Blagnac-Oulu-Leverkusen all night long, osa 2/3

Tämä on kolmiosainen kertomus mielenkiintoisesta viikosta eurooppalaisen jalkapallon parissa kolmessa eri maassa ja kolmella erilaisella sarjatasolla. Vaikka jalkapallon pelaamisen puitteet ja muut ulkoiset elementit saattavatkin vaihdella eri puolella maailmaa, lajia ja sen tuottamaa muotokieltä ymmärretään yhtä intohimoisesti maasta ja paikkakunnasta riippumatta. Se on yksi parhaista syistä rakastaa tätä lajia.

Osa 2:

To 12.4.2012 klo 18.30 (paikallista aikaa)
AC Oulu 0 – 2 KuPS (0-1)
Suomen Cup, 6. kierros
Heinäpään Palloiluhalli, Oulu

Olen nähnyt elämäni aikana satoja jalkapallo-otteluita eritasoisissa olosuhteissa. Massiivisimmat todistamani puitteet sijaitsevat Sevillan Ramón Sánchez Pizjuánilla, Lontoon Stamford Bridgellä ja Cardiffin Millennium Stadiumilla. Varsinaiset megastadionit ovat siis vielä suurelta osin kokematta.

Suuren maailman meno on kuitenkin nähty ja tokihan se on myönnettävä: valtaisan väkimäärän myötä laulut ja ylipäätään reagointi viheriön tapahtumiin ovat kokonaisuutena erittäin vaikuttava kokemus. Futismatkailua voi totisesti suositella kaikille.

Joka tapauksessa kaikkein ikimuistoisimmat hetket olen kokenut paikallisen, oululaisen jalkapalloylpeyden otteluissa. Puitteet eivät ole ne suurimmat ja megalomaanisimmat, väkeä on usein hyvin vähän ja ottelutapahtuman puitteet palveluineen ja muine käytäntöineen ovat todella monesti olleet alkeellisella tasolla. Silti: tunne sydämessä voittaa ulkoiset tekijät joka ikinen kerta. Minulle ikuinen ykkösjengi on AC Oulu ja tätä asiaa ei voi mikään suurempien väkijoukkojen voima muuttaa koskaan. Näin tulee olemaan eilen, tänään ja huomenna.