Kisat pakettiin – viimeinen sammuttaa valot

On loppuanalyysin paikka. Kuukauden mittainen jalkapallonautinto päättyi varsin dramaattiseen finaalitaistoon eilisiltana Johannesburgissa. Espanja on hallitseva maailmanmestari seuraavat neljä vuotta. Vaikka takki tuntuu nyt varsin tyhjältä, on aika koota kisafiilikset yhteen ja tarkastella KU:n kisabloggaajien ennen turnauksen alkua tehtyjen arvioiden osumaprosentteja. Lunastukseen lähtevät myös kisojen mittaan hetken huumassa tehdyt päättömät lupaukset.

1. Päällimmäiset fiilikset MM-kisoista 2010? Mihin kategoriaan turnaus asettuu futisfolkloressa, legendaariset vai tylsät kisat?

Joonas Korhonen: Kisojen taso onneks parani jatkuvasti nihkeän alun jälkeen. Ei kuitenkaan mitkään legendaariset kisat, muutama valopilkku onneksi mahtui mukaan. Harmi, että finaalista putosivat kisojen hienoimmat joukkueet Saksa ja Ghana.

Omassa listassani vuoden 1990 kisat pysyvät ehdottomana ykkösenä, tosin sen vuoksi, että silloin futiskärpänen puri ensimmäisen kerran.

Pasi Palmu: Päällimmäisenä kisoista jäi positiivinen fiilis. Alkua vaivanneesta ylipuolustamisesta päästiin lopulta eroon ja nauttimaan melko hyvästä hyökkäyspelistä. Omat suosikkikisani ovat ylivoimaisesti USA:n järjestämät vuoden 1994 kisat, jolloin eurooppalaiset lähetyssaarnaajat veivät uskontoaan vääräuskoisille. Viihdyttävät pudotuspeliottelut ja joidenkin joukkueiden ympärillä pyörinyt saippuaooppera nostavat turnauksen arvoasteikossa melko korkealle.

Jaakko Alavuotunki: Kisat olivat omalla tavallaan hyvin sympaattiset ja samalla dramaattiset. Turnauksesta jäi ehdottomasti parempi maku suuhun kuin esimerkiksi edellisistä, vuoden 2006 MM-kisoista Saksassa. Afrikkalaisten joukkueiden alisuorittaminen jäi vähän painamaan mieltä, mutta uusia suosikkejakin löytyi.

Legendaosastolle päästään allekirjoittaneen papereissani vasta sitten, kun Suomi on mukana. Kollegoiden mainitsemat turnaukset (Italia ’90 ja USA ’94) ovat jääneet myös omissa muistoissani mieleen hienoina tapahtumina. Varmaankin sen takia, että nuorempana MM-kisoissa oli jotenkin hohdokkaampi meininki – innostus oli tuoretta ja siksi maukkaampaa.

2. Miksi eurooppalaiset joukkueet veivät kaikki mitalit?

JK: Varmaankin sen vuoksi, että ne olivat parempia kuin muut osallistujat.

PP: Jalkapalloilevan maailman keskus on Euroopassa. Taloudellinen hyvinvointi, huipputason tietotaito valmennuksessa ja laadukkaat pääsarjat tuo Euroopan huippumaille etulyöntiaseman kilpailussa.

JA: Pasin analyysiin ei ole juurikaan huomautettavaa. Taktinen osaaminen on Euroopassa huippuluokkaa. Hollanti, Espanja ja Saksa olivat joukkuepelaamisessa huomattavasti eteläamerikkalaisia vastustajiaan edellä puolivälierissä.

3. Mitkä joukkueet ja pelaajat olivat kisojen suola? Kuka yllätti positiivisesti?

JK: Hollannin kurinalaisuus yllätti. Odotin joukkueen pelaavan tyypillistä hollantilaisfutista, mutta se oli vaihtunut kurinalaiseen ja konemaiseen pelitapaan. Tällä kertaa se riitti finaaliin saakka.

Kisojen parasta antia oli Ghanan ja Uruguayn välinen puolivälieräottelu, kyseinen ottelu menee heittämällä kaikkien aikojen futismatsien listalla kymmenen sakkiin.

PP: Loistavia pelaajia oli kisoissa äärettömän paljon. Japanin Keisuke Honda ja Daisuke Matsui jättivät itsestään loistavan kuvan. Ensimmäinen taitojensa, jälkimmäinen periksiantamattomuutensa vuoksi. Uruguayn Diego Lugano oli joukkueensa taistelun ilmentymä.  Joukkueista positiivisimmat yllätykset tarjosivat Uruguay ja Japani. Uruguay löi kiilan eurooppalaisten menestykselle. Japani taas pelasi äärettömän viihdyttävää ja taitavaa jalkapalloa läpi kisojen.

JA: Joukkueista minut yllättivät myönteisesti taisteleva USA, kerta kaikkiaan hienot kisat pelannut Uruguay ja Afrikan mustat tähdet eli Ghana, joka toi iloa afrikkalaisille aktiivisella ja peräänantamattomalla pelitavallaan. Pelaajista jäi mieleen kaksi vahvasti esille noussutta puolustavaa keskikenttäpelaajaa; Ghanan Anthony Annan ja Uruguayn Diego Perez. Monellakin tapaa erilaisia pelaajia, mutta olivat molemmat omissa joukkueissaan tekemässä tärkeää ja näkymätöntä perusduunia, joka omalta osaltaan mahdollisti etenemisen pitkälle tässä turnauksessa.

4. Entä suurimmat pettymykset?

JK: Afrikka. Lisäksi se, kuinka tylsällä pelillä kisat voitettiin. Espanja ei välieräottelua lukuunottamatta näyttänyt missään vaiheessa parasta osaamistaan ja voitti silti mestaruuden. Etukäteen olisin ounastellut tuon välieräottelun olevan suuri klassikko, mutta ottelu oli lopulta täydellinen pannukakku.

PP: Joukkueista ehdottomasti Italia ja Ranska. Italialla menivät pelaajavalinnat pahasti pieleen, Ranskalla taas valmennus. Pelaajista suurin yksittäinen pettymys oli Cristiano Ronaldo. Kun viereltä vietiin Real Madridin supertähdet, oli Ronaldo lähes täysin aseeton.  Totta kai myös Wayne Rooney ja jopa Lionel Messi olivat kisoissa melko vaisuja.

JA: Brasilian ja Argentiinan surkeat esitykset puolivälierävaiheessa olivat eräänlainen pettymys – olisin toivonut molemmille paikkaa välierissä. Joonaksen mainitseman Afrikan panos oli myös omiin ennakko-odotuksiini nähden heikko. Englanti oli myös aivan luokaton oikeastaan jokaisessa ottelussaan.

Tähdistöön povatuista pelaajista pettivät pahiten Englannin miehistöön kuuluneet Valioliigan starbat. Todella heikkoa suorittamista. Ranskalla oli pelaajistossaan runsaasti laatua, mutta Raymond Domenechin valmennuksessa olisi itse Benny Kultajalkakin hyytynyt tavallisen kuolevaisen tasolle.

5. Kuka oli mielestäsi kisojen paras pelaaja ja miksi?

JK: Muut blogistit vastaavat todennäköisesti Diego Forlánin, mutta omissa papereissani ykkönen on Mesut Özil. Saksan pelin sielu, se riittänee perusteluksi.

PP: Jopa harmittaa heittää vastauksena tylsä Diego Forlán. Forlán oli kuitenkin joukkueelleen elintärkeä pelaaja, jonka ansioista Uruguay selvisi peräti pronssiotteluun asti. Tuo pronssiottelun päättänyt ja ylärimaan osunut vapari olisi saanut mennä isään. Se olisi kruunannut Forlánin kisat.

JA: Kompataan tässä Pasia. Forlánin merkitystä joukkueelleen ei voi liiaksi korostaa. Maagisia maaleja ja sielukasta liikkumista viheriöllä. Elegantti pelaaja, joka sai varmasti näiden kisojen aikana tuhansia, jos ei miljoonia uusia faneja.

6. Ketkä valmentajat saavat sulan hattuunsa näistä tsembaloista?

JK: Bert van Marwijk, Hollannin vieminen finaaliin on kova saavutus. Ja tietysti Diego Maradona, ihan vain sen vuoksi, että hän on Diego.

PP: Kyllähän Bert Van Marwijk erikoismaininnan Hollannin finaaliin viemisestä ansaitsee. Oscar Tabares teki Uruguayn peräsimessä myös loistavaa työtä.

JA: Kyllä. Tabares oli kisojen ykkösluotsi. Sulka myös Espanjan jäyhälle Vicente del Bosquelle, jonka joukkue oli puolustussuuntaan entistäkin huikeampi. Nolla päästettyä jatko-otteluissa kertoo paljon. Saksan Joachim Löw pesi ensin Marcello Lippin ja sitten Diego Maradonan taktisella puolella 100-0, mutta sitten tapahtui jotain mystistä. Saksa oli pelokas Espanjaa vastaan. Valmentajalla oli varmasti jotain tekemistä tämän seikan kanssa.

7. Oma All Stars -kentällisesi tässä turnauksessa?

JK: Todella vaikea valinta, paljon hienoja pelaajia varsinkin hyökkäyspäässä. Lähdenkin hyvin hyökkäysvoittoisella koostumuksella rakentamaan tätä koostumusta, koska se kuuluu jalkapalloideologiaani.

——————–Gyan—————————-
——Forlán———————-Klose———–
——————–Özil—————————–
————Sneijder——-Schweinsteiger——-
-v.Bronckhorst–Puyol—Friedrich—–Ramos
——————-Kingson————————-

Penkille: Casillas, Pique, Lahm, Müller, Mertesacker, Robben, Van Bommel ja Higuain.

Mietin jo hetken, että otan Klosen pois, laitan Müllerin laitaan ja samalla Schweini siirtyy keskelle, mutta mennään kuitenkin näin. Tulee enemmän maaleja.

PP: Pasin valinnat ohessa.

——————–Forlán——————
——Sneijder———————-Müller
——————-Özil———————–
——–Van Bommel—-Xabi Alonso—
Fucile—-Puyol—–Lugano—–Ramos
—————-Muslera——————–

JA: Nämä ovat aina omanlaisiaan fantasiakokoonpanoja, joten mennään tällä kertaa kolmella puolustajalla, joista vain yksi on periaatteessa toppari.

Müller———Suárez———Forlán—-
—————–Iniesta———————
——Schweinsteiger—–Xavi———–
—————–Annan———————
—v.Bronckhorst—-Puyol—–Ramos-
—————-Casillas——————–

Vaihdossa: Villa, Gyan, Özil, D.Perez, Donovan, Maicon, Tevez, Sneijder, K.P.Boateng.

8. Mikä oli turnauksen ärsyttävin ilmiö?

JK: Filmaaminen ja ajanpeluu, kuten aina jalkapallossa. Sääli, että nousivat finaalissa liian suureen rooliin.

PP: Vuvuzelat. Loistava afrikkalainen kannattajakulttuuri jäi täysin ärsyttävän pörinän varjoon.

JA: Mietin aluksi itsekin filmaamista ja vuvuzeloja, mutta toinen niistä kuuluu vastenmielisyydestään huolimatta futikseen ja toinen valitettavasti eteläafrikkalaiseen kannattajakulttuuriin.

Molempia edellä mainittuja ärsyttävämpi ilmiö oli osan suomalaisista vallannut valtava, jopa myötähäpeää aiheuttanut gloryhunterismi. Tätä kritiikkiä ei tule ymmärtää väärin. Myötäelämisessä ei ole tietenkään mitään pahaa, mutta pidän erikoisena sitä, että niin suuri osa MM-kisoja fanaattisesti seuraavista suomalaisista suhtautuu täysin välinpitämättömästi tai jopa halveksuen kotimaisiin sarjoihin ja Suomen A-maajoukkueeseen. Tämä on ilmiö, jota en vain kykene ymmärtämään. Telkkarille laulaminen ja finaalin jännääminen on varmasti hauskaa, mutta se ei koskaan pysty kilpailemaan paikan päällä koettujen elämysten kanssa, joiden pääosassa on oma paikallinen seura tai maajoukkue.

9. Palataan lopuksi vielä turnausta ennen tehtyihin veikkauksiin ja sen aikana tehtyihin lupauksiin. Missä mentiin pahiten metsään, mitkä veikkaukset onnistuivat ja milloin lunastetaan tehdyt lupaukset?

JK: Malisen kengät aion lankata lähiaikoina, se muistettakoon. Mieluiten näkisin Suárezin hoitamassa kyseistä hommaa, mutta näillä mennään, sanoi entinen liigaseuran toimitusjohtaja.

Maalikuninkaan ja kisojen yllättäjäjoukkueen ennustaminen meni pahasti metsään. Moraalisen mestarin veikkasin oikein, sillä Saksa pelasi kauneinta jalkapalloa ja Cruyffia lainatakseni: “tärkeintä ei ole voittaminen, vaan pelata hyvää jalkapalloa”.

Kisojen pahin floppi löytyi helposti, Torresin maalimäärän veikkasin vahingossa yläkanttiin, mutta annettakoon se anteeksi. Japani oli hyvä joukkue, valitettavasti tuli ehkä liian kovia vastustajia jatko-otteluissa vastaan. Olisin mielelläni nähnyt Nipponin pojat pidemmälläkin.

PP: Maailmanmestarin veikkaaminen nyt ei ihmeellisempiä ennustajanlahjoja vaatinut. Maalikuninkaan veikkaaminen ei mennyt pahasti metsään, samoin oli laita seurattavien pelaajien kanssa. Toisaalta Argentiina tai Lionel Messi eivät olleet valtavia pettymyksiä. Myös tuo Serbian hehkuttaminen tuntuu jälkeenpäin hassulta. Toisaalta se onnistui voittamaan Saksan. Suurempia lupauksia, kuten esimerkiksi kenkien lankkaamista, en tainnut ennen kisoja tehdä. Lupaukset ja vedot lyön Huuhkajien tai HJK:n matseista.

JA: Eivät menneet veikkaukset oikein putkeen. Espanjan veikkasin aivan oikein toiseksi finalistiksi, mutta Brasilia ja Norsut olivat pettymyksiä. Portugalikin eteni lohkostaan jatkoon, vaikka sen peli ei missään vaiheessa häikäissytkään. Pohjois-Korea päästi eniten maaleja, joten siinä olin sentään oikeassa. Luis Suárezia osasin hehkuttaa useaan otteeseen jo ennen turnausta, joten tuosta voinee ottaa puolikkaan sulan hattuunsa, vaikka Forlán olikin Uruguayn tehoduon maagisempi osapuoli.

Kuten on jo aiemmin todettu, joudun perusteettoman Brasilia-intoilun takia pyöräilemään yhtä soittoa Helsingistä Hämeenlinnaan. Tämä lupaus lunastetaan vielä heinäkuun aikana. Kuvamateriaalia saadaan varmasti reissun päältä myös tänne.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 12.7.2010.

G-lohko: Brasilian uusi tuleminen

Brasilialainen jalkapallo on ollut yllekirjoittaneelle ikuinen inspiraation lähde. Brassipelaajien taito, rytmi ja intohimo tekivät nuoreen jalkapallointoilijaan lähtemättömän vaikutuksen jo kauan sitten, muinaisella 80-luvulla.

Vuoden 1970 maailmanmestarijoukkue oli SE kaikkien aikojen joukkue. Tuolloiseen mielipiteenmuodostukseen ei vaikuttanut se fakta, etten ollut vielä syntynytkään vuonna 1970. Videot ja maagisesta ryhmästä kirjoitetut tuhannet rivit auttoivat historiannälkään. Pelé, Jairzinho, Rivelino, Carlos Alberto…huikeita pelaajia.  Jogo bonito eli kaunis peli oli tuolloin kuumin futisteesi. Sittemmin sädekehä on hieman haalistunut, mutta vanhoja nauhoja jaksaa edelleen kelailla silloin tällöin.

Vuosien 1958–70 mestaruuksien jälkeen Brasilia kävi läpi eräänlaista lamakautta. Menestystä ei tullut Socrateen kaltaisista huippunimistä huolimatta ja joukkueen puolustavammaksi muutettu pelitapa herätti laajaa kritiikkiä todella intohimoisesti jalkapalloon suhtautuvassa maassa.

Ironista oli, että paluu kultakantaan tapahtui juuri maltillisemmalla pelitavalla. Tänään tulikasteensa Etelä-Afrikan puikoissa saava Carlos Alberto Parreira luotsasi Brasilian mestaruuteen USA:n MM-turnauksessa vuonna 1994.

Tuon kultajoukkueen puolustus oli rakennettu betoninlujaksi ja pelitapa perustui pallonhallintaan ja loputtomalta tuntuvaan jauhamiseen. Vuoden 1994 Brasilia etsi väsymättä heikkoa kohtaa vastustajan ryhmityksestä ja kun se löytyi, tuon ajan taiturimaisimmat hyökkäyspään pelaajat Romário ja Bebeto lähetettiin tekemään tuhojaan.

MM-turnauksen alla päävalmentaja Dungaan Brasiliassa kohdistunut kritiikki on samansuuntaista. Dunga jätti joukkueestaan Ronaldinhon kaltaiset individualistit pois ja keskittyi valinnoissaan kurissa ja nuhteessa koko ryhmälle töitä tekeviin pelaajiin.

Se ei kaikille kelvannut. Dinhon ulostaminen aiheutti brassimediassa valtavan protestien aallon. Brasilialaisten suhtautumisen jalkapalloon tuntien tämä ei ollut yllättävää. 190-miljoonainen kansa asennoituu fanaattisesti lajiin ja jokaisella on mielipide siitä, ketä kisajoukkueeseen tulisi valita ja miten joukkueen tulisi pelata. Vuoden 1994 turnauksessa valmentaja Parreiran äitikin soitteli kisakylään ja kertoi omat näkemyksensä brassiryhmän kokoonpanosta tuleviin otteluihin.

Mielestäni Dunga on tehnyt juuri sen, mitä pitikin edellisten kisojen pettymyksen kuittaamiseksi. Tuolloin hyökkäyksen kolmikko Adriano-Ronaldinho-Ronaldo oli väsynyt ja haluton. Vuoden 2002 mestaruusloistosta oli jäljellä vain rippeet ja ylimielinen joukkue neppaili itsensä ulos puolivälierissä Ranskaa vastaan. Lähtö olisi saanut tulla jo aikaisemmin.

Nyt Brasilian joukkue on rakennettu huolellisemmin ja sambamaan sankarit tietävät, että kävelemällä ei pelejä voiteta. Copacabanan bilehirmut ovat vaihtuneet jeesusbrasseihin. Joukkueessa on todella suuri määrä uskontoon vakavasti suhtautuvia pelaajia, joten pelisuorituksiin negatiivisesti vaikuttavat hotellihuonekemut jäänevät tässä turnauksessa pitämättä. Se tietää mestaruushaaveille hyvää.

Puolustuksen tärkeimmät pelaajat ovat Mestareiden liigassa menestyneen Interin miehiä: maalivahti Júlio Cesar, toppari Lúcio sekä kovaotteinen laitapuolustaja Maicon. Barcelonan Dani Alves on myös maailmanluokan laitapakki, joten alakerran osalta brassien paketti on kunnossa.

Hyökkäykseen Brasilialla on heittää laaja joukko maailman eturivin pelaajia. Tärkeimmässä roolissa lienevät Real Madridin monipuolinen Kaká ja Sevillan kärkimies Luis Fabiano, jonka harteilla lepää päävastuu maalinteosta. Kurinalainen joukkue etenee lohkostaan jatkoon, vaikka luvassa onkin ainakin kaksi todella haastavaa ottelua. Sen jälkeen tie on auki aina taivaaseen saakka.

Portugalin 70-luvulla syntynyttä porukkaa on kutsuttu kultaiseksi sukupolveksi. Näiden setien (Luis Figo, Rui Costa, Fernando Couto ja kumppanit) joutsenlaulu nähtiin vuoden 2004 EM-turnauksessa, jossa Portugali sössi finaalin ultradefensiiviselle Kreikalle maalein 0–1. Kaikki kunnia helleeneille, mutta mielestäni Portugali teki tuossa ottelussa sen niin sanotusti itse. Tuolloin ottelun jälkeen nähtiin vuolaasti itkevä Cristiano Ronaldo. Toistuuko tämä ilmiö myös nyt alkavassa MM-turnauksessa?

Lusitaanien onneksi uutta verta on saatu nopeasti kehiin. Edellisessä MM-turnauksessa joukkue eteni välieriin, jossa se hävisi Ranskalle 0–1. Noista kisoista muistetaan erityisesti järkyttävä Hollanti-ottelu, jossa jaettiin 12 varoitusta ja neljä pelaajaa lensi punaisen kortin myötä ulos kentältä.

Etelä-Afrikkaan valitun joukkueen kirkkain tähti on kiistatta Real Madridin C. Ronaldo. Taustatuen osalta näyttää takavuosia hiljaisemmalta. Chelsean ailahteleva Deco on päättämässä maajoukkueuraansa näihin kisoihin. Hobitti on sen verran vahvasti jo auringonlaskun pelaajia, että mitään suuria mainetekoja on turha odottaa. Ratkaisevassa roolissa on Atlético Madridin kokenut Simão, jolla on erityisesti erikoistilanneosaamista. Tykki puhui karsinnoissa neljä kertaa, joten maaleja odotellaan.

Puolustuksen osalta Carlos Queirozilla riittää miettimistä. Suomalaisten edellisistä EM-karsinnoista hyvin muistama filmaava toppari Pepe on ulkona, kuten myös tärkeä laitapuolustaja Jose Bosingwa. Ricardo Carvalho ja Bruno Alves edustavat toki laatua keskuspuolustuksessa, mutta muilla saattaa tulla liian kiire taitavien brassien ja juonikkaiden norsunluurannikkolaisten paineessa.

Maaliinkaan ei ole heittää suurnimeä, joten omassa päässä saattaa ovi käydä useammankin kerran. Os Navegadores taistelee lohkon toisesta jatkopaikasta Norsujen kanssa, joten turnauksen avausottelussa on heti hurjat panokset.

Drogba, Drogba, Drogba. Siinäpä viime päivien kuumimmat uutisaiheet maailman urheilumedioissa. Chelsean ykköstykki DD loukkasi harjoitusottelussa kyynärpäänsä ja target-hyökkääjän pelikuntoa koskeva arvontalaulu on sen jälkeen raikunut kylissä ja kaupungeissa. Drogba palasi eilen joukkueensa harjoituksiin, joten toivo pelaamisesta jo turnauksen avausottelussa elää vahvana.

Drogban pelaamisella tai pelaamattomuudella on tietysti suuri merkitys Norsunluurannikon menestysmahdollisuuksille, mutta joukkueesta löytyy muitakin vastuunkantajia. Puolustuspäässä joukkoja johtaa Manchester Cityn KOLOssimainen Kolo Touré. Keskikentälle Norsuilla on heittää Didier Zokoran, Romaricin sekä Yaya Tourén kaltaisia huippumiehiä. Laidalla vauhtia pitää muun muassa Chelseassa uskomattoman hienon kevätkauden pelannut Salomon Kalou.

Suurin kysymysmerkki lienee Lokerenin maalivahti Boubacar Barry. Riittääkö pienikokoisen kassarin taso näihin karkeloihin?

Norsut joutuivat myös viimeksi haastavaan alkulohkoon, joten turha voivottelu arvontaonnen osalta on täysin turhaa – joukkue tietää, että sen täytyy venyä heti avausottelussa. Ryhmän valmennuksesta vastaava kokenut ruotsalainen Sven-Göran Eriksson osaa varmasti psyykata joukkueensa huippuvalmiuteen heti turnauksen alkuvaiheessa.

Itse uskon vakaasti, että Afrikka saa kahdeksan vuoden tauon jälkeen joukkueen puolivälieriin. Tämä joukkue on Norsunluurannikko – Drogban loukkaantumisesta huolimatta.

Totalitaristisen Pohjois-Korean joukkue on näiden kisojen kummajainen. Jengi on valmistautunut kisoihin kaikessa hiljaisuudessa ja sen pelaajista ei ole juuri kenellekään minkäänlaista ennakkotietoa lukuun ottamatta Venäjällä pelaavaa Hong Yong-jota sekä Japanin J-liigassa palloilevaa Jong Tae-setä. Viimeksi mainittu on muuten ollut maaotteluissa varsin tehokas, 22 matsissa on syntynyt 15 osumaa.

Kisoihin valmistavat harjoitusottelut ovat antaneet jonkinlaista osviittaa Pohjois-Korean pelitavasta. Kreikkaa vastaan joukkue venyi tasuriin, mutta kenraalissa tuli Nigerialta kuonoon 1–3. Kim Jong-hunin luotsaama ryhmä puolustaa tiiviisti ja omaa sitkeän asenteen. Kova työ ja hellittämätön liikkuminen ovatkin joukkueen ainoat mahdollisuudet. Tämän lisäksi tarvitaan ripaus hyvää onnea.

Pjongjangissa odotellaan varmasti vuoden 1966 ihmeen toistumista. Tuolloin Pohjois-Korea pudotti Italian alkulohkovaiheessa ja lähetti Azzurrin tomaattisateeseen vimmastuneiden italialaisten jalkapallofanaatikkojen kohteeksi. Tällä kertaa ihmetyötä ei nähdä ja maa poistuu MM-näyttämöltä ilman ainuttakaan pistettä.

Lohkon nimet ja ilmiöt – seuraa näitä:

* Avauskierroksen taisto Portugali–Norsunluurannikko. Huipputärkeä vääntö heti alkuun.
* Brasilian pelitapa. Näpertelystä kohti joukkueena pelaamista.
* Cristiano Ronaldo, Portugali. Nostaako yksin lusitaanit jatkoon?
* Portugalin alakerta. Loukkaantumisten myötä haavoittuvainen, riittääkö taso?
* Didier Drogba. Maailman kiinnostavin kyynärpää.
* Pohjois-Korea. Täydellinen kysymysmerkki.

Matsit:

ti 15.6. klo 17 Port Elizabeth: Norsunluurannikko – Portugali
ti 15.6. klo 17 Johannesburg: Brasilia – Pohjois-Korea
su 20.6. klo 21.30 J’burg: Brasilia – Norsunluurannikko
ma 21.6. klo 14.30 Kapkaupunki: Portugali – Pohjois-Korea
pe 25.6. klo 17 Durban: Portugali – Brasilia
pe 25.6. klo 17 Nelspruit: Pohjois-Korea – Norsunluurannikko

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisen MM-kisablogissa 11.6.2010.

%d bloggaajaa tykkää tästä: