You are currently browsing the tag archive for the ‘WBA’ tag.

On joulukuun yhdeksäs päivä. Etelä-Lontoon Selhurst Parkilla käydään jännittävää Valioliigan ottelua Crystal Palacen ja Bournemouthin välillä. Kotijoukkue on avannut kautensa surkeasti, mutta on saanut otteisiinsa ryhtiä managerinvaihdoksen jälkeen. Pisteitä tarvitaan kuitenkin kipeästi lisää.

Lue lisää…

Mainokset

Kun Leicester City ilmoitti viime heinäkuussa palkanneensa uudeksi managerikseen Claudio Ranierin, ratkaisu aiheutti maailmalla lähinnä vahingoniloista virnistelyä. ”Ketut” oli säilyttänyt edellisellä kaudella sarjapaikkansa loppukauden suonenvedolla. Nigel Pearsonin Leicester pelasi ajoittain rohkealla prässillä ja se tuntui olevan ainoa tapa roikkua mukana kivikovassa pääsarjassa edes muutaman kauden ajan.

Ranieri oli potkaistu marraskuussa 2014 pihalle Kreikan päävalmentajan pallilta helleenien kärsittyä häpeällisen kotitappion Färsaaria vastaan. Omat muistikuvani hänestä liittyvät vahvasti vuosituhannen ensimmäisiin vuosiin ja ajanjaksoon Chelsean ruorissa.

Lue lisää…

Neljän suuren kärkiryhmä, Big Four, on ollut jo pitkään käsite englantilaisessa jalkapallossa. Kamppailu ykköstilasta on ollut viimeiset vuodet Chelsean ja Manchester Unitedin heiniä, sillä edelliset kuusi liigamestaruutta on jaettu näiden kahden seuran kesken. Arsenal ja Liverpool ovat toimineet tässä kuviossa haastajien rooleissa.

Ajat ovat kuitenkin muuttumassa. Liverpool on jo oikeastaan pudonnut isokenkäisten kerhosta. Suurimpana syynä alennustilaan on seuran kehno taloustilanne. Rafa Benitezin aikakauden jatkuva konttaaminen kotimaan kentillä on viimeistellyt perinteikkään seuran ajautumisen hunningolle. Merseysidellä etsitäänkin uutta namusetää pumppaamaan lisää puntia seuran toimintaan. Penkin päässä uutta alkua rakentaa Roy Hodgson, jonka tehtävä on haastava.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tuttu neljän suuren keskittymä hajoaa lopullisesti tulevalla kaudella. Mestareiden liigaan edennyt Tottenham ja siirtomarkkinoilla rahaa runsaasti polttanut Manchester City lyövät kärkinelikon palasiksi.

Alkaneella kaudella sarja on kärjen osalta luultavasti kiinnostavampi kuin vuosikausiin. Mestaruuden osalta suurimmat suosikit ovat tuttuun tyyliin Chelsea ja ManU, mutta kaikilla muilla uuteen ”superkuusikkoon” kiilavilla ryhmillä on oma sanansa sanottavana tämän kauden kärkitaistossa.

Valioliigaseurat eivät ole tänä kesänä mellastaneet siirtomarkkinoilla. Hallitseva mestari Chelsea teki muutaman matalan profiilin hankinnan poislähteneiden pelaajien panoksen korvaamiseksi. Ramires oli toki arvokas hankinta, mutta avainpelaajaksi brassi ei Stamford Bridgellä tule ainakaan heti nousemaan. ManU:n Alex Fergusonkin päätti jättää hänelle ostoksia varten myönnetyn lisärahan toistaiseksi säästöön.

Ainoa megahankintoja tehnyt seura on Man City, joka mälläsikin sitten koko joukon edestä. Öljymiljoonia paloi käsittämätön määrä, mutta hankinnat tuntuvat järkeviltä. Joukkueen yhteen hitsautumisessa menee tietysti oma aikansa, mutta City on tekemässä itselleen tilaa aivan kirkkaimmassa kärkiryhmässä.

Monen papereissa ”Citizens” on jo suurin mestarisuosikki. Ryhmästä löytyy laatua ja leveyttä. Lisätehoja on vielä tulossa, sillä Aston Villan maajoukkuepeluri James Milner liittyy manchesteriläisten kokoonpanoon. Samalla pannaan asetettu kauhukakara Craig Bellamy sai vihdoin kalossin kuvan persauksiinsa.

Chelsea aloitti kautensa samanlaisella tehokkuudella, jolla se päätti edellisen menestyksekkään kampanjansa. WBA nuijittiin maan rakoon tennislukemin 6–0. Joukkue on yhtä vahva kuin viime kaudella, mutta euronälkä syönee tehoja kotimaan kentillä. Avainkysymys on rotaatio. Jaksavatko pelaajat ja miten laadukasta rinkiä ja sen nousevia nuoria lupauksia, kuten Gaël Kakutaa käytetään hyödyksi? Pallo on italovelho Carlo Ancelotilla.

ManU:n osalta suurimmat kysymysmerkit ovat samaa sarjaa. Fergusonin poppoo haluaa palata kultakantaan, mutta joukkue ei ole vahvistunut merkittävästi viime kaudesta. Pakottavatko toppariosaston Rio Ferdinandin jatkuvat loukkaantumiset skottikonkarin vihdoin ostoksille?

Arsenal teki juuri pitkän jatkosopimuksen Arsène Wengerin kanssa. Wenger ei ole kyennyt kesän aikana ratkaisemaan joukkueensa ongelmia, jotka ovat edelleen saranapelaajien puute ja maalivahtien kurja osaamistaso. Manuel Almunia päästi jo helpon avausottelussa Liverpoolia vastaan ja toinen saranasormi Lukasz Fabiañski on maalilla saman tason katastrofi.

Joukkue on taitava, mutta pikkunäppäryys ei johtane toivottuihin tuloksiin tälläkään kaudella. Kaiken mennessä nappiin Arsenal kykenee silti taistelemaan jopa mestaruudesta. Tämä vaatii kuitenkin uuden maalivahdin hankintaa.

Lauantain vakiokupongilla varmimmat merkit on löydettävissä Valioliigan kohteista. Kierroksen ensimmäisessä kohteessa Arsenal saa vieraakseen kauden loistavasti aloittaneen nousijajoukkue Blackpoolin. Kapealla ringillä operoiva vierasryhmä on suurissa vaikeuksissa näyttävää hyökkäyspeliä pelaavan Arsenalin kanssa. Kohteeseen varma ykkönen.

Everton mittelee kotiavauksessaan Wolverhamptonin kanssa. Joukkue jäi Blackburnissa maalivahti Tim Howardin kardinaalimunauksen takia ilman pisteitä. David Moyesin joukkoja on povattu sarjan korkeimpaan kolmannekseen. Taistelu europaikoista alkaa Evertonin osalta lauantaina, kun se nappaa täydet kolme pistettä. Kohteeseen siis ykkönen ilman varmistuksia.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 21.8. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1, 2(X), X, 1, 1, 1(X), 2(1), 1(2), X(2), 1, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 20.8.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 6+1 oikein.

Raha ei aina ratkaise. Tämän saivat menneillä viikoilla karvaasti kokea Valioliigan eturivin seuroihin kuuluvat Liverpool ja Chelsea. Jättien cup-unelmat särkyivät pirstaleiksi Mestaruussarjan piskuisen Barnsleyn käsittelyssä. Vastoin kaikkia odotuksia Brian Howardin maaginen unelmamaali Anfieldillä Liverpoolin verkkoon ei jäänyt Barnsleyn viimeiseksi maineteoksi. Myös Chelsea kaatui kevään sensaatiojoukkueen käsittelyssä ja matka jatkuu välieriin.  Saarivaltakunnan teepöytäkeskusteluissa puidaan seuraavat viikot sitä, saako joukkueen satumainen cup-taival vielä jatkoa.

Englannin liigaseurat ovat jakautuneet nykyisin useaan kastiin. Sumusaarten jättiläisten; Chelsean, Liverpoolin, Manchester Unitedin ja Arsenalin toimintaedellytykset ovat eri planeetalta seuraavan ryhmän seuroihin verrattuna. Sen vuoksi onkin riemastuttavaa, että tänä vuonna FA-cupissa on nähty tukku superyllätyksiä. Barnsleyn urotöiden ohella Cardiffin ja Portsmouthin voitot tuulettivat kunnolla perinteistä nokkimisjärjestystä. Suurella sydämellä pelanneet pienemmät seurat onnistuivat selättämään megaluokan panostuksia tehneet miljonäärikolonnat. Ironista tilanteessa on se, että kaikki neljä suurta jatkavat Mestarien liigan puolivälieriin.

Cup-yllätyksiin venyneen Barnsleyn historia mukailee hyvin pitkälti usean muun pienemmän englantilaisseuran taivalta niin talousongelmineen kuin saavutuksineen. Seuran suurin saavutus on lähes sadan vuoden takainen FA-cupin voitto. West Bromwich Albion kaatui finaalissa vuonna 1912 maalein 1-0. Samalle vuodelle ajoittuu muuten myös Suomen maajoukkueen kautta aikojen kovin saavutus. Huuhkajat huhuilivat tuolloin tiensä Tukholman olympiakisojen välieriin.

Vuosikymmen sitten Barnsley pelasi ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kautensa Valioliigassa. Vuosituhannen vaihteessa “Tykes” joutui pahoihin taloudellisiin ongelmiin ja vain kaupungin pormestarin Peter Doylen masinoima viime hetken pelastusoperaatio hilasi seuran kuiville. Tarina on varsin tuttu monelle englantilaiselle keskikokoiselle seuralle.

Palloliiton toimistolla arvottiin tiistaina Suomen Cupin ensimmäisten kierrosten otteluparit. Vaikka kevään ensimmäiset taistot eivät saakaan osakseen suurta mediahuomiota, monelle pienelle aladivariseuralle cup on kauden kohokohta. Moni pikkuseura pääsee tänäkin vuonna kokeilemaan siipiensä kantavuutta Veikkausliigan ja Ykkösen joukkueita vastaan.

Tällä palstalla on jo aiemmin useasti manattu Suomen cupin alennustilaa. Cupin arvostus on vajonnut vuosi vuodelta yhä syvemmälle pohjamutiin. Vuosi 2008 ei tuo kurjistuvaan tilanteeseen poikkeusta. Medianäkyvyys ja liiton panostus turnaukseen on ala-arvoisella tasolla. Cupin historia sisältää lukemattoman määrän hienoja otteluita, yllätysvoittajia ja legendaarisia pelaajia. Minkäänlaista kattavaa historiateosta ei ole kuitenkaan olemassa. Suomen Cupilla ei ole edes kunnollisia nettisivuja. Suomalaisten jalkapallokannattajien vapaamuotoisen ryhmittymän perustama kunnianhimoinen www.suomencup.net -sivusto yrittää pelastaa sen mitä pelastettavissa on.

Vaikka Palloliiton lähes täydellinen kädettömyys kehitystoimissa onkin suurin syy Suomen cupin alennustilaan, syyttävä sormi osoittaa jälleen myös suomalaisten seurojen johtohenkilöiden suuntaan. On suorastaan häpeällistä, että maamme eturivin joukkueista niin moni jättää perinteiset cup-taistot tänäkin vuonna kokonaan väliin. Veikkausliigasta pois jäi MIFK ja Ykkösen seuroista pyyhkeitä lähtee FC Hämeenlinnan KäPan, GrIFK:n ja Vaasan IFK:n suuntaan. Kakkosessa kato on – jos mahdollista – vielä suurempaa. Tulevaisuudessa myös seurojen on kannettava oma kortensa kekoon, jos cupin arvostusta halutaan nostaa. Uutta nousua täytyy lähteä rakentamaan liiton toiminnan terävöittämisen ohella myös ruohonjuuritasolta.

Vakiokupongilla jatketaan Englannin liigan otteluiden merkeissä. Cupissa kompuroineet jättiläiset jahtaavat kaikki vielä liigamestaruutta ja ottanevat sopivasti ärsytettyinä täydet pisteet viikonlopun kamppailuista. Valioliigan peleissä vahvoilla ovat lisäksi kotiareenallaan todella mainiosti kauden mittaan esiintynyt Portsmouth sekä Blackburn, joka kohtaa loukkaantumisista viime aikoina kärsineen West Hamin vieraissa.

Mestaruussarjan puolella mennään vahvasti kotivoittojen merkeissä. Cup-sensaatio Barnsleyn otteet ovat ailahdelleet sarjapeleissä ja nousutaistoon tähyävä Crystal Palace on vahvoilla kohteessa 10. Vaihtokakkonen on kuitenkin paikallaan. Kierroksen yllätys muhii kohteessa 11, jossa silminnähden piristynyt Southampton matkaa Hullin vieraaksi. Hull on yhtenä sarjan parhaista kotijoukkueista selkeä suosikki, mutta So’tonin nousukiidolle on odotettavissa jatkoa myös tässä ottelussa.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 15.3. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2(1), 2, 2, 1, X(1), 1(X), 1(2), 1, 1(2), 2, 1, X(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 14.3.2008.

JK. Pientä parannusta havaittavissa viimeviikkoiseen. Perusrivillä oli nyt 8 oikein ja vaihtomerkkien kanssa kokonaistulokseksi muodostuu 9. Viikon hakuna ollut So’ton petti täydellisesti vaipuen 0-5 -tappioon Hullia vastaan. No, yrittänyttä ei laiteta.

Kun koti-Suomessa aletaan hiljalleen valmistautua joulunviettoon, Englannin liigakentillä vauhti vain kiihtyy. Valioliigassa ei tunneta joululomia. Pelaajat viettävät joulupäivän perheidensä parissa, mutta palaavat työpaikoilleen heti tapaninpäivänä, jolloin pelataan täysi kierros. Heikoimmin menestyneet ryhmät joutuvat tosin usein harjoittelemaan myös pyhäpäivinä. Pisimmälle meni takavuosina West Bromwichin managerina toiminut Gary Megson, joka ilmoitti eräänä harmaana joulukuisena päivänä, että seuran pelaajien osalta koko joulu on peruttu.

Tänä vuonna joulua ei varmasti peruta Manchesterissä eikä Pohjois-Lontoossa. Viime viikonlopun kierroksella nähtiin nimittäin jo irtiottoja, kun Manchester United ja Arsenal ottivat niukat 1-0 -voitot kahdesta vahvimmasta kilpailijastaan. Liverpool ja Chelsea joutuivat taipumaan ja sarjan kahta kärkipaikkaa hallussaan pitävä kaksikko karkasi jo kuuden pisteen päähän. Lisää osviittaa mestaruustaistelun kehittymisestä saadaan joulunpyhien otteluruuhkan jälkeen. Lähes joka vuosi ensimmäiset todelliset ratkaisut on nähty tässä vaiheessa kautta. Heikot sortuvat Englannin ankeaan talveen ja vahvimmat jatkavat kohti valoisampaa kevättä.

ManU:n meno on ollut syksyllä vakuuttavinta. United nappasi Liverpoolin Anfield Roadilta tärkeät kolme pinnaa ja otti etulyöntiaseman taistelussa mestaruudesta ennen joulunpyhien otteluruuhkaa. Viime kauden mestariryhmä on syksyn mittaan entisestään tiivistänyt takalinjojaan. Liverpool jäi sunnuntain kamppailussa täysin aseettomaksi, kun joukkue jäädytti pelin johtoasemassa. Seuraavaksi “Punaiset paholaiset” kohtaavat mielenkiintoisessa ottelussa Evertonin, joka on ollut huimassa iskussa viime aikoina.

Arsenal on ollut kauden positiivisin yllätys. Arsene Wengerin nuori ryhmä on jatkanut vakuuttavaa menoaan. Kauden alla joukkueelta puuttui vielä pelillinen johtaja, mutta syksyn mittaan suurta roolia ovat ottaneet niin keskikentän Cesc Fabregas kuin puolustuksen johtohahmo William Gallas. Tuiki tärkeän Chelsea-voiton jälkeen joukkue lähtee piikkipaikalta pyhien tärkeisiin taistoihin. Arsenalin leirissä kaikki näyttää hyvältä ensi viikonlopun Pohjois-Lontoon derbyn alla. Sairastuvallakin on hiljaista. Näillä näkymin Tottenhamia vastaan on loukkaantumisen vuoksi pois ainoastaan Chelseaa vastaan loukkaantunut Emmanuel Eboue.

Stamford Bridgellä alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että Chelsean mestaruushaaveet lipuvat ohi suun huonojen uutisten myötä. Viikonloppuna saatiin lisää jobinpostia, kun puolustuksen päällikkö John Terry loukkaantui Arsenalin Ebouen törkeän taklauksen seurauksena. Topparin jalkapöytä murtui ja taukoa peleistä tulee arviolta kuusi viikkoa. Poissa kuvioista on edelleen myös Didier Drogba, jonka paluuta odotellaan tammikuussa. Norsunluurannikon tähtihyökkääjä pohtii kuitenkin vielä osallistumista alkuvuodesta pelattavaan Afrikan mestaruusturnaukseen, joten tauko saattaa olla vielä odotettuakin pitempi.

Myös Liverpoolissa tilanne näyttää ankealta. Joukkueen peli ei tarjoa nykyisellään juurikaan hienouksia. Pelinrakentelu ei yksinkertaisesti toimi ja joukkueen hyökkäyspeli on todella tuskaisen oloista. Manchester Unitedia vastaan Liverpool sai ainoat paikkansa vastustajan maalivahdin virhearvioiden seurauksena. Vaikka Mestareiden liigassa tulee voittoja, näyttää vahvasti siltä, että mestaruusjuna on jälleen kaahannut Poolin asemalaiturin ohitse ja vauhdilla.

Viikonlopun vakiokuponki näyttää jälleen erittäin mielenkiintoiselta. Valioliigassa painetaan kotivoittojen merkeissä, mutta Championshipin kohteet tuottavat jälleen suurta päänvaivaa veikkaajille. Alkukausi on ollut monen joukkueen osalta raskas ja vuoristoratamainen. Tässä vaiheessa kautta tulokset voivat heitellä rajusti. Nousutaistoissa mukana olevia ryhmiä saatetaan viedä ajoittain heikompien toimesta kuin kuoriämpäriä.

Viikon varmat löytyvät siis kupongin alkupäästä. Reading on ottanut kaikki voittonsa tällä kaudella kotikentällään. Myös Roy Keanen Sunderland saa kuonoonsa “Royalsin” vieraana. Manchester City on pelannut kotonaan kerta kaikkiaan loistavasti, mutta vieraissa peli ei ole toiminut lainkaan. Sama trendi jatkuu joukkueen matkatessa Aston Villan vieraaksi.

Mahdollisia yllätyksiä voidaan nähdä kohteissa 1 ja 6. Liverpoolin vieraaksi matkaava Portsmouth on esiintynyt vieraskentillä varsin pirteästi ja vaihtokakkonen kohteeseen on siis perusteltu. Etenkin kun otetaan huomioon, kuinka ylipelattu Liverpool on jo tässä vaiheessa viikkoa. Kuutoskohteen suomalaiskohtaamisessa repaleisen puolustuksen takana pelaava Boltonin Jussi Jääskeläinen kohtaa Birminghamin Mikael Forssellin. Vierasvoitto ei olisi suuri yllätys ja sitä kannattaa kokeilla ainakin vaihtomerkkinä.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 22.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1, 1, 1(X), 1, 1(2), X(2), 1(X), 1(X), 1, 1, 2, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 21.12.2007.

JK: 4+1 oikein.

PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä blogista löytyy koottuna tekijän jalkapalloaiheisia tekstejä Kansan Uutisten vakiopalstalta ja muista lehdistä sekä blogeista vuodesta 2007 lähtien. Mukana on kirjoituksia myös Etelä-Afrikan MM-kisojen ja Puolan/Ukrainan EM-kisojen aikana pyörineestä Vasuri puhuu -blogista.

Blogin nimi viittaa oululaiseen jalkapalloseuraan Inter Välivainio FC:hen, jonka tunnuslauseena Vetäjä hakee tunnetaan.

Kirjoittaja on oululainen jalkapalloihiminen, joka kannattaa intohimoisesti AC Oulua sekä Suomen A-maajoukkuetta ja seuraa aktiivisesti muutaman muun eurooppalaisen futisseuran edesottamuksia. Brasilialainen ja afrikkalainen futis väräyttävät myös jossain määrin viisaria.

Kirjoittajan kotisivut löytyvät tästä.

Arkistot

Kategoriat

Tilastot

  • 12 409 lukukertaa
Mainokset
%d bloggers like this: