Kun linnake murtuu

Kun Leicester City ilmoitti viime heinäkuussa palkanneensa uudeksi managerikseen Claudio Ranierin, ratkaisu aiheutti maailmalla lähinnä vahingoniloista virnistelyä. ”Ketut” oli säilyttänyt edellisellä kaudella sarjapaikkansa loppukauden suonenvedolla. Nigel Pearsonin Leicester pelasi ajoittain rohkealla prässillä ja se tuntui olevan ainoa tapa roikkua mukana kivikovassa pääsarjassa edes muutaman kauden ajan.

Ranieri oli potkaistu marraskuussa 2014 pihalle Kreikan päävalmentajan pallilta helleenien kärsittyä häpeällisen kotitappion Färsaaria vastaan. Omat muistikuvani hänestä liittyvät vahvasti vuosituhannen ensimmäisiin vuosiin ja ajanjaksoon Chelsean ruorissa.

Jatka lukemista ”Kun linnake murtuu”

Mahdoton tehtävä sinisessä bordellissa

Sininen bordelli on valioliigajoukkue Chelsean vähemmän mairitteleva lempinimi. Suomessa ilmaisua rakastaa eniten tunnettu Arsenalin kannattaja, Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä.

Tällä kertaa pilkkakirveen osumiselta maaliinsa ei voida välttyä. Lontoon sinisten valmentajasekoilu sai nimittäin jatkoa viime viikolla, kun vasta puoli vuotta sitten Mestareiden liigan voittoa seuran kanssa juhlinut Roberto di Matteo vastaanotti kalossin kuvan ahteriinsa. Ilotalon ovi käy taas.

Jatka lukemista ”Mahdoton tehtävä sinisessä bordellissa”

Bileet Köpiksessä

Pohjoismaat eivät ole juhlineet viime vuosina jalkapallon Mestareiden liigassa. Edellisen kerran pudotuspeleihin pääsi norjalainen Rosenborg vuonna 2000, kun joukkue pääsi etenemään alkulohkostaan Dortmundin ja Boavistan kustannuksella.

Pitkäjänteinen työ palkitaan onneksi aika ajoin. Kööpenhaminassa Musti-koira ei ole enää yhtä apealla tuulella, kuin edesmenneen taiteilijan Matti Pellonpään legendaarisessa rallissa. Ennakkoluulottomasti tämän vuoden lohkovaiheessa esiintynyt FC Kööpenhamina teki nimittäin viime tiistaina historiaa ja meni ensimmäisenä tanskalaisjoukkueena pudotuspeleihin.

Tivolissa irrotellaan varmasti viikonloppuun asti, sillä Skandinavian liigaryhmien tapauksessa selviytymistä nykymuotoisten europelien jatkokierroksille voidaan jo pitää suuryllätyksenä ja pienenä mestaruutena. Jo mainittu Rosenborg on tehnyt tämän taikatempun ainoana joukkueena ennen FCK:ta – ja vieläpä kaksi kertaa. Keväällä 1997 joukkue eteni sensaatiomaisesti kahdeksan parhaan joukkoon.

Rima ei ole menestyksen suhteen siis niin korkealla kuin etelämpänä Eurooppaa. Pohjoismaalaiset seurat painivat taloutensa osalta täysin eri sarjassa esimerkiksi Englannin, Espanjan ja Italian suurseuroihin verrattuna. Myös idän aroilta löytyy nykyisin maksukykyisiä seurapamppuja, joten Skandinavian osa on ollut siirtyä nokkimisjärjestyksessä jonon hännille.

Yksittäisissä otteluissa yllätyksiä on toki nähty silloin tällöin. Esimerkiksi Skånessa muistetaan varmasti syksyn 2000 karsinnat, joissa Helsingborg laittoi Inter Milanoa nekkuun 1–0 ja pudotti italialaiset ulos lohkovaiheesta. Suomessa muistellaan puolestaan HJK:n ikimuistoisen liigavisiitin ohella TPS:n Mika Aaltosen vuoden 1987 kaukolaukausta, jolla suuri ja mahtava Inter nujertui Giuseppe Meazzalla.

Kööpenhaminan menestys on perustunut pitkäjänteiseen työhön ja toisaalta myös siihen asiaan, jota esimerkiksi suomalaisesta jalkapallosta puuttuu: rahaan. FCK:n budjetti on noin kymmenkertainen suomifutiksen ykkösseura HJK:hon verrattuna.

Kööpenhaminan norjalaisluotsi Ståle Solbakken on saanut rakennettua tasapainoisen ja aktiivisesti hyökkäävän joukkueen, jota johtaa kotimaassaan uuden kevään löytänyt euroratsu Jesper Grønkjær. Fuusioseuran kannatus on vankkaa pääkaupungissa. Kansa on asettunut jo vuosia sitten tukemaan kotipaikkakuntansa seuraa sen ohuesta historiasta huolimatta.

FCK on jyrännyt myös kotimaan kentillä. Kaula Tanskan liigan kakkosena majailevaan OB Odenseen on venähtänyt jo peräti 19 pisteen mittaiseksi. Sieniliigamenestyksestä saatavilla rahoilla kööpenhaminalaiset kaivavat kuilua entistä syvemmäksi.

Seuran nousujohteinen käyrä on herättänyt myös rahamiesten mielenkiinnon. Viime aikoina Tanskassa on puhuttu Chelsea-moguli Roman Abramovitshin pojan kiinnostuksesta FCK:ta kohtaan. Viimeisten tietojen mukaan seura ei ole kuitenkaan kaupan, vaikka ruplia leijailisi tiskiin arkkukaupalla.

Suomifutiksessa riihikuiva kyllä kelpaisi. Turusta kantautuneiden huhupuheiden mukaan TPS:n taustamesenaatti Seppo Sairanen on päättänyt laittaa fyrkkahanat kiinni. Mikäli puheet pitävät paikkansa, on päätös musertava isku seuran mahdollisuuksille tulevan kauden Veikkausliigassa. TPS:n toiminta on ollut jo vuosia raskaasti tappiollista ja vain Sairasen rahat ovat pelastaneet turkulaiset täydelliseltä taloudelliselta mahalaskulta. Mestaruustaistosta putoamiskamppailuun näyttäisi olevan yllättävän lyhyt matka.

Vakiokupongilla jylläävät sumusaarten sarjat, joissa ollaan siirtymässä kohti joulukuun otteluruuhkaa. Voimasuhteet alkavat olla hiljalleen vakiintumassa, mutta kierros vaikuttaa tällä kertaa varsin haastavalta. Loukkaantumislistoja kannattaa siis syynätä vielä lauantaiaamuna tarkkaan – tilanteet saattavat muuttua hyvin nopeasti.

Kierroksen valioliigavarma löytyy kohteesta 4. Stoke City on erittäin vahva kotijoukkue ja nyt se saa vastaansa pirteästi pelanneen, mutta auttamatta kohti pohjamutia hiljalleen valuvan Blackpoolin. Kohteeseen varma ykkönen.

Mestaruussarjan puolella lähes jokainen kohde on tällä kertaa hyvin ympäripyöreä. Kierroksen ideavarmaksi nostan kohteen 8 Derby Countyn, joka matkustaa Bristoliin Cityn vieraaksi. Kotijoukkueen kunto on tällä hetkellä nousujohteinen, mutta pelaajamateriaaliltaan City ei yllä ”Pässien” tasolle. Shefki Kuqi ja kumppanit hakevat pisteet pois Länsi-Englannista. Kohteeseen yllätyskakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 11.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1(X), 1, 2(X), 1, X, 2, 1(X), X, 1(2), 1, 1(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 10.12.2010.

Kone käy, mutta kuka on ohjaamossa?

Ennakoin viime viikon vakiovihjeissä Chelsean mestaruusjunan palaavan nopeasti raiteilleen Sunderlandille kärsityn shokkitappion jälkeen. Näin ei käynyt. Länsilontoolaisten harmaa taivallus sai jatkoa viime lauantaina Birminghamissa, kun paikallinen City kaatoi siniset maalein 1–0. Paluuta viheriöille tekevä Frank Lampardkin oli edelleen katsomossa.

Konttaus oli jatkua Mestarien liigan tiistain taistossa slovakialaista Žilinaa vastaan, mutta Chelsea onnistui onnekseen kääntämään 0–1 -tappiolukemat toisella jaksolla niukaksi maalin voitoksi.

Heikot esitykset ovat saaneet Blues-luotsi Carlo Ancelotin jo pohtimaan uransa jatkoa Stamford Bridgellä. Italialainen ilmoitti Birmingham-tappion jälkeen, että ohjaimet eivät enää ole jatkon suhteen hänen omissa käsissään. Kone siis käy edelleen, mutta ohjaajasta on epäselvyyttä.

Lontoossa on spekuloitu Chelsean laskevan trendin ja managerin erikoisten lausuntojen johtuvan Ancelotin kakkosmiehen Ray Wilkinsin yllätyspotkuista. Entinen Englannin maajoukkuepelaaja Wilkins korvattiin muutama viikko sitten seuran omistajan, Roman Abramovitshin saunakaverilla, nigerialaistaustaisella Michael Emenalolla, jolla ei ole kokemusta huippujoukkueiden valmentamisesta.

Ancelotti pahoitti Wilkinsin potkuista mielensä ja on sittemmin vihjannut hienovaraisesti jättävänsä paikkansa Chelsean peräsimessä. Brittimedia on tarttunut tiukasti tähän täkyyn. Seuran mukaan erohuhut ovat täyttä potaskaa, vaikka kyyniset kommentit saivat jatkoa viikolla nihkeän eurotaiston jälkeen.

Tavallisen futisdiggarin näkökulmasta henkilövaihdokset seurojen valmennustiimissä tuntuvat päävalmentajavaihdoksia lukuun ottamatta pieniltä muutoksilta. On kuitenkin muistettava, että joskus uudet rekrytoinnit ja naamagallerian vaihtuminen voi johtaa järisyttäviin seurauksiin koko seuran kannalta.

Chelseassa näin kävi vuonna 2007, kun Avram Grant saapui johtoportaaseen ja sai merkittävän roolin seuran asioiden järjestämisessä. Israelilaisen saapuminen merkitsi taikuri Jose Mourinhon lähtölaskennan alkamista.

Toisaalta Ancelotin jatkon puolesta puhuu se, että italialaisvelho oli Milanin aikoinaan usein tukkanuottasilla silloisen seuransa johtoportaan kanssa, mutta eroanomus ei lävähtänyt tiskiin edes vaikeimmilla hetkillä. Erittäin impulsiivisen ja lapsellisesti käyttäytyvän Silvio Berlusconin kanssa ongelmat olivat lähes aina nykyistä Chelsea-kriisiä mittavampia.

Kävi käynnistyneessä saippuaoopperassa sitten miten tahansa, joukkueen pelilliset ongelmat kaipaavat pikaisia ratkaisuja. Ancelotilla on joka tapauksessa 18 kuukautta jäljellä sopimuskautta ja nyt on aika kääriä hihat jälleen kerran. Avainpelaajien loukkaantumiset ovat vaikuttaneet Chelsean pelaamiseen, mutta tasokkaalla ringillä operoiva Ancelotti ei voi piiloutua pelkästään niiden taakse.

Viikon vakiorivin alkupää näyttää huomattavan kotivoittopainotteiselta. Niin Manchester United, Everton kuin Boltonkin ovat veikkaajien papereissa reilusti ylipelattuja, joten näihin kohteisiin on täyspotin etsijän syytä löytää parhaiten osuvat vaihtomerkit.

Chelsean ja Arsenalin kompuroinnin myötä Manchester U on noussut väkevästi mukaan mestaruustaisteluun. Lauantaina Old Traffordilla vastaan asettuva Blackburn ei ole kuitenkaan helppo pala purtavaksi. Joukkue on pelannut vieraissa ajoittain varsin näppärää futista, joten kohteen 1 ristivarmistuksen voi julistaa viikon ideamerkiksi. 1X.

Bolton jauhoi edellisellä kierroksella Newcastlen kilon palasiksi ja saa nyt vastaansa sympaattisen Blackpoolin, joka on taistellut koko syksyn hienosti tuulimyllyjä vastaan. Varmaksi putoajaksi ennen kauden alkua tuomittu bilekaupungin seura hyytyy viimeistään talven viimassa, mutta potkua on tähän asti piisannut myös vierasotteluissa. Järkyttävän ylipelaamisen takia kotivoitto varmistetaan tässä kohteessa kakkosella.

Varmat kupongin alkupäähän sijoittava perusveikkaaja lyö kierroksen kinkkiset divarikohteet tukkoon, mutta näistäkin peleistä on onneksi kaivettavissa muutama varma. Kohteen 9 Barnsley on mennyt lentokeliä viimeiset kolme kierrosta, kun taas Elton Johnin suosikkiseura Watford on ajautunut ongelmiin erityisesti hitaan puolustuksensa takia. Lauantain osalta mikään ei puolla suurta muutosta näissä voimasuhteissa, joten kohteeseen varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 27.11. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1, 1(2), 1, 1, 1(X), X, 1(X), 1(2), 1, 1(X), 2, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 26.11.2010.

Pragmaatikon lähtölaskenta

Manchesterin ikuiseksi kakkosseuraksi tuomitun Cityn kannattajat ovat odottaneet jo pitkään hetkeä, jolloin seura ohittaa arkkivihollisensa Unitedin ja kaappaa kaupungin herruuden itselleen.

Manchester City on tällä hetkellä maailman rikkain jalkapalloseura, joten resursseja tavoitteen saavuttamiseksi luulisi riittävän.

Raha ei aina ratkaise. Juuri nyt näyttää siltä, että seuraavaan tähtihetkeen on vielä vuosia matkaa.

Kauden tärkein tavoite, paikka Mestarien liigassa, on tällä hetkellä lipumassa Cityn käsistä. Joukkue majailee edelleen neljännellä sijalla, mutta viime aikojen peliesitysten perusteella lähtökohdat Valioliigan joulukuun otteluruuhkaan ovat kehnot. Myös Eurooppaliigassa on ollut tukkoista. Viimeksi tuli pataan Puolassa Lech Poznanin vieraana.

Megaluokan hankinnoista huolimatta City on onnistunut maalinteossa ainoastaan 15 kertaa kauden 13 liigaottelussa. Kuolettavan ikävystyttävä Manchesterin derby sai jatkoa viime lauantaina, kun tehoton City löi puolitoista tuntia päätään ansiokkaasti taistelleen Birminghamin rakentamaan muuriin. Vierailija parkkeerasi bussin rangaistusalueen rajalle ja onnistui pitämään rysänsä puhtaana.

Manchesterin paikallisottelussa sinipaidat näyttivät tyytyvän tasapeliin, vaikka flunssa-aallon heikentämältä Unitedilta puuttui ottelusta muun muassa loukkaantumisestaan hiljalleen toipuva kiukkupussi Wayne Rooney. Iskun paikka oli selkeä, mutta se jätettiin käyttämättä.

Materiaali ei ole Cityn ongelma. Seura on käyttänyt sheikki Mansourin kahden vuoden valtakauden aikana pelaajahankintoihin hulppeat 300 miljoonaa puntaa. Hyökkäyspäästä löytyy tekijämiehiä vaikka kahteen huippujoukkueeseen. Kuvaavaa on, että Bayern Münchenissä ja Blackburnissa kasapäin maaleja tykittänyt, mutta Cityssä penkkiveijariksi juuttunut Roque Santa Cruz etsii tällä hetkellä uutta seuraa peliajan puutteen vuoksi.

Muodikkaasti pukeutuvan City-manageri Roberto Mancinin ongelmaksi on muodostunut äärimmäisyyksiin menevä pragmatismi, joka on johtanut ylivarovaiseen pelikirjaan. Ero esimerkiksi naapuriseura Unitediin on silmiinpistävä. Vaikka Alex Fergusonin joukot ovatkin olleet vaikeuksissa etenkin vieraskentillä, joukkueen pelaaminen on huomattavasti rohkeampaa. Luovat ratkaisut ja pelin nopea kääntäminen ovat tyystin eri tasolla.

City on pelannut koko Mancinin valtakauden ajan kolmella puolustavalla keskikenttäpelaajalla. Omassa päässä ei ole soinut, mutta pelitapa on jäädyttänyt hyökkäyksen rakentelun staattiseksi. Vastaiskuihin turvaaminen ei ole toiminut, sillä joukkue ei kykene kääntämään riistoja tarpeeksi nopeasti tehokkaiksi hyökkäyksiksi. Esimerkiksi ManU:a vastaan joukkue sai aikaan ainoastaan yhden laukauksen kohti maalia.

Uutta öky-Cityä on monissa arvioissa verrattu vuosikymmenen puolivälin Chelseaan. Tuolloin öljypohatta Roman Abramovitsh saapui Lontooseen ja laittoi puntia palamaan. Mestaruuksia voitettiin puolustusorientoituneen Jose Mourinhon myrkkykeitoilla. Vissi ero löytyy kuitenkin joukkueiden hyökkäyspelistä. Kauden 2004–05 Chelsea ylsi Valioliigan piste-ennätykseen ennen muuta loistavan pelitemponsa ja voimakkaasti nousevien laitapelaajiensa ansiosta. Myös pelin kääntäminen skorpionimaisiksi vastaiskuiksi oli tuolla joukkueella huippunopeaa. Tälle tasolle on Mancinilla vielä maileja kirittävänä.

Kärsivällisyys ei ole koskaan kuulunut rahalla mälläävien seurojen hyveisiin, joten lienee vain ajan kysymys milloin Mancini saa kalossin kuvan takamukseensa, mikäli suunta ei muutu ja nopeasti. Italialaisen ainoa vaihtoehto on löysätä pelaajiensa suitsia ja loihtia ryhmälleen huomattavasti nykyistä aktiivisempi pelitapa.

City ei lauantain vakiokupongilla esiinny, mutta viikon liigavarma löytyy kuitenkin samasta kaupungista. Kohteessa 3 Man United saa vieraakseen Wiganin. ManU osoitti luonnetta viime viikon kierroksella nousemalla 2-0 -tappioasemasta tasapeliin Aston Villan vieraana. Nyt joukkue parantelee asemiaan mestaruustaistossa ottamalla täydet kolme pistettä.

Loukkaantumisongelmista kärsivä Chelsea otti sunnuntaina rumasti selkäänsä Sunderlandilta. Vastaavia romahduksia ei ole Stamford Bridgellä usein nähty, joten sinisten leirissä on käyty varmasti tiukkaa palaveria viikonlopun kierroksen jälkeen. Topparilegenda John Terryn selkä on pahasti rikki, mutta Frank Lampard palannee kokoonpanoon Birmingham-otteluun, joka löytyy kupongin kohteesta 2. Odotettavissa on ryhtiliike, jonka ansiosta toista perättäistä tappiota ei nähdä. Kohteeseen risti kakkosvarmistuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 20.11. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), X(2), 1, 1, 1(2), X, 1, 1, 1, 1(X), 1(2), 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 19.11.2010.

Pohjaton kassa

Vaikka maailmaa koettelee parastaikaa ennennäkemätön taloudellinen taantumakausi, jalkapallopohatoilta eivät rahat näytä loppuvan kesken.

Viime päivinä futisväkeä on puhuttanut Manchester Cityn uuden omistajan, Mansour bin Zayed Al Nahyanin, seikkailut siirtomarkkinoilla. Öljyrahoilla rikastunut sheikki tarjosi AC Milanille brassitähti Kakásta tähtitieteellistä 100 miljoonan euron siirtosummaa. Kakán palkka olisi sopimuksen toteutuessa huimat puoli miljoonaa euroa viikossa.

Siirron ympärillä pyörinyt juupas–eipäs-piirileikki sai uusimman käänteensä alkuviikosta. AC Milanin suuromistaja, pääministeri Silvio Berlusconi ilmoitti seuran omalla tv-kanavalla neuvottelujen Kakán siirrosta loppuneen. Itsevaltaisista otteistaan tunnettu Silvio-setä ilmoitti, että Kaká oli tehnyt päätöksen jäädä Milaniin.

Punamustien kannattajat osaavat varmasti arvostaa Kakán ratkaisua, mutta monen mielestä Milanossa joudutaan myöhemmin katumaan sitä, että tarjoukseen ei tartuttu. Rahasumma kelpaisi varmasti Berlusconille ikääntyneiden kehäraakkien kansoittaman joukkueensa nuorentamiseen. Sadalla miljoonalla AC Milan pystyisi hankkimaan monta huippulupausta korvaamaan peliuransa ehtoopuolella jo olevat pelimiehet.

Vaikka kohusiirto saattaa jäädä toteutumatta, Mansourin ostovimma tuskin laantuu vielä pitkään aikaan. Eri asia on se, mitä kaoottinen liikehdintä siirtomarkkinoilla tekee Manchester Cityn uskottavuudelle. Dynastiaa on lähdetty rakentamaan aivan väärästä päästä. Joukkuetta pystyssä pitävät peruspelaajat puuttuvat lähes kokonaan ja peliajatus on tällä hetkellä täysin kadoksissa.

Tällä hetkellä supertähdille voidaan tarjota vain mutaista taistelua Valioliigan häntäpäässä. Seurakavereiksi Cityn manageri Mark Hughesilla on esittää Craig Bellamyn ja Darius Vassellin kaltaisia kohti auringonlaskua matkaavia pelaajia, jotka ovat saaneet yleisön huokailemaan lähinnä kentän ulkopuolisilla toilailuillaan.

Newcastlessa pelatessaan lukuisiin baaritappeluihin osallistunut Bellamy kimpaantui kakkosmanageri John Carverille ja heitti tätä tuolilla. Liverpoolissa Walesin kuumakalle päätti puolestaan pätkäistä seurakaveri John Arne Riiseä golfmailalla päin näköä.

Cityn omistajan törsäily siirtomarkkinoilla on herättänyt jälleen keskustelua siitä, mitä megamiljoonikkojen yhä vahvempi esiinmarssi tarkoittaa jalkapallon tulevaisuudelle ökyilyn saadessa yhä käsittämättömämmät mittasuhteet. Pahin skenaario on se, että mestaruudet ratkaistaan jatkossa yhä vahvemmin rahalla.

Abramovitsin Chelsea teki jo monen mielestä tämän. Tosin lontoolaisilla oli jo aiemmin rakennettu vahva pohja mestaruuksien taustalla ja se oli kärkkynyt paikkaa auringossa jo useita vuosia. Pohjatonta kassaa tärkeämpää on siis pitkäjänteinen rakennustyö.

Shekkivihkoaan maailmalla paukuttelevan Mansourin joukkueen otteita ei päästä ihailemaan Englannin FA-cupissa, jonka 4. kierroksen ottelut valtaavat tämän viikon vakiokupongin.

Viikon varmimmat voittajat löytyvät kohteista 2, 6 ja 7. Chelsea oli edellisellä kierroksella yllättävissä vaikeuksissa Southendiä vastaan. Asennevamma tuskin toistuu Ipswichin saapuessa Stamford Bridgelle. Kohteeseen varma ykkönen.

Kohteiden 6 ja 7 Portsmouth ja Fulham saavat myöskin vastaansa alempien sarjatasojen joukkueet. Viidennen sarjatason Kettering on paperia Fulhamin käsittelyssä. Kokenut Pompey on myös kotonaan vahvoilla Swanseaa vastaan.

FA-cupissa sattuu vuosittain tukku maukkaita yllätyksiä. Tämän viikon otteluissa yllätysvoittoja kannattaa lähteä hakemaan kohteisiin 3, 5 ja 10 – kuitenkin varmistusten kautta. Mestaruussarjaa ylivoimaisesti tällä kaudella hallinnut Wolverhampton saa vieraakseen Valioliigassa viime aikoina kompuroineen Middlesbroughin. Wolves haluaa menestyä myös cupissa, joten kotivoitto ei ole mahdottomuus.

Kohteen 5 Burnley eteni pitkälle jo liigacupissa ja haluaa nyt toistaa saman tempun. West Bromwich ei ole mahdoton vastustaja edes vieraskentällä, joten uusintaan on hyvät mahdollisuudet – kohteeseen merkit 1 ja X.

Kohteen 10 Torquay on myös mielenkiintoinen joukkue. Edellisellä kierroksella Blackpoolin peitonnut eteläenglantilaisryhmä hakee seuraavaa yllätystä Coventryn saapuessa vieraaksi Plainmoorille. Perusmerkin sijoitan Coventrylle, mutta tähän kohteeseen on ehdottomasti uhrattava merkki myös kotijoukkueen voiton puolesta.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 24.1. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2, 1, 1(X), 1(2), 1(X), 1, 2, 1, 1(X), 2(1), 2, 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 23.1.2009.

JK: 8+1 oikein.

Valioliigan voimasuhteet ennallaan

Englannin Valioliiga on pyörähtänyt jokasyksyiseen tapaan vauhdilla liikkeelle. Megaluokan ostoksia nähtiin jälleen roppakaupalla juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista. Mestaruustaistosta on uumoiltu tuttuun tapaan neljän kauppaa. Vahvimmat suosikit tulevan kauden mestareiksi ovat Manchester United, Chelsea ja Liverpool. Arsenal seuraa kolmikkoa kuin hai laivaa, mutta materiaalin kapeus pudottanee lontoolaiset mestaruustaistosta jo syksyn aikana.

Alkukauden kohuseura Manchester City siirtyi taloussotkuihinsa sotkeutuneen thaimaalaismiljoonikko Thaksin Sinawatran omistuksesta arabikomentoon. Uusi pomo Sulaiman al-Fahim osti heti kättelyssä brassilaituri Robinhon Real Madridista hillittömään 40 miljoonan euron hintaan. Seuraavaksi al-Fahim aikoo kaapata Cristiano Ronaldon naapuriseura Manchester Unitedista. Al-Fahimin omaisuus on arvioiden mukaan kymmenen kertaa suurempi kuin Chelsean miljardööri Roman Abramovitshin ja seuraan onkin lehtitietojen mukaan tarkoitus ostaa vähintään 18 uutta pelaajaa. Nähtäväksi jää, pystyykö City nousemaan mammonan voimalla sarjan kärkinelikön tuntumaan.

Chelseassa välikauden manageriksi tuomittu Avram Grant joutui siirtymään syrjään brassi Luis Felipe Scolarin otettua ohjat kesällä. Portugalin maajoukkueen peräsimessä kannuksensa kerännyt “Big Phil” on johdattanut Siniset kelvolliseen syyslentoon. Tottenhamia vastaan Chelsea hyytyi tasuriin, mutta on edelleen vahvasti mukana kärkitaistossa. Stamford Bridgellä tahtipuikkoa on heiluttanut monissa piireissä varsin kyseenalaisena hankintana pidetty brassi Deco. Piskuisen taiturin fyysisyyden arveltiin olevan este menestykselle Valioliigassa. Kauden ensimmäiset taistot ovat kuitenkin osoittaneet sen, että Deco pysyy vauhdissa mukana mainiosti. Lopullisesti hyökkäävän keskikenttäpelaajan sopeutuminen Chelseaan mitataan kuitenkin talvikauden otteluruuhkaan tultaessa.

Sir Alex Fergusonin johdattamassa Manchester United vahvisti hyökkäystään hankkimalla bulgaarikärki Dimitar Berbatovin Tottenhamista tähtitieteellisellä siirtosummalla. ManU:n peli asettunee uomiinsa syksyn mittaan, kun joukkueen ympärillä siirtohuhujen vuoksi pyörinyt ylimääräinen hässäkkä laantuu. Avainkysymykseksi muodostuu se, pystyykö Ferguson piiskaamaan kannuja kahmineen ryhmänsä asennepuolen kuntoon vai onko maha jo täynnä?

Liverpool ja Rafa Benitez tuskailevat tuttujen ongelmien kanssa. Joukkue on pelannut sarjan avauskierrokset voitokkaasti, mutta hyökkäyspelissä on ongelmia edelleen. Kesän kohuhankinta Robbie Keane ei ole ainakaan vielä ole noussut Pool-kannattajien toivomalle tasolle. Liverpoolin hyökkäys on edelleen liikaa sotaratsu Steven Gerrardin leveillä harteilla. Vastuunkantajia täytyy löytyä enemmän, muuten Liverpool saa jälleen haudata toiveensa mestaruudesta jo sarjan alkumetreillä.

Lauantain vakiokupongilta löytyy tulevana viikonloppuna MM-karsintalohkojen otteluita. Kupongilla on useita pomminvarmoja kohteita, joten omaa riviä kannattaa lähteä rakentamaan muutaman yllätyksen varaan. EM-kisoissa positiivisia otteita esittänyt Sveitsi kohtaa avausottelussaan vieraissa Israelin. Kotijoukkue on taistossa selvästi ylipelattu, joten Sveitsin vierasvoitto on kannattava panostus.

Kohteissa 1 ja 2 Ruotsin sekä Ukrainan voitot vaikuttavat varmoilta, mutta ristivarmistus on paikallaan. Albania ei ole helppo pala kotonaan ja nosteessa oleva Valko-Venäjä haluaa puolestaan varmuudella lyödä kapuloita naapurinsa rattaisiin. Vaihtomerkki kannattaa sijoittaa myös kohteeseen neljä, jossa entinen futiksen mahtimaa Unkari hakee uutta nousua edellisissä karsinnoissa kompuroineen Tanskan kustannuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 6.9. klo 19.40. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 1(X), 1, 2(1), 2(X), 2, 2, 1, 2(X), 2, 1, 2, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 5.9.2008.

JK: 6+3 oikein.

Tummia pilviä Stamford Bridgen yllä

Viime aikoina Chelsean leirissä on nähty pitkästä aikaa iloisia naamoja. Lontoon leijonat ovat karjahdelleet voitokkaasti menneinä viikkoina. Valioliigassa voittoputki venähti jo seitsemän ottelun mittaiseksi. Näyttää siltä, että Chelsea on saanut heikosti sujuneen alkukauden ja Jose Mourinhon shokkilähdön jälkeen kammettua junansa takaisin mestaruusraiteille.

Valioliigassa saavutetuista voitoista huolimatta kokonaiskuvassa on edelleen suuria häiriöitä. Mestarien liigan hengetön esitys taistelevan Schalken vieraana Gelsenkirchenissä oli yksi esimerkki siitä, että kaikki ei ole Stamford Bridgellä vieläkään kunnossa. Israelilaisen Avram Grantin miehistö hakee edelleen peli-ilmettään. Joukkueen pelitapa on steriili. Mourinhon luomasta yhtenäisestä ja taistelevasta Chelseasta on jäljellä vain muisto.

Lähinnä Roman Abramovitsin saunakaverina tunnettu Grant on valmentajana täysin kirjoittamaton kortti. Grantin valinta olikin kaikille suuri yllätys ja moni piti sitä myös mojovana vitsinä israelilaislehti Shem Hamisemakin tapaan. Hepreankielinen urheiluaviisi kiteytti valinnan aiheuttaman hämmästyksen kolmeen sanaan lööpissään: “What the f***?!”.

Chelsea sai huonoja uutisia Schalke-ottelussa, kun viidessä edellisessä ottelussa maalinsa puhtaana pitänyt maalivahti Petr Cech joutui jättämään puoliajalla kentän pohjevamman takia. Uusimpien arvioiden mukaan Cech on poissa pelikentiltä vähintään kuukauden verran. Tsekkiveskarin ohella joukkueen kapteeni ja ehdoton johtohahmo John Terry on majaillut Chelsean sairastuvalla jo pitemmän aikaa.

Viime kaudella Chelsea ei hävinnyt peliäkään vuodenvaihteessa Cechin ja Terryn ollessa loukkaantuneina, mutta joukkueen tukipilarien poissaolon synnyttämät pelilliset ongelmat vaikuttivat epäilemättä siihen, että Chelsea ei kyennyt uusimaan mestaruuttaan edellisen kauden tapaan. Aikaisempina vuosina rautaisena tunnettu puolustus oli täysin tuuliajolla muun muassa kotiotteluissa Readingia ja Fulhamia vastaan. Paketti meni sekaisin ja kurssia ei saatu käännettyä enää keväällä. Näin mestaruus karkasi Manchesteriin.

Jäljet johtavat usein sylttytehtaalle. Mourinhon lähtölaskennan on epäilty alkaneen juuri viime kevään kriisin aikaan. Fulham -ottelun jälkeen lusitaaniluotsi vihjaisi julkisesti, että William Gallasin ja Robert Huthin edelliskesän siirrot oli toteutettu valmennusjohdon tahdon vastaisesti. Purkaus oli harvinaisen suora piikki Abramovitsin suuntaan. Tapauksen jälkeen kuilu Chelsean johtoportaan ja Mourinhon välillä syveni entisestään tunnetuin seurauksin.

Lisähämmennystä Chelsean leirissä ovat aiheuttaneet tähtihyökkääjä Didier Drogban ristiriitaiset lausunnot. Aikaisemmin syksyllä Drogba ilmoitti France Football -lehden haastattelussa haluavansa jättää nykyisen seuransa ja siirtyä takaisin Ranskaan. Maalitykki on sittemmin vetänyt sanojaan takaisin, mutta miehen jatkosuunnitelmien yllä leijuu yhä hämmennyksen pilviverho.

Chelsean ongelmat ovat suoraa seurausta Mourinhon potkuista. Valioliigassa huikeita tuloksia aikaan saaneen managerin poispotkimisen perusteeksi ilmoitettiin menestymättömyys Euroopassa. On outoa, että härkäpäinen Abramovits ei ole missään vaiheessa ymmärtänyt, että kannujen voittaminen ja dynastioiden rakentaminen Mestarien liigassa vaatii pitkäjänteistä työtä. Nykyinen toimintatapa on johtanut epävarmuuden aikaan, tilanteeseen, jossa Chelsean kannattajat saavat pureskella kynsiään urakalla pohtiessaan seuran tulevaisuuden kuvioita.

Viikon vakiokierrokselle on valittu Championshipin ja Kakkosliigan otteluita. Kierroksella nähtäneen suuri määrä kotivoittoja. Kohteen 5 Hull on ollut veikkaajien kannalta arvaamaton joukkue viime viikkoina, mutta vieraissa surkeasti pelannut Preston on vain vastaantulija Hullin Kingston Communications Stadiumilla. Muut varmat ykköset löytyvät kohteista 7 ja 8. Plymouth kohtaa edelleen ilman vierasvoittoa olevan Norwichin ja ottanee taistosta täydet kolme paunaa. Pisteet jäävät kotijoukkueelle myös ottelussa Charlton-Cardiff. Syksyn mittaan ailahdellut “Addicks” palasi voittojen tielle Southamptonia vastaan ja jatkaa nousukiitoaan tällä viikolla. Peliprosenttien suhteen mielenkiintoisin haku löytyy tällä kertaa kohteesta 3. Sheffield Wednesday on parantanut peliään koko ajan ja lyönee nyt kotonaan So’tonin. Kohteeseen kuitenkin ristivarmistus.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 10.11. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2, 2(X), 1(X), 1, 1, 1(2), 1, 1, 1, X(1), X(1), 2(1), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 9.11.2007.

JK: 7+2 oikein.

Uudet isännät talossa

Englantilaisessa seurajalkapalloilussa on tapahtunut suuria mullistuksia viime vuosien aikana. Futis on muuttunut 2000-luvun alussa lopullisesti työväenluokan lauantaiharrastuksesta suuren luokan bisnekseksi. Perinteiset pienet paikalliset sijoittajat ovat joutuneet väistymään, kun valioliigaseurat ovat yksi toisensa jälkeen siirtyneet ulkomaisten multimiljardöörien käsiin. Monen jalkapallofanaatikon mielestä megaluokan sijoittajien invaasio sumujen saarille on ollut pelkästään positiivinen asia. Ulkomaisen kovan rahan ja huippupelaajien myötä Valioliigasta on tullut maailman rikkain ja seuratuin jalkapallosarja. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Englannissa on noussut suuri huoli lajin tulevaisuudesta.

Seurojen omistussuhteet alkoivat todella muuttua vuonna 2003, kun venäläisoligarkki Roman Abramovitsh osti talousongelmissa kärvistelleen lontoolaisseura Chelsean. Hämäräperäisin keinoin omaisuutensa keränneen Abramovitshin rakkaus jalkapalloon näytti varsinkin seuran kannattajien leirissä aidolta, joten suuria huolia kaupan seurauksista ei esitetty. Menestystä on toki tullut. Kalliista maustaan tunnettu venäläisliikemies on pumpannut Chelseaan satoja miljoonia puntia viime vuosien aikana ja nostanut seuran pysyvästi Euroopan huipulle.

Amerikkalainen Malcolm Glazer poltti kaksi vuotta sitten 790 miljoonaa puntaa Manchester Unitedin osake-enemmistön hankkimiseen. ManU:sta on sittemmin tullut Glazerin rahantekokone, jota voidaan käyttää tarvittaessa työkaluna herran muiden bisnesten vahvistamiseksi. Aiemmin velattomalla seuralla onkin nyt niskassaan riskibisneksen myötä 600 miljoonan punnan lainataakka. Glazerin onnistuneen operaation jälkeen valioliigaseuroista ulkomaiseen omistukseen ovat siirtyneet muun muassa West Ham, Liverpool ja Manchester City.

Joidenkin asiantuntijoiden mielestä ulkomaalaisten saapuminen Englantiin on ollut paras asia, mitä lajille on pitkiin aikoihin tapahtunut. Suuret sijoittajat ovat pelastaneet velkaiset seurat tuholta ja tehneet Valioliigasta maailman tunnetuimman urheilubrändin. Useiden kriitikoiden mukaan uudet omistajat ovat kuitenkin kiinnostuneita ainoastaan omasta taloudellisesta menestyksestään ja maineestaan. Ketään ei aidosti kiinnosta sijoittaa englantilaisiin nuoriin pelaajiin tai ylläpitää hyviä suhteita seurojen kannattajiin. Päällisin puolin brittifutis elää kukoistuskauttaan, mutta ruohonjuuritasolla voidaan pahoin.

Kenenkään ei käy kiistäminen, että Valioliiga on karkaamassa alkuperäisen työväenluokkaisen kannattajajoukon ulottumattomiin. Lippujen hinnat ovat moninkertaistuneet viime vuosina ja monella paikallisella kannattajalla ei ole enää varaa käydä otteluissa. Jalkapallounelmia halutaan nyt tarjota pääosin ulkomaisille katsojille television maksukanavien kautta. Taloudellisesti ajatellen trendi on myönteinen. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista uusien miljoonaluokan televisiosopimusten myötä. Kannattajille ja maajoukkueelle tuleva hyöty on kuitenkin erittäin kyseenalainen.

Englannissa jalkapallo ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Se on jotakin vielä suurempaa: jalkapallo on kansakuntaa muovaava ja yhdistävä tekijä, jota on osuvasti kuvattu englantilaisen työväenluokan uskonnoksi. Nykytrendiä kritisoivien asiantuntijoiden mielestä uuden vuosituhannen alkuvuosien ulkomaalaisjohtoinen brittifutiksen brändäys uhkaa tätä yhteiskunnan kivijalkaa. Oli totuus sitten mikä tahansa, trendin lopulliset vaikutukset ovat nähtävissä vasta lähivuosina. Sitä ennen on varmaa, että uusia kauppoja syntyy kuin sieniä sateella. Halusivat englantilaiset tätä tai eivät.

Lauantain vakiokierros on veikkaajien kannalta harvinaisen kimurantti tapaus. Kupongilla on neljä Valioliigan ja 9 Mestaruussarjan kamppailua. Riviä kannattaa lähteä rakentamaan kolmen varman kautta. Kohteessa 3 rugbykaupungin joukkue Wigan vienee täydet kolme pistettä heikkona vierailijana tunnetun Fulhamin kustannuksella. Kuutoskohteessa Norwich on vahvoilla epätasaisesti pelanneen Crystal Palacen saapuessa vierailulle Itä-Angliaan. Vahvasti kauden avannut Charlton kelpaa kertoimien puolesta pelattavaksi kohteessa 12. Mielenkiintoinen haku on painotusten puolesta viimeisen kohteen Blackpool, joka kohtaa vieraissa Burnleyn. Kotijoukkue on kohteessa selkeästi ylipelattu. Vierasvoitto on kuitenkin alkukauden otteet huomioon ottaen hieman kaukaa haettu vaihtoehto. Liikkeelle kannattaa lähteä siis ristivarmistuksella, jolla on mahdollista pudottaa useita kuponkeja kilpailusta pois.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 15.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(X), 1(2), 1, 1, X(1), 1, 2, 1, 2(1), 1, 1(2), 2, X(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 14.9.2007.

JK: 6+2 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: