Brasilian keskikenttäpelaaja Felipe Melo marssi varmasti tyytyväisenä pukukoppiin eilisen puolivälierätaiston ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen. Keskikentän pohjalla mainiosti katkoneen ja Robinhon avausosuman hienolla syötöllä pohjustaneen pelimiehen mielessä kyti kuitenkin jo tuossa vaiheessa tappion siemen. Tyytyväisyys. Brasilia luuli pelin olevan jo ohi.
Ottelu oli lähes täysin järkevästi liikkuneen, aktiivisen Brasilian hallussa. Harva uskoi asetelman kääntyvän tauon jälkeen Hollannille suosiolliseksi. Dungan joukkojen ystävien harmiksi myös suurin osa pelaajista uskoi muodostuneen status quon säilyvän. Toiselle jaksolle kentälle marssinut joukko muistutti aivan liikaa edellisten MM-kisojen neppailevaa ja turhautunutta brassiryhmää.
Näimme oppitunnin joukkueurheilun psykologiasta. Yksikin takaisku voi kääntää liialliseen tyytyväisyyteen sortuvan ryhmän syöksykierteeseen. Alankomaat käytti tilaisuutensa ja eteni ansaitusti jatkoon.
Ja miten kävi Felipe Melon? Mies muuttui hetkessä sankarista antisankariksi. Epäonninen oma maali muutti kupletin juonen ja käsittämätön punainen kortti tuhosi lopullisesti Brasilian mahdollisuudet. Täytyy vain toivoa, että Juventus-pelaaja ei koe Andrés Escobarin kohtaloa palatessaan kotimaahansa turnauksen jälkeen. Erittäin fanaattisesti jalkapalloon suhtautuvalla mantereella kaikki on nimittäin mahdollista. Valitettavasti.
Illan toinen epäonnen soturi oli Ghanan ykköstykki Asamoah Gyan, joka tuhri rangaistuspotkun jatkoajan viimeisillä hetkillä Uruguayta vastaan. Draaman kaari huipentui Black Starsin tappioon hetkeä myöhemmin seuranneessa pilkkuskabassa. Jos Gyanin laukaus olisi suuntautunut vain muutamaa senttiä alemmas, Ghana olisi tehnyt afrikkalaista futishistoriaa ja maaliruiskusta olisi tullut juhlittu puolijumala vuosikausiksi.
Eiliset tapaukset edustivat jalkapallon dramatiikkaa parhaimmillaan. Ilman antisankareita ei voi olla sankareita. Tänään syntyy lisää näitä tarinoita.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 3.7.2010.