Maalihanat tukossa EM-kisoissa

Jalkapallon EM-kisat siirtyvät tällä viikolla pudotuspelivaiheeseen. Alkulohko-otteluissa on nähty muutamia maukkaita yllätyksiä ja odotettavissa on jälleen kerran huikean jännittävä jatkopelikierros. Maaleja on paukuteltu runsaasti aivan otteluiden loppuhetkillä, mutta yhteenlasketut maalimäärät ovat pudonneet selvästi aiemmista karkeloista.

Tiistai-iltaan mennessä Ranskan turnauksessa oli syntynyt maaleja 1,82 kappaletta ottelua kohden. Itävallan ja Sveitsin kisoissa vuonna 2008 maaleja tehtiin 2,48 per matsi ja myös neljä vuotta sitten verkot heiluivat keskimäärin lähes 2,5 kertaa ottelua kohden.

Kisojen maalikuningastaistoon povatuista ruiskuista nollilla ovat tätä kirjoitettaessa muun muassa Portugalin Cristiano Ronaldo, Puolan Robert Lewandowski, Englannin Harry Kane ja Ruotsin Zlatan Ibrahimovic.

Jatka lukemista ”Maalihanat tukossa EM-kisoissa”

A-lohko: Puolan kultainen mahdollisuus

Jalkapallon arvokisat ovat harvinaista herkkua futisdiggareille. MM-kisat pelataan vain joka neljäs vuosi ja ristikkäin niiden kanssa temmelletään samalla syklillä EM-viheriöillä. Joka toinen vuosi pääsemme nauttimaan tästä harvinaisesta herkusta ja H-hetki on jälleen käsillä. Kansan Uutisten kisablogi arvioi tuttuun tapaan lohkojen voimasuhteita ennakoissaan, jotka käynnistyvät lohkosta A.

Jatka lukemista ”A-lohko: Puolan kultainen mahdollisuus”

Mennään bussilla!

Mennään bussilla oli legendaarinen englantilainen komediasarja, jota filmattiin vuosina 1969–73 sumujen saarilla. Bussinkuljettaja Stanin ja rahastaja Jackin seikkailut ovat saavuttaneet suosiota myös Suomessa asti. Väsymätön kaksikko jaksoi kerta toisensa jälkeen koijata lieroa bussiyhtiön tarkastaja Blakeyta muiden toilailujensa lomassa.

Legendojen joukkoon kuuluu myös lontoolaisen Chelsean kamppailu Nou Campilla ylivoimaista Barcelonaa vastaan Mestareiden liigan välierien toisessa osaottelussa. Taisto kuuluu eittämättä kaikkien aikojen jalkapallo-otteluiden top-listalle.

Jatka lukemista ”Mennään bussilla!”

Sheriffi on palannut kaupunkiin

Kosovon härkä on tullut takaisin. Monen jo auringonlaskun mieheksi tuomitsema target-hyökkääjä Shefki Kuqi on hämmästyttänyt suomalaista jalkapalloväkeä viime aikojen maineteoillaan. Maajoukkuekuvioista Roy Hodgsonin kauden jälkeen pudonnut kulmikas Kuqi on raivannut väkisin tiensä takaisin Englannin Championshipin Crystal Palacen avauskokoonpanoon.

Joukkuekavereille niin tärkeän tilanteon ohella Kuqi on onnistunut kiitettävästi myös maalinteossa viime aikoina. Viime viikolla jysähti taas, kun veistosmaisen ”Sheriffin” fyysinen preesens oli liikaa sekä Derbylle että Southamptonille, joiden toiveet pisteistä tyrkättiin tylysti kaivoon Kuqin komeiden osumien myötä.

Mikkelissä jalkapallouraansa 1990-luvun puolivälissä aloitelleen Kuqin aikakausi Crystal Palacessa on ollut tähän asti sysimusta. Isolla rahalla Blackburnista siirtyneen hyökkääjän tehot olivat kadoksissa pitkään. Murheen alho huipentui vintin pimenemiseen keväällä ottelussa Wolvesia vastaan. Keskisormeaan Palacen kannattajille näytellyt kärkimies joutui mustalle listalle, josta nouseminen on ollut kiven takana.

Palacen manageri Neil Warnock sanoi keskisormiepisodin jälkeen, ettei Kuqi tule enää koskaan pelaamaan hänen joukkueessaan. Edustusryhmän kokoonpanon ulkopuolelle omaan karsinaansa eristetty härkä joutui pitkään harjoittelemaan reservijoukkueen kanssa. Tästä tilanteesta Kuqi nousi kuitenkin feeniks-linnun lailla ja näytti kaikille mitä hän osaa. Nöyrä asenne harjoitteluun ei unohtunut vaikeassa tilanteessa ja lopulta uurastus palkittiin.

Crystal Palacessa ollaan varmasti erityisen tyytyväisiä seuran kalleimpiin pelaajiin kuuluvan Kuqin onnistumisiin. Palace aikoo yhä myydä Kuqin siirtoikkunan avautuessa ja tehot lisäävät kiistatta kolossin markkina-arvoa.

Kuqi on ollut jo pitkään erittäin kiistanalainen pelaaja suomalaisten jalkapallofanien silmissä, ei vähiten vuoden 2005 surullisenkuuluisan Tshekki-ottelun tapahtumien vuoksi. Kuqilla oli loistava paikka ratkaista ottelu aivan viime sekunneilla, mutta pusku ei tuonut toivottua tulosta. Tshekki iski vastaiskusta ratkaisun ja Kuqista tuli suomalaisten antisankari pitkäksi aikaa.

Tie petturista juhlituksi sankariksi on kuitenkin usein lyhyt. Kuqi nousi takaisin parrasvaloihin viime marraskuun ottelussa Azerbaidzhania vastaan. Vaihdosta sisään tullut hyökkääjä runnoi ratkaisun väkisin viisi minuuttia ennen loppua ja piti Suomen kisatoiveet hengissä. Ottelua Olympiastadionilla seuranneet 10 000 kannattajaa syttyivät osuman jälkeen ekstaattiseen riemuun. Myös normaalisti hillitysti käyttäytyvän Roy Hodgsonin kasvoilla nähtiin tuolloin euforinen virnistys.

Oli Kuqin osaamisesta sitten mitä mieltä tahansa, jo lähes 80 maalia urallaan Englannin sarjoissa paukuttaneelle järkälemäiselle hyökkääjälle on pakko nostaa hattua. Shefkin tie huipulle on loistava osoitus siitä, kuinka pitkälle voi rajallisillakin taidoilla pötkiä, jos asenne on terve ja työmoraali kunnossa. Nähtäväksi jää, jatkuuko maaliputki viikonlopun taistoissa ja mihin tie lopulta vie tammikuun siirtoikkunan avautuessa. Mielenkiintoista on myös seurata, nouseeko Kuqi takaisin maajoukkueeseen päävalmentaja Baxterin pohtiessa kokoonpanoa kevään elintärkeää Wales-ottelua varten.

Crystal Palace pelaa seuraavan kerran sunnuntaina, joten Kuqin edesottamuksia ei päästä tällä kertaa veikkailemaan vakion merkeissä. Valioliigaotteluita mukana on tällä kertaa kuusi kappaletta. Kohteet ovat varsin kimurantteja ja varsinaisia varmoja ei liigan puolelta montaa löydy. Kohteen 2 Liverpool on varmasti ylipelattu Fernando Torresin loukkaantumisesta huolimatta ja tasapelivarmistus on siis paikallaan. Kohteessa 4 pitkään tappiotta pelannut Fulham on herkullinen pelattava. Stoke on ollut tosin kova kotonaan, mutta tilastotappion on tultava jossain vaiheessa. Painotusten vuoksi kohteeseen rohkeasti kakkonen.

Championshipissä kohteen 9 QPR on ollut tällä kaudella todella vaikea veikattava. Paulo Sousan tultua puikkoihin ”Ärrien” meno on ollut astetta pirteämpää, joten Plymouthin kaatuminen vieraissa on täysin mahdollista. Viikon varmin ykkönen löytyy puolestaan kupongin viimeisestä kohteesta. Sarjaa dominoivat Wolverhamptonin sudet syövät Barnsleyn suihinsa ja kolme pistettä jää Molineuxille.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 13.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1(X), 2(1), 2, 1, 1(2), 1(X), 2, 2, 1(X), 1, 1, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 12.12.2008.

JK: 8+1 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: