Sirkus saapui Kokkolaan

KPV:stä lähtee lähiviikkoina pelaajia, kun Miika Juntunen ottaa valmennusvastuun.

(jälkihuomautus: kirjoitus on julkaistu torstaina 13.8. Kansan Uutisissa. Miika Juntunen sai samana päivänä potkut KPV:sta.)

Suomifutiksen ystävät joutuivat viime viikolla kaivamaan kalenterinsa esiin Ykkösen voittajasuosikin KPV:n ilmoitettua palkanneensa Miika Juntusen joukkueen uudeksi valmentajaksi pikapotkut saaneen Jani Uotisen tilalle. Kyseessä ei ollut kuitenkaan aprillipäivän pila. Eräs kaikkien aikojen käsittämättömimmistä rekrytoinneista tapahtui oikeasti.

Jatka lukemista ”Sirkus saapui Kokkolaan”

AC Oululla ja Hongalla pitkä ja värikäs historia

AC Oululla ja tiistaina Raattiin Ykkösen huippuotteluun saapuvalla FC Hongalla on takanaan värikäs historia keskinäisten otteluiden osalta. Joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa yhteensä 12 kertaa. AC Oulu on vetänyt pidemmän korren neljä kertaa. Tasapelejä on pelattu yhtä monta ja Honka on ollut myöskin neljä kertaa Laivastonsinisiä parempi.

Joukkueet pelasivat ensimmäistä kertaa samassa sarjassa kausilla 2003–05. Honka valmisteli tuolloin ensimmäistä esiinmarssiaan kotimaiseen futiseliittiin. Nousu tapahtui lopulta kaudella 2005 nykyisin HJK:ta valmentavan Mika Lehkosuon johdolla. AC Oulu seurasi perässä vain vuotta myöhemmin.

Jatka lukemista ”AC Oululla ja Hongalla pitkä ja värikäs historia”

Ykkösen kausi kahden kauppa

Suomifutiksen lippulaiva Veikkausliiga pyörähti viime viikolla käyntiin kahden ottelukierroksen voimin. Toinen kotimainen valtakunnallinen sarja eli Ykkönen potkaistaan puolestaan liikkeelle huhtikuun lopulla. Ykkösen voittajasuosikeiksi on asiantuntijapiireissä povattu Honkaa ja Jaroa. Ratkaisut voidaan tänä vuonna nähdä jo loppukesästä, sillä haastajat tulevat pitkältä takamatkalta.

Jatka lukemista ”Ykkösen kausi kahden kauppa”

Ota silmä käteen ja katso!

Urheilusanomien tuoreimmassa numerossa pohdittiin ties kuinka monennen kerran sitä, mikä seura ottaa Oulun haltuun kotimaisella futiskartalla. Tämä polttava kysymys on askarruttanut IS Urheilun toimitusta jo monta monituista kertaa, vaikka täällä Oulussa asiaa ei ole tarvinnut miettiä enää pitkiin aikoihin.

Kentän äänen kuuleminen ja kuunteleminen on yllättävän vaikeaa, vaikka kyse on ammattitoimittajista. Pohjoiseen on pitkä matka ja muutakin kivaa puuhastelemista olisi kotinurkissa. Läväytän nyt siis pienen faktapläjäytyksen tiskiin, jotta homma kävisi jatkossa mahdollisimman helpoksi. Jatka lukemista ”Ota silmä käteen ja katso!”

Palloliitto veti HG-säännöstön vessanpöntöstä alas

Palloliitto otti vuoden 2011 syyskuussa käyttöön niin sanotun Homegrown-säännöstön, jonka mukaan ottelupöytäkirjaan merkittävistä pelaajista vähintään puolet täytyy olla HG-säännöstön kriteerit täyttäviä pelaajia ja vähintään neljän heistä tulee pelata ottelussa. Säännöstö koskee kotimaan huippusarjoja, joihin lasketaan Veikkausliigan ohella miesten Ykkönen ja Kakkonen, Naisten Liiga sekä Naisten Ykkönen.

Säännöstön mukaan pelaaja lasketaan kotimaiseksi (HG- tai SK-)pelaajaksi, jos hän on ollut rekisteröitynä suomalaiseen seuraan vähintään kolmen vuoden ajan ikävuosien 12-21 välillä.  Mikäli ehdot eivät täyty, joukkueen katsotaan käyttäneen pelioikeudettomia pelaajia. Tällaisessa tapauksessa asia käsitellään kilpailumääräysten 24 §:n mukaisesti.

Uuden säännön ajatuksena oli seurojen juniorityön merkityksen lisääminen Palloliiton strategian mukaisesti ja se otettiin seuroissa vastaan ilman suurempia nurinoita. Sitä kun ei voi mitenkään pitää erityisen tiukkana. Säännöstö mahdollistaa edelleen toimintamallin, jossa pääosa joukkueen pelaajista hankitaan ulkomailta. Esimerkiksi avauskokoonpanossa voi edelleen peluuttaa halutessaan peräti seitsemää ulkomaalaista pelaajaa. Malliesimerkkinä tällaisesta lyhytjännitteisestä toiminnasta voidaan pitää Miika Juntusen OPS:aa, jossa ovi käy joka vuosi koko kauden ajan ja jossa valtaosa pelaajista tulee Suomen ulkopuolelta.

Jatka lukemista ”Palloliitto veti HG-säännöstön vessanpöntöstä alas”

Ikoni ripusti hanskat naulaan

Suomifutiksen ystäville koitti toissa viikolla haikea hetki, kun maamme kaikkien aikojen parhaimpien jalkapalloilijoiden armoitettuun joukkoon kuuluva Antti Niemi kertoi ammattilaisuransa päättymisestä A-maajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Kesällä tullut rannevamma äityi sen verran pahaksi, että viime vuodet englantilaisessa Fulhamissa pelannut maalivahtilegenda päätti lopettaa uransa kesken kauden.

Lähitorjujana maailman eliittiin vuosikaudet kuulunut Niemi jää historiaan eräänä suomalaisen jalkapallon suurimmista ikoneista. Vain “Huuhkajien” nykyinen ykkösmaalivahti Jussi Jääskeläinen kykenee haastamaan Niemen kilpailussa kaikkien aikojen parhaan suomalaismaalivahdin tittelistä.

Oululaislähtöinen Niemi pelasi Suomen maajoukkueessa 67 ottelua vuosina 1997–2007. Kolme vuotta sitten Niemi päätti lopettaa maajoukkueuransa ja antaa tilaa Jääskeläiselle. Maajoukkuepaidan urotöistä kannattajille ovat päällimmäisinä jääneet mieleen Saksan pysäyttäminen Gelsenkirchenissä vuonna 2001 ilmiömäisten torjuntojen siivittämänä sekä syksyn 1998 ikimuistoinen Turkki-ottelu, jossa fenomenaalisen ottelun pelannut Niemi liimasi mahdottomatkin pallot ja johti Suomen yllätykselliseen vierasvoittoon. Viimeisen kerran maajoukkuepaidassa hän pelasi Palloliiton 100-vuotisjuhlaottelussa Espanjaa vastaan viime vuoden lokakuussa esittäen – kuinkas muuten – tukun paraatitorjuntoja.

Niemen pitkä ja vaiherikas ura alkoi Oulussa, jossa hän edusti juniorina OPS:ää ja OLS:ää. Oulusta Niemi siirtyi toisen oululaisen maajoukkuepelaajan Mika Nurmelan kanssa AC Oulun nykyisen valmentajan Juha Malisen houkuttelemana Rauman Pallo-Iiroihin. Veikkausliigassa Niemi debytoi HJK:n paidassa heinäkuussa 1991. Seuraavalla kaudella Klubi voitti Suomen mestaruuden ja Niemi valittiin liigan parhaaksi pelaajaksi.

Ahkerana harjoittelijana tunnettu Niemi teki vuosikaudet pyyteetöntä työtä ja rakensi lopulta hienon uran ulkomailla. HJK:sta Niemi siirtyi Kööpenhaminaan, josta tie vei Skotlantiin. Rangers-pestin jälkeen Antti vakiinnutti paikkansa Heartsin ja maajoukkueen ykkösveräjänvartijana.

Vuonna 2002 Niemi siirtyi Southamptoniin, jossa hän otti lähes välittömästi ykkösveskarin paikan itselleen. Huhupuheiden mukaan myös Manchester Unitedin Alex Ferguson oli tuolloin Niemen perässä, mutta puhelinsoitto agentille tuli muutamaa tuntia liian myöhään. Sopimus Southamptonin kanssa oli jo ehditty solmia. Etelä-Englannissa vietettyjen vuosien aikana Valioliigan veskarieliittiin nousseesta Niemestä tuli kannattajien suursuosikki.

Antti Niemi tunnetaan tervepäisenä ja vastuullisena kaverina, joka piti Suomea pystyssä monina vaikeina hetkinä. Kotimaassa arvostus ei kuitenkaan koskaan noussut sille tasolle, jonka maaginen maalivahti ansaitsisi.

Viikon vakiokierroksella jatketaan sumujen saarten otteluiden merkeissä. Kupongilta löytyy kolme kappaletta Valioliigan taistoja sekä tukku Championshipin kiharaisia vääntöjä. Viikon varmoja kannattaa lähteä hakemaan kohteista 2 ja 4. Liverpool kohtaa kotonaan sarjanousija Stoken, jonka alkuhuuma näyttäisi olevan hiljalleen kääntymässä nihkeämmäksi taaperrukseksi. Varma ykkönen. Kohteessa 4 pikaista paluuta Valioliigaan hamuava Birmingham kohtaa Blackpoolin. Hienosti kautensa avannut kotijoukkue on väkevämpi ja nappaa ottelusta täydet kolme pistettä.

Championshipissä mennään tasaisissa merkeissä, vaikka joukkueiden voimasuhteet alkavatkin hiljalleen hahmottua. Tappiotta tähän asti pelanneet Preston ja Wolverhampton kohtaavat kierroksen kuumassa kärkikamppailussa. Tasapeli lienee todennäköisin lopputulos, mutta vaihtomerkki kannattaa sijoittaa vahvalla materiaalilla kauteen lähteneelle vierasjoukkueelle.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 20.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: X(2), 1, 1, 1, 2, 1, 1(X), 1, 2(1), X(2), 1, 1(X), X(1).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 19.9.2008.

JK: 3+3 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: