Bileet Köpiksessä

Pohjoismaat eivät ole juhlineet viime vuosina jalkapallon Mestareiden liigassa. Edellisen kerran pudotuspeleihin pääsi norjalainen Rosenborg vuonna 2000, kun joukkue pääsi etenemään alkulohkostaan Dortmundin ja Boavistan kustannuksella.

Pitkäjänteinen työ palkitaan onneksi aika ajoin. Kööpenhaminassa Musti-koira ei ole enää yhtä apealla tuulella, kuin edesmenneen taiteilijan Matti Pellonpään legendaarisessa rallissa. Ennakkoluulottomasti tämän vuoden lohkovaiheessa esiintynyt FC Kööpenhamina teki nimittäin viime tiistaina historiaa ja meni ensimmäisenä tanskalaisjoukkueena pudotuspeleihin.

Tivolissa irrotellaan varmasti viikonloppuun asti, sillä Skandinavian liigaryhmien tapauksessa selviytymistä nykymuotoisten europelien jatkokierroksille voidaan jo pitää suuryllätyksenä ja pienenä mestaruutena. Jo mainittu Rosenborg on tehnyt tämän taikatempun ainoana joukkueena ennen FCK:ta – ja vieläpä kaksi kertaa. Keväällä 1997 joukkue eteni sensaatiomaisesti kahdeksan parhaan joukkoon.

Rima ei ole menestyksen suhteen siis niin korkealla kuin etelämpänä Eurooppaa. Pohjoismaalaiset seurat painivat taloutensa osalta täysin eri sarjassa esimerkiksi Englannin, Espanjan ja Italian suurseuroihin verrattuna. Myös idän aroilta löytyy nykyisin maksukykyisiä seurapamppuja, joten Skandinavian osa on ollut siirtyä nokkimisjärjestyksessä jonon hännille.

Yksittäisissä otteluissa yllätyksiä on toki nähty silloin tällöin. Esimerkiksi Skånessa muistetaan varmasti syksyn 2000 karsinnat, joissa Helsingborg laittoi Inter Milanoa nekkuun 1–0 ja pudotti italialaiset ulos lohkovaiheesta. Suomessa muistellaan puolestaan HJK:n ikimuistoisen liigavisiitin ohella TPS:n Mika Aaltosen vuoden 1987 kaukolaukausta, jolla suuri ja mahtava Inter nujertui Giuseppe Meazzalla.

Kööpenhaminan menestys on perustunut pitkäjänteiseen työhön ja toisaalta myös siihen asiaan, jota esimerkiksi suomalaisesta jalkapallosta puuttuu: rahaan. FCK:n budjetti on noin kymmenkertainen suomifutiksen ykkösseura HJK:hon verrattuna.

Kööpenhaminan norjalaisluotsi Ståle Solbakken on saanut rakennettua tasapainoisen ja aktiivisesti hyökkäävän joukkueen, jota johtaa kotimaassaan uuden kevään löytänyt euroratsu Jesper Grønkjær. Fuusioseuran kannatus on vankkaa pääkaupungissa. Kansa on asettunut jo vuosia sitten tukemaan kotipaikkakuntansa seuraa sen ohuesta historiasta huolimatta.

FCK on jyrännyt myös kotimaan kentillä. Kaula Tanskan liigan kakkosena majailevaan OB Odenseen on venähtänyt jo peräti 19 pisteen mittaiseksi. Sieniliigamenestyksestä saatavilla rahoilla kööpenhaminalaiset kaivavat kuilua entistä syvemmäksi.

Seuran nousujohteinen käyrä on herättänyt myös rahamiesten mielenkiinnon. Viime aikoina Tanskassa on puhuttu Chelsea-moguli Roman Abramovitshin pojan kiinnostuksesta FCK:ta kohtaan. Viimeisten tietojen mukaan seura ei ole kuitenkaan kaupan, vaikka ruplia leijailisi tiskiin arkkukaupalla.

Suomifutiksessa riihikuiva kyllä kelpaisi. Turusta kantautuneiden huhupuheiden mukaan TPS:n taustamesenaatti Seppo Sairanen on päättänyt laittaa fyrkkahanat kiinni. Mikäli puheet pitävät paikkansa, on päätös musertava isku seuran mahdollisuuksille tulevan kauden Veikkausliigassa. TPS:n toiminta on ollut jo vuosia raskaasti tappiollista ja vain Sairasen rahat ovat pelastaneet turkulaiset täydelliseltä taloudelliselta mahalaskulta. Mestaruustaistosta putoamiskamppailuun näyttäisi olevan yllättävän lyhyt matka.

Vakiokupongilla jylläävät sumusaarten sarjat, joissa ollaan siirtymässä kohti joulukuun otteluruuhkaa. Voimasuhteet alkavat olla hiljalleen vakiintumassa, mutta kierros vaikuttaa tällä kertaa varsin haastavalta. Loukkaantumislistoja kannattaa siis syynätä vielä lauantaiaamuna tarkkaan – tilanteet saattavat muuttua hyvin nopeasti.

Kierroksen valioliigavarma löytyy kohteesta 4. Stoke City on erittäin vahva kotijoukkue ja nyt se saa vastaansa pirteästi pelanneen, mutta auttamatta kohti pohjamutia hiljalleen valuvan Blackpoolin. Kohteeseen varma ykkönen.

Mestaruussarjan puolella lähes jokainen kohde on tällä kertaa hyvin ympäripyöreä. Kierroksen ideavarmaksi nostan kohteen 8 Derby Countyn, joka matkustaa Bristoliin Cityn vieraaksi. Kotijoukkueen kunto on tällä hetkellä nousujohteinen, mutta pelaajamateriaaliltaan City ei yllä ”Pässien” tasolle. Shefki Kuqi ja kumppanit hakevat pisteet pois Länsi-Englannista. Kohteeseen yllätyskakkonen.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 11.12. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1(X), 1, 2(X), 1, X, 2, 1(X), X, 1(2), 1, 1(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 10.12.2010.

Skåne hallitsee Allsvenskania

Ruotsin pääsarjan Allsvenskanin kevät on ollut skånelaisseurojen juhlaa. Helsingborg IF on repäissyt piikkipaikalla jo muhkean viiden pisteen kaulan. Jahtiryhmää johtava verivihollinen Malmö FF täydentää eteläruotsalaisten hienon menestyksen alkukaudella.

Tukholmassa kevät on sujunut huomattavasti kurjemmin. Viime kaudella mestaruutta juhlinut AIK on onnistunut vasta kerran ottamaan täyden pistepotin ja majailee sarjan häntäpäässä.

Syksyllä karsinnoissa sarjapaikkansa säilyttäneellä Djurgårdenilla ei mene yhtään sen lujempaa. Neljän suomalaisen edustama Eläintarha on ajautumassa myös tänä vuonna putoamiskamppailuun. Pääkaupungin kolmas suurseura Hammarby kyntää puolestaan ainakin tämän kauden Superettanin puolella.

Harva olisi vielä talvella uskonut, että viime kaudella sarjassa vasta kahdeksanneksi sijoittunut Helsingborg johtaa sarjaa seitsemän kierroksen jälkeen näin suurella marginaalilla. HIF:n alkukauden menestys on perustunut raudanlujaan prässipeliin ja tiukasti organisoituun puolustuspelaamiseen. Viime viikon skånederbyssä Malmötä vastaan tullut rangaistuspotkuosuma oli vasta toinen takaisku joukkueelle koko kaudella.

Kompromissiratkaisuna alkujaan pidetty kokenut Conny Karlsson on hitsannut joukkueestaan saumattomasti toimivan koneiston, joka ihastuttaa liikkeellään ja aggressiivisuudellaan. Joukkue iskee heti ensimmäisellä kolmanneksella voimalla palloon kiinni pyrkien tyrehdyttämään vastustajan pelinrakentelun välittömästi.

Kokeneet pelaajat ovat olleet ratkaisevassa roolissa sinipunaisten alkukauden menestyksessä. Helsingborg voitti edellisen kerran Ruotsin mestaruuden kaudella 1999. Tuosta joukkueesta mukana ovat edelleen Marcus Lantz, Erik Edman, Mattias Lindström, Christoffer Andersson ja Erik Wahlstedt.

Varttuneemmasta kaartista varsinkin kovaotteinen Marcus Lantz on ollut huimassa vireessä kevään taistoissa. Lantz on HIF:n uuden, aggressiivisen tulemisen ruumiillistuma. Keskikenttämies voittaa ykkös- ja kakkospalloja rajuilla taklauksilla. Myös tietokone toimii, joten joukkueen laitalinkit ja hyökkäyskalusto ovat saaneet nauttia laadukkaista syötöistä jokaisessa ottelussa.

Helsingborgin lento jatkuu tuskin samanlaisena koko kautta, mutta varmaa on se, että skånelaiset majailevat taulukon kärkipäässä myös syksyllä.

Ruotsissa kausi alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin ja rajusti laskeneet yleisömäärät ovat herättäneet huolta. Pudotusta viime kevään lukemiin on ollut peräti 45 prosenttia.

Aikainen sarja-avaus on aiheuttanut yleisömäärien ohella ongelmia myös kenttien pelikunnon suhteen. Länsinaapurin mediassa onkin jo kyseenalaistettu kauden pidentäminen ja sen lopulta mukanaan tuomat hyödyt. On tärkeää, että sama pohdinta käydään myös Pohjanlahden tällä puolen – ja mieluiten hyvissä ajoin ennen uuden, kiistellyn sarjajärjestelmän käyttöönottoa.

Vapunpäivän vakiokupongilla mennään vielä Englannin sarjojen merkeissä. Kevään loppuhuipennuksen lähestyessä panokset kovenevat ja motivaatioetu saa monessa kohteessa vielä suuremman merkityksen.

Valioliigan otteluista varmin merkki löytyy kohteesta 4. Tottenham taistelee kynsin hampain sarjan nelospaikasta, kun taas White Hart Lanelle saapuva Bolton on jo varmistanut sarjapaikkansa ja pelaa ilman suurta panosta. Kohteeseen varma ykkönen.

Pääsarjavääntöjen ohella kuponki sisältää tällä kertaa aimo joukon haastavia Ykkösliigan otteluita. Kierroksen varmin kotivoittaja on kohteen 6 Swindon, joka on mukana kamppailemassa nousukarsintapaikasta. Myös kohteen 11 Leeds kelpaa varmaksi. Paluuta huipulle tekevä entinen suurseura on piristynyt ja hakee täyden pistepotin Lontoosta Charltonin kotiluolasta.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 1.5. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(X), 2(1), 1, 1, 1(2), 1, X(1), 1, 2(X), 2, 2, 1, 1(X).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 30.4.2010.

Jälkihuomautus: Vihjerivillä 7+1 oikein.

Euroopan kenttien kaihoisa kutsu

Veikkausliiga palasi ryminällä pitkältä EM-kisatauolta heinäkuun alussa. Otteluruuhkan keskellä on tahkottu Suomen Cupia, joka on edennyt puolivälierävaiheeseen saakka. Eurocupien avauskierrokset täydentävät suomalaisseurojen keskikesän härkäviikot.

Euroopasta haetaan samanlaista menestystä kuin viime kaudella. Suomalaisseurat keräsivät viime kesänä mainion saldon avauskierrosten kahdeksasta ottelusta. Peleistä kuusi päättyi voittoon. Ainoa tappio kirjattiin Hakan kärsittyä Walesissa 1-3 -tappion FC Rhylille. Lisäksi Tampere United menestyi Mestarien liigan karsinnoissa mainiosti kaataen seuraavalla kierroksella bulgarialaisen Levski Sofian.

Maamme urheiluaviisit ovat jälleen kilvan mananneet joukkueidemme kurjaa arpaonnea eurokentillä ja tuominneet tulevan kilpakauden jo etukäteen välivuodeksi suomalaisseuroille. Viime kesän menestyksen jälkeen asenteiden luulisi olevan nykyistä myönteisempiä. Sen sijaan surkuttelu suomalaisjoukkueiden huonoudesta vain jatkuu.

Totuus on kuitenkin se, että UEFA:n maarankingissa Suomen takana ovat muun muassa EM-kisoissa esiintyneet Kroatia ja Puola. Lisäksi Serbia ja Ruotsi majailevat listalla vain lyhyen matkan päässä. Veikkausliigan parjatusta tasosta kertoo myös paljon Hongan Hannu Patrosen siirto Helsingborg IF:n riveihin. Patronen siirtyi kotimaisen liigan keskikastissa tällä hetkellä majailevasta seurasta Skåneen ja urakoi heti täydet 90 minuuttia Allsvenskanin kärkiottelussa, kun Helsingborg kukisti Tukholman AIK:n.

Suomessa ongelma on se, että joka vuosi odotellaan myyttistä ”lopullista läpimurtoa” eurooppalaiseen jalkapalloeliittiin. Todellisuudessa huippuryhmään kuuluu Euroopassa 10-12 suurinta maata. Rankingin seuraaville sijoille asettuvien pienempien futisvaltioiden rooliksi jäävät satunnaiset yllätykset. Suomi on jo nyt vahvasti mukana tässä ryhmässä. Vaikka menestys ei olisikaan viime kesän tasoa, rankingsijoituksiin vaikuttavia maapisteitä tippuu myös tänä vuonna muikea määrä.

Kaikesta huolimatta kuluvan kauden europeleissä vielä mukana olevilta TamU:lta, FC Hongalta ja Hakalta vaaditaan rutkasti venymistä tulevissa taistoissa. Nälkää luulisi kuitenkin riittävän, seuroista yksikään ei ole vielä löytänyt suurinta vaihdetta kotoisissa liigaväännöissä. Veikkausliigassa pahasti alkukauden kontannut TamU antoi jo myrskyvaroituksen Mestarien liigan ensimmäisen karsintakierroksen ottelussa montenegrolaista FK Buducnost Podgoricaa vastaan. 2-1 -voitto irtosi kauden parhaalla esityksellä.

Vakiokupongilta löytyy kesäiseen tapaan Suomen sarjojen otteluita. Veikkausliigassa vahvoilla ovat tällä viikolla kotijoukkueet. Torstaina UEFA Cup -taipaleensa aloittanut Honka kohtaa sekavassa tilassa tällä hetkellä olevan IFK Mariehamnin. Kohteeseen ei kannata tuhlata yhtään ylimääräistä merkkiä. Varma ykkönen. Myös Hakan kotivoitto liigahistorian surkeimpiin yhdistelmiin kuuluvasta Kotkasta on selviö.

Myös Ykkösen otteluista voi bongata muutaman varman. Sarjajohtoon rynninyt AC Oulu lyö alkukesän alisuorittajan Atlantiksen vieraskentällä. Helsinkiläinen Käpylän Pallo on esiintynyt tähän mennessä myönteisesti pitkillä vierasmatkoilla, mutta kärkitaistoon mielivä KPV on tällä kertaa liian kova pala purtavaksi. Vaasan IFK:n ja PK-35:n ottelua on ennakoitu tasaväkiseksi, mutta PK:n kehnot esitykset vieraskentillä puoltavat jo 8 ottelua ilman tappiota pelanneen Vaasan kotivoittoa.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 20.7. klo 18.25. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1, X(1), 2, 1, 1, 2(X), 1(X), 1, 2(X), 2(X), 1.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla pe 18.7.2008.

JK: 5+2 oikein.

Suomi jatkaa englantilaisopein

Jalkapallomaajoukkueen päävalmentajavalinnasta on keskusteltu futisväen keskuudessa melkein jo kyllästymiseen asti. Palloliitto pääsi alkuviikosta vihdoin ratkaisuun asiassa. Roy Hodgsonin jättämän paikan ottaa vastaan toinen englantilainen Stuart Baxter. Nyt “Huuhkajien” katseet voidaan suunnata jälleen eteenpäin.

Valinnan jälkeisiä tuntemuksia on tuotu julki tällä viikolla pitkään ja hartaasti suomalaisissa urheilulehdissä. Maamme johtavan futisaviisin IS Veikkaajan suhtautuminen Baxteriin ja hänen mahdollisuuksiinsa on ollut varovaisen myönteistä. Sensaatiohakuisempi Urheilulehti puolestaan teilasi valinnan heti kärkeen.

Myös lukuisat jalkapallovaikuttajat ovat kommentoineet valintaa. Skotlannin liigan Hibernianin peräsimeen Turusta vastikään siirtynyt Mika-Matti Paatelainen arvosteli Palloliiton päätöstä ja uudisti vaatimuksensa suomalaisesta päävalmentajasta maajoukkueessa. “Mixun” puheissa on kieltämättä oma vinha peränsä. Harmi vain, että konkreettiset vaihtoehdot jäivät ex-maajoukkueratsulta esittämättä. Fakta on kuitenkin se, että Suomesta ei tällä hetkellä löydy kansainvälisen tason valmista huippuvalmentajaa.

Palloliiton päätökseen vaikuttivat epäilemättä myös taloudelliset resurssit. Baxter on varmasti halvempi vaihtoehto kuin monet spekulaatioissa vilahdelleet nimekkäämmät valmentajat. Myös kunnianhimoa luulisi löytyvän. Herran CV näyttää jo nyt hyvältä, mutta uran kruunaava läpimurto valmentajaeliittiin on vielä saavuttamatta.

Baxter on valmentanut urallaan seitsemässä eri maassa, joten kokemusta erilaisista olosuhteista löytyy rutkasti. Englantilainen tuntee erityisen hyvin pohjoismaalaisen jalkapallokulttuurin. Baxter valmensi pitkään ja menestyksekkäästi Ruotsin Helsingborgissa ja kokemusta löytyy myös Norjasta. Yhtäläisyyksiä Hodgsonin kanssa löytyy siis runsaasti. Kaikki ainekset menestykseen ovat edelleen olemassa, vaikka tehtävä on haastava. Nähtäväksi jää, kuinka Baxter pystyy realisoimaan taktiset visionsa joukkueen pelissä.

Maajoukkueen uuden luotsin teesit ovat selkeät. Baxter suosii pelaamista maata pitkin ja on korostanut jatkuvasti aktiivisen pallottoman pelin merkitystä. Englantilaisen valmentamien joukkueiden peli on perustunut kurinalaiseen puolustamiseen. AIK voitti Ruotsin mestaruuden Baxterin johdolla, vaikka joukkue teki sarjassa vähiten maaleja koko kaudella. Selkeä etu tilanteessa on se, että uuden päävalmentajan johdolla Suomi voi jatkaa EM-karsinnoissa erinomaisesti toimineen puolustusjärjestelmän toteuttamista. Hodgson teki hyvän pohjatyön, jonka varaan on kannattavaa ja helppoa rakentaa. Sen vuoksi karsintapeleissä tökkineen hyökkäyspelin kuvioiden juonimiseen jää nyt enemmän aikaa.

Britin joukkueissa on perinteisesti noudatettu tiukkaa kuria. Sooloilua ei sallita ja kaiken a ja o on yhtenäinen ja uhrautuva joukkuepeli. Tämä voi aiheuttaa ongelmia maajoukkueen individualisteille kuten Aleksei Eremenko Jr.:lle. Baxterin onkin löydettävä tasapaino tekemisissään. Suomella ei ole varaa menettää “Losan” kaltaisia huipputärkeitä pelaajia minkäänlaisten ristiriitojen vuoksi. Maajoukkuevalmentajan on oltava tietyssä mielessä diplomaattisempi toimija kuin seurajoukkueluotsin. Myös siimaa täytyy antaa tarvittaessa. Jari Litmasen kaltaisen kokeneen pelaajan palkkaaminen kakkosluotsiksi voisi ratkaista tämän ongelman.

Uunituoreelta maajoukkuevalmentajalta on heti kärkeen toivottu rohkeampaa nuorten pelaajien sisäänajoa. On totta, että Veikkausliigassa ja ulkomaan kentillä pelaa tukku todella mielenkiintoisia tuoreita suomalaisnimiä. Ainakin Mika Ääritalo, Perparim Hetemaj ja nuorten maajoukkueessa viime aikoina loistanut Tim Sparv ansaitsevat enemmän mahdollisuuksia A-maajoukkueessa. Eri asia on se, kuinka pelottomasti Baxter uskaltaa ajaa uusia kasvoja sisään joukkueeseen nykyisin jo varsin vaativaksi luonnehdittavan suomalaisen futiskansan kasatessa menestyspaineita britin harteille.

Vakiokierroksen kohteet koostuvat jälleen Englannin sarjojen väännöistä. Lapulla on kuusi kappaletta Valioliigan kamppailuja. Loput kohteet ovat sarjatasoa alempaa. Viikon varmat löytyvät tällä kertaa kohteista 4, 6 ja 7. Kotijoukkueet Reading, Birmingham ja Crystal Palace etenevät voittoihin otteluissaan. Kahden ensimmäisen kohteen Manchester United ja Chelsea ovat varmasti ylipelattuja, joten vaihtomerkkejä kannattaa kokeilla näissä kohteissa. Arsenalin liigacupissa murskannut Tottenham on hurjassa vireessä ja tulee aiheuttamaan ongelmia ManU:lle ykköskohteessa. Chelsea on pelannut mainiosti viime aikoina, mutta joukkue on edelleen siipirikkoinen. Portsmouthia vastaan ristivarmistus on siis paikallaan.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 2.2. klo 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(2), 2(X), X(2), 1, 2(1), 1, 1, 1, 1, 1(X), 2, 2, 1(2).

Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehden vakiovihjepalstalla 1.2.2008.

JK: 3+2 oikein.

%d bloggaajaa tykkää tästä: