You are currently browsing the tag archive for the ‘Swansea’ tag.

Kun Leicester City ilmoitti viime heinäkuussa palkanneensa uudeksi managerikseen Claudio Ranierin, ratkaisu aiheutti maailmalla lähinnä vahingoniloista virnistelyä. ”Ketut” oli säilyttänyt edellisellä kaudella sarjapaikkansa loppukauden suonenvedolla. Nigel Pearsonin Leicester pelasi ajoittain rohkealla prässillä ja se tuntui olevan ainoa tapa roikkua mukana kivikovassa pääsarjassa edes muutaman kauden ajan.

Ranieri oli potkaistu marraskuussa 2014 pihalle Kreikan päävalmentajan pallilta helleenien kärsittyä häpeällisen kotitappion Färsaaria vastaan. Omat muistikuvani hänestä liittyvät vahvasti vuosituhannen ensimmäisiin vuosiin ja ajanjaksoon Chelsean ruorissa.

Lue lisää…

Mainokset

Eurokenttien kakkosturnauksen, Eurooppa-liigan finaali mitellään ensi viikon keskiviikkona Varsovassa. Turnauksen kestomenestyjä on ollut Sevilla, joka on vienyt mestaruuden vuosina 2006-07 ja jälleen 2014. Tällä kertaa andalusialaiset saavat loppuotteluun haastajakseen ukrainalaisen Dnipron.

Eurooppa-liigaan osallistuvat ne kansallisissa sarjoissa parhaiten sijoittuneet joukkueet, jotka eivät pääse osallistumaan Mestarien liigaan. Myös Mestarien liigan karsinnan kolmannella kierroksella pudonneet ja lohkovaiheen kolmoset pääsevät mukaan Eurooppa-liigaan. Voittaja saa maineen ja mammonan ohella palkinnoksi paikan ensi kauden Mestareiden liigaan.

Lue lisää…

Valioliigan mestaruustaisto tiivistyi viime viikonloppuna, kun Arsenal kärsi shokeeraavan 0–6-murskatappion vieraissa sarjakärki Chelsealle. Kun tähän lisätään tiistain rästikierroksen tumpelointi Swanseaa vastaan, voidaan todeta Tykkimiesten olevan ulkona kannujahdista tällä kaudella. Walesin joutsenia vastaan epäonnen soturin roolissa esiintyi keskikenttämies Mathieu Flamini, joka söhelsi pallon omaan verkkoon ottelun viimeisellä minuutilla.

Tilanteen on myöntänyt myös manageri Arsene Wenger, joka jätti tällä kertaa purkauksessaan tuomarit rauhaan ja valitteli joukkueensa lohdutonta loukkaantumistilannetta. Arsenal viihtyi pitkään sarjakärjessä, mutta erityisesti keskikentän maestro Mesut Özilin pohjevamma on rokottanut tehoja hyökkäyspäästä.

Lue lisää…

Liverpool kuuluu kiistatta Euroopan ja maailman seuratuimpien jalkapallojoukkueiden kärkiryhmään. Seuralla on runsaasti kannattajia myös Suomessa. Yleisradio näytti brittifutista lauantaisin 90-luvulle saakka ja edellisen vuosikymmenen menestyksekkäimpiin joukkueisiin kuulunut Pool keräsi tuolloin seuraajia myös täältä kaukaa Pohjolasta.

Vankasta kannattajapohjastaan huolimatta Liverpool ei ole koskaan voittanut Valioliigan mestaruutta. Edellinen sumusaarten ykköspaikka on keväältä 1990, jolloin sarjaa pelattiin vielä Englannin I-divisioonan nimellä.

Lue lisää…

Liverpoolista Chelseaan 50 miljoonan punnan kohusummalla siirtyneestä Fernando Torresista tuli viime talvena maailman kolmanneksi kallein pelaaja. Vain Kakán ja Cristiano Ronaldon siirrot nousevat arvoltaan kaikkien aikojen listalla korkeammalle. Varjojen mailla vaeltava ”El Niño” eli ”Poika” on osunut Chelsealle pelaamassaan 20 ottelussa vasta kolme kertaa. Espanjalaisesta on tulossa kovaa vauhtia eräs kaikkien aikojen flopeista Englannin Valioliigassa.

Torresin syksy on sujunut synkissä merkeissä. ManU-ottelussa Torresilla oli loistava mahdollisuus tuoda Chelsea vielä mukaan peliin 3–1-tilanteessa, mutta kärkimies onnistui käsittämättömästi sohimaan pallon ohi tyhjän maalin, vaikka kotijoukkueen veräjänvartija David de Geakin oli jo ohitettu.

Swanseaa vastaan syntyi komea maali, mutta taivas musteni vain hetkeä myöhemmin. Kahden jalan tappotaklaus toi punaisen kortin ja kolmen ottelun pelikiellon.

Torres nousi maailman huipulle Atlético Madridin riveissä. Kausilla 2000–2007 madridilaisia edustanut hyökkääjä latoi joukkueelle 249 ottelussa yhteensä 91 maalia. Liverpoolin vuodet olivat myös tehokkaita.

Espanjan maajoukkueessa Torres oli vielä vuonna 2008 Euroopan mestaruuden takuumies, kun liehuletti latasi finaalissa voittomaalin Saksan verkkoon. Kahta vuotta myöhemmin tarjolla oli enää statistin rooli, kun Espanja rynnisti MM-kultaan Etelä-Afrikan kisoissa. Vaihtopelaajan rooliin pudonnut Torres ei viimeistellyt turnauksessa yhtään maalia.

Lontoossa maalitykkiä odottaneet ongelmat ovat johtuneet hyvin pitkälle Chelsean erilaisesta pelitavasta. Didier Drogba on ollut jo vuosia ”The Bluesin” ykkösruisku. Target-hyökkääjänä maailman eliittiä jo vuosia ollut norsunluurannikkolainen on hyvä suojaamaan ja jakamaan palloa. Romuluiselle Drogballe ei tarvitse pelata linjan taakse, sillä ratkaisuja oivallisten syöttöjen ja yllättävien laukausten muodossa syntyy muualtakin.

Torres tekee maalinsa oikea-aikaisista pystysyötöistä kontrolloitujen, ja usein hitaiden hyökkäysten päätteeksi. Onnistumiset vaativat kärsivällistä pelitapaa, joka perustuu pallokontrolliin. Pelikirjaa täytyy siis hienosäätää, mikäli Torresista halutaan saada tehoja irti.

Manageri André Villas-Boasin suunnitelmista kertoo paljon Juan Matan hankinta. Mata on löytänyt nopeasti yhteisen sävelen Torresin kanssa ja veljesten ollessa kentällä Chelsea pitää enemmän palloa. Toisaalta joukkueeseen on liittynyt myös uudeksi Drogbaksi tituleerattu belgialainen Romelu Lukaku, josta odotetaan kovan tason viimeistelijää tulevina vuosina.

Edellisellä kaudella pettymään joutunut Chelsea on avannut sesonkinsa tulosten valossa varsin mukiinmenevästi. Viidestä pelistä joukkue on kerännyt 12 pistettä. Manchester Unitedia vastaan kärsitty shokkitappio Old Traffordilla kertoo kuitenkin siitä, että tasoero kärkeen on kasvanut kesän aikana.

Sinisten puikkoihin kesällä astunut Villas-Boas ei ole vielä ehtinyt tekemään joukkueeseensa haluamiaan muutoksia. Chelsea tarvitsee lisää uutta verta avauskokoonpanoonsa ja pelitapaansa.

Vuosien 2005–2006 ja 2010 mestaruuksien betonista pohjaa aikaisemmin luomassa ollut vanhempi sukupolvi ei pysty enää tuomaan uusia kannuja Stamford Bridgelle. Voi olla, että huippukallis Torreskin menee tämän pesuveden mukana. Kaikki riippuu Villas-Boasin suunnitelmista Chelsean pelikirjan suhteen.

Lauantain vakiokupongin varmat löytyvät Valioliigan kohteista. Manchester United on avannut sarjan loistavasti, mutta eurokentillä ei ole kulkenut yhtä mellevästi. Tiistaina ManU hyytyi yllätykselliseen 3–3-tasuriin kotonaan Baselia vastaan. Lauantaina on kasvojenpesun paikka, kun heikko Norwich saapuu vierailulle Old Traffordille. Varma ykkönen.

Toinen manchesteriläisporukka, City, on ollut vähintään yhtä kovassa iskussa syksyn peleissä. ManC käväisee lauantaina putoamiskamppailuun tällä kaudella vajonneen Blackburnin vieraana. Kotijoukkue onnistui viime viikonloppuna lyömään alavireisen Arsenalin, mutta tasoero on niin huimaava, että tähän kohteeseen ei kannata tuhlata yhtään ylimääräistä merkkiä. Kakkosvarma.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 1.10. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2, 1(X), 1, 1, 1(X), 1(2), X(2), 1, 2(X), 1(X), 1, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 30.9.2011.

PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä blogista löytyy koottuna tekijän jalkapalloaiheisia tekstejä Kansan Uutisten vakiopalstalta ja muista lehdistä sekä blogeista vuodesta 2007 lähtien. Mukana on kirjoituksia myös Etelä-Afrikan MM-kisojen ja Puolan/Ukrainan EM-kisojen aikana pyörineestä Vasuri puhuu -blogista.

Blogin nimi viittaa oululaiseen jalkapalloseuraan Inter Välivainio FC:hen, jonka tunnuslauseena Vetäjä hakee tunnetaan.

Kirjoittaja on oululainen jalkapalloihiminen, joka kannattaa intohimoisesti AC Oulua sekä Suomen A-maajoukkuetta ja seuraa aktiivisesti muutaman muun eurooppalaisen futisseuran edesottamuksia. Brasilialainen ja afrikkalainen futis väräyttävät myös jossain määrin viisaria.

Kirjoittajan kotisivut löytyvät tästä.

Arkistot

Kategoriat

Tilastot

  • 12 281 lukukertaa
Mainokset
%d bloggers like this: