Messin lähtö voi olla uusi alku Barcelonalle

Erimielisyydet ratkaistaan pahimmassa tapauksessa vasta oikeussalissa.

(jälkihuomautus: kirjoitus on julkaistu torstaina 3.9. Kansan Uutisissa. Seuraavana päivänä Messi ilmoitti jäävänsä Barcelonaan. Uutta alkua ei siis vielä nähty.)

Viime päivien puhutuin aihe jalkapallomaailmassa on ollut Lionel Messin ja FC Barcelonan sopimuskiista, joka mutkistuu päivä päivältä. Argentiinalaistähti shokeerasi katalonialaiset viikko sitten faksattuaan seuralleen siirtopyynnön. Kaksi vuosikymmentä kestänyt yhteinen menestystarina on siis saapumassa pääteasemalleen.

Jatka lukemista ”Messin lähtö voi olla uusi alku Barcelonalle”

Kun mopo karkaa lapasesta

Eräs jalkapalloerotuomarin tärkeimmistä tehtävistä on suojella pelaajia brutaalilta peliltä. Se onnistuu asettamalla pelin fyysisille elementeille rajat ottelun alkuhetkillä. Rajanveto täytyy tehdä jokaisessa ottelussa erikseen.

Jo ensimmäisestä törkytaklauksesta pitää nousta keltainen kortti. Muussa tapauksessa mopo keulii helposti pöpelikköön pelaajien adaptoituessa nopeasti löysempään linjaan.

Brasilia-Kolumbia -ottelun tuomari Carlos Velasco Carballo epäonnistui tehtävissään fataalilla tavalla. Ottelussa nähtiin heti alkuminuuteilta lähtien aivan liian monta törkeää taklausta.

Jatka lukemista ”Kun mopo karkaa lapasesta”

Vuoden topit ja flopit

Viikkolehden veikkaustiimi arvioi päättyvän jalkapallovuoden.

Jatka lukemista ”Vuoden topit ja flopit”

Argentiinan ikuinen kakkonen

Jalkapallofanien pyöreissä pöydissä on keskusteltu vuosien saatossa pitkään ja väsymättä siitä, onko maailman kaikkien aikojen paras pelaaja Argentiinan maaginen Diego Maradona vai brassitaikuri Pelé, joka laukoi urallaan yli 1 000 maalia aikuisten sarjoissa. Jotkut liputtavat myös klassisen liberopaikan keisarin Franz Beckenbauerin puolesta.

Useimmiten ”El Diego” on tuomittu näiden taistojen voittajaksi, viimeistään rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Monipuolinen keskikentän taituri oli ennen kaikkea voittaja ja johtaja vertaansa vailla.

Maradonan maineteoista on jo vierähtänyt tovi ja paljon on ehtinyt vettä virrata Rio de la Platassa edellisen maailmanmestaruuden jälkeen. Pelaaja- ja valmentajasuuruus Carlos Bianchi hehkutti joulun alla Barcelonan Lionel Messin jo ajaneen Argentiinan omalla legendalistalla Diegon ohi. Paikallisen Olé-lehden tuoreessa nettikyselyssä 55 prosenttia vastanneista oli samaa mieltä.

Bianchi ja kumppanit eivät voisi kuitenkaan olla enempää väärässä. Messi on kiistatta eräs kautta aikojen taitavimmista ja eleganteimmista pelaajista, mutta legendatasolle pääsemiseen vaadittavia johtajan ominaisuuksia väkkärällä ei ole. Se nähtiin viimeistään viime kesän Copa Americassa, jossa Kataloniassa puolijumalana pidetty Messi kangistui kovan paikan koittaessa tavallisen kuolevaisen tasolle. Kesän 2010 MM-kisojen totaalijäätyminen sai siis jatkoa.

Barcelonassa Messi on puolestaan pärjännyt loistavasti ilman johtavan pelaajan ominaisuuksiakin. La Liga on nykyisin Euroopan epätasaisin huippusarja. Käytännössä mestaruudesta kamppailee kaksi seuraa. Kuilu Barcelonan ja Real Madridin takana on kilometrin levyinen eikä muutosta tilanteeseen ole nähtävissä lähivuosina.

Joukkueiden materiaali on täysin ylivoimainen jopa sarjan ylemmän keskikastin joukkueisiin, kuten Sevillaan ja Valenciaan verrattuna. Vakioveikkauksessa tulosta tehnyt isoäitinikin koutsaisi nämä jengit helposti vähintään europaikoille asti. Huippuluotsin taitoja tarvitaan vain kahdessa liigaottelussa sekä eurokentillä.

Lionel Messin Barcelonassa voittamat pokaalit eivät ole suorituksena mitenkään verrattavissa siihen, mitä eräs Diego Maradona teki Napolissa ja MM-kisoissa 1980-luvulla. Maradonan saapuessa saapasmaahan Napoli oli seurana yhtä kilpailukykyinen kuin kasa kaivonkansia, kolumnistikollega Olli Kohosen kehittelemää metaforaa lainatakseni. Maradona nosti Napolin muutamassa vuodessa ensin Serie A:han ja sitten Euroopan huipulle ja voitti eteläitalialaisten kanssa kaksi Scudettoa sekä UEFA-cupin.

Argentiinan edellinen MM-kulta oli myös täysin Maradonan kapellimestaroima. Nämä ovat käsittämättömiä suorituksia aikakaudella, jolla taitavimmat pelaajat joutuivat lähes poikkeuksetta äärimmäisen brutaalin käsittelyn kohteeksi kentillä. Näin kävi myös Diegolle, joka joutui 80-luvulla Bilbaon Andoni Goikoetxean murhanhimoisen taklauksen kohteeksi. Jumala oli silloinkin argentiinalainen ja ura sai kaikeksi onneksi jatkua.

Maradona ei ole koskaan ollut puhtoinen kansikuvapoika ja se on epäilemättä vaikuttanut pallojonglöörin arvostukseen kotimaassa ja maailmalla. Kokaiini- ja efedriinikäryt sekä avoimet sympatiat Kuuban Fidel Castron hallintoa kohtaan eivät ole ainakaan parantaneet Maradonan asemia legendamiekkailun jatkuessa lehtien palstoilla. Kaikkien kaverina tunnettu Pelé oli miellyttävämpi hahmo, kuten myös naapurin sympaattista 10-vuotiasta muistuttava Messi.

Maapallo on täynnä taitavia, maagisia pelaajia. Vain harvat heistä ovat voittaneet jotakin suurta urallaan. Vain harvat voittajista ovat nostaneet omalla panoksellaan keskinkertaisia joukkueita mestareiksi.

Legendan asemaan pääsemiseksi tarvitaan todellista johtajuutta. Tässä asiassa johtopäätos on selvä. Barcelonan pieni suuri mies on tuomittu ikuiseksi kakkoseksi.

Vakiokupongilla jatketaan Englannin sarjojen härkäviikkojen merkeissä. Joukkueet urakoivat vuodenvaihteessa karmean määrän pelejä. Vahvimmilla ovat harjoituskaudella onnistuneet joukkueet, jotka ovat välttyneet pahimmilta loukkaantumisilta.

Kierroksen varmin merkki löytyy heti alusta. Kohteen 1 Arsenal jäi pettymyksekseen 1–1-tasuriin tapaninpäivän kierroksella Wolvesia vastaan. Työtapaturma ei toistu QPR:n saapuessa kylään. Varma ykkönen.

Vitoskohteen Bolton on puolestaan ajautunut seurahistoriansa pahimpaan kriisiin. Owen Coylen ryhmä on pelannut surkeinta valioliigafutista miesmuistiin. Työteliäs Wolves vie pisteet.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 31.12. klo 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, X(2), 1, 1, 2, 1(X), X(2), X, 1,1(2), 1(2), X(2), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 30.12.2011.

Henki vastaan materia

Mestareiden liigan kausi 2010–11 huipentuu ensi lauantaina Lontoon Wembleyllä käytävään loppuotteluun, jossa kohtaavat jätit Euroopan laidoilta. Espanjan mestari, konemaisesti voitosta voittoon jyräävä FC Barcelona valmistautuu titaanien taistoon suursuosikkina. Sumusaarten kenttiä kuluneella kaudella hallinneelle Manchester Unitedille jää tässä väännössä haastajan rooli.

Barça on ollut viime vuosina dominoivin joukkue niin kotimaassaan kuin eurokentillä. Monien asiantuntijoiden mielestä ainoastaan AC Milanin kevään 1990 mestarijoukkue vetää vertoja FC Barcelonan lähes voittamattomalle armadalle. Kaksikymmentä vuotta sitten jalkapallomaailmaa ihastuttivat Ruud Gullitin ja Marco van Bastenin kaltaiset pallojonglöörit. Nyt viheriöiden keisareita ovat argentiinalainen Lionel Messi sekä Espanjan maailmanmestarit Xavi ja Andres Iniesta.

Barcelona on rankattu monissa arvioissa maailman parhaaksi jalkapallojoukkueeksi. Katalonialaiset tarjoavat katsojille lähes täydellistä teknistä osaamista ja taktista nerokkuutta. Pelaajat saattavat vaihtua ottelusta riippuen, mutta pelityyli säilyy samanlaisena. Barça jaksaa pitää palloa ja jauhaa lyhytsyöttöpelillä tarvittavat maalintekopaikat, joista se iskee pallot rysään kliinisellä varmuudella. Viime vuosi päättyi pettymykseen, joka halutaan nyt kuitata.

Nälkää riittää kuitenkin myös Barçan haastavan Manchester Unitedin leirissä. Manageri Sir Alex Fergusonilla on hieno mahdollisuus napata kolmas eurokannu haltuunsa, vaikka joukkueen kausi on ollut vastoinkäymisiä täynnä. Materiaalin leveys on suurin kanto tämän projektin tiellä. Kuluneen kauden ManU:a on pidetty Englannissa eräänä heikoimmista mestaruuteen yltäneistä valioliigajoukkueista.

Syntyvän painetilan käsittelykyky ratkaisee paljon. ManU:n mahdollisuudet piilevät henkisellä puolella. Vaikka Valioliigaa ovat viime vuosina dominoineet samat Top Four -ryhmät, useat pienemmät seurat ovat asettaneet kauden mittaan tiukkoja haasteita mestarijoukkueelle. Esimerkiksi Wolves laittoi kotonaan kaikkia suuria kuonoon.

Täpärimmät ottelut ovat karaisseet ManU:a kauden huipentumaa varten. La Ligassa tasoerot ovat suuremmat. Espanjan liigassa on ainoastaan kaksi huippujoukkuetta, joten Barcelona on päässyt liian monta kertaa helpolla.

ManU on astetta spontaanimpi joukkue ja se kykenee muuttamaan pelitapaansa ja tempoa nopeammin kuin junnaavaan syöttörumbaan pelaamisensa pohjaava Barcelona, jonka yllätyksellisyys nojaa pitkälti Messin taiturimaisiin yksilösuorituksiin.

Myös tuomaroinnin osaamisella on oma merkityksensä lauantaina. Aikaisemmissa otteluissa Barçan hennoimmat virtuoosit ovat olleet erotuomareiden suosiossa ja tätä katalonialaiset ovat käyttäneet häikäilemättömästi hyödykseen. Esimerkiksi välierissä Barçan Dani Alves onnistui filmaamaan Real Madridin Pepen suoralla punaisella katsomoon. Tuoreessa muistissa ovat myös Iniestan kaatuilut MM-finaalissa.

Miten päätuomari onnistuu, kun vastakkain ovat seksikästä futista pelaavat Barcelonan taiturit ja runnovampaan pelityyliin luottava ja kirveellä veistetyltä pubihuligaanilta näyttävän Wayne Rooneyn johtama ManU? Pillipiiparin pään on pysyttävä jääkylmänä.

Kamppailun näyttämönä toimivan Wembleyn legendaariset kaksoistornit jyrättiin vuonna 2003 uuden, hienomman pytingin tieltä. Historia ei kuitenkaan kuole koskaan. Molemmilla joukkueilla riittää hienoja muistoja Lontoosta. Molemmat seurat voittivat ensimmäisen Euroopan seurajoukkueiden mestaruutensa juuri samaisella stadionilla, joten finaalikohtaaminen on myös tällä tapaa historiallinen tapaus.

Tällä kertaa materiaali ja teknis-taktinen osaaminen kallistavat vaakakuppia voimakkaasti Barcelonan suuntaan, mutta lopulta finaalin ratkaisevat pelaajien pääkoppien sisällä tapahtuvat asiat. Se vie pytyn, jonka pannu kestää kasvavaa painetta paremmin. Henki lyö viime kädessä materian.

Sunnuntain vakiokuponki täyttyy Suomen kolmen korkeimman sarjatason otteluista. Liigapelien perusmerkiksi kelpaa kohteen 1 HJK. Klubia vastaan asettuva JJK Jyväskylästä on avannut sarjan sensaatiomaisesti ja johtaa liigaa. Joukkueen puolustus joutuu nyt todelliseen testiin sarjan laajimman materiaalin omaavan HJK:n käsittelyssä. Kotijoukkue kärsi yllätystappion vieraissa IFK Mariehamnia vastaan ja on varmasti varpaillaan heti alusta lähtien. Varma ykkönen.

Kierroksen ideavarma löytyy kohteesta 8. Laajasalon Palloseuran kausi on lähtenyt yskähdelleen käyntiin, mutta se otti tiistaina tärkeän vierasvoiton paikallisottelusta KäPa:aa vastaan. LPS on tunnetusti vaikea voitettava kotonaan, joten uskotaan pelaajamateriaaliltaan astetta laadukkaamman GrIFK:n kaatuvan sunnuntaina. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 29.5. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 2, X(2), 1(2), X(2), X, 1(X), 1, 1, 1(X), 1, 1(X), 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 27.5.2011.

Pappa jaksaa painaa

Viime viikkojen kuumin pelaaja eurokentillä on ollut Barcelonan maagisen Lionel Messin ohella Manchester Unitedin ikinuori Ryan Giggs. Walesin sotaratsu oli täysin pitelemätön Mestareiden liigan välieräottelussa Schalkea vastaan. Giggsin vahva panos auttoi englantilaisia karkaamaan vakuuttavalle kahden maalin etumatkalle ennen toista osaottelua. Gelsenkirchenin ottelussa lukemat olisivat voineet olla huomattavasti rumemmat ilman Schalken kassarin Manuel Neuerin loistopelastuksia.

Manchester United on matkalla kohti Mestareiden liigan finaalia ja Valioliigan voittoa – ja ei vähiten Giggsin merkittävän roolin ansiosta. 37-vuotias laituri on pelannut kypsässä iässä elämänsä parasta futista.

Englannin Valioliiga perustettiin vuonna 1992 ja Giggs on ainoa pelaaja, joka on onnistunut maalinteossa jokaisella kaudella, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Giggs on kuulunut ManU:n kantaviin voimiin jo huikeat kaksikymmentä vuotta. Laituri allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa seuran kanssa vuonna 1990. Walesilainen on heiluttanut verkkoa ManU-paidassa kaiken kaikkiaan jo 159 kertaa ja lisää osumia tulee koko ajan.

”The Welsh Wizard” päätti maajoukkueuransa vuonna 2007. Tuolloin puhuttiin auringonlaskun pelaajasta, jonka rooli tulisi väistämättä kapenemaan myös seurajoukkueessa. Loukkaantumiset vaivasivat ja ura oli kääntymässä vääjäämättä ehtoopuolelle. Maajoukkuepaidan laittaminen naftaliiniin oli kuitenkin uusi alku Giggsille, joka on käyttänyt syntyneet tärkeät ottelutauot lepäämiseen ja lihashuoltoon.

Myös manageri Alex Fergusonin kanssa tarkkaan räätälöity ohjelma on toiminut. Esimerkiksi tulevana viikonloppuna Giggs lienee huilivuorossa, joten jalka noussee taas mukavasti ensi viikon ratkaisevassa kamppailussa Schalkea vastaan.

Viikon toinen mestarien vääntö käytiin Madridissa Realin ja Barcelonan välillä. Finaalikaksikko näyttäisi ratkenneen jo ensimmäisten välieräotteluiden jälkeen, sillä myös Barca otti vakuuttavan vierasvoiton Messin johdolla. Tilanteen muuttuminen vaatisi suuremman luokan ihmettä molemmissa ottelupareissa.

Madridissa parranpärinää aiheutti kotijoukkueen Pepen kevein perustein tullut ulosajo toisella jaksolla. Punainen kortti oli jo peräti viides perättäinen Real Madridille El Clásico-otteluissa. Ei ollutkaan ihme, että lusitaanivelho Jose Mourinho peukutteli ottelun tuomaristolle varsin sarkastiseen tapaan ja joutui ajetuksi katsomoon tempauksensa johdosta.

Ulosajolla oli varmasti merkitystä ottelun lopputuloksen kannalta, mutta ratkaisevin tekijä vierasvoiton taustalla oli Messi, joka laukoi kaksi kerrassaan upeaa osumaa hiljentäen Santiago Bernabéun yleisön täysin. Viimeisten minuuttien soolomaali toi mieleen kultaiset muistot 1980-luvulta, jolloin muuan Diego Maradona nolasi vastustajia maagisilla pallonkäsittelytaidoillaan. Molemmat pienet argentiinalaiset ovat tuottaneet hienoja elämyksiä jalkapalloesteetikoille ympäri maailman.

Valioliigan mestaruuden kannalta ratkaiseva ottelu käydään vappuaattona ManU:n ja Arsenalin välillä Lontoossa. Vakiokupongille taisto ei tällä kertaa mahtunut, mutta kierrokselta löytyy onneksi muita maukkaita ja kimurantteja vääntöjä.

Kohteessa 2 pahasti hyytynyt Blackpool saa vieraakseen Stoken. Blackpool on ollut ehdottomasti kauden mielenkiintoisin joukkue Valioliigassa. Joukkue on uhmannut asiantuntija-arvioita ja taistellut kynsin hampain sarjapaikastaan. Tällä hetkellä säilyminen näyttää vaikealta, sillä Blackpool on vajonnut kuntopuntarin hännille. Stokea vastaan joukkue on pakkovoiton edessä. Motivaatiotekijät puoltavat kotivoittoa, joten kohteeseen varma ykkönen.

Kohteen 3 Wigan on yhtä vaikeassa tilanteessa. Joukkue kaipaa pisteitä kipeästi noustakseen putoamisviivan yläpuolelle. ”Laticsin” epäonneksi myös vastaan asettuva Everton tarvitsee vielä pinnoja varmistaakseen paikan eurokentillä. Everton taisteli loistavasti ManU:n vieraana edellisen viikonlopun ottelussa, joten se lähtee taistoon ennakkosuosikkina. Tähän kohteeseen sorvaamme varman kakkosen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 30.4. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 1, 2, X, 1(X), 1(2), 1(X), 2, 1, X(2), 1, 1, X(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 29.4.2011.

Nyt veikataan!

Kisojen avausotteluun on nyt aikaa kolme päivää ja on hyvä aika lyödä yhteen KU:n bloggaajien omat arviot turnauksen menestyjistä, yllättäjistä ja pettymyksistä. Lukijat voivat myös kommentoida ja esittää omat vaihtoehtonsa esitettyihin kysymyksiin! Viestiin ja kommentteihin palataan 11. heinäkuuta pelattavan finaaliottelun jälkeen. Kuka onkaan tämän kesän kovin futistietäjä?

1. Kuka vie mestaruuden?

Pasi Palmu: Espanja. Huippuyksilöistä koostuva hyvin organisoitu joukkue. Omaksunut nykyjalkapallon lainalaisuudet nopeasti. Seurajoukkueiden menestys taannut pelaajille jatkuvasti huippupelejä.

Joonas Korhonen: Saksa. Kostaa edellisten MM-kisojen vääryyden, jolloin vuosituhannen viihdyttävintä jalkapalloa pelannut joukkue jäi välieriin. Lisäksi on mukava päästä sanomaan, että Suomi ei ole ollut tappiolla hallitsevalle maailmanmestarille kymmeneen vuoteen.

Jaakko Alavuotunki: Tutkin nuo kaaviot aika tarkkaan läpi ja tulin siihen johtopäätökseen, että finaalissa kohtaavat Espanja ja Brasilia. En ole vielä oikein osannut päättää, kumpi näistä maista voittaa lopulta MM-kultaa. Heitetään Brasilia, koska Pasi ehti jo hypätä Espanjan bandwagoniin. Dunga laittaa ryhtiä ryhmäänsä ja edellisten kisojen haluton neppailu on vain muisto.

2. Kisojen suurin yllättäjä?

PP: Serbia. Tasokas joukkue iskee puskista kisoissa. Menestys karttanut joukkuetta.

JK: Serbia. Kisojen paras puolustus vie joukkueen välieriin saakka, sitten loppuu bensa.

JA: Norsunluurannikko, vaikka Drogban käsivamma langettaakin pienen varjon mahdollisen kisamenestyksen ylle. Noh, uskotaan DD:n ihmeparantumiseen ja Norsujen yllätysmitaliin. Vahvin afrikkalaisjoukkue.

3. Mikä maa floppaa pahiten?

PP: Argentiina. Maradonalla ei ole riittävästi taitoa viedä joukkuettaan pitkälle, vaikka siihen tasokkaalla joukkueella olisi siihen kaikki eväät.

JK: Ranska. Jää kaikkien yllätykseksi alkulohkoon.

JA: Omissa papereissani ns. suurmaat menevät lähes kaikki jatkoon. Portugalin putoaminen jo alkulohkovaiheessa on varmasti jollekin yllätys, joten laitetaan se. Cristiano Ronaldo osuu Pohjois-Koreaa vastaan neljästi, mutta yksi voitto ei riitä viemään lusitaaneja jatkoon. Lissabonissa nähdään suruliputus.

4. Ketkä saavat eniten kortteja?

PP: Carles Puyol, Espanja ja Gennaro Gattuso, Italia, mikäli saa peliaikaa. Ikitaistelijoilla on tapana potkia kaikkea mikä liikkuu. Paitsi palloa.

JK: Nemanja Vidic, Serbia. Joukkue etenee peräti välieriin, jossa Vidicin poissaolo korttitilin täyttymisen vuoksi käy kohtalokkaaksi.

JA: Afrikkalaiset joukkueet ovat perinteisesti hyvin korttiherkkiä jengejä, joten heitetään tähän eräs kaikkien aikojen suosikkipelaajistani eli Kamerunin Rigobert Song sekä saman joukkueen Tottenhamista tuttu Benoit Assou-Ekotto. Lisäksi Algerian poikien pannu kiehuu varmasti, kun pelit eivät suju ja hulinoita nähdään.

5. Kenen verkkoon menee eniten palloja näissä kisoissa? Entä mikä maa tekee eniten maaleja?

PP: Eniten maaleja menee Hondurasin verkkoon. Tasokkaat Espanja, Chile ja Sveitsi takaavat tämän. Eniten maaleja tekee lohkon E heikkouden vuoksi Hollanti.

JK: Eniten maaleja päästää Japani, jolla on takamus hellänä varsinkin Hollannin käsittelyn jälkeen, joka tekee eniten maaleja kisoissa yhdessä Saksan kanssa.

JA: Pohjois-Korea päästää eniten. Brasilia ja Espanja menevät päätyyn asti ja tekevät sen vuoksi eniten osumia – yhtä monta molemmat.

6. Kenellä on tiukin puolustus?

PP: Tiukin puolustus löytyy Serbialta. Erittäin laadukas ja kova eurooppalaisissa huippusarjoissa pelaava alakerta.

JK: Serbialla.

JA: Englanti menee yllätyksellisesti välieriin asti ja päästää vähiten maaleja. Alkulohkon vastustajat ovat heikkotasoisia ja jatkopeleissä nähdään vähämaalisia nyhjäyksiä, jotka Englanti hoitaa viimeistään rankkareilla.

7. Ehdokkaasi kisojen maalikuninkaaksi?

PP: Miroslav Klose, Saksa. Tylsä valinta, joka ei kuitenkaan petä koskaan. Varma 5-6 maalin mies.

JK: Otetaanpa yllätysvalintana Obafemi Martins, Nigeria.

JA: Drogba oli ykkösvaihtoehtoni aina loukkaantumiseen saakka. Uruguayn Luis Suárez on kiinnostava vaihtoehto. Espanjan David Villa ja Brasilian juonikas Luís Fabiano myös listoilla. Jos yksi pitää valita, niin Fabiano sitten.

8. Nimeä kolme mielenkiintoista pelaajaa, joita kannattaa seurata?

PP: Diego Forlan, Uruguay. Huippumaalintekijä, joka naputtaa Espanjan La Ligassa joka vuosi reilu parikymmentä häkkiä. Lionel Messi, Argentiina. Perusteluita ei tarvita. Xavi, Espanja. Omalla pelipaikallaan, keskikentän keskustassa, maailman paras. Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen aivot.

JK: Miroslav Klose, Saksa. Taistelee jälleen kerran maalikuninkuudesta ja Klosen johdolla Saksa marssii mestariksi. Nemanja Vidic, Serbia. Näiden kisojen jälkeen tulee vallitsemaan yksimielisyys maailman parhaasta topparista. Peter Crouch. Kuulemma yllättävän hyvä jalalla.

JA: Luís Fabiano, Brasilia. 36 ottelussa 25 maalia brasseille tähän mennessä tehnyt Sevillan ykköskärki lyö lopullisesti läpi, kuten tekee myös Meksikon Carlos Vela. Argentiinan Leo Messin otteita on aina mielenkiintoista seurata.

9. Kuka supertähti on kisojen suurin pettymys?

PP: Lionel Messi, Argentiina. Rooli erilainen kuin seurajoukkueessa. Joutuu tekemään maajoukkueessa liikaa töitä yksin, sillä tuki puuttuu toisin kuin Barcelonassa. Todennäköisesti Messiltä myös potkitaan jalat melko huonoon kuntoon kisoissa.

JK: Fernando Torres, maalisaldo jää yhteen.

JA: C.Ronaldo. Hyytyy Norsujen ja Brasilian käsittelyssä.

10. Ja lopuksi: kenellä on kisojen komein tukkalaite kun Beckham on poissa?

PP: Bacary Sagnan “rastat” ovat kyllä kiehtovat.

JK: Thierry Henryn kuohkea tukka ei jätä ketään kylmäksi.

JA: Jaa-a. Nämähän selviävät yleensä vasta viheriöillä. Veikkaan, että tässä skabassa voitosta kilpailevat Kamerunin Alexandre Songin afro ja Serbian Marko Pantelićin peruspiiska (jos on vielä päässä turnauksen alkaessa).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten kisablogissa 8.6.2010.

Tapahtumarikas futissyksy Espanjassa

Espanjan La Ligassa on kuljettu alkukausi tuttujen suurseurojen tahdissa. Real Madrid johtaa sarjaa neljän pisteen erolla FC Barcelonaan. Villarreal ja Atletico Madrid kärkkyvät heti kaksikon takana. Viime kauden mestarin Sevillan leirissä on tapahtunut mullistuksia ja mestarit ovat valahtaneet sarjataulukon häntäpäähän. Maalintekijätilaston kärjestä löytyy tukku tuttuja nimiä. Kahdeksan maalia mieheen ovat paukuttaneet Realin Raúl, Sevillan Luis Fabiano sekä Barcelonan taikuri Messi.

Barca jäi viime viikonlopun kierroksella lisää Madridin ykkösseurasta, kun se hyytyi 1-1 -tasapeliin Barcelonan paikallistaistossa Espanyolin vieraana. Frank Rijkaardin luotsaama joukkue sai hyvän lähdön otteluun ja siirtyi johtoon kuuden minuutin pelin jälkeen Andres Iniestan täysosumalla. Avausjaksolla myös lisämaalit olivat lähellä, kun Xavi ja huippulupaus Bojan Krkic osuivat molemmat poikkipuuhun. Sitkeästi taistellut Espanyol tuli kuitenkin toisella jaksolla rinnalle Manchester Cityssäkin esiintyneen laituri Albert Rieran maalilla.

Real Madrid tyylitteli vakuuttavaan 3-1 -kotivoittoon, kun Racing Santander vieraili Santiago Bernabeulla. Kotijoukkue hallitsi ottelutapahtumia heti alusta lähtien. Raúl ampui Realin johtoon lähietäisyydeltä vain neljän minuutin pelin jälkeen. Jatkoa seurasi vain hetkeä myöhemmin, kun Santanderin puolustus ohjasi Arjen Robbenin keskityksen oman verkkoon. Toisella jaksolla Raúl kaunisteli lukemat 3-0:aan vapaapotkusta ennen vieraiden kosmeettiseksi jäänyttä kavennusosumaa.

Madridissa Berndt Schusterin ryhmä vaikuttaa nälkäisemmältä ja yhtenäisemmältä kuin aikoihin. Osat ovat siis vaihtuneet Barcelonan kanssa. Barcan joukkue ei enää syty hehkuvaan liekkiin heikompia ryhmiä vastaan ja typerät pistemenetykset seuraavat toisiaan. Realissa ainoa kysymysmerkki on keskikentän ankkurin pelipaikka, jossa Claude Makelelelle ei ole vieläkään löytynyt mitat täyttävää paikkaajaa. Malilaisen Mahamadou Diarran esitykset ovat ailahdelleet kauden mittaan. Nähdyn perusteella joukkue on kuitenkin suurin suosikki kevään mestariksi Espanjassa.

Kuluneen syksyn tapahtumien keskipisteessä on ollut Andalusiassa sijaitseva Sevillan kaupunki ja sen kaksi La Liga -joukkuetta. Jalkapallosyksyn ylivoimaisesti surullisin uutinen kuultiin elokuussa, kun Sevilla FC:n lupaava laitapuolustaja Antonio Puerta menehtyi traagisesti sydänkohtaukseen kesken ottelun. Tapaus, joka sai monet jalkapalloa seuraavat pohtimaan myös tärkeämpiä asioita elämässä.

Luonnollisesti Puertan kuolema järkytti syvästi Sevillan pelaajia ja viime kaudella tuplan voittanut ryhmä on rämpinyt pahasti syksyn liigaotteluissaan. Joukkue on kärsinyt tappion peräti kahdeksassa ottelussa kolmestatoista. Mestaruusmahdollisuudet ovat siis jo menneet lopullisesti. Kaiken kukkuraksi joukkueen valmentaja Juande Ramos tarttui Tottenhamin täkyyn ja siirtyi valtaisa puntapino taskussaan sumujen saarille. Loikkaus, joka sai Sevillan intohimoiset kannattajat raivoihinsa. Konttaus jatkui viime viikonlopun kierroksella, kun “Rojiblanco” taipui vieraissa piskuiselle Almerialle 0-1. Mestareiden liigan jatkopaikka on vain pieni valonpilkahdus synkästi sujuneella kaudella.

Myös kaupungin toisessa seurassa Real Betiksessä syksy on ollut vaiherikas. Muun muassa Valenciassa loistavia tuloksia takavuosina aikaan saanut argentiinalaisvelho Hector Cuper sai kenkää viime sunnuntain Atletico Madrid -kotitappion jälkeen. Putoamistaistoon valahtaneen Betiksen valmennuksesta vastaa jatkossa seuran nuoriso-osaston kanssa mukiinmeneviä tuloksia aikaan saanut Francisco “Paco” Chaparro.

Vakiokupongilla on tuttuun tapaan Englannin kolmen korkeimman sarjatason taistoja. Valioliigassa mennään kotivoittojen merkeissä. Kohteissa 1-3 ManU, Everton ja Chelsea ottanevat selvät voitot heikoista vierailijoista. Vaihtomerkit kannattaa siis käyttää kupongin loppupään kohteisiin. Pelaamisen arvoisia joukkueita tulevan viikonlopun taistoissa ovat ainakin kohteen 13 Carlisle, joka pelannut viime aikoina rautaisesti vieraissa sekä kohteiden 11 ja 12 Scunthorpe ja Luton, jotka ovat selkeitä suosikkeja otteluissaan.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 8.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, 1(2), 2(1), 1, X(1), X(2), 1, 1(X), 1, 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 5.12.2007.

JK: 6+4 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: