Valoa tunnelin päässä

Olin viikko sitten Piraeuksessa todistamassa historiallista hetkeä. Huuhkajat nappasi erään kaikkien aikojen päänahoista Kreikan kaaduttua EM-karsinnoissa maalein 1–0 Joel Pohjanpalon maalilla. Suomi ei ole voittanut koskaan aiemmin ykköskoriin sijoitettua maata vierasottelussa.

Keihäsmatkat maajoukkueen kanssa ovat päättyneet liian monta kertaa valtaviin pettymyksiin. Apatia ja voimattomuuden tunne ovat olleet useimmiten päällimmäiset tuntemukset pitkällä paluumatkalla kotiin. Siitäkin huolimatta, että ottelureissuihin kuuluu aina muitakin elementtejä itse matsin ohella.

Ammattiylpeys pelissä

Karsinnat vuoden 2016 EM-kisoihin jatkuvat Suomen osalta lauantaina Helsingissä, kun Huuhkajat kohtaa Unkarin karsintaprojektin kuudennessa ottelussa.

Polku on ollut tuttuun tapaan kuoppainen kärsimysten tie. Mixu Paatelaisen joulukuusi ei ole tuottanut ilonaiheita kotimaisen futiksen ystäville oikeastaan missään vaiheessa. Järjestelmään ei löydy sopivia palikoita, mutta Paatelainen on jatkanut oman hautansa kaivamista ottelusta toiseen.

Lähes kaikille on käynyt jo selväksi, että Suomi ei voi menestyä pelaamalla hyökkäävää pallonhallintajalkapalloa systeemillä, jota kukaan muu ei käytä missään. Pelaajien pallollinen osaaminen on jo muutenkin tarpeeksi rajallista huippumaihin verrattuna.

Mielessä paluu Pariisiin

Arvokisakarsintojen päättyminen jättää aina haikean ja hieman tyhjän olon. Tiistaina jäin yksin tuijottamaan ikkunasta Perämeren pimeään syysmyrskyyn, kun jälleen kerran yksi toiveita täynnä ollut ajanjakso päättyi tappioon Ranskaa vastaan. Edessä on pitkä ydintalvi ennen uusia lohkoarvontoja ja taistelua kisalipusta, joka edustaa kannattajille sitä kauan odotettua taivaspaikkaa.

Hauskempaa oli varmasti tovereilla, jotka pitivät hienosti ääntä Stade de Francella pelatussa ottelussa. Tunnelma välittyi kotikatsomoihin saakka ja karsintasaagasta Gijónin ihmeineen ei jääne kovinkaan monelle kitkeränkarvasta makua suuhun.