Uruguayn joutsenlaulu

Kisojen tähän mennessä suurin yllätys ei ollut suinkaan Hollannin murskavoitto hallitsevasta mestarista Espanjasta. Suurempi pommi paukahti monen mielestä lauantai-iltana, kun edellisen MM-turnauksen nelonen Uruguay kärsi nöyryyttävän 1-3 -tappion piskuiselle Costa Ricalle.

Kolmisen vuotta sitten Uruguay oli kiistatta Etelä-Amerikan paras maajoukkue. Se oli voittanut MM-kisamenestyksen jälkeen vielä Copa American ja purjehti navakassa myötätuulessa kohti uusia urotekoja.

Sittemmin ikääntyneellä kalustolla toimivan Uruguayn kurssi on kääntynyt laskuun. Joukkue on täynnä vanhoja sotahevosia, jotka ratsastavat Lucky Luken lailla kohti auringonlaskua – Edinson Cavania ja Luis Suárezia lukuun ottamatta. Karsinnat olivat jo tervanjuontia ja Costa Rica -ottelusta muodostui viimeisin osa tätä jatkumoa. On syytä tarkastella, miksi näin kävi ja oliko tappio sittenkään niin valtava yllätys.

Suomifutis tarvitsee luovuutta

Viime aikoina on käyty runsaasti keskustelua suomalaisen joukkueurheiluvalmennuksen tilasta huippu-urheilun näkökulmasta. Jääkiekon puolella johtava analyytikko Petteri Sihvonen on esittänyt voimakkaita argumentteja Nuori Suomi -ideologiaa vastaan. Sihvosen ajattelussa harrastavan massan tulisi olla olemassa vain huippujen kehittämistä varten.

Jalkapalloyhteisössä moni on puolestaan suunnannut tykkinsä Palloliiton Kaikki pelaa -ohjelmaa vastaan. Tasapäistäminen ja vähemmän lahjakkaampien harrastajien huomioiminen heikentää kriitikkojen mukaan huippuosaajien kehittämistä. Paukut haluttaisiin tässä visiossa sijoittaa yksinomaan terävimpään kärkeen jo alle 10-vuotiaiden ikäluokissa.

Palloliitto vastasi huutoon muutama vuosi sitten lanseeraamalla Visio 2020 -hankkeen, jossa tavoitellaan suomalaisen jalkapallon nostamista Euroopan Top 10:een ja kotimaisen kilpailutoiminnan vahvistamista. Sosiaalisia periaatteita ei hylätty kokonaan, mutta ne siirrettiin taustalle pienempään rooliin.

Keskustelu on nyrjähtänyt monelta osin sivuraiteelle. Kaikki pelaa -ideologia ei ole ongelma suomalaisen huippujalkapallon kehittämisen kannalta. Lahjakkaat yksilöt kehittyvät joukkuetovereiden osaamisesta riippumatta, jos valmennuksen taso on tarpeeksi laadukasta.

Suurin määrä toistoja tehdään joka tapauksessa omalla ajalla ja tässä auttaa ainoastaan aito innostus ja kiinnostus kuningaslajia kohtaan. Lahjakkuus puhkeaa kukkaan loputtomien pihapelien ja puistohöntsäilyjen kautta.

Suurempi kanto kaskessa on suomalaiseen joukkueurheiluun pesiytynyt suorituskeskeinen kulttuuri. Liian monelle pikkujunnuja valmentavalle kesän Kokkola Cupin voitto on tärkeämpi asia kuin pelaajien kehittäminen.

Luovat ratkaisut ja epäsovinnaiset persoonat joutuvat liian usein pannaan. Konemainen suorittaminen tuhoaa ilon pelistä ja intohimo katoaa liian monella viimeistään murrosikään tultaessa. Tässä vaiheessa myös joukkueurheilun sosiaalinen aspekti lipeää käsistä.

Suomalaisen joukkueurheilukulttuurin sisällä on ollut perinteisesti heikko sietokyky individualistisia sooloilijoita kohtaan. Jääkiekon MM-kisoihin liittyvät irvokkaan militaristiset tv-mainokset talvisotarinnastuksineen korostavat juuri tinkimättömän ja yhteisen taistelun merkitystä menestyksen saavuttamiseksi. Saumaton koneisto korvaa tässä myytissä henkilökohtaiset puutteet.

Vaikka vanhan liiton ajattelumallit ovat sitkaita, muutosta on nähtävissä uuden, kansainvälisemmän sukupolven astuessa hiljalleen puikkoihin seuratasolla. Jalkapallon puolella esimerkiksi Aleksei Eremenko Juniorin ja Perparim Hetemaj’n kaltaiset ajoittain tuittuilevat pallojonglöörit saavat vuosi vuodelta enemmän arvostusta osakseen. Suomalaiset haluavat oman Zlataninsa. Tätä tavoitetta ei voida saavuttaa, jos juniorivalmennuksessa jatketaan luovan ongelmanratkaisun mahdollisuudet tuhoavalla tiellä.

Luovuuden korostamisen puutteen ohella suomalaisen jalkapallon suurin ongelma on siis kehno valmennusosaaminen junioritasolla. Perinteisissä jalkapallomaissa on ymmärretty, että kaikkein nuorimmissa ikäluokissa tarvitaan eniten laadukkaita ja intohimoisesti lajin kehittämiseen suhtautuvia valmentajia.

Suomessa tilanne on toinen. Harvoissa seuroissa riittää osaajia ohjaamaan kaikkein tärkeimpiä ikäluokkia. Rahat ovat ohjautuneet muualle.

Puutteelliset panostukset ruohonjuuritason toimintaan tekevät Palloliiton utopistisesta huippufutisvisiosta lähinnä myötähäpeää aiheuttavan pr-paperin. Pyramidia ei voida rakentaa kärki edellä. Peruskivi on valettava ensin ja valitettavasti tällä sektorilla Suomessa ollaan vain vähän matkaa vuoden 0 edellä. Huippuja ei synny ilman laadukkaasti ohjattua, pelistä aidosti nauttivaa laajaa harrastajamassaa.

Viikonlopun vakiokupongilla palataan maajoukkuetauon jälkeen Englannin liigataistojen pariin. Valioliigan kohteista löytyy ainoastaan yksi suursuosikki. Kohteen 3 Manchester City on jyrännyt junan lailla voitosta voittoon syksyn taistoissa. Lauantaina vastaan asettuva Newcastle on kuitenkin ollut eräs alkukauden yllättäjistä, joten kohteeseen kannattaa hakea vaihtomerkki. Roimasti ylipelatun Cityn konttaus pudottaisi suuren määrän rivejä pottitaistosta pois, joten liikkeelle lähdetään merkkiyhdistelmällä 1X.

Mestaruussarjan kohteissa mielenkiinto kiinnittyy Etelä-Englannin derbyyn. Satamakaupunkien joukkueiden taistossa liiganoususta taisteleva Southampton saa vieraakseen sarjanousija Brightonin. So’tonin lento on ollut viime viikkoina vakuuttavaa ja derby sytyttää aina, joten kohteeseen varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 19.11. klo 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, X(1), 1(X), 1(X), 1(2), 1, 1, X(2), X, 1, 1, X(1), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 18.11.2011.