You are currently browsing the tag archive for the ‘Paul Pogba’ tag.

Englannin Valioliigan avauskierros tarjosi jalkapallon ystäville todelliset maalikarkelot ja muutaman maukkaan yllätyksen. Verkko heilui kymmenessä ottelussa yhteensä 31 kertaa. Mestaruutta ei ratkaista vielä ensimmäisellä kierroksella, mutta ottelut tarjosivat jo hieman tärkeää informaatiota käynnistyneen kauden voimasuhteista.

Lue lisää…

Mainokset

FC Interin päävalmentaja Shefki Kuqi oli viime viikonloppuna helpottunut mies. Mikäli TPS olisi onnistunut suistamaan Interin Veikkausliigasta, olisi Kuqi tehnyt kyseenalaista historiaa pudottamalla kaksi seuraa yhden kauden aikana Ykköseen.

– Sen voin sanoa, että olen saanut niin paljon paskaa niskaan, että voin kutsua itseäni nimellä Finnish Special One, erilaisia tuomaritoimintaan liittyviä salaliittoteorioita läpi kauden viljellyt Kuqi täräytti ottelun jälkeen.

Shefki muistuttaa kieltämättä tällä hetkellä hyvin paljon kuuluisaa esikuvaansa, jonka pelikirja on pudonnut kaivoon ja kasetti leviämässä totaalisesti. Kuqin tapaan myös alkuperäinen ”The Special One”, Manchester Unitedia nykyisin luotsaava José Mourinho on yrittänyt väistää peliesityksiin kohdistuvan kritiikin hyökkäämällä toistuvasti tuomareita ja liittoa vastaan.

Lue lisää…

E-lohkossa ykköspaikka on jatkomahdollisuuksien kannalta elintärkeä, sillä sen itselleen nappaava joukkue välttää todennäköisesti Argentiinan kohtaamisen neljännesvälierissä.

Lohkon ennakkoarvioissa on puhuttu paljon Ranskan uudesta tulemisesta maailman huipulle. Sorruin itsekin tähän virhearvioon edellisten EM-kisojen yhteydessä, mutta tällä kertaa kellot soivat eri tahtiin.

Olen vasta viime aikoina oppinut arvostamaan toden teolla Zinedine Zidanea. ZZ ei ollut pelaajana yhtä värikäs kuin muut futishistorian kärkikastin taikurit, joten en pitänyt Zizousta aikoinaan ollenkaan. Zidane oli kuitenkin johtaja, joka ajoi joukkueitaan menestykseen oman esimerkin kautta – vuoden 2006 MM-kisojen finaalissa nähdystä häpeällisestä loppuepisodista huolimatta.

Lue lisää…

PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä blogista löytyy koottuna tekijän jalkapalloaiheisia tekstejä Kansan Uutisten vakiopalstalta ja muista lehdistä sekä blogeista vuodesta 2007 lähtien. Mukana on kirjoituksia myös Etelä-Afrikan MM-kisojen ja Puolan/Ukrainan EM-kisojen aikana pyörineestä Vasuri puhuu -blogista.

Blogin nimi viittaa oululaiseen jalkapalloseuraan Inter Välivainio FC:hen, jonka tunnuslauseena Vetäjä hakee tunnetaan.

Kirjoittaja on oululainen jalkapalloihiminen, joka kannattaa intohimoisesti AC Oulua sekä Suomen A-maajoukkuetta ja seuraa aktiivisesti muutaman muun eurooppalaisen futisseuran edesottamuksia. Brasilialainen ja afrikkalainen futis väräyttävät myös jossain määrin viisaria.

Kirjoittajan kotisivut löytyvät tästä.

Arkistot

Kategoriat

Tilastot

  • 12 410 lukukertaa
Mainokset
%d bloggers like this: