Maajoukkueella maineenpalautus mielessä

Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajana on todettava positiivisten ajatusten Huuhkajien mahdollisuuksista menestyä yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa olleen viime vuosina vähissä. Vanhan sanonnan mukaan pessimisti ei pety, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Toiveet nousevat ottelu toisensa jälkeen korkealle, kunnes ne murskautuvat ahtojäihin – kuten Tommi Läntinen tulkitsee kannattajien teemabiisiksi muodostuneessa Via Dolorosa -kappaleessa.

Näin kävi myös viime syksynä, kun Suomi jäi Islantia, Kroatiaa ja Ukrainaa vastaan nollille. Nämäkin karsinnat ovat käytännössä ohi ennen kuin ne ovat ehtineet edes kunnolla käynnistyä.

Jatka lukemista ”Maajoukkueella maineenpalautus mielessä”

Rasismi kukkii Venäjän jalkapallossa

Jalkapallon seuraava MM-turnaus mitellään Venäjällä kolmen vuoden kuluttua. Kisojen karsintalohkot arvottiin viime lauantaina Pietarissa. Vitoskoriin romahtaneen Suomen osalta arvontatulos olisi voinut olla huonompikin.

Uutta päävalmentajaa avoimella haulla etsivän huuhkajajengin vastustajiksi I-lohkoon seuloutuivat Kroatia, Islanti, Ukraina ja Turkki. Voittaja etenee suoraan kisoihin lohkokakkosen jatkaessa karsintojaan pudotuspeleissä.

Lohkoarvontojen ohella viime päivinä on puhuttu jälleen venäläisillä stadioneilla rehottavasta rasismista. Ufaa edustava ghanalainen Emmanuel Frimpong ajettiin kentältä ottelussa Moskovan Spartakia vastaan pelaajan näytettyä keskisormeaan apinaääntelyitä tehneille Spartakin kannattajille.

Jatka lukemista ”Rasismi kukkii Venäjän jalkapallossa”

Taivaansininen yllätys jäi puolitiehen

Saksa ja Alankomaat (kuulemma oikeaoppinen kirjoitusasu, sillä Hollanti on vain eräs Alankomaiden historiallinen maakunta – näin kertoi eräs ystäväni naamakirjassa) ovat olleet toistaiseksi näiden kisojen parhaat joukkueet. Alankomaalaiset ovat edenneet finaaliin asti voittaen kaikki ottelunsa. Peli ei ole ollut aina häikäisevän kaunista, mutta tehokkuus ratkaisee. Saksa on puolestaan esittänyt turnauksen esteettisintä peliä, kuten on jo todettu. Konemaisuus on viimeistään nyt osoittautunut myytiksi, joka murrettiin tässä blogissa jo ennen kisojen alkamista. Argentiinaa vastaan joukkue oli jokaisella osa-alueella, myös luovuudessa, valovuoden Maradonan suojatteja edellä.

Espanjalla on vielä mahdollisuus kuitata teutonit katsomoon. Punapaitojen esitykset ovat parantuneet turnauksen edetessä ja illan väännöstä on odotettavissa tasainen. Saksa on kuitenkin niukka ennakkosuosikki tässä titaanien taistossa.

Kävin tänään syömässä pizzaa Espoossa. Pizzerian algerialainen omistaja toivoi Espanjan voittoa, mutta uskoi pelistä tulevan vaikean. Voitto tulee kuulemma vain silloin, jos Fernando Torres pääsee maalivireeseen. Liverpoolin kärki on ollut tähän mennessä todella vaisu, joten tämän analyysin perusteella homma näyttää hankalalta espanjalaisten kannalta.

Yllätykset ovat monen mielestä eräs nykyjalkapallon tärkeimmistä elementeistä, joten tietyllä tapaa kisojen hienoin joukkue on ollut välierissä Hollannille taipunut Uruguay. La Celeste on tarjonnut varsinkin jatko-otteluissaan draamaa koko rahan edestä. Hieno joukkue, vaikka taivaansininen yllätys jäikin tavallaan puolitiehen.

Ghana-ottelu jää varmasti muistoihin eräänä MM-kisojen historian dramaattisimmista taistoista. Tiistai-illan välieräottelussa Uruguayn kipinä sammui Wesley Sneijderin 2-1 -osuman jälkeen, mutta syttyi taas uudestaan lisäajalla syntyneen kavennusosuman myötä. Lopusta saatiin vielä jännittävä, vaikka 3-1 -tilanteessa tulppaanimaan joukot näyttivät menevän jo menojaan.

Suomen lentismaajoukkueen keskitorjuja Matti Oivasta maaliviivalla leikkinyttä Luis Suárezia tuli välierässä ikävä. Maagisesti aina oikeassa paikassa oleva, huikea Diego Forlán teki minkä pystyi, mutta jäi todella yksin voimakaksikon toisen osan istuessa katsomossa.

Suárez on ollut viime päivinä turnauksen puhutuimpia pelaajia. Rangaistuspotkuun ja pelikieltoon johtanutta lentopallotorjuntaa on arvosteltu maailmalla kyyniseksi, mutta saman olisi joukkueensa puolesta tehnyt jokainen pelaaja.

Uruguayn joukkueesta on jäänyt kärjen parivaljakon ohella myös moni muu pelimies lähtemättömästi mieleen. Keskikentän raastava puolustuspelaaminen on ollut omalta osaltaan mahdollistamassa hyökkäyspään maaliruiskujen tilan ja tehokkuuden. Välierän jälkeen viheriöllä kyynelehtinyt kovaotteinen Diego Perez jäi erityisesti allekirjoittaneen mieleen. Oikea-aikaiset katkot ja kovat taklaukset veivät sinipaitoja turnauksessa eteenpäin.

Historia ei lupaa pronssiottelusta Uruguaylle menestystä. Suuryllättäjien takki on tässä vaiheessa ollut tyhjä ja rökäletappioita on nähty. Esimerkkeinä voidaan pitää vaikkapa vuoden 1994 Bulgariaa (0-4 nekkuun Ruotsilta) ja kahdeksan vuotta myöhemmin välierävaiheeseen edennyttä Etelä-Koreaa, jonka Turkki niisti hieman yllättäen maalein 3-2. Kummankin bensa oli pahasti lopussa pronssitaiston koittaessa.

Toivotaan kuitenkin Uruguaylle hyvää tulosta lauantain finaalipreludissa, jossa joukkue saa varmuudella vastaansa valtaisan pettymyksen edellisessä ottelussaan kokeneen suurmaan. La Celeste olisi todellakin ansainnut mitalin tästä turnauksesta. Uruguayn kaltaisen, väkiluvultaan pienen maan menestys antaa joka tapauksessa toivoa myös suomifutikselle.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 7.7.2010.

Niklas Moisander on Suomen Frank de Boer

Kuluneen kauden suurimpiin suomalaisyllättäjiin Euroopan sarjoissa on eittämättä kuulunut AZ Alkmaarin Niklas Moisander. Turkulaislähtöinen 23-vuotias puolustaja on raivannut tiensä Eredivisien kärkijoukkueen avauskokoonpanoon ja ollut ryhmän kantavia voimia heti syksystä lähtien. Seuraavaksi suomalaiset jalkapallojännärit odottavat ”Nikeltä” mainetekoja maajoukkueen riveissä.

Teknisesti vahvana pelaajana tunnettu Moisander teki ensiesiintymisensä Huuhkajissa Turkkia vastaan viime vuoden toukokuussa. Moisander tunnetaan mainioina miesvartioijana, mutta puolustaja pystyy myös avaamaan peliä ylöspäin molemmilla jaloillaan ja tukemaan vahvasti hyökkäystä. Maajoukkueen akilleen kantapäänä pidetty laitapakkiosasto on siis saanut riveihinsä tärkeän vahvistuksen.

FC Jokereissakin vaikuttanut hollantilaisvalmentaja Jan Everse äityi viime syksynä vertaamaan Moisanderia erääseen Hollannin maajoukkueen legendaarisimmista pelaajista. ”Moisander on kuin ilmetty Frank de Boer. Täydellinen potkutekniikka molemmilla jaloilla”, Everse ylisti.

Moisander pelasi Turun Palloseuran riveissä yhdeksän liigaottelua kaudella 2003, jonka jälkeen hän siirtyi Amsterdamin Ajaxin reserveihin. Kolme vuotta sitten A-maajoukkueen tulevaisuuden toivoihin kuuluva puolustaja siirtyi Alankomaiden toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Eerste Divisiessä tuolloin pelanneen FC Zwollen riveihin. Matka jatkui viime kesänä legendaarisen Louis van Gaalin valmentaman Alkmaarin riveihin.

Moisanderin kausi juustokaupunki Alkmaarissa oli lähellä mennä kokonaan pipariksi, kun lupaus loukkaantui lokakuussa harjoitusten yhteydessä sattuneessa tapaturmassa. Puolustajan vasen jalka jäi kaksinkamppailutilanteessa kiinni jäiseen kenttään ja polvi vääntyi pahasti. Vaikeasta eturistisidevammasta huolimatta Moisander palasi kentille vain kahden kuukauden tauon jälkeen.

Alkmaar johtaa ylivoimaisesti Hollannin Eredivisietä tällä hetkellä. Joukkue on repinyt jo yhdeksän pisteen kaulan kakkosena majailevaan Twenteen.

Moisanderin rooli joukkueen menestyksessä on ollut merkittävä, sillä suomalainen on esiintynyt AZ:n avauskokoonpanossa lähes aina terveenä olleessaan. Seuran kannattajat olivatkin hyvin aurinkoisella tuulella Moisanderin nopean comebackin johdosta. Ennen Wales-ottelua Alkmaar kohtaa vielä Feyenoordin, joten Moisander saa alle tuiki tärkeitä peliminuutteja ennen liittymistään maajoukkueen mukaan Cardiffissa.

Otteluruuhkassa viime viikot kärvistelleet brittiseurat heittävät vielä kerran ykköskokoonpanonsa tuleen ennen maaottelukierroksen muodossa tulevaa ansaittua lepotaukoa. Viikonlopun vakiokupongilta löytyy kohteita niin Valioliigan kuin Mestaruussarjankin taistoista. Täysosumien kesken jaetaan tällä viikolla muikeat 300 000 euroa.

Viikon varmimmat voittajat löytyvät tällä kertaa kohteista 2, 10 ja 11. Manchester United matkaa Fulhamin vieraaksi Valioliigassa. Joukkueet kohtasivat FA-cupissa toissa viikolla ja ManU oli vahvempi maalein 4–0. Sir Alex Ferguson oli raivoissaan joukkueelle viime viikonloppuna Liverpoolille kärsityn shokkitappion jälkeen, joten motivaatio-ongelmaa ManU:lla tuskin on tässä kamppailussa. Varma kakkonen.

Kohteen 10 Wolverhampton on saanut kurssinsa oikaistua. Wolves jatkaa sarjakärjessä myös tulevalla viikolla. Kehnosti puolustava Nottingham ei saa vieraiden maalitykkejä kuriin.

Burnley murskasi viime viikonloppuna Nottinghamin maalein 5–0. Edellisellä viikolla joukkue osui neljästi Crystal Palacea vastaan. Burnley on vahvasti kiinni nousukarsintapaikassa ja maalitehtailu jatkuu alamaissa olevaa Plymouthia vastaan.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 21.3. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 2, 2, X(1), 1, 2, 1, 1(X), 2(X), 2, 2, 1(2), X(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 20.3.2009.

JK: 5+4 oikein.

Ikoni ripusti hanskat naulaan

Suomifutiksen ystäville koitti toissa viikolla haikea hetki, kun maamme kaikkien aikojen parhaimpien jalkapalloilijoiden armoitettuun joukkoon kuuluva Antti Niemi kertoi ammattilaisuransa päättymisestä A-maajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Kesällä tullut rannevamma äityi sen verran pahaksi, että viime vuodet englantilaisessa Fulhamissa pelannut maalivahtilegenda päätti lopettaa uransa kesken kauden.

Lähitorjujana maailman eliittiin vuosikaudet kuulunut Niemi jää historiaan eräänä suomalaisen jalkapallon suurimmista ikoneista. Vain “Huuhkajien” nykyinen ykkösmaalivahti Jussi Jääskeläinen kykenee haastamaan Niemen kilpailussa kaikkien aikojen parhaan suomalaismaalivahdin tittelistä.

Oululaislähtöinen Niemi pelasi Suomen maajoukkueessa 67 ottelua vuosina 1997–2007. Kolme vuotta sitten Niemi päätti lopettaa maajoukkueuransa ja antaa tilaa Jääskeläiselle. Maajoukkuepaidan urotöistä kannattajille ovat päällimmäisinä jääneet mieleen Saksan pysäyttäminen Gelsenkirchenissä vuonna 2001 ilmiömäisten torjuntojen siivittämänä sekä syksyn 1998 ikimuistoinen Turkki-ottelu, jossa fenomenaalisen ottelun pelannut Niemi liimasi mahdottomatkin pallot ja johti Suomen yllätykselliseen vierasvoittoon. Viimeisen kerran maajoukkuepaidassa hän pelasi Palloliiton 100-vuotisjuhlaottelussa Espanjaa vastaan viime vuoden lokakuussa esittäen – kuinkas muuten – tukun paraatitorjuntoja.

Niemen pitkä ja vaiherikas ura alkoi Oulussa, jossa hän edusti juniorina OPS:ää ja OLS:ää. Oulusta Niemi siirtyi toisen oululaisen maajoukkuepelaajan Mika Nurmelan kanssa AC Oulun nykyisen valmentajan Juha Malisen houkuttelemana Rauman Pallo-Iiroihin. Veikkausliigassa Niemi debytoi HJK:n paidassa heinäkuussa 1991. Seuraavalla kaudella Klubi voitti Suomen mestaruuden ja Niemi valittiin liigan parhaaksi pelaajaksi.

Ahkerana harjoittelijana tunnettu Niemi teki vuosikaudet pyyteetöntä työtä ja rakensi lopulta hienon uran ulkomailla. HJK:sta Niemi siirtyi Kööpenhaminaan, josta tie vei Skotlantiin. Rangers-pestin jälkeen Antti vakiinnutti paikkansa Heartsin ja maajoukkueen ykkösveräjänvartijana.

Vuonna 2002 Niemi siirtyi Southamptoniin, jossa hän otti lähes välittömästi ykkösveskarin paikan itselleen. Huhupuheiden mukaan myös Manchester Unitedin Alex Ferguson oli tuolloin Niemen perässä, mutta puhelinsoitto agentille tuli muutamaa tuntia liian myöhään. Sopimus Southamptonin kanssa oli jo ehditty solmia. Etelä-Englannissa vietettyjen vuosien aikana Valioliigan veskarieliittiin nousseesta Niemestä tuli kannattajien suursuosikki.

Antti Niemi tunnetaan tervepäisenä ja vastuullisena kaverina, joka piti Suomea pystyssä monina vaikeina hetkinä. Kotimaassa arvostus ei kuitenkaan koskaan noussut sille tasolle, jonka maaginen maalivahti ansaitsisi.

Viikon vakiokierroksella jatketaan sumujen saarten otteluiden merkeissä. Kupongilta löytyy kolme kappaletta Valioliigan taistoja sekä tukku Championshipin kiharaisia vääntöjä. Viikon varmoja kannattaa lähteä hakemaan kohteista 2 ja 4. Liverpool kohtaa kotonaan sarjanousija Stoken, jonka alkuhuuma näyttäisi olevan hiljalleen kääntymässä nihkeämmäksi taaperrukseksi. Varma ykkönen. Kohteessa 4 pikaista paluuta Valioliigaan hamuava Birmingham kohtaa Blackpoolin. Hienosti kautensa avannut kotijoukkue on väkevämpi ja nappaa ottelusta täydet kolme pistettä.

Championshipissä mennään tasaisissa merkeissä, vaikka joukkueiden voimasuhteet alkavatkin hiljalleen hahmottua. Tappiotta tähän asti pelanneet Preston ja Wolverhampton kohtaavat kierroksen kuumassa kärkikamppailussa. Tasapeli lienee todennäköisin lopputulos, mutta vaihtomerkki kannattaa sijoittaa vahvalla materiaalilla kauteen lähteneelle vierasjoukkueelle.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 20.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: X(2), 1, 1, 1, 2, 1, 1(X), 1, 2(1), X(2), 1, 1(X), X(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 19.9.2008.

JK: 3+3 oikein.

Aktiivinen peli valttia EM-kisoissa

22 päivää, 31 ottelua, 77 maalia. Yllätyksiä, pettymyksiä ja uusia menestystarinoita. Monen mielestä kaikkien aikojen EM-kisat saatiin päätökseen viime sunnuntaina. Kisat olivat tällä kertaa hyökkäävän ja aktiivisen jalkapallon juhlaa. Alpeilla menestyneiden joukkueiden pelitapa perustui pallonhallintaan. Niin Espanja, Venäjä kuin Hollantikin halusi kontrolloida kenttätapahtumia. Uutta Kreikkaa ei siis nähty ja myös muut tiukan joukkuepuolustuksen kautta operoivat joukkueet, kuten Italia, sysättiin tylysti sivuraiteille terävintä kärkiryhmää ratkaistaessa.

Nähtäväksi jää, onko tämä suuntaus pysyvä kansainvälisillä jalkapallokentillä. Menestyskaava oli yksinkertainen ja toimiva. Pallonhallinta johtaa tilanteeseen, jossa vastustaja ei voi hyökätä. Oli pelin tulevaisuus millainen tahansa, jatkossa ilman aktiivista otetta ei huippujoukkueita vastaan voi enää pärjätä. Pelitapaan kuuluu aktiivisuuden ohella myös aggressiivisuus. Suomessa tätä pelitapaa edustaa muun muassa AC Oulun päävalmentaja, EM-kisoissa kommentaattorina esiintynyt Juha Malinen.

Euroopan mestariksi kruunattu Espanja oli selkeästi turnauksen paras joukkue. Peli toimi heti alusta lähtien, pallo pidettiin maassa ja ote ottelutapahtumiin oli Italia-ottelun muutamia hetkiä lukuun ottamatta aktiivinen. Espanjalaiset voittivat kisoissa kaikki ottelunsa. Joukkueen sielu oli kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu Xavi Hernandez. Maaliahneiden kärkimiesten sekä erinomaiset kisat pelanneen Iker Casillasin ohella myös keskikentän pohjan pallovarma, huikealla prosentilla syötöt omille laittanut Marcos Senna oli Espanjan joukkueen suuria onnistujia.

Myös hienoja yllätyksiä nähtiin. Kurinalaisesti ja kärsivällisesti pelannut Turkki teki kolme perättäistä uskomatonta nousua ja eteni välieriin saakka, jossa Saksa syötti turkkilaisille samaa lääkettä Philipp Lahmin lauottua ratkaisuosuman aivan ottelun loppuhetkillä. Guus Hiddinkin huippuvireeseen piiskama Venäjä oli maaginen välierävaiheeseen asti, kunnes epäusko hiipi itänaapurin puseroon. Ponneton esitys Espanja-ottelussa ei kuitenkaan himmennä joukkueen hienoja esityksiä.

Viimeistään välierävaiheessa alkoi myös spekulointi Suomen mahdollisuuksilla, kun neljän sakkiin etenivät ”Huuhkajien” tulevasta MM-karsintalohkosta niin Saksa kuin Venäjäkin. Moni on jo harmitellut maajoukkueen kauheaa kohtaloa ja manannut synkkiä pilviä ryhmän karsintataipaleen ylle. Tilanteen voi nähdä toisinkin. Saksalla on tulevissa karsinnoissa selkeä maalivahtiongelma. Uusi ykkösveskari on vielä haussa ja lisäksi joukkueen keskuspuolustukseen on tulossa muutoksia kisojen jälkeen. Motivoituneella Suomella on täydet mahdollisuudet toistaa kesän 2000 temppu ja laittaa Saksa ahtaalle. Myös Venäjä voidaan lyödä. Erinomaisista otteista huolimatta kaikille kävi selväksi, että kyseessä on vielä kokematon ja ailahtelevainen joukkue, joka joutuu koville sinivalkoisen tornadon käsittelyssä.

Vakiorivillä palataan takaisin kesän normaaliin päiväjärjestykseen. Lapulta löytyy kotimaisia kohteita aina Veikkausliigasta Kakkoseen saakka. Viikon varmat löytyvät liigan ja Ykkösen kamppailuista. Avauskohteessa umpisurkea KooTeePee taivaltaa napapiirille RoPS:n vieraaksi. Ykköseen matkalla oleva Kotka hyytyy suurinumeroiseen tappioon mukiinmenevästi alkukaudesta pelanneen RoPS:n käsittelyssä. Kohteessa 3 sarjan kärkijoukossa majaileva MyPa hoitelee putoamiskurimukseen ajautuneen KuPS:n. Ykkösessä vahvoilla ovat puolestaan KäPa:n vieraakseen saava PS Kemi sekä viime aikoina silminnähden piristynyt JJK, joka kohtaa kotonaan Oululta rumasti tauluun ottaneen TPV:n.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 6.7. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1, 2(1), 2(X), 1, X(2), 1, 1, 1(X), 1, 1, 1(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 4.7.2008.

JK: 6+2 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: