiumin rakennuskustannukset ovat syöneet valtavan pinon puntia. Englantiin viime vuosina rantautuneet ulkomaiset sijoittajat ovat jo huomanneet Arsenalin taloudellisen potentiaalin. Venäläismiljardööri Alisher Usmanov on parhaillaan haalimassa osake-enemmistöä seurassa.

Pelikentillä suurin kysymysmerkki Arsenalin mahdollisuuksien suhteen jatkossa on joukkueen kapeahko materiaali, joka voi käydä köykäiseksi kauden mittaan. Mikäli joukkue välttyy loukkaantumisilta ja pitkiltä pelikielloilta, voidaan kuitenkin olettaa että lontoolaisseura on mukana mestaruustaistossa vielä sarjan loppumetreilläkin.

Viime viikonlopun muissa otteluissa nähtiin hyvin vähän yllätyksiä, pois lukien tehottomuudesta kärsineen Liverpoolin jääminen 0-0 –tasapeliin Birminghamia vastaan. Pohjois-Englannin derbyssä Liam Miller pilasi Middlesbroughin kannattajien illan Riversidellä. Sunderlandin keskikenttämies tasoitti vierasjoukkueen kannattajien riemuksi lukemat 2-2:een kamppailun viimeisellä minuutilla. Ex-ManU-kippari Roy Keanen ryhmä ryöväsi näin tärkeän tasapelipisteen mukaansa ja voi olla suhteellisen tyytyväinen alkukauden esityksiinsä. Aiemmin heittopussina tunnettu hissijoukkue alkaa olla varteenotettava tekijä myös vieraskentillä.

Viime minuuttien draamaa nähtiin myös Readingissa, jossa kotijoukkueen James Harper tuhosi Wiganin pistetoiveet viime hetkien osumalla. Vieraiden maalilla pelannut Chris Kirkland ei voi olla tyytyväinen esitykseensä, sillä veskari imuroi kotijoukkueen avausosuman sisään todella helpon näköisesti. Kirkland nyrkkeili Kevin Doylen löysän laukauksen eteensä ja Dave Kitson latasi pallon varmasti maalin edestä verkkoon.

Viikon vakiokierroksella kupongilta löytyy kuusi kappaletta Valioliigan otteluita. Loput taistot ovat aina kinkkisiä Mestaruussarjan vääntöjä. Viikon varmat löytyvät pääsarjan puolelta. Vaihtomerkit suosittelen sijoitettavaksi loppupään vääntöihin, joiden lähtökohdat ovat tuttuun tapaan erittäin tasaväkiset.

Arsenalin meno on viime viikkoina ollut sen verran mellevää, että Lontoon paikallisvastus West Ham kaatunee Tykkimiesten käsittelyssä, vaikka Upton Park onkin ollut Arsenalille vaikea paikka vierailla. Jose Mourinhon dramaattisen lähdön jälkeen pienimuotoisessa kriisissä kärvistelevä Chelsea lyönee kotonaan heikon Fulhamin. Avainpelaaja Frank Lampardin todennäköinen paluu avauskokoonpanoon sinetöi “Mökkiläisten” kohtalon Stamford Bridgellä. Kolmas voittava joukkue löytyy kohteesta kahdeksan. Cardiff on ollut tällä kaudella varsin vakuuttava vierasjoukkue. Walesilaiset hakevat pisteet heikon Barnsleyn kustannuksella kohteessa, joka on myös peliprosenttien valossa kannattava sijoitus.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina poikkeuksellisesti jo klo 14.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2, 1, 2, 1(X), 2(X), 1, 1, 2, 1, X(1), 2(1), 1(X), X(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 28.9.2007.

JK: 5+2 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: