Ykkösessä tasainen taisto

Kotimainen futiskausi saadaan täydellä teholla vauhtiin ensi viikolla, kun miesten Ykkönen potkaistaan liikkeelle täyden ottelukierroksen merkeissä. Kausi 2017 oli lopulta TPS:n ja Hongan juhlaa. Ero muihin joukkueisiin revähti lopulta reippaanlaiseksi niin pisteiden kuin pelikirjankin osalta.

Alkavalla kaudella sarjassa ei ole nähtävissä vastaavaa luokkajakoa, joten luvassa on tasaisempi taisto nousupaikoista. Ykkösen suurin suosikki on KPV, mutta vihreäpaitojen takana kärkisijoja kärkkyy nälkäinen kolmikko, josta kuka tahansa voi onnistuessaan napata suoran nousijan paikan.

Jatka lukemista ”Ykkösessä tasainen taisto”

Kissanpäivät ohi Pohjois-Englannissa

Viime viikonvaihteen Lontoon-reissun jalkapallomatkailullinen aspekti uhkasi jäädä torsoksi, kun idän talvituulet laittoivat liikenteen ohella myös kaupungin futiskalenterit sekaisin. Alkuperäiseen suunnitelmaamme kuulunut AFC Wimbledonin kotiottelu peruttiin jäätyneen kentän vuoksi ja lauantaina Lontoon suunnan ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Championshipin ottelu Millwall–Sunderland.

Jatka lukemista ”Kissanpäivät ohi Pohjois-Englannissa”

Juha Malinen – uudistaja saunan lauteilla

Rovaniemen Palloseura joutuu etsimään syksyllä uuden päävalmentajan, kun menestyksekkäästi joukkuetta neljän kauden ajan luotsannut Juha Malinen siirtyy Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen peräsimeen kolmen vuoden sopimuksella. Paperi kattaa myös kesän 2021 EM-lopputurnauksen, mikäli Pikkuhuuhkajat selviytyy kisoihin. Tehtäviin kuuluu lisäksi liiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtaminen.

Jatka lukemista ”Juha Malinen – uudistaja saunan lauteilla”

Julkinen republikaani johtamaan Veikkausliigaa

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen valittiin viime viikolla Veikkausliigan uudeksi puheenjohtajaksi. Liigan varapuheenjohtaja Ari Lahti kertoi tuoreeltaan valinnan jälkeen Jalkapalloliiga ry:n muodostavien seurojen etsineen tehtävään jälleen näkyvää ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa henkilöä.

Apunen seuraa tehtävässään kirjailija Lasse Lehtistä, joka toimi liigan puheenjohtajana vuodesta 2010 alkaen. Lehtisen aikakauden merkittävimmäksi saavutukseksi jäi Palloliiton hamuamien otteluiden tv-lähetysoikeuksien säilyttäminen liigan hyppysissä.

Jatka lukemista ”Julkinen republikaani johtamaan Veikkausliigaa”

Sarjajärjestelmä kaipaa piristysruisketta

Suomifutiksen sarjajärjestelmistä on väännetty takavuosina peistä useaan otteeseen. Nykyinen 12+10-järjestelmä kolminkertaisine sarjoineen otettiin käyttöön vuonna 2011. Se on tuonut mukanaan stabiiliutta, mutta toisaalta kahdella korkeimmalla tasolla pelaavien kotimaisten jalkapalloseurojen talous junnaa paikallaan.

Edellisen kerran uudistusta puuhattiin kolmisen vuotta sitten. Tuolloin yli puolet liigaseuroista kannatti joukkuemäärän kasvattamista nykyisestä kahdestatoista kuuteentoista. Ajatus sai kannatusta myös liigan ja liiton johtoportaissa. Se ei kuitenkaan edennyt puheiden tasolta käytäntöön.

Jatka lukemista ”Sarjajärjestelmä kaipaa piristysruisketta”

Pohjanmaa jyrää Ykkösessä

Ykkönen pyörähti käyntiin viime viikonloppuna neljän ottelun voimin. Tulessa olivat kaikki sarjan kymmenen joukkuetta Jazzia ja Jaroa lukuun ottamatta. Porin legendaarisen Ikuisen tuulen stadionin nurmi ei ollut vielä pelikunnossa, joten uusi yritys otetaan keskikesällä.

Sarjaa on uumoiltu tänä vuonna piirun verran tasaisemmaksi viime kauteen verrattuna. Edellisen sesongin nousutaisto oli toki äärimmäisen tiukka aina viime metreille saakka, mutta putoajat olivat selvillä jo hyvissä ajoin.

Jatka lukemista ”Pohjanmaa jyrää Ykkösessä”

Kun linnake murtuu

Kun Leicester City ilmoitti viime heinäkuussa palkanneensa uudeksi managerikseen Claudio Ranierin, ratkaisu aiheutti maailmalla lähinnä vahingoniloista virnistelyä. ”Ketut” oli säilyttänyt edellisellä kaudella sarjapaikkansa loppukauden suonenvedolla. Nigel Pearsonin Leicester pelasi ajoittain rohkealla prässillä ja se tuntui olevan ainoa tapa roikkua mukana kivikovassa pääsarjassa edes muutaman kauden ajan.

Ranieri oli potkaistu marraskuussa 2014 pihalle Kreikan päävalmentajan pallilta helleenien kärsittyä häpeällisen kotitappion Färsaaria vastaan. Omat muistikuvani hänestä liittyvät vahvasti vuosituhannen ensimmäisiin vuosiin ja ajanjaksoon Chelsean ruorissa.

Jatka lukemista ”Kun linnake murtuu”

Globaalit ja lokaalit kylät

Kanadalainen kulttuurifilosofi Marshall McLuhan kirjoitti 1960-luvulla tulevaisuuden maailmankylästä, jossa ihmiset ovat yhtä lähellä toisiaan kuin heimokulttuurissa kylän keskusaukiolla.

McLuhanin profetia on toteutunut ainakin osittain. Uusi teknologia on murtanut raja-aitoja ja lyhentänyt välimatkoja. Globalisaatio on edennyt hyvine ja huonoine puolineen vääjäämättä – siitäkin huolimatta, että viime vuosina nationalismin irvokkaimmat ilmentymät ovat nostaneet päätään Euroopassa.

Kansainvälistyminen näkyy myös urheilussa. Suurimmat seurat ovat brändejä, joilla on kymmeniä miljoonia seuraajia ympäri maailman. Uusia kansainvälisiä sarjoja on syntynyt useassa lajissa.

Jatka lukemista ”Globaalit ja lokaalit kylät”

Kilpajuoksu liigajunaan

Lauantaina käynnistyvä Ykkönen on viimeinen Suomessa tänä vuonna alkava jalkapallosarja. Ykkönen on kuitenkin monen mielestä tänäkin vuonna se kaikkein kiinnostavin sarja pienten tasoerojen vuoksi. Suorasta noususta ja karsintapaikasta kamppailee kolmesta viiteen joukkuetta. Myös putoamistaistossa on jälleen kerran hyvin pienet marginaalit.

Ykkönen on siis muuttunut vuosien saatossa entistä tasaisemmaksi sarjaksi. Kritisoitu sarjajärjestelmäuudistus on onnistunut sen osalta paremmin kuin muualla.

Suurempi muutos on nähty kuitenkin seurojen taustoilla. Pakkonousut ja riskipanostukset ovat taakse jäänyttä elämää. Seurat rakentavat tulevaisuutta nykyisin pitkäjänteisemmillä strategioilla. Romantiikka on lyömässä lopullisesti rahan.

Jatka lukemista ”Kilpajuoksu liigajunaan”

Parmankinkku väärään kurkkuun

Seurojen talousongelmat ovat olleet suomifutiksen pitkän talvikauden suurin puheenaihe. Liigan ja Ykkösen kokoonpanot ovat menneet remonttiin, kun seuroja on ajettu telakalle taloudellisten vaikeuksien takia.

Ongelmat eivät rajoitu pelkästään Suomeen. Myös Italiasta kuului kummia alkuviikosta. Serie A:ssa pelaava Parma FC on ajautunut massiivisiin talousongelmiin. Kriisiseura joutui sunnuntaina perumaan kotiottelunsa Udinesea vastaan, koska sillä ei ollut varaa maksaa järjestysmiesten palkkioita.

Jatka lukemista ”Parmankinkku väärään kurkkuun”

%d bloggaajaa tykkää tästä: