Sedu teki harkimot?

Tällä palstalla ruodittiin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa Valkeakosken Hakan huolestuttavaa taloustilannetta. Hakaa pitkään tukenut, eräiden arvioiden mukaan peräti 80-prosenttisesti seuran tulopuolesta vastannut paperitehdas oli tuolloin laittamassa rahahanoja kiinni ja perinteikäs seura roikkui talouspuolen suhteen löysässä hirressä.

Pelastajaksi nousi ravintolamoguli Seppo ”Sedu” Koskinen, joka ohjasi kassikaupalla omaa rahaansa seuraan. Koskisen suunnitelmat olivat massiivisuudessaan miltei ennennäkemättömiä suomifutiksessa.

Uuden omistajan johdolla kunnostettiin stadion, rakennettiin ravintolatiloja ja suunniteltiin pelaajabisnestä ulkomailta hankittavien pelimiesten avulla. Rahaa paloi, mutta panostusten uskottiin kantavan hedelmää tulevaisuudessa myös taloudellisessa mielessä.

Totuus jalkapallotoiminnan talouden lainalaisuuksista Suomessa valkeni liian myöhään Seppo Koskiselle. Jokaisen seuran tärkeimmän perusduunin, varainhankinnan, laiminlyöminen johti tilanteeseen, jossa Koskinen joutui jatkuvasti tekohengittämään seuraansa injektoimalla toimintaan uutta pääomaa. Taloudellisesti sairas kuvio täydentyi palkkatasoltaan ylimitoitetuilla pelaajasopimuksilla. Rahaa meni jatkuvasti ulos, mutta uutta fyrkkaa ei tullut mistään sisään.

Suurimmassakin säkissä on pohja, joka tuli Hakan tapauksessa vastaan tänä kesänä. Koskinen ilmoitti, että ei aio enää sijoittaa senttiäkään ikiomaan pohjattomaan kaivoonsa. Nyt seuran tulevaisuus on jälleen täysin auki.

Hakan ja Sedun tapaus muistuttaa harmittavalla tavalla bisnesmies Hjallis Harkimon toimia jo kuolleen ja kuopatun FC Jokereiden peräsimessä. Harkimo tuli vuonna 1999 mukaan jalkapalloon ostettuaan helsinkiläisen PK-35:n joukkueen ja muutettuaan sen nimen FC Jokereiksi.

Menestykseen sekä taloudelliseen voittoon pyrittiin valtavin panostuksin. Jokereita markkinoitiin stadilaisille laajoin mainoskampanjoin ja huippupelaajia hankittiin seuraan roppakaupalla. Harkimon kärsivällisyys kesti viisi vuotta, minkä jälkeen pillit pantiin pussiin. Seura myytiin vuonna 2004 paikalliskilpailija HJK:lle, joka teki Jokereista itselleen uuden farmijoukkueen Ykköseen.

Valkeakosken Hakaa ollaan tuskin myymässä kenenkään farmiryhmäksi, joten tehdaskaupungin seuraa odottaa pahimmassa tapauksessa tuhoutuminen. Jostain olisi jälleen löydettävä uusia tukijoita.

Hakan saaga on jälleen yksi esimerkki kehnosta seurajohtamisesta kotimaan kentillä. Liian monessa tapauksessa tavoitteet ovat ylimitoitettuja ja tuotto-odotukset utopistisia. Erikoista tässä on lähinnä se, että lähes yhtä surkeasti hoidettuja seuroja löytyy tästä maasta monta muutakin. Huonot esimerkit eivät ole johtaneet toimintatapojen muuttumiseen.

Mitä tulisi sitten tehdä? Eräs vaihtoehto on myöntää olemassa olevat tosiasiat ja palata ainakin osittain puoliammattilaisuuteen. Jossain vaiheessa taloutta on pakko ryhtyä oikeasti suunnittelemaan tulojen mukaan. Nyt monessa seurassa on paisutettu menopuolta ilman todellista taloussuunnittelua. Riskipeli on johtanut tilanteeseen, jossa uusia seuraruumiita tulee jatkuvasti.

Vakiokupongilla ei Hakan otteita pääse veikkaamaan, mutta tämän viikon kierrokselta löytyy onneksi tukku muita varsin mielenkiintoisia liigakamppailuita.

Viiden ottelun tappiokierteeseen syöksynyt AC Oulu kohtaa kotonaan MYPA:n huipputärkeässä ottelussa. Oululaiset ovat periaatteessa pakkovoiton edessä, sillä seuraavat kaksi vaikeaa ottelua KuPS:aa ja HJK:ta vastaan saattavat suistaa ryhmän lopullisesti jumbotaistoon. Joukkueen peli oli ajoittain oikeilla raiteilla edellisen kierroksen taistossa Tampereella, joten uskotaan rohkeasti kotivoittoon. Kohteeseen siis varma ykkönen.

Ykkösen otteluiden varmin voittaja lienee kohteen 5 PK-35 Vantaalta. Vastaan asettuvalle Klubi-04:lle ei ole luvassa juurikaan apuja otteluruuhkan keskellä kärvistelevältä emäseuralta, joten pisteet jäävät Myyrmäkeen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 25.7. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X, 1, 1(X), 1, 2(X), 2, 1(X), 1(X), 1, 1, X(1), 1(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 23.7.2010.

Jälkihuomatus: Vihjerivillä 6+1 oikein.

Tuomari on ihan pelle?

Eräs suomalaisten jalkapallokatsomoiden tunnetuimmista lauluista alkaa otsikossa mainituin sanoin. Tuomarin olemassaolo muistetaan usein vasta siinä vaiheessa, kun musta-asuinen, pelaajien keskellä puikkelehtiva henkilö viheltää tai jättää viheltämättä pilliinsä omalle joukkueelle epäsuotuiseen aikaan.

Hyvin ja tasapuolisesti vihellettyä ottelua ei muista kukaan, kun taas epäonnistumisen sattuessa ”seepra” on kansanjoukkojen sylkykuppi ja suurin vihollinen. Maailmasta ei varmasti löydy kovin monta työtehtävää, joissa onnistumisia ei arvosteta lainkaan.

Tarkkaan ottaen tuomarina toimiminen ei edes ole ammatti. Maailman huipputuomareista jokaisella on olemassa siviiliammatti, päätyö, joka tuo leipää pöytään.

Tilanne on erikoinen, sillä pääsarjojen ja maajoukkueiden turnajaisten ympärillä liikkuu vuosittain valtava määrä rahaa. Samaan aikaan henkilöt, joilla on suurin vastuu otteluiden tasapuolisuudesta ja samalla suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa lopputuloksiin, toimivat miltei täysin amatööripohjalta.

Tällä kaudella on nähty tuttuun tapaan useita järkyttäviä oikeusmurhia, jotka ovat johtuneet karkeista tuomarivirheistä. Ruotsalaisella tuomarilla Martin Hanssonilla voi olla nykyisin vaikeuksia löytää ystäviä Irlannista. Hansson oli varmaankin ainoa ihminen Dublinin Croke Parkilla, joka ei nähnyt Thierry Henryn kädellä tehtyä haltuunottoa, minkä seurauksena ranskalaiskärki karkasi maalintekoon. Henryn maali merkitsi Irlannin putoamista ensi kesän MM-turnauksesta.

Jokainen jalkapallofani voi hetkessä nimetä useita tapauksia, jolloin tuomarivirheen myötä tapahtui jotain peruuttamatonta. Oulussa esimerkiksi muistetaan kauden 2006 RoPS-ottelun tapahtumat edelleen erittäin hyvin.

Taiston viheltänyt Antti Munukka nosti AC Oulun pelaajille kaksi erittäin kyseenalaista punaista korttia ja hylkäsi köykäisin perustein kotijoukkueen Dragan Pejicin puskeman johto-osuman. Seuraus: Munukka poistui kentältä järjestysmiesten suojaamana vihaisen yleisön käytyä todella kuumana kyseenalaisten tuomioiden johdosta.

Näkyvien epäonnistumisten vastapainoksi tuomareilta on nähty tälläkin kaudella satoja, jos ei tuhansia hyviä suorituksia. Niitä on jalkapalloon tunteikkaasti suhtautuvien kannattajien hankalampi muistaa. Päteviä tuomareita löytyy kuitenkin jokaisesta Euroopan suursarjasta.

Hyvän tuomarin ominaisuuksia ovat johdonmukaisuus, järkähtämättömyys ja auktoriteetti. Hyvä tuomari kommunikoi tarvittaessa pelaajien kanssa asiallisesti, mutta ei anna heidän vaikuttaa tuomioihinsa. Tällaisia myös pelaajien arvostamia tuomareita ovat olleet muun muassa jo uransa lopettanut italialainen Pierluigi Collina ja viime vuonna maailman parhaaksi jalkapallotuomariksi valittu Roberto Rosetti.

Fiksuin uudistus tuomareiden tason parantamiseksi olisi ohjata yhä enemmän entisiä pelaajia tuomariuralle. Kokemus taiston tiimellyksessä myllertävistä tunteista auttaisi suhtautumaan tapahtumiin varmasti paremmin. Siirtyminen ammattituomareihin olisi toinen tärkeä askel, joka tulisi ottaa pikimmiten.

Taistelu Valioliigan mestaruudesta on lähestymässä loppuhuipentumaansa ja tämä näkyy myös viikon vakiokierroksella.

Kohteessa 4 Chelsea on pakkovoiton edessä, kun neljännestä sijasta ja paikasta Mestareiden liigan karsintoihin vielä tiukasti taisteleva Aston Villa saapuu Stamford Bridgelle. Chelsea on loukkaantumishuolistaan huolimatta hereillä ja nappaa täydet pisteet. Varma ykkönen.

Viikon varmin kotivoitto löytyy kohteesta 6, jossa mahdollisuutensa sarjapaikan säilyttämiseen jo ajat sitten menettänyt Portsmouth matkaa Tottenhamin vieraaksi. Spurs jahtaa vielä europaikkoja, joten täyden pistepotin nappaaminen kiinnostaa varmasti.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 27.3. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1, 2(X), 1, X(2), 2, 1(X), 1, 1, 1(2), 2, 1, X(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 26.3.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 1+2 oikein. Uuh.

%d bloggaajaa tykkää tästä: