You are currently browsing the tag archive for the ‘Martin Palermo’ tag.

Tänään, juhannusviikonlopun päättävänä iltana koko jalkapalloa seuraavan maailman katseet kiinnittyvät Johannesburgiin, jossa pelataan MM-kisojen neljännesvälieräottelu Argentiina-Meksiko. Argentiina on ollut turnauksen tähän mennessä ylivoimaisesti kiinnostavin joukkue, ei vähiten ryhmäänsä luovalla ja lempivällä otteella luotsaavan Diego Maradonan ansiosta.

El Diego on onnistunut luomaan ryhmäänsä yhteishengen, joka hakee vertaistaan. Maradona rakastaa aidosti pelaajiaan. Myös kentällä kemiat toimivat ja rinki on harvinaisen laaja. Hyvä osoitus tästä oli alkulohkon päätöskamppailu Kreikkaa vastaan, johon Maradona vaihtoi voitokkaan Etelä-Korea -taiston avauskokoonpanostaan peräti seitsemän pelaajaa.

Maradona on nostanut joukkueeseensa muutaman mielenkiintoisen uusvanhan nimen, jotka esiintyivät edukseen tuossa ottelussa. Manchester Unitedissa ja Interissä uraa aiemmin luoneen, mutta sittemmin eurooppalaisille tuntemattomampaan Argentiinan Estudiantesiin siirtyneen Juan Sebastián Verónin esitys jäi erityisesti mieleen.

Mittavia mainetekoja vanhan mantereen taisteluissa tehnyttä 35-vuotiasta Verónia on jo ehditty pitää täysin auringonlaskun pelaajana, mutta Kreikkaa vastaan La Brujita eli Noita osoitti, että maagista osaamista löytyy edelleen. Verón taklasi, liikkui järkevästi ja oli mukana rakentelemassa hyökkäyksiä. Myös takavuosina pelättynä pidetty tykki puhui muutamaan otteeseen näyttävästi.  Huikea kääntölaukaus kulmatilanteen kakkospallossa oli väläytys menneistä maineen vuosista.

Ottelun lopussa La Brujitan jalka ei liikkunut enää yhtä jouhevasti, joten täyttä 90 minuutin työvuoroa on Verónille tuskin luvassa Meksikoa vastaan. Keskikentän puolustavamman ankkuripaikan osaajaa tarvitaan kuitenkin edelleen. Varsinkin, kun Maradona jätti tuon pelipaikan erikoismiehen, Interin Esteban Cambiasson ulos kisakoneesta.

Toinen Diegon yllätysveto on ollut nostaa 36-vuotias hyökkääjä Martín Palermo ryhmäänsä. Argentiina ehti jo varmistaa kisapaikkansa Palermon huipputärkeällä osumalla ja nyt Boca Juniors -kärki osui myös kauden päätapahtumassa. Palermo pelasi edellisen kerran Argentiinan maajoukkueessa yli kymmenen vuotta sitten. Uusvanhan valinnan aikoinaan kuulleista suurin osa nauroi Maradonalle, mutta ei naura enää. El Diego on tehnyt ennakkoluulottomilla valinnoillaan Argentiinasta näiden kisojen suurimman mestarisuosikin.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 27.6.2010.

PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä blogista löytyy koottuna tekijän jalkapalloaiheisia tekstejä Kansan Uutisten vakiopalstalta ja muista lehdistä sekä blogeista vuodesta 2007 lähtien. Mukana on kirjoituksia myös Etelä-Afrikan MM-kisojen ja Puolan/Ukrainan EM-kisojen aikana pyörineestä Vasuri puhuu -blogista.

Blogin nimi viittaa oululaiseen jalkapalloseuraan Inter Välivainio FC:hen, jonka tunnuslauseena Vetäjä hakee tunnetaan.

Kirjoittaja on oululainen jalkapalloihiminen, joka kannattaa intohimoisesti AC Oulua sekä Suomen A-maajoukkuetta ja seuraa aktiivisesti muutaman muun eurooppalaisen futisseuran edesottamuksia. Brasilialainen ja afrikkalainen futis väräyttävät myös jossain määrin viisaria.

Kirjoittajan kotisivut löytyvät tästä.

Arkistot

Kategoriat

Tilastot

  • 12 521 lukukertaa
%d bloggers like this: