Oodi Martti Kuuselalle

Olen aiemmin pitänyt Ylen kisakommentaattori Martti Kuuselaa aika väsyneenä vanhana setänä, jolla ei ole jalkapallolle enää juuri mitään annettavaa. Ei edes studio-osastolla. Rotsi on kuitenkin kääntynyt näiden kisojen aikana.

Kuuselasta on tullut aiemmin mieleen lähinnä kultainen 80-luku: pelureiden todella lyhyet vesirajashortsit ja klassiset HJK-Kuusysi -hegemoniataistot silloisessa SM-sarjassa. Muistissa on myös Suomen yksi läheltä piti -tilanne karsinnoissa vuoden 1986 Meksikon MM-kisoihin. Suomi jäi tuolloin Kuuselan johdolla kahden pisteen päähän kisoista.

Kuuselan saavutukset ovat pääosin menneiltä ajoilta. Muinaista mestaruutta Kispest-Honvédissa on jaksettu hehkuttaa joka käänteessä, vaikka Unkarin liiga konttasi tuohon aikaan tasonsa osalta pohjamudissa.

Voi olla, että olen tulossa oikeasti vanhaksi Hoopi-hehkutuksieni kanssa, mutta takki on Kuuselan osalta kääntynyt näiden kisojen aikana. Tunnelma jotenkin sähköistyy Maran analysoidessa silmät poikamaisesti intoa loistaen vaikkapa Brasilian keskikentän puolustusrakennelman nerokkuutta. Ote on usein niin innostava, että suolainen pisara kihoaa väkisinkin silmäkulmaan silkasta liikutuksesta. Hieno mies ja todistetusti kova analysoimaan.

Toki välillä Kuuselankin mopo keulii liikaa ja monologit saavat koomisia piirteitä. Tällaiset inhimilliset piirteet tekevät kuitenkin ex-maajoukkueluotsista entistä sympaattisemman hahmon.

Kuuselan edellinen valmennuspesti Turun Palloseurassa päättyi julmasti, kun humanistisista toimintatavoistaan tunnettu luotsi sai potkut kesken kauden. Joukkueitaan kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti useimmiten rakentaneen Kuuselan metodit eivät ehtineet päästä Turussa todelliseen testiin.

Lyhyeksi jääneen TPS-jakson jälkeen rovaniemeläistaustainen futisanalyytikko on esiintynyt erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Nähtäväksi jää, mihin Kuusela suuntaa seuraavaksi. Onko vielä paloa valmentaa huipputasolla? Tähän kysymykseen vastausta odotellessa toivon Kuuselalle mahdollisimman paljon ruutuaikaa kisojen ratkaisuotteluiden yhteydessä.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 1.7.2010.

Noidan paluu

Tänään, juhannusviikonlopun päättävänä iltana koko jalkapalloa seuraavan maailman katseet kiinnittyvät Johannesburgiin, jossa pelataan MM-kisojen neljännesvälieräottelu Argentiina-Meksiko. Argentiina on ollut turnauksen tähän mennessä ylivoimaisesti kiinnostavin joukkue, ei vähiten ryhmäänsä luovalla ja lempivällä otteella luotsaavan Diego Maradonan ansiosta.

El Diego on onnistunut luomaan ryhmäänsä yhteishengen, joka hakee vertaistaan. Maradona rakastaa aidosti pelaajiaan. Myös kentällä kemiat toimivat ja rinki on harvinaisen laaja. Hyvä osoitus tästä oli alkulohkon päätöskamppailu Kreikkaa vastaan, johon Maradona vaihtoi voitokkaan Etelä-Korea -taiston avauskokoonpanostaan peräti seitsemän pelaajaa.

Maradona on nostanut joukkueeseensa muutaman mielenkiintoisen uusvanhan nimen, jotka esiintyivät edukseen tuossa ottelussa. Manchester Unitedissa ja Interissä uraa aiemmin luoneen, mutta sittemmin eurooppalaisille tuntemattomampaan Argentiinan Estudiantesiin siirtyneen Juan Sebastián Verónin esitys jäi erityisesti mieleen.

Mittavia mainetekoja vanhan mantereen taisteluissa tehnyttä 35-vuotiasta Verónia on jo ehditty pitää täysin auringonlaskun pelaajana, mutta Kreikkaa vastaan La Brujita eli Noita osoitti, että maagista osaamista löytyy edelleen. Verón taklasi, liikkui järkevästi ja oli mukana rakentelemassa hyökkäyksiä. Myös takavuosina pelättynä pidetty tykki puhui muutamaan otteeseen näyttävästi.  Huikea kääntölaukaus kulmatilanteen kakkospallossa oli väläytys menneistä maineen vuosista.

Ottelun lopussa La Brujitan jalka ei liikkunut enää yhtä jouhevasti, joten täyttä 90 minuutin työvuoroa on Verónille tuskin luvassa Meksikoa vastaan. Keskikentän puolustavamman ankkuripaikan osaajaa tarvitaan kuitenkin edelleen. Varsinkin, kun Maradona jätti tuon pelipaikan erikoismiehen, Interin Esteban Cambiasson ulos kisakoneesta.

Toinen Diegon yllätysveto on ollut nostaa 36-vuotias hyökkääjä Martín Palermo ryhmäänsä. Argentiina ehti jo varmistaa kisapaikkansa Palermon huipputärkeällä osumalla ja nyt Boca Juniors -kärki osui myös kauden päätapahtumassa. Palermo pelasi edellisen kerran Argentiinan maajoukkueessa yli kymmenen vuotta sitten. Uusvanhan valinnan aikoinaan kuulleista suurin osa nauroi Maradonalle, mutta ei naura enää. El Diego on tehnyt ennakkoluulottomilla valinnoillaan Argentiinasta näiden kisojen suurimman mestarisuosikin.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten MM-kisablogissa 27.6.2010.

%d bloggaajaa tykkää tästä: