Kalju kiilsi kirkkaammin

Suomalaisten joukkueiden taival alkavan talven euroturnajaisissa päättyi tiistai-iltana ennen kuin se oikeastaan ehti toden teolla alkaakaan. HJK:n murheellinen suoritus Mestarien liigan karsinnoissa tallinnalaista Nõmme Kaljua vastaan täydensi turkulaisjoukkueiden aloittaman epäonnistumisten sarjan.

Suomifutissivusto kymppipaikka.fi listasi heti ottelun jälkeen suomalaisjoukkueiden kymmenen pahinta eurofloppia 2000-luvulla. HJK:n suoritus on verrattavissa Hongan vuoden 2010 Bangor-sukellukseen. Tuolloin walesilainen pubijengi kävi niistämässä espoolaisten nenät ja vei jatkopaikan mukanaan. Samainen Bangor otti paria vuotta myöhemmin Sonskilla 10-0 tauluun juuri tiistaina pupeltaneelta HJK:lta.

Kuittailu tästä otteluparista espoolaisille loppui nyt Helsingin suunnalta kuin seinään. Suurin puhein ja panostuksin eurokentille lähteneen HJK:n suoritus on kiistatta kaikkien aikojen floppi. Kokonaisuutena voidaan puhua jo kaikkien aikojen heikoimmasta eurokaudesta suomalaisten joukkueiden osalta. Hongan ja Lech Poznanin otteluparista on tosin vielä toinen osa pelaamatta, mutta espoolaisten pirteästä peli-ilmeestä huolimatta jatkopaikka 1-3 -kotitappion jälkeen olisi ihme.

Jatka lukemista ”Kalju kiilsi kirkkaammin”

Murheellisten bajamajojen maa

Olosuhteet ovat olleet viimeisen vuosikymmenen ajan eräs suomalaisen jalkapalloskenen kiivaimmista ja samalla katkerimmista puheenaiheista. Samaan aikaan kun Norjassa ja Ruotsissa rakennellaan toinen toistaan hienompia stadioneita ja muita fasiliteetteja seurojen käyttöön, Suomessa osa liigakatsomoiden kansasta käy tarpeillaan bajamajoissa ja värjöttelee alkeellisissa rakennustelinekatsomoissa ala-arvoiset palvelut riesanaan.

Suomesta löytyy vain kourallinen edes alkeellisimmat perusstandardit täyttäviä jalkapalloareenoita. Usealla paikkakunnalla olosuhteet ovat 80-luvun tasolla ja se on osaltaan vaikuttanut jalkapallon heikkoon asemaan härmäläisessä lajihierarkiassa. Fanaattisimmat laji-ihmiset eivät niinkään ole riippuvaisia kuppipenkeistä ja lämpimistä ravintolatiloista, mutta suuren yleisön vaatimukset ovat nykyisin eri tasolla Kekkosen aikakauteen verrattuna.

Jatka lukemista ”Murheellisten bajamajojen maa”

Jumala on ukrainalainen

Kisojen toinen isäntämaa Ukraina kohtaa tänään D-lohkon toisen kierroksen ottelussa turnauksen mustaksi hevoseksi povatun Ranskan. Ukraina oli avauskierroksen yllättäjä. Harva arvasi, että heittopussiksi tuomittu joukkue pystyy esittämään näin valmista ja taistelevaa jalkapalloa.

Ryhmä ei hätkähtänyt edes Zlatan Ibrahimovicin avausmaalia. Vanha kettu Andrei Shevchenko iski kaksi maalia ja hiljensi kriitikot, jotka olivat tuominneet kokeneen maaliruiskun jo auringonlaskua kohti ratsastavaksi pelaajaksi.

Jatka lukemista ”Jumala on ukrainalainen”

Eurokentät kutsuvat suomalaisseuroja

Euroopan cup-kilpailuiden ensimmäisten karsintakierrosten otteluparit arvottiin maanantaina Ranskan Nyonissa. Suomalaisjoukkueiden osalta arpaonni oli tällä kertaa kelpo tasoa. Ainakin HJK ja Honka saivat avausvastustajakseen joukkueet, joiden tulisi normaaliesityksellä kellistyä. Myös Turun ja Kuopion Palloseuroilla on mahdollisuudet edetä jatkoon omista ottelupareistaan.

Suomessa puhutaan joka kesä euro-otteluiden yhteydessä maapisteistä. Pisteet oikeuttavat parempiin asemiin arvonnoissa ja kaiken mennessä täysin putkeen, niillä on mahdollista saavuttaa lisäpaikkoja eurokentille. Tällä kertaa pistemetsästykseen lähdetään maukkaista asetelmista.

Mestareiden liigan karsinnoissa Suomea edustaa hallitseva mestari HJK. Klubia vastaan asettuva walesilainen pubijengi Bangor City kaatoi viime kaudella Eurooppa-liigassa Hongan, joten takki auki eivät stadilaiset voi tähän ottelun lähteä. HJK:n materiaali on kuitenkin tällä hetkellä todella laaja ja laadukas, joten tappio tässä parissa olisi eräs kaikkien aikojen pupelluksista.

Bangorin mahdollisuudet piilevät erikoistilanteissa ja raivokkaassa puolustuspelaamisessa. Nämä saumat ovat kuitenkin seitinohuet. Jos HJK kykenee säilyttämään pelitemponsa riittävän vauhdikkaana ja hyökkäyksensä monipuolisina, walesilaisista tehdään lampaanpaistia.

Klubilla on eväitä mennä pitkälle tänä vuonna. Joukkueen runko on ollut kasassa pitkään ja sitä vahvistettiin täksi kaudeksi muutamalla nappiin menneellä täsmäostoksella. Lohkovaihe lienee vielä utopiaa tässä vaiheessa, mutta jatko-otteluissa nähdään varmasti tiukkoja vääntöjä. Paljon on kiinni siitä, kuinka suuria kaloja ui HJK:n verkkoon jatkopelejä arvottaessa.

Eurooppa-liigassa virolaisen Nõmme Kaljun kohtaava Honka ei ole vakuuttanut tämän vuoden Veikkausliigassa. Espoolaiset majailevat tällä hetkellä sarjataulukon keskivaiheilla, mikä ei varmasti tyydytä päävalmentaja Mika Lehkosuota.

Honka saa tällä kertaa kiittää arpaonneaan. Vastaan asettuva, Tallinnasta ponnistava Nõmme Kalju on käynyt säännöllisesti Suomessa pelaamassa harjoitusotteluita, joissa se on lähes yhtä säännöllisesti ottanut pataansa heimoveljiltä aina Kakkosen seuroja myöten.

Seuraa on kuitenkin kehitetty pitkäjänteisesti ja se tavoittelee tällä kaudella tosissaan Viron mestaruutta. Joukkueen mielenkiintoisimmat pelaajat ovat muun muassa FC Lahtea aikoinaan edustanut Kaarlo Rantanen ja Myllykoskella kaudella 2008 maaleja paukuttanut Viron ex-maajoukkuekärki Tarmo Neemelo. Haastetta siis riittää, mutta Hongan tappio olisi joka tapauksessa suuri yllätys.

Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen euro-otteluihin palaavaa Kuopion Palloseuraa odottaa seikkailu Transsilvaniassa. Kuten nimestäkin voi jo päätellä, romanialainen Gaz Metan on paikallisilla maakaasurahoilla pyörivä seura. Mediaşin kaupungista ponnistava Metan sijoittui viime kaudella seitsemänneksi Romanian liigassa. Pelaajisto koostuu pääosin suurelle yleisölle oudoista nimistä. Itä-Euroopan haasteet ovat useimmiten vaikeita jopa pienemmissäkin maissa, joten heikosti Veikkausliigan avannut KuPS matkaa kohti suurta tuntematonta tässä otteluparissa.

Aurajoen rannoilla jatketaan puolestaan eeppisiä vääntöjä belgialaisia joukkueita vastaan. Viime kaudella TPS kaatui toisen osaottelun jälkimmäisen puoliskon maaleilla Cercle Brüggea vastaan. TPS haki Belgiasta riemastuttavan 1-0 -vierasvoiton, mutta taipui lopulta kotonaan 1-2 -tappioon. Toinen jalka oli jo ovenraossa seuraavalle kierrokselle, mutta belgien viime hetkien rynnistys oli turkulaisille liikaa.

Nyt TPS hakee revanssia KVC Westerlota vastaan. Viime kaudella Belgian Jupiler-liigassa kahdeksanneksi sijoittunut Westerlo ei ole koskaan onnistunut edes maalinteossa europeleissä, joten historia on turkulaisten puolella. Jos pää pysyy viime vuotta kylmempänä, TPS:llä on loistavat mahdollisuudet edetä otteluparistaan seuraavalle kierrokselle.

Juhannuksena ei ole poikkeuksellisesti ohjelmassa vakiokierrosta ja pitkävetolistaltakin futis puuttuu, joten viikon vihjeet jäävät tällä kertaa antamatta. Palataan jälleen asiaan ensi viikolla. Hauskaa juhannusta kaikille!

Liiga käyntiin hämmentävissä tunnelmissa

Veikkausliigan talvikausi oli harvinaisen myrskyinen. Lisenssisekoilu ja vedonlyöntiskandaali järisyttivät suomifutiksen perusteita. Jytkyn jäljet olivat karmeimmat Raatissa ja Ratinassa, sillä kevättalven aikana sarjasta poistettiin niin lisenssiepäselvyyksiin ajautunut AC Oulu kuin vedonlyöntiskandaalissa ryvettynyt Tampere United. Toukokuun alussa käynnistyneessä liigassa pelaa enää 12 joukkuetta.

Käyty prosessi ja sen päätteeksi langetetut tuomiot aiheuttavat vielä varmasti keskustelua suomalaisen futisväen keskuudessa. Liigan ja liiton toimielinten seikkailut aiheuttivat syystäkin närää, sillä avoimia kysymyksiä jäi ilmaan vielä useita. Monessa savotassa toivotaan vastauksia esimerkiksi siihen, miksi täysin kuralle taloutensa vetänyt ja singaporelaishuijareiden kanssa yhteistyötä tehnyt Tampere United sai lisenssin ensimmäisessä vaiheessa, mutta taloutensa ensimmäisen hylsyn jälkeen kuntoon laittanut AC Oulu ei.

Tapahtuneen sekoilun takia sarja-avaus siirtyi puolellatoista viikolla eteenpäin. Otteluruuhka on kova, sillä 33 ottelun Veikkausliiga aiotaan runnoa läpi vajaassa kuudessa kuukaudessa. Kipeästi rahaa kaipaavat seurajohtajat ovat olleet pääosin tyytyväisiä lisääntyneeseen ottelumäärään, mutta myös kritiikkiä on kuultu. Helsingin Jalkapalloklubiin siirtynyt Berat Sadik arvosteli viime viikolla kolminkertaista sarjaa liian raskaaksi pelaajille. Sadikin mukaan liigan taso tulee tämän ratkaisun myötä putoamaan.

Porua siis riittää, mutta varmuudella viisaampia olemme tässä asiassa vasta euro-otteluiden käynnistyttyä. Edellisellä kerralla 12 joukkueen kolminkertainen sarja kaatui eurokentillä uurastaneiden joukkueiden vastustukseen. Ringin tulee olla laadukas ja leveä, jotta pelaajat jaksavat tosissaan kilvoitella menestyksestä myös muualla kuin kotimaisessa liigassa. Tällä hetkellä ainoastaan HJK on lähellä tätä tilannetta.

Paperilla mestarisuosikkeja on vain yksi. HJK:n materiaali on pitkää sarjaa ajatellen ylivertainen. Joukkueesta ei löydy heikkoa lenkkiä ja Lahdesta siirtynyt kuningas Litmanen antaa lisäpotkua Klubin liiga- ja eurotoiveille.

Viheriöillä nimilista ei kuitenkaan aina ratkaise. Tämä nähtiin heti ensimmäisellä kierroksella, kun mielenkiintoisilla hyökkäyspään pelaajilla vahvistunut Turun Palloseura laittoi Klubia päihin maalein 2–0. Niklas Tarvajärvi ja Njazi ”Nasse” Kuqi aiheuttavat harmaita hiuksia myös muille joukkueille.

HJK:n vahvin haastaja ei ole kuitenkaan TPS. Turun toinen joukkue FC Inter avasi kautensa vahvasti voitoilla europeleihin valmistautuvia KuPS:aa ja Honkaa vastaan. Kauden 2008 mestarin kaksi edellistä sesonkia menivät pipariksi, mutta nyt joukkue näyttäisi olevan valmis taistelemaan kullasta loppuun saakka.

Avauskierroksilla yleisö ei löytänyt tietään liigakatsomoihin toivottuun tapaan. Selityksiä kehnoille lukemille haettiin tutusti jääkiekon MM-kisaotteluista, jotka menivät päällekkäin vauhdikkaiden liigavääntöjen kanssa.

Muutama vuosi sitten lapasesta karanneelle yleisömääräfetissille ei saa antaa pikkusormea enempää, mutta on totta, että tärkeä osa seurojen tuloista kilahtaa kassaan juuri ottelutapahtumista. FC Hongan toimitusjohtaja Harjunpää kertoi torstain Helsingin Sanomissa, että 3 500 katsojan yleisömäärillä futisseuran pyörittäminen olisi helppoa Suomessa.

Taikatemppujen puuttuessa seurat ovat tälläkin kaudella ottamassa rajuja taloudellisia riskejä. Esimerkiksi Jyväskylässä on otettu jälleen tavoitteeksi europaikat. Mikäli menestystä ei tule ja nopeasti, vaihtoehtona on väläytelty toiminnan alas ajamista ja lopullista hiipumista. Näiden ylimitoitettujen visioiden ja talven tapahtumien valossa puoliammattilaisuuteen siirtyminen näyttäisi entistäkin paremmalta vaihtoehdolta monen seuran osalta.

Perinteinen lauantain brittivakio on tällä kertaa 10 kohteen tynkäkuponki, joten viikon vihjeet käsittelevät sunnuntain kierrosta, jossa kohteina on kotimaan sarjojen otteluita.

Kohteessa 1 kauden kohmeisesti avannut FF Jaro saa vieraakseen KuPS:n, joka majailee kahden kierroksen jälkeen nollakerhossa. Panokset ovat kovat, sillä molemmat ryhmät janoavat menestystä myös tällä kaudella. Kuopion taikuri Dickson Nwakaeme on edelleen puolikuntoinen, mutta KuPS:n materiaali on selkeästi kotijoukkuetta parempi. Luotetaan vierasvoittoon ristivarmistuksella.

Kierroksen pomminvarma on kohteen 3 Honka. Espoolaiset ovat kontanneet alkukauden väännöissä, kun taas Ykkösen keskikastin tasoisella ryhmällä kauteen lähtenyt RoPS on esiintynyt loistavasti. Tasoero joukkueiden välillä on kuitenkin niin suuri, että kotivoitto on selvä asia.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 15.5. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 2(X), 2(X), 1, 1(X), X, 1, 1, X(2), 2, 1, 1, 1(2), 2(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 13.5.2011.

Liigassa huipputasainen alku

Jalkapalloväen päähuomio kiinnittyy perjantai-illasta alkaen Etelä-Afrikan MM-vääntöihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kotimainen Veikkausliiga pyörii turnauksen aikana täydellä teholla. Säiden helliessä luulisi myös yleisön vihdoin löytävän mainettaan tasokkaamman pääsarjamme katsomoihin.

Liigan ensimmäinen kolmannes alkaa hiljalleen olla paketissa. Tänä vuonna sarja on ollut ennätystasainen. Heittopusseja ei ole toistaiseksi löytynyt ja se tietääkin huippujännittävää putoamistaistelua. Paikasta auringossa taistellaan varmasti aina viimeiselle kierrokselle saakka.

Mestaruustaiston osalta sävelet ovat tällä hetkellä selvät. HJK on liigajoukkueista oikeastaan ainoa, joka on esiintynyt kauden ensimmäisellä kolmanneksella ennakkoarvioiden mukaisesti. Klubin pelissä ei ole esiintynyt suurempia häiriöitä. Honkaa vastaan tuli tappio, mutta senkin voi laittaa huoletta maalivahti Ville Wallénin hölmöilyjen piikkiin.

Tälläkin palstalla tuhnuksi tuomittu Juho Mäkelä on ollut Klubin hienon alkukauden ruumiillistuma. Oulussa jalkapallo-oppinsa saanut ”Mäksä” on näyttänyt arvostelijoilleen paukuttamalla maaleja lähes jokaisessa ottelussa. Kahdeksassa matsissa on syntynyt peräti 10 osumaa.

HJK:n laajahko rinki takaa sen, että helsinkiläiset voivat repäistä jo kesä-heinäkuussa reilun kaulan pahimpiin uhkaajiinsa.

Mika Lehkosuon valmentamaa Honkaa povailtiin ennen kauden alkua aivan sarjan kärkipäähän haastamaan HJK:n hegemonia. Pisteissä eroa on vain kolme pykälää, mutta peliotteissa espoolaiset ovat tällä hetkellä Klubia jäljessä noin valovuoden verran.

Honka oli Oulussa tehoton ja aneeminen pirteää ACO:a vastaan. Jami Puustisen torkahtaminen erikoistilanteessa Juha Majavaa vastaan oli hyvä esimerkki siitä talvihorroksesta, josta espoolaisten leirissä tällä hetkellä kärsitään. Näennäisestä hallinnasta keskialueella ei ole mitään hyötyä, jos terävyys sekä oman maalin edessä että vastustajan viimeisellä kolmanneksella puuttuu täysin.

Oululaisten ohella myös muut häntäpäähän veikatut ryhmät ovat aloittaneet kauden mainiosti. Putoamistaistoon jo syksyllä tuomittu KuPS on ollut liekeissä kauden avausottelun murskatappiosta toivuttuaan.

Joukkueessa on hyvä balanssi ja ennen kauden alkua parjattu keskikenttä on pelannut yllättävän aktiivista peliä. Jalalla on pysytty hyvin kärkiryhmien mukana. Asiantuntijat kertoivat talvella KuPS:n menestyksen riippuvan täysin pallotaituri Dickson Nwakaemen onnistumisista. Keskikentän Miikka Ilo, Patrice Ollo ja Raphael Udah ovat kuitenkin näyttäneet, että vastuunkantajia löytyy laajalla rintamalla.

IFK Mariehamn on ollut kevään suurin alisuorittaja. Pekka Lyyskin joukot taivalsivat ilman voittoa seitsemän pelin ajan, mutta nyt suunta on kääntymässä. Maarianhamina on ollut lähes joka vuosi keväällä kehno, mutta parantanut otteitaan kauden kuluessa. Sama mystinen ilmiö toteutunee myös kuluvalla kaudella.

Turussa ilmeet ovat olleet viime viikkoina apeat. FC Inter on kontannut koko kevään. Myös TPS:n peli on ollut pahasti sekaisin. Edelliset kierrokset ovat osoittaneet, että Pasi Rautiaisen suuriin saappaisiin hypännyt Marko Rajamäki ei ole vielä liigatason valmentaja. Materiaalin pitäisi riittää aivan kärkikahinoihin, mutta joukkueen hyökkäyspelistä puuttuu ajatus täysin. Onkin vain ajan kysymys, milloin TPS vaihtaa valmentajaa.

Viikon vakiokierros on tällä kertaa varsin haastavaa laatua. Varsinkin Kakkosen ottelut tuottavat monelle veikkaajalle päänvaivaa.

Kupongit varmat löytyvät liigan ja Ykkösen taistoista. Kohteessa 1 liigaa johtava HJK saa vieraakseen MYPA:n, joka on saanut koneensa kohtuullisen lentoon alkukauden yskähtelyn jälkeen. Myllykoskelaisten otteet ovat kuitenkin olleet epätasaisia. Karkeita virheitä sattuu liikaa ottelua kohden ja tätä mahdollisuutta HJK ei jätä käyttämättä. Varma ykkönen.

Kohteen 4 FC Espoo on aloittanut kautensa pirteästi. Espoolaiset ovat ehtineet jo lyödä kotonaan FC PoPa:n ja Hämeenlinnan. Nyt joukkue kohtaa Ykkösen nousijajoukkueiden väännössä Mikkelin Palloilijat. MP on ollut vieraskentillä pahasti eksyksissä ja turpiin tulee myös sunnuntaina. Kohteeseen varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 13.6. klo 18.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(2), 1(X), 1, X(1), X(1), X, 2(1), X, 1, 2(X), 1, 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 12.6.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 6+2 oikein.

Draamaa isolla Draalla Torniossa

Seurasin keskiviikkoiltana Valioliigan dramaattista taistoa Arsenalin ja Boltonin välillä. Vaikka ottelu olikin huimine käänteineen varsin viihdyttävää katseltavaa, illan mielenkiintoisin jalkapallodraama näyteltiin Torniossa, jossa miteltiin paikallisen edustuspalloilun tulevaisuudesta.

Tiistaina Tornion Pallo -47:n uunituore johtokunta ilmoitti seuran edustusjoukkueen luopuvan Kakkosen paikastaan talousvaikeuksien takia. Torniolainen jalkapalloväki ei kuitenkaan niellyt päätöstä purematta ja ryhtyi eeppiseen voimainkoetukseen kaupungin edustusjalkapalloilun pelastamiseksi.

Kansanliike tuli ryminällä julkisuuteen heti seuraavana päivänä osan seuran jäsenistöstä ryhdyttyä keräämään sitoumuksia paikallisilta yrityksiltä ja pelaajilta sarjapaikan säilyttämiseksi.

Uuden johtokunnan toimia puuhasteluksi nimittänyt entinen puheenjohtaja Tapio Vanhainen ilmoitti TP-47:n tarvitsevan nyt ihmisiä, jotka uskaltavat kantaa vastuun ja ottaa riskejä. Myöhään keskiviikkoiltana tilanne kärjistyi jo sen verran pahaksi, että johtokunta päätti jättää tehtävänsä.

Luopumispäätöksen mahdollisesta perumisesta huolimatta tilanne on vielä auki. Vuorokauden mittainen, omituinen näytelmä herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Työtä riittää vielä rutkasti vielä viisi vuotta sitten liigassa pelanneen, mutta huipulta nopeasti vajonneen TP-47:n ongelmien ratkaisemisessa.

Torniossa alastonta totuutta ei pääse kukaan enää pakenemaan. Viimeistään nyt on selvää, että TP-47 kuuluu kehnosti talousasiansa hoitaneiden seurojen kasvavaan joukkoon.

Tämä moniongelmainen seurakunta on ollut vahvasti tapetilla kuluneen syksyn ja talven aikana. Talousasioihin liittyviä tarkistuksia on jouduttu tekemään lähes jokaisessa seurassa. Liigaseuroista AC Oululta vaadittiin lisäselvityksiä ennen lisenssin heltiämistä. Pietarsaaressa Jaro on leikkaamassa rajusti pelaajabudjettiaan.

Viime vuosina voimakkaasti budjettiaan paisuttaneet TPS ja Honka ovat myös aloittaneet säästökuurin, jolla pyritään leikkaamaan kustannuksia tuntuvasti. Hakan pelasti puolestaan namusetä nimeltä Sedu Koskinen ja Tampereella paikallinen United vältti konkurssin vain täpärästi.

Taloustaantuma selittää vain osittain seurojen ahdingon. Monessa tapauksessa taustalla on useiden vuosien leväperäinen taloudenpito. Utopistiset menestysvisiot on usein rakennettu täysin kestämättömälle pohjalle.

Laman iskiessä karu totuus on lyönyt kasvoille. Tilannetta kuvastaa hyvin se, että siirtomarkkinoilla on ollut harvinaisen hiljaista, vaikka ilman seuraa on vielä useita kotimaisia liigatason pelureita. Kukkaron nyörit on laitettu nyt tiukalle ja jalkapalloväen keskuudessa kädet on asetettu ristiin sen puolesta, että yhtään suurta ruumista ei enää tulisi. Toivottavasti myös Torniossa saadaan asiat pian järjestykseen.

Myös vakiokierroksella esiintyy muutama vakavissa talousongelmissa kärvistelevä seura. Portsmouthin kausi on ollut melkoista nuorallatanssia. Seuran talous on kuralla ja tulevaisuus hämärän peitossa. Pompey saa FA Cupissa vastaansa viime aikoina pahasti kompuroineen Sunderlandin. Epävarmasta tilanteesta huolimatta kotijoukkueen moraali on ollut viime aikoina kunnossa, joten kohteeseen varma ykkönen.

Aina arvoituksellisen FA Cupin muissa kohteissa ennakolta vahvimmilta vaikuttavat Aston Villa ja Bolton, jotka saavat vastaansa joukkueet alemmilta sarjatasoilta.

Kupongilta löytyy tällä kertaa peräti neljän eri kilpailun otteluita. Valioliigan ainoassa ottelussa vahvoilla on mestaruutta jahtaava Manchester United, joka saa vieraakseen Hullin. Kärkitaistossa mukana olevat Chelsea ja Arsenal ovat ryhdistäytyneet viime aikoina, joten tätä ei ManU:lla ole varaa tumpeloida. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 23.1. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 2, X(1), 1, X(1), 2(1), 1, 1, 1, X(2), 1, X(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 22.1.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 8+1 oikein.

Aurajoen penkereillä juhlitaan taas

Kesä alkaa hiljalleen kääntyä syksyksi ja Veikkausliigan ratkaisuhetket lähestyvät vääjäämättä kuin jäännösverojen joulukuinen maksupäivä. Vuonna 2008 liigamestaruus matkasi Turkuun FC Interin haltuun. Viime viikkoina on varmistunut, että tänä vuonna Kupittaalla ei nähdä sinimustia juhlia.

Turun toinen joukkue TPS on tällä hetkellä liigan vahvimmassa voittovireessä. Mustavalkoraidat ovat vahvasti etenemässä kohti Suomen mestaruutta. Pasi Rautiaisen ryhmän esitykset ovat jo pitkään olleet tasapainoisia ja näyttäviä.

Joukkue pyrkii hallitsemaan ottelutapahtumia, mutta puolustaa samalla erittäin järkevästi tilanteen sitä vaatiessa. Positiivista on, että erinomaisesti esiintynyt Fulham-laina Wayne Brown on jatkamassa Turussa kauden loppuun saakka.

Helsingissä HJK on ajautunut vakavaan pelilliseen kriisiin. Antti Muurisen joukkue piteli mestaruusavaimia jo pitkään käsissään, mutta viiden ottelun mittaiseksi kasvanut voitoton putki on kaventanut Klubin mahdollisuuksia huomattavasti.

Maajoukkuelegenda Aki Riihilahden hankinta on osoittautunut HJK:lle ongelmalliseksi, sillä yhteispeli Medon kanssa ei ole toiminut. Myös Valeri Popovits on osoittanut hyytymisen merkkejä.

Viimeistelytaitonsa täydellisesti menettäneen Juho Mäkelän lähteminen Ascolin testiin on puolestaan loppukesän hauskin vitsi. Huipputarjoilusta huolimatta 19 ottelussa on syntynyt ainoastaan 4 maalia. Oliko kokeneiden ikämiesten hommaaminen Finskille sittenkään oikea ratkaisu?

Vahvimmaksi mestarisuosikiksi tällä palstalla keväällä nostetun Hongan peli on asettumassa vihdoin uomiinsa. Espoolaiset ajavat TPS:ää takaa neljän pisteen päässä ja ovat ilmoittautuneet viime aikojen esitysten myötä vahvasti mestaruustaistoon.

Tulevien viikkojen kotiotteluputki näyttää viimeistään suuntaa syksyn tuimia taistoja ajatellen. Kärkiryhmien voimasuhteista saadaan osviittaa kuun lopulla, kun TPS ja Honka iskevät yhteen Suomen Cupin 7. kierroksella.

Liigan putoamistaistelu on kolmen kauppa. Kilpikonnapuolustukseen perustuvaa antijalkapalloa pelaava JJK on onnistunut napsimaan pisteitä kärkipään joukkueilta, mutta on saanut pahasti pataansa pahimmilta kilpakumppaneiltaan. Loppukauden ohjelmassa on runsas määrä vierasotteluita, joten Keski-Suomen ylpeyden tilanne on varsin haastava.

RoPS elää puolestaan kotiotteluistaan, joista se ei ole kuitenkaan onnistunut keräämään tarpeeksi pisteitä. Viimeksi lappilaiset jäivät 0–0-tasuriin alavireisen Hakan vierailtua napapiirillä.

Joukkueen pelistä puuttuu viime vuonna joukkueessa pelanneen Mika Nurmelan tapainen tasapainottava selkäranka ja liian usein rovaniemeläisten peli menee sooloiluksi. RoPS:n on kyettävä petraamaan peliään myös vieraskentillä, mikäli sarjapaikka halutaan säilyttää.

Kuopiossa tilanne näytti pitkään sysimustalta, mutta Nigeriasta KuPS:n paitaan saapuneen Dickson Nwakaemen johdolla ”Kanarialinnut” ovat saaneet junansa raiteille ja taistelevat edelleen kynsin hampain liigapaikasta. Nwakaemeen liittyvät pelilupaepäselvyydet saattavat edelleen muuttaa sarjataulukkoa. Jo kertaalleen RoPS:n 0–3-vierasvoittoon protestin myötä muutettu jumbotaiston tulos saattaa vielä vaihtua. Palloliiton pallo on ollut pahasti hukassa asian suhteen.

Vakioveikkaajien keskuudessa eletään haastavia aikoja. Englannin sarjat ovat juuri palanneet kupongille ja joukkueiden todelliset voimasuhteet ovat vielä hämärän peitossa. Syksyn ensimmäiset kierrokset ovatkin perinteisesti vaikeita jopa kokeneille veikkaajille.

Valioliigassa Burnleyn kynsissä kompuroinut Manchester United matkaa Wiganin vieraaksi. ManU ei ole hävinnyt vuosikausiin kahta ottelua peräkkäin. Tappiosta sisuuntunut joukkue hakee vieraspisteet.

Kohteen 1 Arsenal avasi kautensa loistavalla vierasvoitolla Evertonista. Voittoputki saa jatkoa Portsmouthia vastaan. Antti Niemen edustama Pompey on menettänyt tukun avainpelaajiaan ja taistelee tällä kaudella putoamista vastaan.

Championshipin varmin merkki löytyy kohteesta 8. Valioliigasta pudonnut Newcastle matkaa sarjan keskikastissa kyntävän Crystal Palacen vieraaksi. Shefki ”Sheriffi” Kuqi dominoi nyt Saksassa, joten positiiviset jysähdykset jäävät kotijoukkueen osalta haaveeksi. Varma kakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 22.8. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X(1), X(2), 1(X), 1, 2, X(1), 2, 1, 1, 2(X), 2(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 21.8.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 10+1 oikein. Helppo kierros, joten 11 oikein toi vain 4,30 euroa.

Moottoriturvan matkassa menestykseen?

Turun Palloseuran päävalmentaja Pasi Rautiainen kuuluu kiistatta suomifutiksen värikkäimpien ja samalla kiistanalaisimpien hahmojen galleriaan. Stadilaislähtöinen luotsi on tunnettu ennen kaikkea Mestareiden liigan tv-lähetyksissä murjaistuista mehevistä lausahduksistaan. Myös todellisia näyttöjä niin pelikentiltä kuin valmentajankin pallilta löytyy runsaasti.

Rautiainen nousi otsikoihin viimeksi heinäkuussa kommentoituaan varsin mielenkiintoisella tavalla TPS:n tanskalaiskärki Christian Andreasenin tilannetta Honkaa vastaan pelatun ottelun jälkeen. Rautiaisen mukaan joukkueen vahvuudesta poistunut Andreasen ”varmaan pamputtaa muijaansa jossain Mallorcalla”.

Letkautus ei ole ainoa laatuaan. Viron Florassa valmentaessaan Rautiainen vitsaili maalitykki Vjatšeslav Zahovaikon kustannuksella tämän käytyä jatkuvasti näytillä ulkomaisissa seuroissa pre-seasonin aikana. Valmentaja kertoi suudelleensa aina Zahovaikoa, kun tämä palasi takaisin Floraan. Kuvion toistuttua turhan monta kertaa, Rautiainen kertoi vaimonsa hiiltyneen ja käskeneen Pasia keskittymään puolisonsa pusutteluun.

Rautiaisen tapauksessa puheet ovat jalostuneet useimmiten myös teoiksi. Marraskuussa 2008 TPS:n kanssa sopimuksen solminut moottoriturpa on tehnyt Turussa nopeasti hyvää jälkeä. Humanistisista valmennusmetodeistaan tunnetun Martti Kuuselan korvannut Rautiainen on luonut TPS:stä aktiivisemmin pelaavan joukkueen ja on samalla antanut rohkeammin vastuuta seuran lupaaville nuorille pelaajille. Tinkimätön, vaativa ja joskus pelaajien kannalta jopa raastava valmennustyyli on tuottanut tulosta.

Suomen mestaruuden HJK:lle vuonna 1978 osumallaan ratkaisseen Rautiaisen suurimmat ongelmat liittyvät juuri hänen räiskyvään persoonansa. Impulsiiviset ratkaisut ja hetkessä eläminen ovat johtaneet aika ajoin mittaviin konflikteihin niin pelaajien kuin seurajohdonkin kanssa.

FC Jokereissa valmentaessaan Rautiainen ajautui kiistoihin Hjallis Harkimon kanssa ja miehelle näytettiin ovea Veikkausliigan hopeasijasta ja Suomen Cupin voitosta huolimatta.

Turussa närää on puolestaan aiheuttanut Rautiaisen tyyli roudata omia luottomiehiään valmennusportaaseen ilman seurajohdon siunausta. TPS-legenda Marko Rajamäki on joutunut valmennushommissa statistin rooliin Rautiaisen värvättyä Virosta hyvän ystävänsä Karel Voolaidin mukaan remmiin.

Jalkapalloanalyytikot ovat pohtineet viime viikkoina ankarasti liigamme tulevan kauden valmentajakuvioita. Europeleissä pahasti flopanneen HJK:n Antti Muurinen on osoittautunut mieheksi, joka luottaa kokemukseen nuoruuden sijasta. Nuorennusleikkausta ei ole ”Mursun” johdolla luvassa todennäköisesti koskaan. Lupaavat Klubi-junnut ovatkin joutuneet statistin rooliin Valeri Popovitsin kaltaisten vanhojen partojen valloittaessa tekijämiesten paikat HJK:n avauskokoonpanosta.

Rautiaisen HJK-sympatiat ja vain yhden vuoden projektiksi huhuttu sopimus TPS:n kanssa ovat johtaneet tilanteeseen, jossa paluu kotikaupunkiin olisi täysin mahdollinen skenaario. Pasin kokemus ja taidot nuorten pelaajien kanssa työskentelemisestä olisivat hurja etu HJK:n kaltaiselle seuralle. Eri asia on se, riittääkö Klubin johdossa kanttia Rautiaisen kaltaisen räjähdysalttiin valmentajan palkkaamiseen.

Kärkikamppailussa vahvasti mukana oleva Rautiaisen TPS kohtaa paikallisotteluiden sävyttämällä vakiokierroksella FC Interin. Sinimustat ovat painiskelleet viimeistelyongelmien kanssa läpi kauden, kun taas TPS purjehtii 11 perättäisen tappiottoman ottelun myötä melkoisessa myötätuulessa. Kohteeseen varma ykkönen.

Ykköskohteessa IFK Mariehamn saa vieraita Lapista. Saarelle matkaava RoPS on tällä hetkellä liigan viimeisenä. Joukkue ei ole onnistunut korjaamaan erityisesti vieraskentillä esiintyviä vakavia häiriöitä pelissään, joten varmalla ykkösellä mennään myös tässä kohteessa.

Ykkösen varmin merkki löytyy kohteesta viisi, jossa syöksykierteeseen ajautunut AC Oulu oikaisee hieman konettaan pelikielloista kärsivän FC Kiiston kustannuksella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 9.8. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, X(1), 1(X), 1, 1, 1(2), X, X(1), 2(1), 1(X), 1, 1, 2.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 8.8.2009.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 5+4 oikein.

Tiraspolin tirpaisu

FC Interin taustalla vaikuttava turkulaismesenaatti Stefan Håkans lupasi viime syksyn mestaruushumussa joukkueensa panostavan täysillä Mestareiden liigassa menestymiseen. Tunnekuohussa tehty lupaus oli jokseenkin puolivillainen, mutta moni suomifutista läheltä seuraava odotti mielenkiinnolla miten Sinimustat pärjäisivät kivikovissa eurotaistoissa. Eväitä turkulaisilla piti riittää pitkällekin.

Monen harmiksi tehtävä osoittautui jo CL-karsintojen avauskierroksella liian vaikeaksi. Moldovan mestari Sheriff osui rangaistuspilkulta Turussa ja vei avausosan maalilla. Nokkaan tuli identtisellä tuloksella myös Tiraspolissa ja näin moldovalaiset etenivät jatkoon yhteismaalein 2–0.

Miksi Interin menestys jäi sitten odotettua laihemmaksi? Ryhmä on heikentynyt paperilla jonkin verran, mutta menetyksiä paikkaamaan hankitut pelaajat ovat onnistuneet kohtuullisen hyvin. Ainoa poikkeus löytyy toppariosastolta, jossa Jos Hooiveldiä ei ole Claudio Verino pystynyt, suurista puheista huolimatta, paikkaamaan.

Joukkue dominoi pelejä, mutta ei kykene ratkaisuihin. Tuska oli varsin hyvin nähtävissä otteluissa Sheriffiä vastaan. Ruuti oli märkää juuri silloin, kun osumia olisi kaivattu.

Vaikka Turussa mieli on nyt maassa, suomifutiksen tulevaisuuden kannalta Tiraspolin tirpaisu ei ollut kovinkaan suuri isku. Totuus on kuitenkin se, että Suomi ja Veikkausliiga kuuluvat edelleen jalkapalloilevan Euroopan b-ryhmään. Kerman kakun päältä käärivät isolla rahalla operoivat suurseurat suurista jalkapallomaista.

Tässä taloustaistelussa Suomen kaltaisen pikkumaan on tyydyttävä ajoittain suotuisten arvontatulosten ja pelillisten yllätysten kautta saataviin jättipotteihin. HJK:n kaudella 1998–99 saavuttama menestys osoittaa, että mikään ei ole mahdotonta. Eurotaistot ovat mahdollisuuksia, joissa ei ole mitään menetettävää. Tuhkimotarinoita on kuitenkin turha odottaa joka vuosi.

Mestareiden liigalle on siis jo heitetty hyvästit suomalaisjoukkueiden osalta, mutta tätä kirjoitettaessa torstai-illan jännittävät Eurooppa-liigan ottelut ovat vielä edessä. Tiukassa taistelussa huipputärkeistä maapisteistä tuleen asettuvat vielä HJK, Honka ja FC Lahti.

Vaikka kaikkien suomalaisryhmien matka jatkuisikin odotetusti seuraavalle karsintakierrokselle, luvassa lienee varsin kylmää kyytiä. Vastaan on asettumassa kovia joukkueita Euroopan huippusarjoista. Esimerkiksi 1–0-johtoasemasta liettualaista Vetraa vastaan toiseen osaan lähtenyt HJK on saamassa vastaansa Roy Hodgsonin luotsaaman Fulhamin.

Viikon koomisin euroheitto liittyy juuri mahdolliseen HJK–Fulham-otteluun. Urheilulehden moguli Jukka Rönkä ilmoitti nimittäin, että jos Fulham ei vedä Finnair Stadiumia täyteen, vietetään ensi kierroksella suomalaisen jalkapallokulttuurin hautajaisia.

”Hodari” Hodgsonista huolimatta englantilaisten pallokorvien vierailun yleisömäärää ei voida nykypäivänä pitää minkäänlaisena kulttuurimittarina. Elämä jatkuu myös Fulham-ottelun jälkeen.

Suomalaisen jalkapallokulttuurin kannalta ratkaisevampaa on liigan jatkuva kehittäminen ja jokaisessa junioriseurassa tehtävä päivittäinen työ tulevaisuuden lahjakkuuksien eteen. Tätä kautta mahdollisuudet myös euromenestykseen kasvavat.

Vakiokierroksella ei europelejä pääse tällä viikolla veikkaamaan. Kupongilta löytyy tuttuun tapaan kolmen kotimaisen sarjan koitoksia. Liigataistoissa vahvimmat suosikit löytyvät kohteista 1 ja 3 HJK:n ja Hakan liigaklassikon aiheuttaessa samanaikaisesti harmaita hiuksia veikkaajille.

Klassikossa vahvoilla on kotijoukkue HJK. Pelillisessä taantumassa ajelehtiva Haka joutui taipumaan niin Turun kuin Vaasankin Palloseurojen käsittelyssä. Kohteeseen kuitenkin ristivarmistus.

Mestaruustaistoon ennen kauden alkua uumoiltu Honka on ajautunut tuhoisaan tasapelikierteeseen, jota se koettaa katkaista VPS:n saapuessa vieraaksi Tapiolan Urheilupuistoon. VPS on ollut vahva, mutta jossain vaiheessa Hongankin on onnistuttava. Kohteeseen rohkeasti varma kotivoitto.

RoPS on ollut puolestaan kurja vierasjoukkue, mutta kotipelit ovat tuottaneet mukavasti pongoja. Gorica-ottelusta toipuva Lahti on korvia myöten nesteessä Lapin-vierailullaan. Varma ykkönen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 26.7. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1, 1, X, 1(2), X(1), X(1), 2(X), 1, X, 1(2), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 24.7.2009.

JK: 5+2 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: