Jumala on ukrainalainen

Kisojen toinen isäntämaa Ukraina kohtaa tänään D-lohkon toisen kierroksen ottelussa turnauksen mustaksi hevoseksi povatun Ranskan. Ukraina oli avauskierroksen yllättäjä. Harva arvasi, että heittopussiksi tuomittu joukkue pystyy esittämään näin valmista ja taistelevaa jalkapalloa.

Ryhmä ei hätkähtänyt edes Zlatan Ibrahimovicin avausmaalia. Vanha kettu Andrei Shevchenko iski kaksi maalia ja hiljensi kriitikot, jotka olivat tuominneet kokeneen maaliruiskun jo auringonlaskua kohti ratsastavaksi pelaajaksi.

Jatka lukemista ”Jumala on ukrainalainen”

Uusi alku Yorkshiressä

Euroopan sarjojen siirtoikkuna sulkeutui tuttuun tapaan elokuun viimeisellä viikolla. Suomalaisnäkökulmasta loppukesän siirtorumba tarjosi erittäin monta positiivista yllätystä. Usea ilman joukkuetta vielä loppukesästä palloillut suomalaispeluri löysi itselleen uuden seuran. Härkäviikoilla nähtiin myös muutama muu merkittävä suomalaissiirto.

Taloudellisesti merkittävin suomalaispelaajan siirto oli Roman Eremenkon siirtyminen Kiovan Dynamosta venäläisseura Rubin Kazanin riveihin. Kazan maksoi lehtitietojen mukaan Eremenkosta peräti 13 miljoonaa euroa, mikä on suurin maksettu siirtosumma suomalaispelaajasta ikinä.

Suomen tämän hetken ykköspelaaja Roman saa Kazaniin seurakseen veljensä Aleksei Juniorin, joten minuutteja laatusarjassa on luvassa laajalti Huuhkajien kannalta tärkeille miehille.

Eremenkon veljesten ohella siirtoikkunan mielenkiintoisin kotimainen parivaljakko on eittämättä yorkshireläiseen Leedsiin siirtynyt tehoduo Mika Väyrynen ja Mikael Forssell. Maajoukkueen runkomiesten urakehitys on junnannut viime vuosina pahasti paikallaan ja nyt he hakevat uutta draivia Englannin Championshipistä.

Forssell jumitti pitkään saksalaisen Hannoverin penkillä. Maaotteluissa maaleja on kuitenkin syntynyt edelleen kiitettävään tahtiin. Leeds-debyytissään vaihdosta sisään tullut ”Miklu” nyökkäsi tarkasti pallon Ross McCormackille, joka latasi voittomaalin ottelun loppuhetkillä. Alku oli siis lupauksia herättävä.

Leeds pelasi vielä vuonna 2001 Mestareiden liigan välierissä, mutta tuossa vaiheessa seuran taloudenpito lipesi hansikkaasta. Kaasua oli painettu holtittomasti, ja vain muutamaa vuotta myöhemmin Leeds oli konkurssin partaalla. Syksyllä 2004 se joutui myymään stadioninsa ja harjoittelukeskuksensa velkojen kattamiseksi. Syöksykierre huipentui kolme vuotta myöhemmin, kun Yorkshiren ylpeys vajosi Englannin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.

Uutta nousua on rakennettu maltillisesti. Tulevien vuosien ykköstavoite on paikka Valioliigassa. Duunareina tässä savotassa häärivät nyt myös Forssell ja Väyrynen.

Maajoukkueen tulevaisuuden kannalta nykyinen kattaus näyttää varsin lupaavalta. Klubista aikoinaan maailmalle ponkaissut laitapuolustaja Jukka Raitala on raivannut tiensä La Liga -seura Osasunan avaukseen. Kyseessä on historiallinen tilanne, sillä kuningas Litmasen Barca-vuosia lukuun ottamatta suomalaispelaajia ei ole näkynyt vakituisesti pelaavassa kokoonpanossa kivikovassa Espanjan liigassa.

Europeleissä loistanut Teemu Pukki lähti puolestaan haistelemaan Bundesliigan ilmapiiriä Schalkeen. ”El Pukin” tulevaisuus Saksassa on vielä arvoitus, sillä Schalkella riittää kokoonpanossaan laatuhyökkääjiä. Työsarkaa siis riittää, mutta huippuorganisaatiosta jää joka tapauksessa paljon oppia käteen.

Hyviä uutisia on kuultu myös Italiasta. Harva suomalaispelaaja on raivannut vuosien saatossa tiensä runkopelaajaksi saapasmaan kivikovaan pääsarjaan. Chievo Veronassa tällä hetkellä pelaava Perparim Hetemaj kuuluu tähän vähälukuiseen joukkoon. Vastuuta on luvassa alkaneella kaudella runsaasti.

Huuhkajien tulevaisuuden projektien kannalta on merkittävää, että yhä suurempi joukko kotimaisia pelureita saa vyölleen minuutteja Euroopan suursarjoissa. Vain kovat pelit kehittävät ja tämän maajoukkuevelho Mixu Paatelainenkin tietää varsin hyvin. Näillä eväillä uudistusprosessin jatkaminen on varmasti helpompaa.

Viikon vakiokuponki tarjoaa sarjan kiperiä liigapelejä. Supervarmat loistavat poissaolollaan, joten pähkinää riittää lauantaiveikkaajille purtavaksi erityisesti Valioliigan osalta. Kupongin alkupää onkin pelattava lähes tukkoon.

Kohteen 4 Swansea ei ole onnistunut vielä kertaakaan maalinteossa tällä kaudella. Walesin ylpeys saa vieraakseen Roy Hodgsonin West Bromwichin, joka on kiusannut isompiaan hyvällä asenteella alkukauden otteluissa. Tasapelistä on hyvä lähteä liikkeelle. Höystetään kohde ykkösellä, sillä Swansean ketsuppipullo aukeaa varmasti jossain vaiheessa.

Väyrysen ja Forssellin Leeds kohtaa kohteessa 7 Bristol Cityn, joka ei ole alkukaudella juhlinut. Luotetaan Leedsin lennon jatkuvan, joten kohteeseen varma ykkönen.

Viikon ideavarmana voi kokeilla kohteen 9 Leicesteriä. Brighton johtaa sensaatiomaisesti Championshipiä, mutta avaustappio on nyt lähellä paperilla laadukkaamman Leicesterin käsittelyssä.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 17.9. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(2), 1(X), 1(X), 1, X(2), 1, X, 1, 1, 2(X), 1, 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 16.9.2011.

Kiovan Dynamon kunnia

Suomalaisen Roman Eremenkon edustama Kiovan Dynamo on ollut ehdottomasti epäonnisin joukkue kuluneen kauden Mestareiden liigan taistoissa. Tähän asti varsin mainiosti kauden kamppailuissa esiintyneitä ukrainalaisia vastaan on tehty maali jo kolme kertaa aivan ottelun loppuhetkillä. Tiistain ottelussa Arsenalin Niklas Bendtner tuhosi Dynamon toiveet jatkopaikasta viime hetkien osumallaan.

Aiemmin syksyllä Arsenal onnistui tasoittamaan ottelun Kiovan Valeri Lobanovski -stadionilla vain kaksi minuuttia ennen päätösvihellystä. Saman tempun teki kaksi viikkoa sitten lisäajalla FC Porto. Nyt kiovalaisten laihaksi lohduksi jää taistelu UEFA-cupin paikasta turkkilaista Fenerbahçea vastaan.

Perinteikkään Dynamon historiassa vaikeita aikoja on koettu myös aiemmin, kuitenkin täysin eri mittakaavassa. Seura kuului 1930-luvulla Neuvostoliiton huippuseurojen joukkoon. Dynamo oli perustettu turvallisuuspalvelu NKVD:n puulaakijoukkueeksi, joten pallojonglöörit tekivät temppujaan varsin synkän lafkan leivissä.

Tuohon aikaan Neuvostoliitossa oli tapana haalia pelimiehiä hinnalla millä hyvänsä eri organisaatioiden edustamiin joukkueisiin, joten Dynamoon tulleista pelureista moni pystyi elämään boheemia elämää pikkutunneille jatkuneine juhlineen, nykyisten futistähtien tapaan.

Vuosikymmenen lopulla alkanut maailmanpalo johti lopulta Kiovan miehitykseen. Saksalaisten valloittamassa Kiovassa elämä oli lohdutonta: leipä oli tiukassa ja summittaiset teloitukset seurasivat toisiaan. Valloittajat panivat kansaa rauhoittaakseen pystyyn pienimuotoisen jalkapallosarjan, jota Startin nimellä pelannut Dynamo dominoi täydellisesti.

Vastarinnan keulakuvaksi noussut joukkue alkoi lopulta muodostua uhkaksi miehityshallinnolle, joten saksalaiset päättivät järjestää näytösottelun tilanteen korjaamiseksi. Luftwaffen valiojoukkue ei kyennyt kuitenkaan laittamaan kampoihin aliravituille dynamolaisille, jotka voittivat ottelun kiovalaisten suureksi riemuksi.

Tauolla tilanne oli 3–1 Startille ja kiovalaisten pukuhuoneessa vieraillut SS-upseeri ilmoitti, että pelaajien olisi syytä pohtia mahdollisen voiton jälkiseurauksia ennen kuin palaavat kentälle. Pelaajat kieltäytyivät sopupelistä ja joutuivat kärsimään valintansa kaameat seuraukset. Miehet kärrättiin pahamaineiselle Syretsin keskitysleirille. Neljä heistä ammuttiin, mutta loput selvisivät hengissä sodan loppuun saakka.

Ottelu valjastettiin myöhemmin neuvostopropagandan käyttöön. Pelaajat esitettiin myyttisinä sankareina, joita pidettiin taistelevan neuvostoihmisen esikuvina. Tapauksesta mainion kirjan kirjoittaneen Andy Douganin mukaan he halusivat kuitenkin vain pelata jalkapalloa ja antaa hitusen toivoa julman natsihallinnon alaisuudessa eläville kiovalaisille.

Osa Syretsistä selvinneistä pelaajista jatkoi individualistista elämäntapaansa sodan jälkeen ja joutui ongelmiin nyt KGB:n kanssa. Myöhemmin heistä tuli Ukrainan kansallissankareita.

Startin pelaajien ohella Dynamon legendojen joukkoon kuuluu ehdottomasti Ukrainan jalkapalloilun suurhahmo Valeri Lobanovski. Maineikas valmentajavelho kehitti kollektiivisen jalkapallon pelitavan, jossa pelaajien liikkuminen kentällä on sovitettu yhteen matemaattisen tarkasti.

Pelasin vuosituhannen vaihteessa Kuopiossa joukkueessa, jonka pelaajat koostuivat yli kymmenestä eri kansallisuudesta. Taktiikasta vastasi muuan ukrainalainen, jo harmaahapsinen herrasmies, joka toimi tutkijana Kuopion yliopistolla.

Sävelet olivat selvät. Eteläeurooppalaiset ja afrikkalaiset vastasivat hyökkäyspelin luovuudesta, kun taas ukrainalais-suomalainen puolustus esti vastustajan maalintekoaikeet lobanovskilaisin tieteellisin metodein.

Lauantain vakiokupongilta löytyy kinkkinen kimppu Brittein saarten taistoja. Valioliigassa hienosti kärkijoukkueita vastaan esiintynyt Aston Villa kohtaa kotonaan Liverpoolilta pisteen ryövänneen Fulhamin. Villa on sen verran vakuuttavassa vireessä, että kohteeseen kannattaa raapustaa varma ykkönen. Viikon muut varmat löytyvät Championshipin otteluista. Kohteen 8 Crystal Palace on esiintynyt epätasaisesti kuluneella kaudella, mutta pienimuotoisessa kriisissä kärvistelevä QPR on tässä ottelussa vain vastaantulija. Myös kohteen 13 Watfordin kotivoitto näyttää varmalta. Vieraaksi saapuvan Doncasterin vierassaldo on katastrofaalinen. Doncasterin kehno hyökkäysosasto ei riitä nytkään viemään joukkuetta edes tasapeliin asti.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 29.11. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää:

1, 1, 1, X(1), 1, 1, 2(1), 1, 1(X), 1(2), 2(X), 1(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 28.11.2008.

JK: 5+1 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: