Markku Kanerva ei ole Suomen kansan Mooses

A-maajoukkueen päävalmentajaksi kolmen vuoden sopimuksella maanantaina palkattu Markku Kanerva on sympaattisen oloinen ihminen. En tunne miestä henkilökohtaisesti, mutta tällainen kuva välittyy Kanervan rauhallisesta, avoimesta ja keskustelevasta olemuksesta. Kanerva on räkä poskella huutavan upseerityylisen menneisyyden valmentajan vastakohta.

Jatka lukemista ”Markku Kanerva ei ole Suomen kansan Mooses”

Yksi on ylitse muiden

Veikkausliigakausi 2015 potkaistaan käyntiin tulevana sunnuntaina. Sarjassa on vain yksi suosikki. HJK on voittanut jalkapallon Suomen mestaruuden kuusi kertaa peräkkäin. Edellisen kerran mestaruus meni muualle seitsemän vuotta sitten, kun Inter vei pokaalin Turkuun.

HJK:ssakin aikoinaan pelannutta maajoukkueratsu Mika Nurmelaa mukaillen voisin todeta, että en näe mitään syytä, miksi Klubi ei voittaisi mestaruutta tänäkin vuonna. Joukkue on rakennettu europeleissä menestymistä varten ja liiga on sille ainoastaan valmistautumista suurempiin haasteisiin. HJK taistelisi kultamitaleista kakkosmiehistölläänkin.

Jatka lukemista ”Yksi on ylitse muiden”

Futisjuhlaa Helsingissä

Suomen suurimpiin juniorijalkapalloturnauksiin kuuluvan Helsinki Cupin finaalit pelataan huomenna Töölössä.

Tarkkasilmäisimmät jalkapalloanalyytikot voivat bongata finaalipelaajien sankasta joukosta tulevia maajoukkuetähtiä. Aikaisempina vuosina turnauksen voittopokaalia ovat nimittäin nostelleet muun muassa Simo Valakari, Mika Väyrynen, Mikael Forssell, Aki Riihilahti, Anne Mäkinen, Laura Kalmari ja Satu Kunnas.

Vuoden 2009 turnauksessa pääkaupunkimme viheriöillä on palloillut yli 800 joukkuetta ja lähes 14 000 pelaajaa. Tänä kesänä turnauksen otteluita on ensimmäistä kertaa pelattu aivan Helsingin keskustassa. Kampin Narinkkatorille rakennetulla pienoiskentällä pelatut ottelut ovat keränneet mukavasti yleisöä ja kokemus on ollut junioreille varmasti hieno. Tunnelma on ollut katossa jokaisena pelipäivänä.

Turnauksen kiinnostavimpia joukkueita ovat epäilemättä Suomeen saapuneet ulkomaalaisryhmät, joita on tämän vuoden turnauksessa mukana 90 kappaletta. Esimerkiksi brasilialainen Jockey on ollut turnauksessa mukana jo useana vuonna monella joukkueella. Tulisieluisten pallotaitureiden otteluissa sattuu ja tapahtuu. Tänä vuonna on nähty runsas määrä ulosajoja taidokkaiden suoritusten vastapainoksi.

Harmi kyllä, maakuntien seurat eivät enää osallistu futiskarnevaaliin aikaisempien vuosien tapaan. Tänä vuonna esimerkiksi 13–17-vuotiaiden poikien sarjoissa mukana on ainoastaan kourallinen pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevia suomalaisjoukkueita.

Tilanne oli toinen vielä viime vuosikymmenellä. Oman myrskyisän aktiivipelaajaurani eräs katkerimmista muistoista liittyy 90-luvun alun Helsinki Cupiin. Edustamani Oulun Luistinseura kohtasi kivikovan alkulohkon päätösottelussa PK-35:n joukkueen Helsingistä. Jatkopaikkaan meille riitti tasapeli, mutta stadilaiset tarvitsivat taistosta voiton edetäkseen toiselle kierrokselle. Ottelun loppuhetkillä tilanne oli kutkuttavasti 1–1. Lopussa nähtiin koominen rangaistuspotkuun johtanut tuomarivirhe, jonka vuoksi putosimme jatkosta.

Tappion aiheuttamista kitkeränsuolaisista kyyneleistä huolimatta Helsinki Cup on jäänyt muistoihin varsin legendaarisena kesätapahtumana. Lähes jokainen juniorijalkapalloa joskus harrastanut ikäluokkani pelaaja on osallistunut Helsinki Cupiin tai ainakin haaveillut siitä.

Maakuntien superjunnuille matka maamme pääkaupunkiin kuului ehdottomasti kesän kohokohtiin. Toivottavasti turnausjärjestäjien suunnittelemat muutokset parantavat turnauksen imagoa jatkossa. Maakuntien huippuryhmät tarvitaan mukaan turnaukseen tuomaan oman mausteensa vihreän veran vääntöihin.

Sunnuntain vakiokierroksen herkkupala on Ykkösen kärkitaisto Klubi-04:n ja Viikinkien välillä. HJK:n reserviryhmä on ollut veikkaajien painajainen kevään peleissä. Joukkueen iskukykyyn vaikuttaa suuresti se, kuinka paljon ryhmä saa vahvistuksia emäseuransa kokoonpanosta. Esimerkiksi toukokuussa Klubi-04 tuhosi sarjakärki AC Oulun Paulus Roihan ja Cheyne Fowlerin johdolla, mutta otti rumasti turpiinsa seuraavalla kierroksella Kemissä. Viikingit on pelannut kuusi ottelua tappiotta, mutta kohteeseen kannattaa varata kaksi merkkiä.

Varmoja merkkejä kannattaa hakea kohteisiin 7 ja 9. Kauden surkeasti aloittanut TP-47 Torniosta saa vieraakseen KooTeePeen. Alle odotusten tähän asti pelanneet torniolaiset hakevat vielä ensimmäistä voittoaan. Iskun paikka on nyt. Hyvin puolustava kotkalaisryhmä taipuu Pohjan Stadionille evakosta palanneen kotijoukkueen käsittelyssä.

Warkaus JK on ollut puolestaan täyttää rautaa Kakkosen A-lohkossa. Varkauteen vieraaksi saapuva porvoolainen Futura on vailla mahdollisuuksia. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 12.7. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(1), 2(X), X, 1, 1(X), 2(1), 1, 1, 1, 1, X(1), X(2), 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 10.7.2009.

JK: 5+1 oikein.

Suosikit syvällä suossa

Veikkausliiga siirtyi kuluneella viikolla EM-kisatauolle. Kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen on välitilinpäätöksen aika. Kupletin juonen tuli olla harvinaisen selvä tämän kauden osalta. Asiantuntijat kehuivat kilvan TamU:a, TPS:ää ja HJK:ta. Joukkueet komeilivat kärkisijoilla lähes jokaisessa kausiennakossa.

Kevät on kuitenkin ollut harvinaisen harmaa suosikkien osalta. Rajua suitsutusta ennen kauden alkua osakseen saaneiden TamU:n ja TPS:n peli on ollut pahasti sekaisin. Myös HJK:n pelissä löytyy rutkasti parannettavaa muutamasta murskavoitosta huolimatta. Sarjaa on vastoin odotuksia hallinnut mainiota lyhytsyöttöpeliä pelaava Turun Inter.

Kevään pahin alisuorittaja löytyy Tampereelta. Viime vuonna jopa maajoukkueen päävalmentajaspekulaatioissa mukana olleen Ari Hjelmin johtama Tampere United on aloittanut kautensa kurjasti ja majailee tällä hetkellä sarjan häntäpäässä. Tampereella kulttimaineeseen noussutta “Zicoa” uhkaavat jo potkut, sen verran sekaisin mestarin peli on viime viikkoina ollut. Kokemattoman Kotkan kaataminen helpotti painetta, mutta väritön taaperrus jatkui Vaasassa ottelussa, jossa kotijoukkue oli selvästi lähempänä voittoa.

Eurokentilläkin menestyneen Unitedin pelin selkäranka oli viime kaudella keskikentän kaksikko Juska SavolainenJarkko Wiss. Savolainen siirtyi Norjaan ja joukkueen sielu ja sydän Wiss ripusti pelikengät naulaan. Lukuisista hankinnoista huolimatta punainen lanka on edelleen hukassa. Wissin vaikutus joukkueen otteisiin oli nähtävästi suurempi kuin kukaan osasi arvatakaan. TamU:n otteista puuttuu kipinä, tahto ja tekemisen meininki. Apaattisuus ilmenee myös päävalmentajan käyttäytymisessä. Aiemmin tulisieluisena tsempparina tunnettu Hjelm on keskittynyt tänä keväänä lähinnä ihmettelyyn ja käsien levittelyyn.

Turun Palloseuraa tituleerattiin jo talvikaudella Suomen seuraavaksi ykkösseuraksi. Turussa on tehty pitkäjänteistä työtä Petri Jakosen johdolla jo pitkään ja tämän kauden piti olla lopullinen läpimurto Veikkausliigan ykköskastiin. Kevään otteiden perusteella kipuaminen kärkitaistoon näyttää kuitenkin vaikealta. Jalkapallofilosofi Martti Kuusela ei ole saanut joukkueen hyökkäyspeliä toimimaan.

Turkulaisilla on ollut toki epäonnea, siitä ei päästä mihinkään. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat keskikentältä olleet niin Cleaver, Valakari, Ääritalo kuin Sarajärvikin. Vaikka materiaalin kapeus nostatti huolta TPS:n leirissä jo ennen kauden alkua, pelaajamateriaalilla on turha selitellä pistemenetyksiä otteluissa RoPS:n ja IFK Mariehamnin kaltaisia joukkueita vastaan.

Suosikkien kontatessa sarjan piikkipaikalle on noussut puskista Turun toinen seura FC Inter, jonka hollantilainen luotsi Job Dragtsma on siivittänyt joukkueensa huikeaan lentoon. Inter luottaa uskollisesti omaan pelitapaansa, tyyliä ei vaihdeta vastustajan mukaan. Lyhytsyöttöpeli on tuonut tulosta ja välimatka kakkosena majailevaan Lahteen on kasvanut jo viiteen pisteeseen. Tauko tulee Interin kannalta mahdollisimman huonoon paikkaan. Ilman pitkää kuukauden pelitaukoa karkumatka voisi vielä kasvaa suurempien tuskaillessa ongelmiensa kanssa.

Veikkausliigan ollessa kisatauolla vakiokupongilta löytyy alempien divisioonien taistoja. Ykkösen otteluissa suursuosikit löytyvät kohteista 1 ja 5. Liiganousutaistoon veikatut Viikingit ja JJK ovat vahvoilla otteluissaan sarjanousijoita vastaan. Myös kotonaan Jipon kohtaava KPV kuuluu viikon varmoihin. Joensuulaisia viime kaudella luotsannut Jarmo Korhonen siirtyi täksi kaudeksi KPV:n ruoriin ja tuntee varmasti vastustajan kuin omat taskunsa.

Vaikka Kakkosen ottelut ovat astetta kimurantimpia, hyviä hakuja löytyy myös tältä osastolta. C-lohkon vahvistunut nousijajoukkue FC OPA matkaa Iisalmeen Atik Ismailin johtaman PK-37:n vieraaksi. Oululaiset ovat parantaneet peliään koko ajan ja vierasvoitto on lähellä. Myös painotukset suosivat kakkosvarmaa tähän kohteeseen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 1.6. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2, X, 1, 1, 2, 1(X), 1(X), 1(X), 1, 2(X), 2, 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 30.5.2008.

JK: 9+0 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: