Ei maaleja, ei rakkautta

Rion olympiaturnauksesta piti tulla brasilialaisen jalkapallon maineenpalautus fiaskoon ja maansuruun päättyneen vuoden 2014 MM-turnauksen jälkeen. Saksalle kärsitty 1–7-tappio kotikisojen välierissä jätti jälkeensä hitaasti arpeutuvan haavan. Lisää lunta tupaan tuli tämän vuoden kesäkuussa, kun Brasilia jäi nolosti alkulohkoon Copa Américassa ilottomien esitysten jälkeen.

Brassit ovat kasanneet olympialaisiin nimekkään ryhmän, jonka ykköspelaaja Neymar on epäilemättä koko kisojen suurimpia tähtiä. Joukkueen peli on ollut kuitenkin pahasti sekaisin. 0–0-tasapelit Etelä-Afrikkaa ja Irakia vastaan eivät varmasti tyydytä ketään. Rio de Janeirossa ilmestyvä sanomalehti O Globo otsikoikin varsin osuvasti turnauksen tähänastisen annin: Sem jogo, sem gol e sem amor. (Ei peliä, ei maaleja, ei rakkautta).

Jatka lukemista ”Ei maaleja, ei rakkautta”

Vuori valloitettavana

Vuoden 2014 Brasiliassa pelattavien MM-kisojen karsintalohkot arvottiin viime viikon lauantaina Rio de Janeirossa. Arvonnan onnettarena toimi aktiiviaikojensa jälkeen lähinnä keskivartaloaan treenannut brassitähti Ronaldo, joka nosti uurnasta Suomen A-maajoukkueen kivenkovaan I-lohkoon. Huuhkajat kohtaa karsinnoissa Espanjan, Ranskan, Valko-Venäjän ja Georgian.

Mahdollisuuksista kisapaikkaan spekuloidaan Suomessa jokaisen arvonnan jälkeen, mutta tällä kertaa konsensus on selvä: pienintäkään toivoa ei ole olemassa. Tehtävän vaikeudesta kertoo paljon se, että myös Ranskan uusi päävalmentaja Laurent Blanc oli varsin apeissa tunnelmissa Espanjan sattumisesta samaan lohkoon gallien kanssa. Ilmeisesti myös Blanc näkee La Furia Rojan ylitsekäymättömäksi esteeksi tämän hetken tilanteessa.

Espanja voitti maailmanmestaruuden suvereenin esityksen jälkeen viime kesänä ja pitää samanaikaisesti hallussaan sekä Euroopan ykköspokaalia että maailmanmestaruutta. Espanja on tällä hetkellä ylivoimaisesti maailman paras maajoukkue. Ryhmän ikärakenne kertoo, että menestystä on luvassa myös jatkossa. Olisi suuremman luokan ihme, mikäli Espanja ei ottaisi vaivoitta I-lohkon ykköspaikkaa haltuunsa.

Blancin luotsaama Ranska on puolestaan uuden alun edessä. Kristallipallomies Raymond Domenechin aikakausi päättyi täydelliseen mahalaskuun Etelä-Afrikan MM-kisoissa. Fiaskon seurauksena vuosituhannen vaihteessa maailman kenttiä hallinneen mestariryhmän viimeisetkin rippeet kipattiin yli laidan. Nyt uutta nousua haetaan uudistuneella joukkueella.

Käynnissä olevissa EM-karsinnoissa Ranska johtaa lohkoaan, vaikka turnaus käynnistyikin nihkeällä kotitappiolla Valko-Venäjää vastaan. Nuoren joukkueen soihdunkantajiksi ovat nousseet Milanin Philippe Mexès, Chelsean Florent Malouda ja MM-kisoissa pahasti flopannut Real Madridin Karim Benzema.

Yllätysvalmis Valko-Venäjä pelaa siis samassa karsintalohkossa Ranskan kanssa ja on tekemässä voimakasta nousua Euroopan viidentoista parhaan joukkoon. EM-karsinnoissa joukkue tulee taistelemaan viimeiseen saakka kisapaikasta. Pelaajat tulevat pääosin Venäjän liigasta, mutta aliarviointiin ei ole varaa. Venäjällä ammattimaisuus on mennyt suurin harppauksin eteenpäin ja nykyisin voidaan jo puhua Euroopan tasolla erittäin varteenotettavasta sarjasta.

Myös tulevaisuus näyttää varsin mainiolta Minskin suunnassa. Valko-Venäjä on ollut mukana kaksissa edellisissä alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa. Viime kesänä joukkue nappasi mukaansa pronssiset mitalit kyseisistä tsembaloista.

Lohkon viides joukkue Georgia on muiden idän ryhmien tapaan vaarallinen erityisesti kotonaan. Aiemmissa karsinnoissa joukkue on pistänyt pataan niin Kroatian, Venäjän kuin Skotlanninkin kaltaisia laatumaita. Suomalaisten kokemukset muun muassa Azerbaidzhanista enteilevät hikistä puhdetta myös Tbilisissä.

Juna ajoi siis Suomen aseman ohi jo arvontavaiheessa, joten Huuhkajien ykköstavoitteeksi ensi vuoden syksyllä alkavissa karsinnoissa tulee nostaa asemien parantaminen tuleviin arvontoihin. Käytännössä se tarkoittaa lohkon kolmospaikkaa ja Suomen nostamista viitoskorista ylemmäksi.

Alkupääomaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi on mahdollista kerätä jo syksyn EM-karsinnoissa, joissa Suomella on vielä neljä ottelua pelaamatta. Esimerkiksi Moldovan ja Unkarin kaataminen toisi maajoukkueella muutaman tärkeän pisteen, jotka auttaisivat joukkuetta eteenpäin FIFA-rankingissa.

Tämäkin tavoite vaikuttaa nykytilanteessa erittäin kovalta haasteelta. Rakennusvaihe jatkuu MM2014-karsintoihin, joissa Mixu Paatelaisen tärkein tehtävä on rakentaa joukkueelle pätevä runko tulevaa yritystä varten. Se olisi sopiva kukkula kiivettäväksi vuorenvalloituksen sijasta.

Sunnuntai-iltana ohjelmassa on kesän viimeinen ykkösvakio Suomen sarjojen merkeissä Valioliigan palatessa kupongeille viikon kuluttua. Liigakohteista varmin merkki löytyy tällä kertaa kohteesta 2. Myllykosken Pallo on saanut koneensa hyrräämään vaikean alkukauden jälkeen. Niko Kukan vapaapotkuosumat ovat siivittäneet MYPA:n kuntopuntarin kärkijoukkueiden armoitettuun joukkoon. TPS:llä on puolestaan ollut viime viikkoina vaikeaa. Varma ykkönen.

Ykkösen kohteista kiinnostavin on Lahdessa käytävä kärkitaisto FC Lahden ja AC Oulun välillä. Kotijoukkue johtaa sarjaa ja voi olla tyytyväinen tasapeliinkin. Oulu kaipaa puolestaan voittoa, jotta noususaumat eivät lipeäisi lopullisesti tavoittamattomiin. Lahden vire on sitä luokkaa, että kohteeseen kannattaa sijoittaa ristin tueksi ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 7.8. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1, X, X, 2(X), X(2), X(1), 1, 1, X(2), 2(1), 1, 1.

G-lohko: Brasilian uusi tuleminen

Brasilialainen jalkapallo on ollut yllekirjoittaneelle ikuinen inspiraation lähde. Brassipelaajien taito, rytmi ja intohimo tekivät nuoreen jalkapallointoilijaan lähtemättömän vaikutuksen jo kauan sitten, muinaisella 80-luvulla.

Vuoden 1970 maailmanmestarijoukkue oli SE kaikkien aikojen joukkue. Tuolloiseen mielipiteenmuodostukseen ei vaikuttanut se fakta, etten ollut vielä syntynytkään vuonna 1970. Videot ja maagisesta ryhmästä kirjoitetut tuhannet rivit auttoivat historiannälkään. Pelé, Jairzinho, Rivelino, Carlos Alberto…huikeita pelaajia.  Jogo bonito eli kaunis peli oli tuolloin kuumin futisteesi. Sittemmin sädekehä on hieman haalistunut, mutta vanhoja nauhoja jaksaa edelleen kelailla silloin tällöin.

Vuosien 1958–70 mestaruuksien jälkeen Brasilia kävi läpi eräänlaista lamakautta. Menestystä ei tullut Socrateen kaltaisista huippunimistä huolimatta ja joukkueen puolustavammaksi muutettu pelitapa herätti laajaa kritiikkiä todella intohimoisesti jalkapalloon suhtautuvassa maassa.

Ironista oli, että paluu kultakantaan tapahtui juuri maltillisemmalla pelitavalla. Tänään tulikasteensa Etelä-Afrikan puikoissa saava Carlos Alberto Parreira luotsasi Brasilian mestaruuteen USA:n MM-turnauksessa vuonna 1994.

Tuon kultajoukkueen puolustus oli rakennettu betoninlujaksi ja pelitapa perustui pallonhallintaan ja loputtomalta tuntuvaan jauhamiseen. Vuoden 1994 Brasilia etsi väsymättä heikkoa kohtaa vastustajan ryhmityksestä ja kun se löytyi, tuon ajan taiturimaisimmat hyökkäyspään pelaajat Romário ja Bebeto lähetettiin tekemään tuhojaan.

MM-turnauksen alla päävalmentaja Dungaan Brasiliassa kohdistunut kritiikki on samansuuntaista. Dunga jätti joukkueestaan Ronaldinhon kaltaiset individualistit pois ja keskittyi valinnoissaan kurissa ja nuhteessa koko ryhmälle töitä tekeviin pelaajiin.

Se ei kaikille kelvannut. Dinhon ulostaminen aiheutti brassimediassa valtavan protestien aallon. Brasilialaisten suhtautumisen jalkapalloon tuntien tämä ei ollut yllättävää. 190-miljoonainen kansa asennoituu fanaattisesti lajiin ja jokaisella on mielipide siitä, ketä kisajoukkueeseen tulisi valita ja miten joukkueen tulisi pelata. Vuoden 1994 turnauksessa valmentaja Parreiran äitikin soitteli kisakylään ja kertoi omat näkemyksensä brassiryhmän kokoonpanosta tuleviin otteluihin.

Mielestäni Dunga on tehnyt juuri sen, mitä pitikin edellisten kisojen pettymyksen kuittaamiseksi. Tuolloin hyökkäyksen kolmikko Adriano-Ronaldinho-Ronaldo oli väsynyt ja haluton. Vuoden 2002 mestaruusloistosta oli jäljellä vain rippeet ja ylimielinen joukkue neppaili itsensä ulos puolivälierissä Ranskaa vastaan. Lähtö olisi saanut tulla jo aikaisemmin.

Nyt Brasilian joukkue on rakennettu huolellisemmin ja sambamaan sankarit tietävät, että kävelemällä ei pelejä voiteta. Copacabanan bilehirmut ovat vaihtuneet jeesusbrasseihin. Joukkueessa on todella suuri määrä uskontoon vakavasti suhtautuvia pelaajia, joten pelisuorituksiin negatiivisesti vaikuttavat hotellihuonekemut jäänevät tässä turnauksessa pitämättä. Se tietää mestaruushaaveille hyvää.

Puolustuksen tärkeimmät pelaajat ovat Mestareiden liigassa menestyneen Interin miehiä: maalivahti Júlio Cesar, toppari Lúcio sekä kovaotteinen laitapuolustaja Maicon. Barcelonan Dani Alves on myös maailmanluokan laitapakki, joten alakerran osalta brassien paketti on kunnossa.

Hyökkäykseen Brasilialla on heittää laaja joukko maailman eturivin pelaajia. Tärkeimmässä roolissa lienevät Real Madridin monipuolinen Kaká ja Sevillan kärkimies Luis Fabiano, jonka harteilla lepää päävastuu maalinteosta. Kurinalainen joukkue etenee lohkostaan jatkoon, vaikka luvassa onkin ainakin kaksi todella haastavaa ottelua. Sen jälkeen tie on auki aina taivaaseen saakka.

Portugalin 70-luvulla syntynyttä porukkaa on kutsuttu kultaiseksi sukupolveksi. Näiden setien (Luis Figo, Rui Costa, Fernando Couto ja kumppanit) joutsenlaulu nähtiin vuoden 2004 EM-turnauksessa, jossa Portugali sössi finaalin ultradefensiiviselle Kreikalle maalein 0–1. Kaikki kunnia helleeneille, mutta mielestäni Portugali teki tuossa ottelussa sen niin sanotusti itse. Tuolloin ottelun jälkeen nähtiin vuolaasti itkevä Cristiano Ronaldo. Toistuuko tämä ilmiö myös nyt alkavassa MM-turnauksessa?

Lusitaanien onneksi uutta verta on saatu nopeasti kehiin. Edellisessä MM-turnauksessa joukkue eteni välieriin, jossa se hävisi Ranskalle 0–1. Noista kisoista muistetaan erityisesti järkyttävä Hollanti-ottelu, jossa jaettiin 12 varoitusta ja neljä pelaajaa lensi punaisen kortin myötä ulos kentältä.

Etelä-Afrikkaan valitun joukkueen kirkkain tähti on kiistatta Real Madridin C. Ronaldo. Taustatuen osalta näyttää takavuosia hiljaisemmalta. Chelsean ailahteleva Deco on päättämässä maajoukkueuraansa näihin kisoihin. Hobitti on sen verran vahvasti jo auringonlaskun pelaajia, että mitään suuria mainetekoja on turha odottaa. Ratkaisevassa roolissa on Atlético Madridin kokenut Simão, jolla on erityisesti erikoistilanneosaamista. Tykki puhui karsinnoissa neljä kertaa, joten maaleja odotellaan.

Puolustuksen osalta Carlos Queirozilla riittää miettimistä. Suomalaisten edellisistä EM-karsinnoista hyvin muistama filmaava toppari Pepe on ulkona, kuten myös tärkeä laitapuolustaja Jose Bosingwa. Ricardo Carvalho ja Bruno Alves edustavat toki laatua keskuspuolustuksessa, mutta muilla saattaa tulla liian kiire taitavien brassien ja juonikkaiden norsunluurannikkolaisten paineessa.

Maaliinkaan ei ole heittää suurnimeä, joten omassa päässä saattaa ovi käydä useammankin kerran. Os Navegadores taistelee lohkon toisesta jatkopaikasta Norsujen kanssa, joten turnauksen avausottelussa on heti hurjat panokset.

Drogba, Drogba, Drogba. Siinäpä viime päivien kuumimmat uutisaiheet maailman urheilumedioissa. Chelsean ykköstykki DD loukkasi harjoitusottelussa kyynärpäänsä ja target-hyökkääjän pelikuntoa koskeva arvontalaulu on sen jälkeen raikunut kylissä ja kaupungeissa. Drogba palasi eilen joukkueensa harjoituksiin, joten toivo pelaamisesta jo turnauksen avausottelussa elää vahvana.

Drogban pelaamisella tai pelaamattomuudella on tietysti suuri merkitys Norsunluurannikon menestysmahdollisuuksille, mutta joukkueesta löytyy muitakin vastuunkantajia. Puolustuspäässä joukkoja johtaa Manchester Cityn KOLOssimainen Kolo Touré. Keskikentälle Norsuilla on heittää Didier Zokoran, Romaricin sekä Yaya Tourén kaltaisia huippumiehiä. Laidalla vauhtia pitää muun muassa Chelseassa uskomattoman hienon kevätkauden pelannut Salomon Kalou.

Suurin kysymysmerkki lienee Lokerenin maalivahti Boubacar Barry. Riittääkö pienikokoisen kassarin taso näihin karkeloihin?

Norsut joutuivat myös viimeksi haastavaan alkulohkoon, joten turha voivottelu arvontaonnen osalta on täysin turhaa – joukkue tietää, että sen täytyy venyä heti avausottelussa. Ryhmän valmennuksesta vastaava kokenut ruotsalainen Sven-Göran Eriksson osaa varmasti psyykata joukkueensa huippuvalmiuteen heti turnauksen alkuvaiheessa.

Itse uskon vakaasti, että Afrikka saa kahdeksan vuoden tauon jälkeen joukkueen puolivälieriin. Tämä joukkue on Norsunluurannikko – Drogban loukkaantumisesta huolimatta.

Totalitaristisen Pohjois-Korean joukkue on näiden kisojen kummajainen. Jengi on valmistautunut kisoihin kaikessa hiljaisuudessa ja sen pelaajista ei ole juuri kenellekään minkäänlaista ennakkotietoa lukuun ottamatta Venäjällä pelaavaa Hong Yong-jota sekä Japanin J-liigassa palloilevaa Jong Tae-setä. Viimeksi mainittu on muuten ollut maaotteluissa varsin tehokas, 22 matsissa on syntynyt 15 osumaa.

Kisoihin valmistavat harjoitusottelut ovat antaneet jonkinlaista osviittaa Pohjois-Korean pelitavasta. Kreikkaa vastaan joukkue venyi tasuriin, mutta kenraalissa tuli Nigerialta kuonoon 1–3. Kim Jong-hunin luotsaama ryhmä puolustaa tiiviisti ja omaa sitkeän asenteen. Kova työ ja hellittämätön liikkuminen ovatkin joukkueen ainoat mahdollisuudet. Tämän lisäksi tarvitaan ripaus hyvää onnea.

Pjongjangissa odotellaan varmasti vuoden 1966 ihmeen toistumista. Tuolloin Pohjois-Korea pudotti Italian alkulohkovaiheessa ja lähetti Azzurrin tomaattisateeseen vimmastuneiden italialaisten jalkapallofanaatikkojen kohteeksi. Tällä kertaa ihmetyötä ei nähdä ja maa poistuu MM-näyttämöltä ilman ainuttakaan pistettä.

Lohkon nimet ja ilmiöt – seuraa näitä:

* Avauskierroksen taisto Portugali–Norsunluurannikko. Huipputärkeä vääntö heti alkuun.
* Brasilian pelitapa. Näpertelystä kohti joukkueena pelaamista.
* Cristiano Ronaldo, Portugali. Nostaako yksin lusitaanit jatkoon?
* Portugalin alakerta. Loukkaantumisten myötä haavoittuvainen, riittääkö taso?
* Didier Drogba. Maailman kiinnostavin kyynärpää.
* Pohjois-Korea. Täydellinen kysymysmerkki.

Matsit:

ti 15.6. klo 17 Port Elizabeth: Norsunluurannikko – Portugali
ti 15.6. klo 17 Johannesburg: Brasilia – Pohjois-Korea
su 20.6. klo 21.30 J’burg: Brasilia – Norsunluurannikko
ma 21.6. klo 14.30 Kapkaupunki: Portugali – Pohjois-Korea
pe 25.6. klo 17 Durban: Portugali – Brasilia
pe 25.6. klo 17 Nelspruit: Pohjois-Korea – Norsunluurannikko

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisen MM-kisablogissa 11.6.2010.

Futaaja ei tervettä päivää näe

Vakava loukkaantuminen on pahinta mitä jalkapalloilijalle voi tapahtua. Ikävin tapaus huippusarjoissa pitkiin aikoihin tapahtui viime viikonloppuna Englannissa, kun Birminghamin Matthew Taylorin viikate lopetti Arsenalin Eduardo da Silvan kauden. Kroatialaistuneen brassin pohjeluu katkesi kammottavan liukutaklauksen seurauksena. Hetken aikaa pelättiin jo hyökkääjän koko uran olevan vaarassa, mutta kaikeksi onneksi taituri on uusimpien arvioiden mukaan pelikunnossa ensi kauden alkuun mennessä.

Myös toisen brasilialaisen Ronaldon ikävä tapaus on puhuttanut futisväkeä. Polvivammoista viime vuosina kärsinyt ja pitkältä sairaslomalta vastikään palannut Milanin kärkimies ehti olla Livorno-ottelussa kentällä vain kolme minuuttia, kun lumpiossa rasahti. Toissa keskiviikkona loukkaantunut Ronaldo piipahti leikkauksessa aiemmin tässä kuussa. MM-kisoissa kautta aikojen peräti 15 maalia latoneen supertähden ura on nyt katkolla.

Loukkaantumiset ovat jalkapallossa useimmiten synkkiä tapahtumia, mutta aina silloin tällöin tapaukset liittyvät myös surkuhupaisiin arkipäivän sattumuksiin. Jalkapallokirjallisuudessa ja lehdistössä on listattu pelaajille takavuosina sattuneita omituisimpia loukkaantumistapauksia.

Jostain syystä tragikoomisimmat tilanteet ovat tapahtuneet veräjänvartijoille. Moni MM-kisoja takavuosina tarkasti seurannut jalkapallofanaatikko muistaa hyvin syyn miksi Espanjan Santiago Canizares joutui jättämään vuoden 2002 turnauksen väliin. Valencian rähmäkäpälä pudotti kotonaan epähuomiossa hajuvesipullon jalkansa päälle. Pullo pirstoutui ja Canizares rikkoi kinttunsa sen verran pahasti, että kisat jäivät pelaamatta. 1980- ja 90-lukujen liigajyrä Dave Beasant ei saanut puolestaan kopattua pöydältä putoavaa salaattikulhoa kiinni. Seurauksena oli kolmen kuukauden tauko peleistä jalkavamman takia. Beasantin tapauksessa pohdittavaksi jää, oliko pelipaikan valinta sittenkään oikea.

Maalivahtien tehtäviin kuuluu torjuntatehtävien ohella vahvasti pelinohjaus, jossa ääntä täytyy käyttää rohkeasti. Manchester Unitedin maalilla 1970-luvulla pelannut Alex Stepney tietää varmasti kuinka lujaa puolustajille kannattaa mylviä. Stepneyn leuka meni nimittäin sijoiltaan kesken ottelun miehen karjuttua ohjeita epäjärjestyksessä olleelle puolustusryhmitykselle. Joskus myös kovaotteiset vastustajat saattavat aiheuttaa epämukavia tilanteita maalivahdeille. Mart Poom loukkasi genitaalialueensa Derbyn hyväntekeväisyysottelussa metalliyhtye Iron Maidenin konkkaronkkaa vastaan.

Tutkimusten mukaan ihminen on alttiimmillaan onnettomuuksille tutussa ympäristössä. Tämä pätee myös jalkapalloilijoihin. Englannin David Seaman oli syksyn 1996 peleistä sivussa hajotettuaan polvensa nivelsiteet nostaessaan lattialta television kaukosäädintä. David Battyn toipumisaika akillesjännevammasta venyi puolestaan viikkokausia, kun keskikenttämiehen parivuotias poika ajoi hänen ylitseen kolmipyörällään. Vuonna 2005 Coventryn puolustaja Andrew Whing onnistui taasen venäyttämään selkänsä syödessään lasagnea.

Myös lemmikkieläimet voivat aiheuttaa vaaratilanteita ammattilaisjalkapalloilijoille. Muun muassa Barnsleyn riveissä esiintynyt Darren Barnard joutui aikanaan viideksi kuukaudeksi sivuun, kun polvesta repesivät nivelsiteet keskikenttämiehen liukastuttua keittiönsä lattialla olleeseen lammikkoon, jossa oli hänen koiranpentunsa virtsaa.

Lauantain Englannin liigan otteluissa säästytään toivon mukaan kaikenlaisilta loukkaantumisilta, olivatpa ne sitten koomisia tai eivät. Vakiokupongilta löytyy tuttuun tyyliin Valioliigan ja  Mestaruussarjan taistoja. ManU murjoi viime viikonloppuna Kevin Keeganin Newcastlen maanrakoon maalein 5-1 ja on selvä suosikki myös ottelussa Fulhamia vastaan. Roy Hodgsonin suojatit ovat lähes mahdottoman tehtävän edessä, joten kupongille kannattaa raapustaa varma kakkonen. Kohteessa 6 Middlesbrough saa vieraakseen Readingin, joka on hävinnyt kahdeksan ottelua peräkkäin. Pitkillä putkilla on tapana päättyä joskus, mutta Readingin tapauksessa lisäystä pistepussin pohjalle ei ole luvassa Riversidellä.

Mestaruussarjan paras vierasjoukkue Watford matkaa Burnleyn vieraaksi. Vierasvoiton peliprosentit ovat kohdallaan, joten kakkosvarmistus on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Toinen yllätysmerkki kannattaa sijoittaa kohteeseen 13, jossa hienosti viime aikoina pelannut Hull kohtaa Bristol Cityn. Kohteeseen rustaan rohkeasti varman kakkosen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 1.3. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2, 2(X), 1, X(2), 2, 1, X(2), 1, 2(1), 1(2), 1(X), 1, 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 29.2.2008.

JK. Perusrivillä oli tällä kertaa huikeat 4 oikein ja vaihtomerkkien kera kokonaistulos oli 5. Arsenalin hyytyminen tasuriin ei ollut siis ainoa yllätys tämän viikon kierroksella. Vinkkien osumista seurataan myös jatkossa tässä blogissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: