Kun linnake murtuu

Kun Leicester City ilmoitti viime heinäkuussa palkanneensa uudeksi managerikseen Claudio Ranierin, ratkaisu aiheutti maailmalla lähinnä vahingoniloista virnistelyä. ”Ketut” oli säilyttänyt edellisellä kaudella sarjapaikkansa loppukauden suonenvedolla. Nigel Pearsonin Leicester pelasi ajoittain rohkealla prässillä ja se tuntui olevan ainoa tapa roikkua mukana kivikovassa pääsarjassa edes muutaman kauden ajan.

Ranieri oli potkaistu marraskuussa 2014 pihalle Kreikan päävalmentajan pallilta helleenien kärsittyä häpeällisen kotitappion Färsaaria vastaan. Omat muistikuvani hänestä liittyvät vahvasti vuosituhannen ensimmäisiin vuosiin ja ajanjaksoon Chelsean ruorissa.

Jatka lukemista ”Kun linnake murtuu”

Surullisen hahmon ritarit

Kuluneen viikon murheellisin jalkapallouutinen Euroopassa vellovan sopupelijupakan ohella oli englantilaislegenda Paul ”Gazza” Gascoignen terveydentilassa tapahtunut romahdus. Alkoholismista jo vuosia kärsinyt Gazza esiintyi viime viikolla Northamptonissa hyväntekeväisyystilaisuudessa erittäin sekavassa tilassa. Vapiseva Gascoigne murtui heti kättelyssä faniensa edessä ja kaikille paikalla olleille kävi heti selväksi, että mies tarvitsee välitöntä sairaalahoitoa.

Jatka lukemista ”Surullisen hahmon ritarit”

Menneen maailman kovanaamat

Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta, kuuluvat Tapio Rautavaaran laulaman ja Repe Helismaan kynäilemän legendaarisen rallin sanat. Näin nostalgisesti tulee joskus ajateltua myös Englannin liigakenttien menneisyydestä. Kaikki oli erilaista vielä 90-luvun alussa, tuossa kaukaisessa muinaisajassa. Luut rutisivat mutaisten kenttien pubijengien taistoissa ja kovaksikeitetyin porukka vei lopulta voiton.

Ajat ovat muuttuneet. Pelkällä asenteella ja kovilla taklauksilla ei enää Valioliigassa pärjätä. Peli on muuttunut vuosi vuodelta nopeammaksi ja teknisemmäksi. Vanhan liiton puujalkaisia luunmurskaajia ei brittikentiltä enää juurikaan löydy.

Lajin ammattimaistuminen on vaikuttanut suuresti myös pelaajien elintapoihin. Nykyisin merkkivaatteisiin pukeutuvat huippupelaajat viihtyvät ainakin suurimman osan ajastaan harjoituskentillä lähipubin sijasta. Toisin oli vielä Englannin maajoukkueen ex-kapteeni Paul Gascoignen aikakaudella, jolloin pelimiehet marssivat joskus kaljalle suoraan viheriöltä pelivarusteet päällä.

Englannin liigakenttien kenties kuuluisin kovanaama oli sittemmin myös b-luokan näyttelijänä uraa luonut Vinnie Jones, joka niitti mainetta eritoten jo kuopatun Wimbledon FC:n riveissä. Railakkaiden otteidensa myötä lempinimen ”Crazy Gang” 80-luvulla saanut Dons voitti Jonesin johdolla FA-cupin vuonna 1988.

Myös Chelseassa ja Leedsissä pelannut Jones ajettiin valioliigaurallaan ulos kentältä 12 kertaa. Toppari teki myös kyseenalaisen ennätyksen kaudella 1991–92 saatuaan keltaisen kortin vain kolmen sekunnin pelin jälkeen. Rajujen taklausten ohella Jones kunnostautui myös muunlaisissa koiruuksissa. Eräässä kuuluisassa otoksessa lempinimellä ”The Axe” tunnettu Jones on ottanut ottelun tiimellyksessä tiukan otteen ”Gazza” Gascoignen genitaalialueen ulokkeista.

Vinnie Jonesin tekniset taidot eivät päätä huimanneet, mutta johtajana mies oli silloisen Valioliigan eliittiä. Parhaimmillaan Jones oli otteluissa, joista panosta ei puuttunut. Unohtumattoman cup-mestaruuden ohella urotöihin kuuluu muun muassa Chelsea-paidassa suoritettu Liverpoolin upottaminen Anfieldillä. Komea kaukolaukaus upposi ylähirren kautta verkkoon.

Nykyisin vanhan koulukunnan pelaajia ei enää Englannin korkeimmilla tasoilla esiinny. Kolttoset on kitketty tehokkaammin pois ja romuluisen perusbrittiläisen pelaajatyypin ihannointi on vähenemään päin taitoon ja nopeuteen perustuvan pelityylin kerätessä yhä enemmän faneja.

Konnaa ei saa edes Arsenalin Aaron Ramseyn jalan viime lauantaina katkaisseesta Ryan Shawcrossista. Taklaus oli rajuudestaan huolimatta täysi vahinko ja sai suorittajansakin kyyneliin.

Aika kultaa usein muistot. Taitoon perustuva futis on viihdyttävää ja onneksi myös kovia taistelijoita löytyy yhä. Chelseassa ja Wimbledonissa mainetekoihin yltänyt Dennis Wise ja Manchester Unitedin Roy Keane raivasivat aikoinaan tietä pallonkäsittelytaidoiltaan maailmanluokan keskikenttäpelaajille, jotka taitavat myös tarvittaessa kovan taklauspelin.

Vakiolauantain otteluista liukutaklauksia viljellään todennäköisesti eniten Championshipin taistoissa, joita kupongilla on tällä kertaa peräti 11 kappaletta. Rivi muodostuukin varsin kiharaiseksi.

Viikon varmin merkki löytyy heti kohteesta 1. Arsenal on edelleen mukana mestaruustaistossa, vaikka joukkueen mahdollisuudet on ainakin mediassa ehditty kuopata jo useaan otteeseen. Emiratesille saapuva Burnley on ajautunut syöksykierteeseen ja jää ottelussa statistin rooliin. Varma ykkönen.

Kohteen 7 Peterborough on jo lähes varma putoaja, mutta se on rimpuillut viime kierroksilla mukavasti kärkiryhmiä vastaan. Vieraaksi saapuva Coventry on myös vahvassa vireessä ja kärkkyy vielä nousukarsintapaikkaa. ”Sky Blues” on suosikki, mutta kohteeseen kuitenkin myös yllätyksellinen ristivarmistus.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 6.3. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1(2), X, 2, 2(1), (X)2, 2(1), 1, 1, X(1), 1, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 5.3.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 6+2 oikein.

Kovan onnen gladiaattorit

Jalkapallo on Englannissa supersuosittua kansanhuvia. Vihreän veran gladiaattorit tienaavat tähtitieteellisiä summia vuosittain ja ovat kansankunnan megajulkkiksia, joiden tekemiset niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin kiinnostavat lähes kaikkia. Pelaajat ovat usein lähes täysin vailla yksityisyyden suojaa. Pieninkin esimerkiksi pubi-illan yhteydessä tapahtuva törttöily päätyy lehtien palstoille ruodittavaksi.

Uusin tapaus koettiin viikonlopun ottelukierroksen yhteydessä, kun joulunpyhien otteluruuhkassa mainioon tulokseen yltäneen sarjakärki Liverpoolin kapteeni Steven Gerrard pidätettiin maanantain vastaisena yönä Liverpoolin lähistöllä epäiltynä pahoinpitelystä. Liverpool oli juuri päättänyt härkäviikon taistonsa upeaan 5–1-voittoon Newcastlen vieraana. Gerrard viimeisteli ottelussa kaksi komeaa maalia. Lähiviikkoina selviää, kuinka vakavasta tapauksesta on todella kysymys.

Gerrard on saanut nimiinsä negatiivista julkisuutta jo aiemmin kuluvalla kaudella. Kyyninen, rangaistuspotkuun johtanut sukellus ottelussa Atletico Madridia vastaan ei jäänyt keneltäkään huomaamatta ja jo aiemmin heränneet syytökset Gerrardin jatkuvasta tahallisesta kaatuilusta voimistuivat.

Vaikka usein keltaisen lehdistön kohuotsikoilla ei ole totuuspohjaa, myös oikeita kehnoja esimerkkejä löytyy runsaasti. Varsinkin nuorilla pelaajilla on ollut vaikeuksia hallita käyttäytymistään nopean menestyksen ja vaurastumisen osuessa kohdalle. Monelle menestys on noussut hattuun ja jälki on usein pahannäköistä. Ajaxille vuoden 1995 Mestareiden liigan voiton ratkaissut, kovana bailaajana tunnettu Patrick Kluivert ajoi humalassa kolarin, jossa yksi ihminen kuoli. Suomen maajoukkueen tulevaisuuden toivoihin kuuluva Alexei Eremenko Jr. on ollut myös osallisena auto-onnettomuudessa, johon liittyy runsas alkoholin käyttö.

Vielä huonompia esimerkkejä löytyy kokeneempien kehäkettujen joukosta. Brittein saarten surullisin tapaus lienee Englannin maajoukkueen kapteeninakin toimineen Paul Gascoignen turmion tie. Mielenterveys-, alkoholi- ja huumeongelmissa painiskeleva 41-vuotias legenda yritti itsemurhaa lontoolaishotellissa viime keväänä. The Sun -lehden mukaan englantilainen oli tapahtumahetkellä ainoastaan muutamia senttejä vedenpinnan yläpuolella, kun poliisit löysivät hänet kylpyammeesta.

Toivoa ongelmatapauksille antaa Englannin maajoukkueen ja Arsenalin Tony Adamsin tarina. 80- ja 90-lukujen huipputoppari käytti takavuosina alkoholia erittäin railakkaasti ja oli usein osallisena käsirysyissä niin yökerhoissa kuin kaduillakin. Vuonna 1990 Adams istui muutaman kuukauden vankilassa rattijuopumuksen takia. Legendan mukaan parhaimmillaan neljän tuopin tuntivauhtia Guinnessia kiskonut Arsenal-ikoni aloitti vuonna 1996 taistelun alkoholismia vastaan ja raitistui. Nykyisin Adams toimii Valioliigan Portsmouthin managerina.

Viikon vakiorivin kohteina on Englannin FA-cupia. Kohteessa 2 Arsenal saa vieraakseen Championshipin Plymouthin. Joukkueiden tasoero on suuri ja kaiken huipuksi Plymouthin päivän kunto on kehno. Kohteeseen varma ykkönen.

Kohteessa 7 Valioliigan häntäpäässä majaileva West Bromwich kohtaa kotonaan League Onen neljäntenä tällä hetkellä olevan Peterboroughin. Vaikka vierailijat ovatkin esiintyneet mallikkaasti viime viikkojen taistoissa, heikon liigakauden myötä nälkäisenä cup-otteluihin valmistautuva WBA etenee jatkoon. Myös kohteessa 8 valioliigajoukkue on vahvoilla. Viime kaudella sekä Liverpoolin että Chelsean cupissa kaataneen Barnsleyn eväät on syöty. West Ham nappaa paikan seuraavalle cup-kierrokselle.

Yllätyksiä kannattaa tällä viikolla hakea kohteisiin 6 ja 11. Championshipin keskikastissa vääntävä Sheffield Wednesday syttyy varmasti Valioliigan Fulhamin tullessa vierailulle. Peliprosenttien puolesta kohteen 11 Crystal Palace on myös kannattava sijoitus. Palace on ollut viime aikoina kovassa vireessä, vaikka Bristol Cityä vastaan tulikin tappio sunnuntain ottelussa.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 3.1. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(1), 1, X(2), 1, 1, 1, 1, 1, X(1), 1(X), 2, 1(X), 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 31.12.2008.

JK: 2+3 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: