TPS ja KTP haastavat Oulun Ykkösessä

Ykkösen suurin ongelma on koko vuosikymmenen ajan ollut talous.

Kannattamani jalkapalloseura on pelannut Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli Ykkösessä kohta kymmenen vuotta. Sarjassa jo pienen ikuisuuden lyhyen historiansa ajan tahkonnut AC Oulu on kivunnut Ykkösen maratontaulukossa jo toiseksi.

Ykkösen pelejä on tullut siis seurattua tiiviisti jo vuosikymmenen ajan, ja tältä jaksolta on jäänyt muistilevylle jonkinlainen näkemys sarjan tasosta ja sen kehityksestä pidemmältä ajanjaksolta.

Jatka lukemista ”TPS ja KTP haastavat Oulun Ykkösessä”

Ruuhkaa Ykkösen kärkitaistossa

Miesten Ykköstä on tätä kirjoitettaessa jäljellä viisi kierrosta, ja sarjatilanteen perusteella loppukaudesta on odotettavissa lähes syksyn 2014 jännitysnäytelmän veroinen trilleri. Tuolloin kuusi ensimmäistä joukkuetta survoutui lopulta neljän pisteen marginaalin sisään ja HIFK nappasi suoran nousijan paikan huimalla loppukauden suonenvedolla KTP:n käsistä.

Nyt kuusi kärkijoukkuetta majailevat seitsemän pisteen sisällä ja jokaisella niistä on vielä mahdollisuus edetä ainakin karsijan paikalle. Takavuosien liigan vakiojyrät Haka ja Jaro ovat sarjassa tällä hetkellä sijoilla 5 ja 6. Näillä joukkueilla eroa kärkeen on seitsemän pistettä.

Jatka lukemista ”Ruuhkaa Ykkösen kärkitaistossa”

Ykkösessä tasainen taisto

Kotimainen futiskausi saadaan täydellä teholla vauhtiin ensi viikolla, kun miesten Ykkönen potkaistaan liikkeelle täyden ottelukierroksen merkeissä. Kausi 2017 oli lopulta TPS:n ja Hongan juhlaa. Ero muihin joukkueisiin revähti lopulta reippaanlaiseksi niin pisteiden kuin pelikirjankin osalta.

Alkavalla kaudella sarjassa ei ole nähtävissä vastaavaa luokkajakoa, joten luvassa on tasaisempi taisto nousupaikoista. Ykkösen suurin suosikki on KPV, mutta vihreäpaitojen takana kärkisijoja kärkkyy nälkäinen kolmikko, josta kuka tahansa voi onnistuessaan napata suoran nousijan paikan.

Jatka lukemista ”Ykkösessä tasainen taisto”

Viikingit heiluttaa tahtipuikkoa Ykkösessä

Vaikka jalkapalloväen suurin huomio keskittyykin kesäkuun ajan lähinnä EM-kisataistoihin, suomalaiset futisfanit ovat samaan aikaan saaneet nauttia myös erinomaisesta kotimaisesta jalkapallosta. Veikkausliiga siirtyi ennen kisoja pitkälle tauolle, mutta alemmilla sarjatasoilla ottelutahti on vain kiihtynyt alkukesän ensimmäisinä viikkoina.

Ykkösessä on menty alkukausi vanhojen tuttujen johdolla. Toissa kaudella liigaan nousseet ja viime vuonna sieltä pudonneet Viikingit ja AC Oulu ovat porskuttaneet keväällä vahvasti niin kentällä kuin katsomossakin. Fanaattiset kannattajaryhmät ovat siivittäneet ryhmät erinomaiseen kevätlentoon. Nousutaistossa ovat mainiosti mukana myös kovia hankintoja tehnyt JJK sekä helsinkiläinen kestomenestyjä PK-35.

Ennakkoarvioissa suurimmaksi nousijasuosikiksi nostetun Viikinkien peli ei ole ollut loukkaantumissuman vuoksi vielä uomissaan. Poissa peleistä ovat olleet muun muassa keskikentän kokenut Tero Karhu ja hyökkäyksen syömähampaaksi hankittu Justus Vajanne. Tasosta kertoo kuitenkin paljon se, että vuosaarelaisyhdistelmä on pystynyt kehnollakin pelillä nappamaan 17 pistettä kauden seitsemästä ensimmäisestä taistosta. Laadukas materiaali riittänee pitämään Viikingit sarjan kärkikamppailuissa kauden loppuun asti. Vastuunkantajia siis piisaa. Alkukaudesta isoa roolia on ottanut tärkeitä ja näyttäviä osumia tykittänyt Nicolas Kivistö.

Oulussa joukkue hajosi lähes täydellisesti viime syksyn putoamisen jälkeen. Pahasti tehtävässään epäonnistunut Harri Kampman sai lähteä ja oululaislähtöinen, Kazakstanissa viimeksi vaikuttanut Juha Malinen pestattiin rakentamaan uutta alkua. Kauden 2008 AC Oulu rakentuu vahvasti paikallisten nuorten pelaajien sekä kokeneiden ulkomaalaisten palkkasoturien varaan. Joukkueen isähahmot, Allsvenskanissa kannuksensa ansainnut keskikentän sympaattinen Dominic Yobe ja puolustuksen päällikkö Boussad Houche ovat alkukauden perusteella ryhmän tärkeimmät pelaajat. Myös oululaiskiitureiden Jarno Tenkulan ja Tommi Siekkisen panos on ratkaiseva erityisesti hyökkäyssuuntaan. Nähtäväksi jää, kuinka pitkälle oululaisten hyvä kevätvire riittää tasaisessa Ykkösessä.

Alkukauden suurin alisuorittaja löytyy Torniosta. Ennakkoasetelmissa sarjan kärkipäähän arvioitu TP-47 on aloittanut kautensa surkeasti ja majailee tällä hetkellä putoamisviivan tuntumassa. Muun muassa sarjajumbo Grankulla IFK:lle jo kertaalleen nöyrtyneen Tornion suurimmat ongelmat löytyvät hyökkäyspäästä. Tehoja ei meinaa löytyä millään.

Kokkolassa ihmetellään jälleen KPV:n ailahtelevia otteita. Moni asiantuntija veikkasi ennen kauden alkua vihreäpaitojen olevan vahvasti mukana taistelussa jopa liiganoususta. KPV:n floppaaminen näyttäisi kuitenkin olevan jokavuotinen ilmiö. Joensuusta KPV:n peräsimeen siirtynyt Jarmo Korhonen ei ole saanut tulosta aikaan. Oulusta Kokkolaan tullut keskikentän ikitaistelija Tarmo Koivuranta johtaa joukkojaan vanhaan malliin eturivistä käsin, mutta ongelmia on silti riittänyt niin ylä- kuin alakerrassakin.

Vakiokupongilta löytyy tällä viikolla Suomen sarjojen ohella kaksi EM-ottelua. A-lohkon ratkaisukamppailuissa mennään tasaisissa merkeissä. Viikon varmat löytyvät Ykkösen peleistä. Pelitasoaan nostava Viikingit katkaisee PK-35:n tappiottoman putken Vuosaaressa. Toinen nousijasuosikki JJK on myös vahvoilla, kun TP-47 saapuu Jyväskylään. Babatunde Wusun tehokkuus on torniolaisille liikaa. Myös vieraissa viime viikolla Granin kaatanut PS Kemi ottanee täydet pisteet FC Hämeenlinnan vieraillessa Meri-Lapissa. Hämeenlinna on esiintynyt viime aikoina pirteästi varsinkin kotonaan, mutta pitkä matka Kemiin ja kotijoukkueen vierastyöläisten juonikkuus syövät hämeenlinnalaisten menestysmahdollisuudet tässä ottelussa.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 15.6. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), X(2), 1, 1, 1, 1(X), X(1), 2, 1, X(1), 2, 1, 1(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 13.6.2008.

JK: 4+1 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: